Pages



30.6.2015

Luku 477.

Maybellinehuulikiilto2
Maybellinehuulikiilto

Ysärihenkiset nudehuulet, kuinka raikkaalta ne näyttävät pitkän huulipunakauden jälkeen! Joku kerta päätin ostaa kokeiluun Maybellinen Color Elixir huulilakan, olin äitini kanssa piipahtamassa muutamissa kaupoissa ja jätettyäni lakan hyllyyn ensimmäisessä kaupassa, en enää voinut vastustaa kiusausta Citymarketissa. Silloin cittarissa olikin jonkinmoinen tarjous Maybellinen tuotteiden suhteen, oliko peräti 25% tai jopa 30% alennus? Sävyksi valikoitui 720 Nude Illusion, joka on kaunis toffeinen, mutta roosaan taittava vaaleanruskea. 

Huulilakan koostumus on hyvin silikoninen, mutta mukaan on myös ympätty granaattiomenan siemenöljyä ja risiiniöljyä. Tuote on hajustettu ja sen tuoksu sekä maku on jännä, en oikein saa siitä kiinni. Kenties toffeinen? Maku ei ole kuitenkaan mikään hyvä, karkkimainen, vaan enemmän minulle tulee mieleen multa tai maa ^_^ Huomasin incissä, että mukana on myös alumiinia, joka ei sinällään minua askarruta kainalotuotteissa, mutta suun kautta nautittuna tilanne aavistuksen skeptinen. Toki en usko, että huulikiillon alumiinipitoisuus olisi sitä luokkaa, että se aiheuttasi muistisairautta ja aiheuttaako alumiini ylipäänsä sitä, se on kysymys joka varmasti jakaa mielipiteitä. Eu on kuitenkin ottanut viime vuonna kantaa, että alumiini on turvallista kosmetiikassa. Itse toki vältän rikkinäiselle iholle alumiinituotteiden käyttämistä, esim. jos ajat kainalokarvat ja saat haavan, en ihan heti lähtisi levittämään alumiinia sisältävää antiperspiranttia rikkoutuneelle iholle. Toki rikkoutuneelle iholle käytettävien kosmetiikkatuotteiden suhteen kannattaa noin muutenkin pitää järki kädessä!

BareMinerals7
BareMinerals8

Kaikista skeptisyyksistä huolimatta tykkään huulilakasta kuin hullu puurosta! Huulilakka on huulipunan ja huulikiillon hybridi, tuote on suhteellisen peittävä ja mikä ihana, raikas vesimäinen kiilto siinä onkaan, sellainen vinyylinen. Tällä saa sellaiset modernit ysärihuulet, vastapainona mattaisille ja peittäville ruskeille!

Huulilakka levittyy kauniisti ja se tuntuu huulilla miellyttävältä ja kostealta, vain aavistuksen tahmaiselta. Kestävyys ei toki ole huippuluokkaa vaan tätä täytyy lisäillä päivän mittaan. Miksikään huulia mielettömästi hoitavaksi en tätä luokittelisi kuitenkaan. Huulilakka on pakattu todella kauniiseen hylsyyn, toki keveys paljastaa ettei tässä nyt mitään Dioria tai Guerlainia mukana kanneta mutta minun mielestäni pakkaus on yllättävän selektiiviseen kosmetiikkaan päin kallellaan, näen hyvin selviä yhteneväisyyksiä Diorin Addict Fluid Stick huulituotteeseen, Maybelline on selkeästi köyhän naisen Dior ^_^

25.6.2015

Luku 476.

JaneIredaleBB7


JaneIredaleBB

Kuinka moni teistä harrastaa meikkivoiteiden miksausta? Sain vinkin ostaessani Jane Iredalen bb-voidetta, että sitä voi sekoittaa kosteusvoiteen kanssa jos haluaa kevyemmän meikkipohjan. Ja niin päätin joku kerta kokeilla tätä kikkaa!

Kosteusvoiteeksi valikoitui Lumenen uutuus, Arctic Aqua 3D tehokosteuttava voidegeeli, joka onkin aiheuttanut ihastusta tässä osoitteessa noin muutenkin, tykkään sen jellymäisestä, geelimäisestä koostumuksesta, sopivasta kosteustehosta, siitä ettei se tuki tai pahoinpitele ihoani ja sen tuoksu..tykkään todella paljon tuon tuotelinjan tuoksusta, se on ihanan freesi! Ainoa narinan aihe on sen osittainen rullautuvuus, joidenkin meikkipohjien alta se lähtee murentumaan. Ei kiva.

Mutta Jane ja Lumene toimivat kivasti yhteen, lopputulos on kevyt mutta yhä edelleen peittävä. Olen muuten viime aikoina todella tykästynyt tuohon Kicksin bb-voidesiveltimeen, saan mielestäni sen avulla kaikista parhaiten levitettyä Janen bb-voiteen tai nämä tällaiset bb-ja kosteusvoidemiksaukset. 

JaneIredaleBB10

JaneIredaleBB12


JaneIredaleBB15

Minun on pitänyt jo tyyliin tuhat ja yksi kertaa nostaa esiin mainio "sun huulet mutta paremmat"-tuotteeni, Estelle & Thildin sävyttävä huulivoide! Omaa sävyäni ei käsityksen mukaan ole saatavilla tai sävyn nimi on vaihtunut. Tämä alkaakin olla kohta kaksi vuotta vanha tuote, teoriassa tuotteen päiväys on paukkunut jo ajat sitten mutta aistinvaraisesti en ole huomannut muutoksia koostumuksessa tai tuoksussa, mikrobiviljemiä en sentään harrasta ;D Tai en haluaisi kyllä tietää niiden tuloksia..no, tuote onkin kohta loppuun truutattu.


