In this Light

Kauneusblogi

Luku 789 - Öljy ylle vai alle, miten kokeilun kanssa kävi + eräs öljysuosikkini

Balm7

Kirjoitin reilu vuosi sitten postauksen, öljy ylle vai alle. Kannattaa käydä lukemassa se muistinvirkistykseksi, mutta lyhyesti kerrottuna lähdin vuosi sitten kokeilemaan ihonhoitoöljyn levittämistä ihonhoitorutiinin viimeisenä tuotteena. Sitä ennen olin aina tyytyväisesti levittänyt öljyn seerumin sekä hoitovoiteen väliin. Olin kuitenkin huomannut ihon muuttuneen kuivemmaksi. Päätin lähteä kokeilemaan, jos lisäisinkin öljyn vasta viimeisenä tuotteena ihonhoitorutiineissani. Ja nyt ajattelin kertoa, miten tekniikka on itselläni toiminut.

Nyt takana on reilu vuosi öljyilyä kyseisellä tekniikalla. Ja paluuta vanhaan ei enää ole. Minun ihollani öljy viimeisenä ihonhoitotuotteena toimii kaikista parhaiten. Tällöin öljyn idea on lukita alle levitettyjen tuotteiden kosteus. Oma ihoni ei ole tällä tekniikalla kuivunut, vaikka välillä annostelenkin öljyjä vähän hövelisti. Ainoa asia mikä minua tietysti askarruttaa, on öljyseerumit. Ne olen pääsääntöisesti levittänyt suoraan ihoa vasten, tai siis niiden levitysjärjestys on sama, kuin perinteisissä seerumeissa. Tosin tähän mennessä ainoa kokeilemani öljyseerumi onkin ollut Pinks Boutiquen anti-age -seerumi. Se toimi seerumitarkoituksessaan vallan mainiosti. Toinen öljy, mitä olen levittänyt suoraan iholle tai seerumin ylle on ollut ruusunmarjaöljy.

  Balm9

Olen ottanut missiokseni kokeilla mahdollisimman monia, erilaisia öljyä. Oma suosikkini on ehdottomasti ruusunmarjaöljy, mutta tänä vuonna olen ihastunut Balm Balm -merkin Frankincenseöljyyn ( 23.90 € / 30 ml). Frankincenseöljy vilkastuttaa verenkiertoa, ja sillä on potentiaalisia ikääntymisen merkkejä jarruttavia vaikutuksia. Balm Balm -merkin Frankincenseöljy sisältää frankincenseöljyn lisäksi persikankiviöljyä, helokkiöljyä, ruusunmarjaöljyä, jojobaa sekä greippiä - ja kaikki öljyt ovat lisäksi luomutuotettuja! Tuoksussa on minusta ihana porkkanainen vivahde, se on ihanan raikas mutta samalla mieto!


Balm10 

Olen tosiaankin käyttänyt öljyä viimeisenä ihonhoitotuotteena. Yritin kesällä olla kokonaan ilman öljyjä, teoriassa ihoni olisi pitänyt pärjätä niitä ilmankin. Kulunut kesä oli minulla stressaavin naismuistiin ja kärsin iho-ongelmista. Kasvojani täyttivät näppylät. Kun otin Frankincenseöljyn takaisin rutiineihin, näppylät tuntuivat rauhoittuvan ja iho tasapainottui.

Omalla kohdallani olen öljyjen kanssa huomannutkin, kuinka mahtavasti ne ovat tasapainottaneet ihon rasvoittumista. Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho, jossa on kuivarasvaisuuden piirteitä. Mutta ihoni ei enää juurikaan rasvoitu! Tämähän tarkoittaa sitä, että meikkikin pysyy paremmin paikallaan ( toki kiinnitän myös huomiota kunnollisen pohjameikin tekemiseenkin, mutta omasta mielestäni ehdoton avain hyvään meikkiin on hyvin hoidettu iho. Yksikään pohjustaja, meikkivoide tai puuteri ei tee taikojaan, jos ihonhoito on toissijainen arvovalinta ). Öljyt tuntuvat jotenkin mystisesti tasapainottavan ihoani, ja en oikeastaan enää uskalla olla ilman niitä!

Balm Balm Frankincenseöljyä myy TwistBe luonnonkosmetiikkakeidas Helsingin Kampissa.

Mikä on sinun suhteesi öljyyn? Tuleeko sinulla öljy ylle vai alle?

13 Kommentit

  1. Mä en kanssa enää edes osaa levittää öljyä ennen voiteita tuntuisi ihan oudolta, paras taputella ihan lopuksi, se vaan koostumuksensakin puolesta toimii järkevimmin niin. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Nyt tosiaankin tuntuu, ettei se voide pääse imeytymään jos öljy on sen alla :D Hyvä nyrkkisääntö on edetä vesimäisimmästä öljymäisempään ^_^

      Poista
  2. Minä laiskana rasvaajana käytän välillä pelkkää öljyä. Jos kuitenkin laitan voiteita, niin sitten öljy on se viimeinen mitä laitan iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monihan saattaa käyttää öljyjä sellaisenaankin, eikä siitä ole mitään haittaa :)

      Poista
  3. Öljy ehdottomasti päälle! Kasvovoide saattaa jäädä ikävästi vaan pyörimään mulla siihen öljyn päälle, mikäli laitan öljyn ennen voidetta. Aluksi musta tuntui tosi hassulta laittaa öljy viimeiseksi, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen tuli huomattua, että se oikeasti toimii paljon paremmin niin päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se tuntuu, jotenkin hassua että on aiemmin tehnyt juurikin noin :D Mutta kun vaihtaa järjestystä, ei paluuta aiempaan enää ole ^_^

      Poista
  4. Mäkin vähän pohdin että mitä teen öljyseerumien kanssa, mutta päädyin siihen, että ne on parasta laittaa iholle ihan ekana. Ja saatan vielä laittaa tavallista öljyä voiteen päälle, eli on öljyä alla, voide välissä ja öljyä päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kunnon öljykerrostus ^_^ Mutta joo, öljyseerumit olen minäkin todennut että suoraan ihoa vasten vaan :)

      Poista
  5. Balm Balmilla on ihania tuotteita. :) Öljyn laitan yleensä päälle minäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ^_^ Ja kiva kuulla, että moni laittaakin öljyt tässä järjestyksessä :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus! Toimivatkohan kuivaöljyt (esim. Madaran) samalla tavalla..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei muuten olekaan henkilökohtaista kokemusta kuivaöljyistä, joten nyt en äkkiseltään osaa sanoa. Teoriassahan niissä koostumus on niin kevyt, että voisivat mennä voiteen allakin. Mä olen itse tykästynyt tosi paljon siihen, että mennään vesimäisemmästä tuotteesta öljymäisempään, se on tuntunut toimivan itselläni parhaiten :) Joten varmaan Madaraa käyttäisin kasvovoiteen päällä :D Pain ruusunmarjaöljy on ollut sellainen, että sen olen levittänyt suoraan kasvoille ^_^

      Poista
  7. Mä laitan öljyn aina kaiken päällimmäiseksi, mutta muitakin tapoja tiedän olevan. Öljyt on must-juttu melkein vuoden ympäri, varsinkin talvikautena:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow