Pages



30.6.2013

Luku 338.

juhannusmeikki1 kesämeikkis2 juhannusmeikki4 kesämeikkis4

Jos olisin Disneyn prinsessojen suuri fani, minulla olisi identiteettiongelma. Nimittäin, ollako kalmankalpea Lumikki vai terveellisesti hehkuva Pocahontas? Ja sama suomeksi, miten ihmeessä valita oikeansävyinen meikkivoide?

Minulla ei ole mitään Lumikkilookkia vastaan ja olen havahtunut auringon vaaroihin. Suojaan ihoni, en enää loikoile auringossa ja harkitsen päivänvarjon ostamista. Vuosi vuodelta kalpeampi iho nostetaan yhä muodikkaammaksi vaan totuus on, että moni viis veisaa tuosta trendi-ilmiöstä. Päivettynyt ilme on vaan se jokin, jota tavoitellaan, hinnalla millä hyvänsä. Itselläni hyvä syy auringon välttelyyn on myös se, että rusketun todella epätasaisesti. Dekoltee punoittaa, niska on kuin maaorjalla ja kaula taaseen vampyyrin. Kasvot ovat sitten jotain siltä väliltä. Papu siis olen todella, todella harvoin, paitsi sieltä niskasta.

Lumikkikasvokuvissa olen levittänyt kasvoilleni mystistä meikkivoidetta, jonka sävy sopii täydellisesti kaulaani. Mutta, koska kaulani on kalpeampi kuin kasvoni, näyttää lopputulos oikeassa elämässä, noh, ehkä vähän liian kalpealta? Mystinen meikkivoide vaikuttaa vaan muuten sellaiselta, jota ihoni kaipaa, että taidan suunnata pienen testiputelin jälkeen meikkivoideostoksille, jolloin toivon mukaan toinen osapuoli osaisi valita meikäflikan naamaan sopivan värin.

Tämän kevään meikkivoidesuosikikseni on muodostunut L'orealin Bb-voide, jonka totesin keväällä aavistuksen liian tummaksi. Sitten tuli kesä ja voide muuttui minulle täydellisen väriseksi. Paitsi ettei niin koskaan käynyt. Jos katsottaisiin pelkkiä kasvoja, voidehan olisi täydellisen värinen! Oi että kuinka tykkään voiteen väristä ja sen luomasta hehkusta mutta kaulaan ja tämän hetkiseen dekolteehen verrattuna taas näytän siltä, kuin eläisin ikuista aprillipäivää, lotraten naaman kuravedellä. Kaikista hassuinta voiteessa on se, että joinain päivinä se vaikuttaisi olevan kasvoilla vaaleampi, joinain taas tummempi. Liekö syynä ihon oma rasvaisuus ja sen vaihtelu, rasvattomimpina päivinä kun voide on vaikuttanut vaaleammalta?

Ei siis naisena oleminen ole helppoa mutta toisaalta, aina on löytynyt joku kasvomeikkivoide, joka väreihini sopii. Lumikin ja Pocahontaksen sijaan olen sitten vaikka Tuhkimo, sillä hukkasinhan keväällä melkein kenkäni!

24.6.2013

Luku 337.

nahkis2 nahkis1

Tekonahkashortsit kuulostavat ensialkuun kieltämättä kyseenalaisilta. Mutta oikeasti, mikä nerokas vaateparsi onkaan kyseessä! Sain jokunen aika sitten päähänpinttymän, että nahkikset shortsimuodossa ovat se, mitä vaatekaappini kaipaa. Hus pois repaleiset farkkushortsit, tämä flikka haluaa nyt housuiltaan asiallisuutta.

Sopivien shortsien uupuessa olin jo hylätä etsinnän, ne muutamat löydetyt yksilöt olivat aina liian..kinkyt? Mutta kas, kyllä ne shortsit vaan löytyivät, silloin kun en niitä varta vasten hakenut! Pelastin Zaran alerekin viimeiset keinonahkikset, tykästyin shortsien naiselliseen leikkaukseen, ne ovat ihanan ruttuiset, väljät ja tuovat sen ikuisesti kaipaamani kontrastin rentoihin yläosiin. Mahtipöksyt siis!