JaneIredaleBB9

Mutta se sävy! Mielestäni se on ihana, marjaisan persikkainen, klassinen vaaleanpunainen. Huulille heti levityksen jälkeen tuote tuntuu jännän mikrorakaiselta, siis kuin huulilla olisi todella hienojakoista hiekkaa! Huulivoide on ladattu täyteen luonnon öljyjä joten samalla kun se sävyttää, se myös hoitaa. Hyvä, helppo ja nopea arkituote. Toki huulet jäävät tahmaisen tuntuisiksi, muttei kuitenkaan mitään megakärpäspaperitahmaa tämä jätä. 

22.6.2015

Luku 475.

InstagramCapture_0543effb-f5f8-472f-9096-50d9db3becc0 InstagramCapture_a693e7a9-af9c-45a9-ab16-9958ec6c9516 InstagramCapture_b0855b04-ec60-4231-b6b3-cb387bced933

Ups. Tapahtui ilmiö nimeltä " notta perhana leikkaanpa itelleni kesätuccan". Silloin kun saan päähänpiston johon liittyy hiusten saksiminen, se myös useimmiten tapahtuu. Olin jo hetken aikaa ihan oikeasti miettinyt polkkamittaan pätkäisemistä, pitkät hiukset tuntuivat aina olevan tiellä ja tunnuin jäävän niistä jumiin! Kesäkuumallakin lyhyet hiukset ovat kivemmat ja hengittävämmät. Ja onhan polkka trendipituus, ehkä ensi kesänä ne hippihiukset? Hiukset ovat onneksi uusiutuva luonnonvara ja jouluun mennessä ne ovat kasvaneet turvapituuteensa, olen nimittäin nyt teoriassa vähän ristiriitaisesti suhtautunut uuteen hiusmalliini.

Me emme siis ole absoluuttisen sujut, vaikka heti leikkaamisen jälkeen onnittelinkin itseäni nerokkaasta leimauksesta. Seuraavana päivänä aavistuksen kriiseilin, mutta silloin olinkin laittanut hiukset "ei-niin-hyvillä"-muotoilutuotteilla. Kyllä vaan kannattaa panostaa omiin hiuksiin sopiviin muotoilutuotteisiin, sillä tänään fiilis onkin ollut jo aivan toinen, kun siis olen suitsinut kutrit kuosiin hyvistuotteilla.

20.6.2015

Luku 474.

EsteeLauderClearDifference2


Kuuma, kostea kesä asettaa meikkipohjalle omat haasteensa. Olisi suotavaa, että meikkipohja säilyisi siistinä sekä mahdollisesti tarjoaisi aurinkosuojankin. Oma ihoni muuttuu kesää kohden rasvoittuvammaksi ja täten pohjameikin kestävyyskin on kovilla. Kesällä on myös samalla ihanaa keventää meikkipohjaa, joten elämä ilman puutereita ja pohjustajia asettaa edelleenkin lisähaasteita. Onko siis olemassa yhtä tuotetta, joka olisi kestävä, tarjoaisi jonkinasteista meikkipohjatasoitusta sekä vielä suojan auringolta? No kylläpä vain!

Satuin tovi sitten piipahtaa Estée Lauderin myyntipisteelle tutkailemaan merkin bb-voidetarjontaa, Daywear bb-voide oli tuttu entuudestaan mutta tiesin markkinoille tulleen uusia bb-voiteita. Ystävällisen konsulentin kanssa juteltuani hän sujautti matkaan pienen testipurtilon Clear Difference bb-voidetta. Voide on suunniteltu ensisijaisesti epäpuhtaalle iholle, mutta konsulentti sanoi sen olevan hyvä valinta myös normaalille ihollekin, varsinkin kesäisin.

Ja niin jouduin ostamaan täysikokoisenkin bb-voiteen, käytettyäni testiversion loppuun. Teoriassa meikkipohjakokoelmani ei olisi kaivannut täydennystä, mutta hittolainen, jos kerrankin löytää tuotteen joka tasoittaa ihon sävyn luoden kevyen meikkipohjan, antaa suojan auringolta, on kasvoilla pitkäkestoinen ILMAN puuteria ja on helppokäyttöinen niin silloin kyllä tartun tilaisuuteen! Jos siis hakusessa on kesäksi helppo meikkituote, uskallan suositella tätä :) Tarkempi arvio on tulossa vielä myöhemmin, mutta yleisfiilikset tuotteesta ovat sellaiset, että teoriassa tämä on tähän hetkeen mennessä minun iholleni paras meikkituote, johon olen törmännyt.


18.6.2015

Luku 473.

Viime postauksessa aloitinkin kokeiluluontoisen puhdistusrituaalin, haastoin itseni viikon ajan puhdistamaan kasvoni vain ja ainoastaan misellivedellä! Minun piti jo aiemmin tehdä yksi välikatsaus, mutta viimeinen työviikko ennen kesäloman alkua ja ylipitkät päivät sanelivat sen, että tällä viikolla blogielämä jäi vain muiden blogien lukemiseen. Nyt selviää, puhkesiko bloggaajan iho teinifinneille? Loppuiko misellivesi kesken? Katkesiko Clarisonic-vieroitus?

Sunnuntai aamu 14.6.2015

Herään torkutettuani liian pitkään. Totean ihon näyttävän hyvältä ja kiireessä meikkaan suoraan aamuraukeille kasvoille, jättäen kasvojen puhdistuksen välistä.

Sunnuntai ilta 14.6.2015

Tänään saan puhdistukseen kulumaan kolme vanulappua, kasvoilta tuntuu jotenkin löytyvän enemmän likaa, vaikka meikkipohja on itseasiassa ollut koko testin ajan sama, Estee Lauderin Clear Difference bb-voide. Viimeistelen puhdistuksen vanulappuun imeytetyllä Diego Dalla Palman kasvovedellä. Iho on pehmeän mutta aavistuksen tukkoisen oloinen, leukaan on puhjennut uusi finni. Päätänkin korkata saamani kokeilukoon Estee Lauderin epäpuhtaalle iholle tarkoitetusta seerumista, seerumin päälle levitän vielä Diego Dalla Palman kosteusvoiteen.

Maanantai aamu 15.6.2015

Tänään heräänkin ajoissa! Niin ajoissa, että ehdin puhdistaa kasvot misellivedellä ja levittää kosteusvoiteeksi Lumenen Arctic Aqua 3D tehokosteuttavan voidegeelin sekaiholle. Iho tuntuu tänäänkin todella hyvältä ja seesteiseltä, jotenkin kokeilujakson aikana iho on ollut aamuisin todella kaunis!

Maanantai ilta 15.6.2015

Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen kuivemmalta kuin muina iltoina, kenties edellisen illan seerumi ja aamuinen kosteusvoide ovat kuivettaneet ihoa? Vaikka iho tuntuu tukkoiselta ja lähmäiseltä, on sen väri todella tasainen ja tuntu todella hyvä, Päätän tehdä saman hoitorituaalin kuin eilen, eli Diegon kasvovesi, Estee Lauderin seerumi ja Diegon hoitovoide.

Tiistai aamu 16.6.2015

Kiire. Jälleen kerran! Ja väsy..Ja jälleen kerran meikkaan suoraan, jättäen aamupuhdistuksen väliin.

Tiistai ilta 16.6.2015

Tänään on jälleen kerran hiustenpesuilta. Koska edellisenä iltana iho tuntui lähmäiseltä, tukkoiselta ja paksuuntuneelta, päätän tänään pelata Clarisonic-kortin. Olin etukäteen sallinut itselleni yhden naamaharjapäivän, naamaharja toimittaa myös kuorinnan virkaa. Olen todella iloinen ja helpottunut naamaharjaillessani, puhdistusaineina käytin Dermalogica puhdistusöljyä ensimmäiseen vaiheeseen ja Diegon puhdistusvaahtoa naamaharjan kanssa. Olin miettinyt, tuntuisiko harja jotenkin karkealta tai raapivalta mutta niin ei tapahtunut. Iho tuntuu ja näyttää puhdistuksen jälkeen hyvältä! Teen samat ilta rituaalit puhdistuksen jälkeen, eli Diegon kasvovesi, Estee Lauderin seerumi ja Diegon hoitovoide.


WP_20150614_22_43_41_Pro

onneksi mies ei nähnyt sitä, että kuvaan likaisia vanulappuja, hahhaa kaikkea sitä kyllä tuleekin tehtyä ^___^!

Keskiviikko aamu 17.6.2015

Herään torkutettuani taas liian pitkään. Mietin kesäloma mielessäin, että lomalla kyllä aion ryhdistäytyä kasvojen aamuhoidon suhteen! Toisaalta, jos iho on aamulla seesteinen, tarvitseeko sitä välttämättä sitten puhdistaa ja rasvailla..ja tottakai olen joka aamu pyyhkinyt silmänympärykset misellivedellä, ihan jo herätäkseni paremmin! ^_^ Mutta jälleen kerran, meikki vaan suoraan kasvoille..

Keskiviikko ilta 17.6.2015

Kasvoja puhdistaessani huomaan eilisen Clarisonic-puhdistuksen sileyttäneen ihoani, se ei tunnu jo puhdistusvaiheessa lähmäiseltä! En tiedä, osaankokaan kertoa miltä ihoni oikeasti tuntuu, se tuntuu jännästi kireältä, ihanan ohuelta mutta kuitenkin hyvinvoivalta naamaharjan käytön jälkeen. Misellivesi tosin tuntuu tänään vaahtoavan hassusti ihollani, tai koen, että kasvoille jotenkin jää likaista misellivesivaahtoa, joka puristuu vanulapusta pois. Hämmentävää. Lisäksi huomaan toiseen poskeen ilmestyneen finnin! Kääk, en todellakaan kaipaa viime talvista finnihyökkäystä, joka oli suurimmaksi osaksi vääränlaisista ihonhoitotuotteista johtuvaa ja jonka arvet ovat vasta nyt pikkuhiljaa haalistumassa..Päätän siis tänäänkin Diegon kasvoveden jälkeen jatkaa Estee Lauderin seerumilla. Vakavasti harkitsen täyskokoisen pönikän hankkimista, nimittäin inci-ennakkoluuloistani huolimatta tuo seerumi vaikuttaa omalle iholleni toimivalta tapaukselta! Seerumin jälkeen tottakai levitän hoitovoiteen.

Torstai aamu 18.6.2015

Venytän heräämistä taas niin pitkään, että teen lähdön kiireellä. Tänään aion vielä ennen töiden alkua juosta Stockkalta VIHDOINKIN cashmere vaihtoharjapään Clarisoniciin, sekä ehkä hankkia jotain isoa, seksikästä ja hiusta. Ja katsoa aletarjonnan. Yllätyn alejuttuja tutkiessani, mitä kaikkia helmiä sieltä löytyykään ja suihkautan erästä aiemmin kuumottamaani hajuvettä ranteeseen, voisiko se olla tuleva tuoksuni?  Mutta niin, iho tuntuu tänäänkin hyvältä ja ongelmattomalta. Vaikka olenkin jo melkein viikon verran tyytynyt iltapuhdistuksessa hellävaraisiin otteisiin ja lähes kaikki aamut laistanut normaaleista puhdistusrutiineistani.