Keinonahkikset puinkin heti rennon collegepaidan kaveriksi, laskien vyätörölinjan lanteille. Shortsit sopivat kenties kauneimmin vyötärölle nostettuina, mutta tähän asuun halusin sellaista jätkämäistä rentoutta. Asuun saa ihan toisenlaisen ilmeen vaihtamalla tennarit korkoihin ja paidan siistimmäksi mutta näin alkuunsa on hyvä harjoitella omalla mukavuusalueella keinonahkiksien käyttöä. Joka tapauksessa, riemuitsen kenties tämän vuoden parhainta housuostosta täysin siemauksin!

20.6.2013

Luku 336.

pinksu1 pinksu5 pinksu10

Nyt on kuulkaas aika piirtää raksi seinään, enpä olisi nimittäin ihan heti kuvitellut maalaavani huulet ärtsyn fuksiaisiksi! Hassua kyllä, vastoin ennakko-odotuksia tunsin oloni kotoisaksi näinkin räikeissä huulissa, kenties ne sävyt, jotka yksinkertaisesti sopivat parhaiten, tuntuvat tutuilta jo heti ensikättelyssä?

Räikeät huulet on loihdittu BareMineralsin Pretty Amazing Lipcolorilla, löysin sen Stockkan alesta. Itseasiassa olin miettinyt, jos löytäisin kivan, räväkän huulivärin ja nyt sellainen tuli vastaan, spontaanilla alekierroksella. Laatu vaikutti mukavalta joten ei kun kassan kautta kotiin! Tuote on jotain huulipunan ja kiillon väristä, kenties huulilakka voisi olla se kuvaavin termi. Huulilakka on todella, todella pigmenttinen, tämän levityksessä ja lisäilyssä saa olla huolellinen. Tuote pysyy huulilla siistinä suhteellisen pitkään ennen pakottavaa lisäämistarvetta, sellaisen kolmen, neljän tunnin jälkeen alkoi tuntua, että meikkiä voisi korjata.

Sitä aina toivoo, että meikkituotteissa olisi myös ihoa hoitavia ominaisuuksia, huulia hoitava puna lyö niin monta kärpästä yhdellä iskulla! Valitettavasti tämä tuote ei välttämättä ole se hoitavin, itse koin huulet illalla pesun jälkeen kuiviksi? Tuotteessa on antioksidantteja ja hyalorinihappoa, mutta vasta loppupuolessa. Jos oikein ymmärsin, tuotteen säilytysaineena on käytetty alkoholia. Ehkä tämä selittää sen, että tuote on vain ja ainoastaan meikkituote, ei hoitava meikkituote.

Mutta oikeastaan minua ei nyt niin haittaa, ettei tuote taio maailman pehmeimpiä pusuttimia ( ja minulla ei ole vielä sellaista pidemmän aikavälin käyttökokemusta, voi olla että pitkässä juoksussa joudun perumaan sanani ^_^ ). Sillä aina kun kumartaa jollekin, pyllistää sille toiselle. Minulle on ainakin jäänyt sellainen fiilis, että pitkäkestoiset huulituotteet saattavat olla huulia eniten kuivattavia. Jos haluan huuliin kunnolla väriä, mieluiten en ole lisäilemässä sitä tunnin välein. Käytän kuitenkin räväköitä huulivärejä suhteellisen harvoin, joten en jaksa huolehtia pusuttimien turmeltumisesta.

Ja se sävy, se on Ambition. Ihana, kylmä fuksia, jossa on pieniä neon-fiiliksiä.

Tuotteen inci:

Dipentaerythrityl Hexahydroxystearate, Octyldodecanol, Disteardimonium Hectorite, Dipentaerythrityl Tetrahydroxystearate/Tetraisostearate, Trimethylolpropane Triisostearate, Alcohol, Tourmaline, Phospholipids, Smithsonite Extract, Dicalcium Phosphate, Pearl Powder, Pentaerythrityl Tetra-Di-T-Butyl Hydroxyhydrocinnamate, Sodium Chondroitin Sulfate, Hyaluronic Acid, Saccharomyces Cerevisae Extract, Tocopherol, Tripeptide-29. (+/-): Mica, Titanium Dioxide (Ci 77891), Iron Oxides (Ci 77491, Ci 77492, Ci 77499), Red 6 (Ci 15850), Red 7 (Ci 15850), Red 7 Lake (Ci 15850), Red 28 Lake (Ci 45410), Red 30 Lake (Ci 73360), Blue 1 Lake (Ci 42090), Yellow 5 Lake (Ci 19140), Yellow 6 Lake (Ci 15985).