Tätä kirjoittaessani en ole vielä puhdistanut torstain tomuja yltäni. En ole päättänyt, jatkanko vielä tämän illan misellivesilinjalla vai olisinko kapinallinen petturi ja koeajaisin uuden cashmere harjapään ^_^ Mutta uskallan tehdä jo jonkinsorttista yhteenvetoa, kas näin:


  • Ihoni on selvästi tykännyt hellävaraisesta, vedettömästä iltapuhdistuksesta
  • Iho on muuttunut pehmeämmäksi eikä se ole enää niin "janoinen", olen selvinnyt vähemmällä kosteutuksella
  • Tosin monen päivän yhtä jaksoinen vedetön puhdistus saa ihoni tuntumaan tukkoiselta ja paksulta, ja esim. nenän kohdalla meikki on jumahtanut "ihoriekaleisiin" ja olen joutunut turvautumaan ihoa puhdistavaan seerumiin, jotta iho ei ihan kokonaan tukkeutuisi
  • Mitään älytöntä epäpuhtausarmeijaa ei ihoon kuitenkaan ilmestynyt ja huomasin loppuviikosta yksittäisten finnien olleen hormoniheittelyistä johtuvaa
  • Viikko on lisäksi sinällään hyvin lyhyt aika, perusteellinen tutkimus vaatisi pidemmän ajan
  • Aion ehkä jatkossa tehdä niin, että joka toinen päivä naamaharjailen ja joka toinen teen misellivesipuhdistuksen, sillä koen ihoni nimenomaan tykänneen hellävaraisesta puhdistuksesta!
ps. Misellivesi ei loppunut kesken ;)


14.6.2015

Luku 472.

Sain perjantaina iltapesun aikaan neronleimahduksen, kun putsasin kasvoilta meikkiä Garnierin misellivedellä, mitäpä jos kokeilisin vaikka viikon verran kasvojen puhdistamiseen vain ja ainoastaan misellivettä? Normaalistihan olen kaksoispuhdistuksen vankkumaton kannattaja, joka rakastaa Clarisoniciaan. Clarisonicilla puhdistamisen tosin ei ole joka päiväistä, sitä ei kasvoni kestäisi. Ei, kasvot tippuisivat irti. Tai kuivuisivat karrelle. Olen kuitenkin lukenut Katja Kokon blogista ylistyssanoja hellävaraisen kasvopesun puolesta, jolloin ihon omaa suojakelmua ei pestä pois. Itsekin omiin empiirisiin kokemuksiin nojautuen tiedän sanoa, että aamuvesipesun poisjättäminen on mullistanut oman maailmani ja moni iho-ongelmista kärsinyt ystävä tai tuttava on myös saanut avun, kun on typistänyt aamupesun kasvovedellä pyyhkimiseen. Mutta voisiko hellävaraisuus toimia myös iltapesulla?

Kaksoispuhdistuksen kannattajana olen ollut enemmän tai vähemmän jo vuodesta 2012, Nuxen puhdistusöljy taisi olla ensimmäinen tuote tällä saralla. Sen kaverina käytin Nuxen puhdistusvaahtoa. Oi vitsit, muistaisin silloin kyllä tykänneeni Nuxen tuotteista ja paljon! Nuxen jälkeen jossain vaiheessa kuvioihin astui Cliniquen Take The Day Off-puhdistusbalmi, joka on kyllä yksi suosikkituotteeni. Sen sijaan Dermalogican puhdistusöljy jäi lopulta aavistuksen miinuksen puolelle ja nyt löydettyäni vuosi sitten Garnierin miselliveden, totesin siinä olevan oivan ja minun tarpeisiini riittävän meikinpuhdistusaineen!

Minulla puhdistusjärjestys menee niin, että ensiksi misellivesi ja vasta sitten kasvojen pesu puhdistusgeelillä tai -vaahdolla. Joskus hätätilanteessa olen puhdistanut kasvoni pelkällä misellivedellä. Mutta eilen illalla sain ahaa elämyksen, misellivedellä kasteltua vanulappuahan pitää ihan oikeasti työstää iholla, jotta misellit pääsevät tekemään työtään. Daa, sen sijaan että minun tarvitsisi ostaa erillinen puhdistusbalsami, voisinkin kokeilla, ajaisiko misellivesi itselläni tuon hellävaraisen ja ihon suojavaippaa murtamattoman puhdistusaineen virkaa! Ajattelin kokeilla iltaisin pelkkää misellivesipuhdistusta nyt viikon ajan, sallien itselleni yhden Clarisonic päivän tarvittaessa. Ja koska kyseessä on kokeilu, se voi päättyä niin, että ihon tarpeiden mukaan jatkan kaksoispuhdistusta jo aiemminkin-jos siis tilanne päättyy tukkeutumiin ja epäpuhtauksiin!


Garnier misellivesi4
Garnier Misellivesi



Perjantai ilta 12.6.2015

Hetki ennen ahaa-elämystäni, todella väsyneenä ja univelkaa keränneenä huomaan hinkkaavani miselliveteen kastetulla vanulapulla kasvojani hyvin intensiivisesti, jo ikäänkuin vastahakoisena sille seuraavaksi tapahtuvalle vesipesulle. Monta kertaa nenän huokosiin tuntuu jäävän ykköspuhdistusvaiheessa jotain meikkilikaa, joka hyvässä tapauksessa on poistunut kaksoispesun toisessa vaiheessa. Nyt huomaan hinkkaavani noita meikkilikoja jo tässä vaiheessa pois, yleensä saatan olla aavistuksen suurpiirteinen puhdistaessani misellivedellä meikkejä, selvästi jättäen suurimman työn perinteiselle kasvojenpesuaineelle. Huomaan nenän näyttävän itseasiassa tosi puhtaalta ja niin, tässä vaiheessa taisi se lamppu syttyä. Käyn kasvot huolella läpi, keskittyen vanulapulla pyyhkimiseen. Vanulapuja kuluu lopulta kaksi, saan poistettua misellivedellä myös Maybellinen The Falsies Feather Look-ripsivärin suhteellisen hyvin, olen huomannut tämän ripsivärin poistamisen haasteelliseksi! Viimeistelen puhdistuksen pyyhkimällä kasvot Diego Dalla Palman kasvoveteen kostutetulla vanulapulla. Vanulappuun ei jää meikkilikaa. Kosteutuksen käytän Diego Dalla Palman seerumin sekä hoitovoiteen. Huomaan sen, että iho ei tunnu nyt yhtään kuivalta hoitovoiteen levityksenkään jälkeen, useimmiten iltaisin on tuntunut siltä että naamaan on saanut lykätä rasvaa rasvan perään eikä kasvojen jano vaan sammu niin millään!

Lauantai aamu 13.6.2015

Herään torkutettuani puoli tuntia, univelkaa jäi siltikin maksettavaksi, ai miten niin aikasin nukkumaan meno..No, nyt on kiire ja kasvojen aamupesu jää välistä. Bb-voidetta vaan nassuun ja pikaehostuksella silmät ja kulmat kuosiin, nopean aamupalan jälkeen menoksi maalikauppaan! Sen verran ehdin huomata, että kasvot näyttivät heräämisen jälkeen aika seesteisiltä ja kosteutetun oloisilta, tänä yönä tyynyliina ei imenyt itseensä kosteutta kasvoilta :D

Lauantai ilta 13.6.2015

Tajuan tänään olevan hiustenpesupäivän. Ja tajuan samalla, etten kyllä taida säästyä kasvojen kastumiselta, joten tänään on tiedossa misellivesipesun jälkeen kraanavesihuuhtelu. Meikki putsaantuu tänäänkin kahden vanulapun voimin. Huomaan ihon näyttävän pesun jälkeen hyvältä, ainoastaan muutama epäpuhtaus on löytänyt tiensä ihon pinnalle. Levitän kasvoille Diegon seerumin, jonka olen lantrannut Diegon kasvovedellä ja päälle Diegon hoitovoiteen. Iho tuntuu kyllä aivan toisenlaiselta, kuin kaksoispuhdistuksen jälkeen, paljon pehmeämmältä eikä sitä kiristä. Se ei jää janoiseksi. Teen yllättävän havainnon, silmät eivät ole tänään lainkaan ärtyneet! Kenties misellivedellä kerran kunnolla tehty puhdistus on silmille hellempi, kuin kaksoispuhdistus?

Jatkan raportointia ensi viikolla!

9.6.2015

Luku 471.

Olen aina ollut tietynlaisten monitoimituotteiden fani. Varsinkin, jos ne liittyvät meikkipohjiin! Usein aamuisin minulla ei vaan ole aikaa kikkailla meikinpohjustajien sun muiden tuotteiden parissa. Jos ihan rehellisiä ollaan, kaikenlaiset sävyttävät päivävoiteet ovat todellakin sydäntäni lähellä!

Kun bb-voiteet tulivat markkinoille, en aluksi suhtautunut niihin kovin innostuneesti, tosin huomasin Estee Lauderin Daywear Bb-voiteen sangen toimivaksi tapaukseksi, samoin L'orealin bb-voide aiheutti ihastumisen tunteita! Sävyttävistä päivävoiteista suuri ihastus oli Cliniquen Moisture Surge kosteuttava päivävoide, johon onnistuin koukuttamaan hyvän ystävänikin. Tykkäsin aikoinaan todella paljon myös Korresin Watermelon sävyttävästä päivävoiteesta, vaikka sen levitys olikin toisinaan haastavaa! Nykyään kyllä vähän haikailen, ollapa vaikka kaksi naamainen, jolloin meikkipohjariippuvuuden harjoittaminen olisi helpompaa..

JaneBB21

Jossain vaiheessa minun ja bb-voiteiden väliin tuli pieni tauko. Iho muuttui kenkuksi ja kaikki aiemmin rakastamani, kevyet sävyttävät päivävoiteet ja bb-voiteet eivät vaan olleet tarpeeksi peittäviä. Nyt kuitenkin ihon ollessa suhteellisen hyvässä kunnossa, olen uskaltanut haaveilla kevyemmistä meikkipohjista. Päätinkin siis, varsinkin tulevan kesän ja aurinkosuojan tarpeellisuuden takia hankkia jonkinsortin bb-voiteen tai sävyttävän päivävoiteen. Pienen tutkailun jälkeen päätin ostaa Jane Iredalen Glow Time Full Coverage Mineral Bb Creamin.

Janen bb-voide lupaa peittää ihon virheitä, supistaa ihohuokosia, häivyttää juonteita sekä tasoittaa ja kirkastaa ihoa tuotteen sisältämien kasvi- ja hedelmäuutteiden avulla. Tuotteessa on aurinkosuoja 25 SPF ja P++ suoja. Aurinkosuoja on fyysinen, perustuen titaanioksidiin. Itse aina mieluiten valitsen nimenomaan fyysisen aurinkosuojafiltterin. Incissä itselleni oli tärkeää sen sheavoittomuus, Janen sävyttävässä päivävoiteessahan tuota raaka-ainetta onkin. Voide ei myöskään ole silikoniton, mutta en ole silikonin suhteen nirso, en ole huomannut sen tukkivan ihoani.

Voiteessa on mm. valkoisen ja vihreän teen uutetta, aloe veraa, greippi-, omena- ja appelsiiniuutetta, auringonkukkaöljyä, retikkauutetta, kuusamankukkauutteita. Retikka- ja kuusamauutteet ovatkin käsitykseni mukaan tuotteen säilöntäaineina, Jane Iredale käyttää tuotteissaan kasvipohjaisia säilöntäaineita. Kiehtova ajatus, säilöntäaine jolla teoriassa voisi olla ihoa hoitavia ominaisuuksia, tosin tämä aihe vaatii vielä parempaa perehtymistä ja esim. tuo toinen kuusamauutteista ( Lonicera Japonica ) jättää ilmaan kysymyksiä. Joidenkin lähteiden mukaan se on "luonnollinen parabeeni" ja tätä ainesosaa sisältävien tuotteiden mainostamista parabeenittomina kritisoidaan. Itse en ole parabeenikammoinen, joten tässä yhteydessä nostan kädet ylös ja sanon: peace! Voin palata tähän, jos tulen asian suhteen viisaammaksi. Mutta mitä enemmän olen nyt aiheeseen liittyviä kirjoituksia lukenut, tuntuu että nyt liikutaan sillä alueella, mikä voidaan määritellä luonnolliseksi? Koska oikeastaan lähes kaikki on peräisin luonnosta, yhtälailla kaikki kosmetiikka koostuu kemikaaleista. Me olemme luonto, me olemme kemikaalit. Mutta kaikki luonnosta peräisin olevat asiat eivät välttämättä ole hyväksi luonnolle, kuten viisas ystäväni asian ilmaisi, esim. öljy joutuessaan väärään paikkaan tai vaikka kärpässieni, jonka ihminen söisi. Kemiantunneilla nukkuneena päätän tämän tältä erää tähän ja todellakin saa korjata, jos nyt ihan omiani höpäjän ^_^