9.6.2013

Luku 335.

kukkis3 kukkis1-2 kukkis2

Shortseilta näyttävä kukkahame, mikä nerokas keksintö! Löysin sen taannoin tehdessäni spontaanin visiitin Malmin Uffille, samalla kerralla silmiini osui pari muutakin jo jonkin aikaa etsimääni vaatekappaletta, mutta niistä lisää myöhemmin. Kukkahame on viskoosia ja alun perin Gina Tricotin. En ikinä tee löytöjä, kun kyseisessä liikkeessä pyörähdän, sama koskee muuten monia muitakin ketjuliikkeitä. Oikeastaan vasta kirppiksillä havahdun jonkun ketjuvaatteen hienouteen, toki usein ne saattavat loistaa kaikkien niiden lumppujen keskellä vähän eri tavalla.

Kesäisen kepeä yhdistelmä syntyi äidiltä saadusta viskoositopista, kaverin tekemistä korviksista, liian nopeasti räjähdyspisteeseen ajautuneista tennareista, eräästä lempikangaskassista sekä noista shortseiksi naamioituneesta hameesta. Itse en olisi muuten tuota shortsimielleyhtymää ymmärtänyt, mutta ystäväni sanoi tämän muistuttavan nopeasti katsottuna shortseja. Minulle tuli ihan ensimmäiseksi hameesta mieleen siipiään levittävä koppakuoriainen mutta toisaalta, se shortsimielleyhtymä on ehkä kivempi. Tai, riippuen ihan koppakuoriaisen ällöysasteesta.

5.6.2013

Luku 334.



Ei niin helteisenä, mutta silti lämpimänä kesäpäivänä puin ylleni parin, kolmen vuoden takaisen, vanhassa blogissa vilahtaneen asuyhdistelmän, vain kassi on eri. Valkoinen t-paita on itse kustomoitu, aikoinaan Norsiksen kanssa testasimme punaviinivärjäystä, joka toimi yllättävän hyvin! Satuin saksimaan pääntien vain liian avaraksi ja nyt puinkin sen väärinpäin ylle, jolloin printti jää selkäpuolelle mutta vaaraa vilauttelulle ei ole. Miksi ihmeessä en aikoinaan värjännyt myös paidan takapuolta?

Musta hame on Monkin, se ei ole tainnut blogissa vielä vilahtaakaan vaikka vanha tapaus onkin. Tiukkojen minihameiden sijaan huomaan pukevani yhä useammin väljähkön alaosan, se on vain enemmän minua, kuin ihoa nuoleva leikkaus. Ja onhan se mukavampikin yllä!

Kengätkin ovat vanhat, mutta ihastuin näihin Vagabondin yksilöihin oikeastaan vasta vuosi, pari ostamisen jälkeen. Hyvä, etten ehtinyt laittaa kenkiä kiertoon, sillä näistä on muodostunut yhdet kesäkenkäsuosikkini. Toimivat niin farkkujen, kuin helmojen kanssa sekä ovat vielä mukavat jalkaan, voiko sitä oikeastaan muuta kengiltä toivoakaan, ulkonäköseikkojen ohella?


2.6.2013

Luku 333.




& Other Stories nettipuoti on täynnä toinen toistaan muhkumpia sormuksia ja minä päädyin tähän yksilöön. Voi veljet, kuinka ihana se onkaan! Hematiitti olkoon ruusukullasta seuraava ja öljymäisesti välkehtivä kivi suorastaan hypnotisoi. Tätä ei voi olla tuijottamatta. Ainoat haittapuolet ovat sormuksen paino sekä röpelöinen pinta, jolla sain tehtyä sormuksettomaan käteen haavan. Ja se, että tiskatessa sormus saattaa unohtua duunipaikan tiskipöydälle vaan onneksi massiivisuus pelastaa, kovin helposti ei tämän tie kohti mustaa aukkoa käy. Toivon mukaan.