JaneBB26

Bb-voide on koostumukseltaan todella tiivistä ja pigmenttistä, enemmän kuivaa tatamia ja sen tuoksu on vienon sitruksinen. ( Hihhii, vähän kyllä hykerryttää ajatus, jos jokin kosmetiikkabrändi oikeasti kuvailisi markkinointimateriaalissaan "voiteen koostumus on tatamia". Varsinkin kun kyseessä on aasialainen matto ^_^  )Yllä olevalla nokareella meikkaan kasvot kevyesti! Vähemmän on enemmän. Voiteella saa todella vähällä vaivalla todella peittävän, mutta luonnollisen meikkipohjan.

JaneBB27

Oma sävyni on keltapohjainen BB5, kauneushoitolassa arvoimme myyjän kanssa BB3:n ja tämän välillä. Olimme lopulta molemmat sitä mieltä, että keltaisempi sävy voisi peittää punoitusta paremmin. Sävy sopeutuukin kasvoihini todella hyvin! Kuvassa tuotetta on aivan liikaa yhdellä alueella, noin paksua pakkelia en kasvoilleni levitä ;D Bb-voiteen levittyvyys on hyvä, jos alla oleva iho on optimaalinen voidetta varten. Voidetta kannattaakin lämmittää sormissa. Itse sipaisen voidetta pienen täplän iholle ja levitän sen tasapäisellä ja tiiviillä bb-voidesiveltimellä. Jos iho on optimaalisesti kosteutettu, voide levittyy ja nappaa ihoon kiinni nätisti. Jos ihoni on kovin pintakuiva tai alla on vääränlainen kosteusvoide, tuote on levittynyt vähän..nooh, huonosti. Kovin kuivaihoisille siis huomiona, tämä voi olla vähän haastava levittää. Aion vielä kokeilla meikkimunaa tämän voiteen kanssa, uskoisin lopputuloksen olevan silloin todella hyvän!


JaneBB4
kasvot ilman meikkiä
JaneBB6
Kasvoille levitetty pelkkä bb-voide
JaneBB16
Kasvoille levitetty bb-voide, meikki kiinnitetty puuterilla, poskipuna ja varsjostukset paikoillaan
Olen kokeillut tuotetta niin kosteusvoiteen kanssa kuin ilman kosteusvoidetta. Omalla ihollani tämä toimii myös ilman kosteutustakin, päivästä riippuen ( esim. tänään meikkasin suoraan ilman aamupuhdistuksia ja tuote levittyi kuin unelma! ). Toki bb-voiteen toivoisi toimivan ilman alle laitettavia kosteutustuotteita. Bb-voiteella saa siis todella peittävän, mutta samaan aikaan luonnollisen lopputuloksen ja vitsit, minkä hohdon se kasvoille loihtii! Nyt kyllä tuotteen nimi kohtaa ominaisuuden. Valmistajan mukaan voidetta voi myös käyttää peitevoiteena silmänalusille ja voin allekirjoittaa sen toimivan siinä ominaisuudessa mainiosti, kunhan muistan kiinnittää sen puuterilla. Olen jopa muiden meikkipohjien käyttöpäivinä sipaissut tuotetta peitevoiteeksi silmänalusille.

Itse en huomannut ihohuokosten supistumista, toki tuote on levityksen jälkeen tasoittanut ja blurrannut kasvojen pinnan nätiksi, jolloin huokosetkaan eivät niin näy, mutta sellainen pidempiaikainen vaikutus ei ole toteutunut. Ihon väri on saattanut tasoittua, mielestäni bb-voidepäivien jälkeen ylähuulen rajassa oleva pigmentoitunut alue olisi näyttänyt vaaleammalta? Vai onko se vain toiveajattelua? Tuotteen kestävyydestä minulla on ristiriitaisia kokemuksia, joinain päivinä se on tauhkaantunut nopeasti ja painunut ihohuokosiin, ihon pinnan lilluessa rasvassa. Ja sitten on näitä tällaisia, ihana iho, ihana meikki-päiviä. Tänään selvisin sillä, että kerran imeytin ylimääräisen rasvan wc-paperiin ( paras puuteripaperi 4-eva! ). Meikkipohja näyttää tätä kirjoittaessa 14-tunnin jälkeen suhteellisen inhimilliseltä. Mutta jos iho on voimakkaasti taipuvainen rasvoittumaan, en kyllä uskalla suositella tuotetta. Tuote toimiikin optimaalisesti normaalilla/kuivalla iholla, mutta itsekin kuivan, herkän sekaihon kantajana pystyn tätä käyttämään, kunhan muistan puuteroida ihon sekä välillä korjailla tätä. Sen wc-paperin kanssa ^_^ En ole huomannut tuotteen tukkivan ihoani.

Tuote on suhteellisen hintava, se maksoi piirua vaille 60 euroa. Toisaalta, tuotetta on purtilossa runsaasti, 50 ml on aika iso määrä meikkipohjalle! Ja koska tuotetta kuluu kerralla ihan pieni nokare, on tämä kyllä todella riittävää. Mietinkin, saankohan tätä edes vuodessa loppuun taputeltua? Sävy tullee jäämään jossain vaiheessa kesää varmaan liian vaaleaksi ja vähän kyllä mietin, kuinkahan tämä kestää kasvoillani kuuman kosteina hellepäivinä ( oi mikä ihana optimistinen ajatus!), meikkipohja-addiktilla tosin on jo ässä hihassa tätä tilannetta varten ^_^

Loppuun vielä tiivistettynä plussat ja miinukset

+ Monitoimituote, samasta purtilosta ihoa mahdollisesti hoitava koostumus, meikkipohja sekä peiteaine, eritoten silmänympärysihon peittoon näppärä tuote ( tosin todella tummille silmänalusille en lupaa absoluuttista peittotehoa, omiin ns. ongelmattomiin sy-alusiin tämä on tarpeeksi tehokas )

+ Jättää kauniin pinnan

+ Fysikaalinen aurinkosuoja¨

+ Riittoisa

+ Hyvä sävyvalikoima, myös todella vaaleaihoisille löytyy sävyjä!

- Hintava, tosin iso pakkaus

- Ei mikään pitkäkestoisin meikkipohja

- Voi vaatia alle erillisen kosteustuotteen

- Saatavuus ei ole kovin helppo

5.6.2015

Luku 470.

BSX2

"Hei tolla laulajallahan on enemmän tukkaa kuin sulla!", uskaltautui armas mieheni eräs kerta sanomaan, kun televisiosta tuli jonkun kasarahevibändin musiikkivideo. Sanomattakin oli selvää, ettei nainen, jonka kylpyhuonetta somistaa Big Sexy Hairin muotoilutuotteet, ollut kovin ilahtunut moisesta tokaisusta.

Kuulun siis siihen naisheimoon, joka haluaa hiuksensa näyttävät mahdollisimman tuuheilta. Itseäni on onneksi siunattu sinällään tuuhealla hiuslaadulla, yksittäinen hius on paksu, karkeahko ja taipuvainen pörrööntymään. Mutta paksullakin hiuslaadulla on omat ongelmansa, monta kertaa hiukset ovat niin raskaat, että ne tuntuvat menevän päätä myöden. Varsinkin mitä pidemmät hiukset, sitä enemmän ne menevät littaan. Itselläni on kilpirauhasen kenkkuilu valitettavasti vaikuttanut myös hiuksiin, tilanne on onneksi nyt korjaantumaan päin *koputtaa puuta*. 

Hiuksia ei sinällään voi käsitykseni mukaan paksuntaa pysyvästi, mutta ne voi meikata paksumman näköisiksi. Tuotteet joko turvottavat yksittäistä hiusta tai muotoilevan vaikutuksen ansiosta saavat hiukset toisistaan irralleen, jolloin lopputulos on kuohkeamman ja täten tuuheamman näköinen. Kuvassa näkyy kolme hiustuotetta, joita käytän saadakseni hiukseni näyttämään tuuheammilta. 

Davines Replumping Hair Filler Superactiven ostin viime vuoden I love me-messuilta. Tämä onkin kohta loppuu suihkittu! Hiuksiin jätettävää hoitosuihketta suihkutetaan pyyhekuiviin hiuksiin ja hiusten annetaan kuivua tai voi aloittaa niiden muotoilun. Annan oikeastaan aina hiusten kuivua itsekseen, oma hiustyyppini ottaa helposti itseensä lämpökäsittelyistä, vaikka tunnollisesti käyttäisinkin lämpösuojaa pohjalla. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, tämä perustuu nimenomaan hiusta turvottavaan vaikutukseen. Minun kyllä täytyy myöntää, etten välttämättä huomaa suurta eroa, siis ei tällä mitään megatuuheutta saa aikaan. Mutta jollain tavalla kuitenkin tykkään tästä. Tällä on kuitenkin myös hoitaviakin vaikutuksia, käy kevyestä kosteussuihkeesta. Tuoksu on aika maskuliininen ja alkuun sitä vieroksuin, se voisi olla miedompi. Tässä tuotteessa on alkoholia, mutta hiustuotteiden suhteen olen liberaalimpi, kuin kasvotuotteiden eikä alkoholi minua niin hiustuotteissa haittaa. 

Inci: Water, Alcohol Denat, Panthenol, Crotonic Acid/Vinyl C8-12 Isoalkyl, Esters/VA/Bis-Vinyldimethicone Crosspolymer, Phenethyl Benzoate, Benzyl Alcohol, Amodimethicone/Silsesquioxane Copolymer, PPG-26-Buteth-26, Peg-40 Hydrogenated Castor Oil, Trideceth-5, Parfum (Fragrance), Glycerin, Limonene, Aminomethyl Propanol, Phenoxyethanol, Citric Acid, Citral, Sodium Hyaluronate, Linalool, Eugenol

Sexy Hairin löysin vahingossa. Minun täytyy myöntää, olin etukäteen kuvitellut tämän tuotesarjan olevan jotain..no, sellaista, ylihajustettua ja aivan kamalaa, hollywood tekotukkameininkiä huonolla twistillä. Koska nimi Sexy Hair on nyt vaan aika..ennakkoluuloja tuova. Onneksi jouduin pettymään, mutta pettymys on tässä nimenomaan onni! Tämä on nimittäin todella toimiva hiussarja! Ainakin näiden kahden tuotteen osalta.

Stockkan hulluilta päiviltä ostin Big Sexy Hairin Spray & Play Volumizing Hairspray-hiuskiinteen. 
Tämä on ehdottomasti muotoiluun mitä oivin hiuskiinne, koostumus on aika märkää ja tätä pystyy hetken aikaa työstämään hiuksissa. Viimeistelyyn suosittelen sitten ihan virallista viimeistelylakkaa. Tällä tuotteella kyllä saa ihanan kuohkean lopputuloksen aikaan! Kaikista eniten yllätyin tuotteen tuoksusta, se on mielestäni todella tuoksuton! Ei makeaa purkkaa, ei huumaavaa kukkaa, ei mitään ällösöpöä ja imelää. Ja kun minä niin kuvittelin tämän olevan pahemman luokan hajustepommin! Annan siis ison sydämen ja yläfemman tästä seikasta, miedosti hajustetut tuotteet kun ovat herkkismeikän nenän mieleen. Tuotteessa on myös uv- ja kosteussuoja mutta mielestäni omat hiukset kyllä saattavat kostealla säällä vähän mennä pörröön..tosin täällä pk-seudulla on ollut ehkä tuulisin vuosi ikinä, kenties se onkin tuuli joka saa hiukseni pörrölle?


Inci: SD Alcohol 40-B (Alcohol Denat), Dimethyl Ether, Octylacrylamide/Acrylates/Butylaminoethyl Methacrylate Copolymer, Aminomethyl Propanol, AMP-Isostearoyl Hydrolyzed Wheat Protein, Triethyl Citrate, PEG/PPG-17/18 Dimethicone, Phenyl Trimethicone, Pentaerythrityl Tetracaprylate/Tetracaprate, Cyclotetrasiloxane, Cyclopentasiloxane, Ethylhexyl Methoxycinnamate, Fragrance (Parfum), Benzyl Salicylate, Citronellol, Hydroxycitronellal, Butylphenyl Methylpropional, Limonene, Linalool

Olin jo etukäteen katsonut vähän sillä silmällä Big Sexy Hairin What a Tease Backcomb in a Bottle-tupeeraussuihketta ja voitte kuvitella kuinka hangonkeksisi naamani venähti, kun onnistuin kirppikseltä löytämään tuotteen seitsemällä eurolla! Wuhuu! Tuotetta suihkutetaan hiustyveen, tärkeää on ettei ravista pulloa, koska tuotteessa on laajenevia ainesosia. Tuotteen työstöaika on nopea, mutta sitä kannattaa mielestäni suihkutuksen jälkeen hieroa tai kammata, jolloin sen saa levittymään paremmin. Itse tykkään eniten haroa ja pöyhiä nostellen hiuksia, jolloin ne asettuisivat kuohkeasti.

Tämän annostelun suhteen saa olla tarkkana ja vähemmän on enemmän, muuten saa aikaan klönttisen, takkuisen lookin. Itselläni on vielä harjoitukset kesken. Tällä kyllä saa todella tuuhean tukan aikaan. En oikein tiedä, mutta minusta tuntuu että tuotteen laajenevat ainesosat muodostavat kuivuessaan ikäänkuin verkon, joka siis pakottaa hiukset toisistaan erilleen ja näin saa aikaan tuuhean lopputuloksen. Tässä tuotteessa jatkuu sama, miedosti hajustettu linja. Mutta tiedättekös, olen ehkä eniten innostunut tuotteen pitkäkestoisesta vaikutuksesta, tämän ansiosta olen saanut pidennettyä pesuvälin kahdesta kolmeen päivään, lisäksi hiukset näyttävät seuraavana päivänä tuotteen lisäyksestä jotenkin..no, luonnollisen ihanilta ja ne ovat niin helpot muotoilla-tai vaihtoehtoisesti jättää muotoilematta. Parhaimmassa tapauksessa hiukset näyttävät siltä, kuin ne olisi föönattu tai taivutettu loiville suoristusrautakiharoille. Varsinkin jos yönuttura on ollut oikein kohdillaan, voi seuraavana päivänä nauttia todella huolettomasta hiustyylistä! 

Inci: SD Alcoho 40-B (Alcohol Denat), Butane, Hydrofluorocarbon 152a, Octylacrylamide/Acrylates/Butylaminoethyl Methacrylate Copolymer, Purified Water (Aqua/Eau), Ethoxydiglycol, Aminomethyl Propanol, Isobutane, Fragrance (Parfum), Benzyl Salicylate, Limonene, Eugenol, Hexyl Cinnamal, Linalool, PEG/PPG-17/18 Dimethicone, Acetyl Triethyl Citrate, Ethylhexyl Methoxycinnamate

Se toki täytyy sanoa, että omissa hiuksissani tuotteiden tuoma tuuhea ilme ei kestä kyllä koko päivää vaan iltaa kohden mennessä huomaan maan vetovoiman tehneen tepposensa. Huomaan kyllä eron päivinä, jolloin menen au naturel-meiningillä ja niinä päivinä, jolloin suihkuttelun tuuheutta purkista, purkkituuheus on kyllä sangen koukuttavaa, kuin antaisi pirulle pikkusormen. Vaikka purkkitupeeraus onkin sydäntäni lähellä, lepopäivät ovat suotavia. Päänahallekin on hyvä antaa hengähdyshetkiä, varsinkin kun mielestäni purkkitupeerauksen poispeseminen ei ole mikään wash and go-tyylinen hipaisupesu. 


JaneBB10

Tässä olen käyttänyt kaikkia kolmea tuotetta, kyllä niillä vaan saa aika ihmeitä aikaan! Hiukset näyttävät kyllä kaipaavan saksia ja kuvan ottamisen jälkeen ne ovatkin lyhentyneet kotiparturissani ^_^ Ehkä saan aikaan ihan kampaajalle asti menemisen, myönnän vakikampaajani vaihdettua paikkaa/lopetettua hommat, päätyneeni useimmiten itse saksimaan hiukseni :P

Ja niin, vinkki vitosena, Sexy Hairin tuotteet ovat nyt kesäkuussa Stockkalla -20% kantistarjouksessa, tupeeraussuihkeelle jää hinnaksi 20,50 euroa ( normaali 26 euroa ) ja hiuskiinteelle 14,90 euroa ( noraamli 19 euroa ). Davinesin tuote maksaa Kauniit ja Ruskeat verkkokaupassa 28 euroa, itse muistaisin messutarjoushinnan tälle olleen 15 euroa?