In this Light

Kauneusblogi

Luku 812 - Hynt Beauty Velluto Pure Powder mineraalipohja, ensivaikutelma + meikki!

hyntt1

Yleensä testaan blogissani tuotteita pitkään ja hartaasti, varsinkin ihonhoitotuotteita. Mutta nyt en malta olla kirjoittamatta "First Impressions" -henkistä postausta, sillä olen pitkästä aikaa todella liekeissä mineraalimeikkipohjasta! Tilailin nimittäin tovi sitten Hynt Beautyn Velluto Pure Powder Foundation mineraalimeikkipohjan näytteitä ja näin ensivaikutelman perusteella merkki on varastanut sydämeni. Aion ehdottomasti hankkia meikkipohjasta täysikokoisen purkin, varsinkin kun löysin oikean sävyn! Täysikokoisena tulen myös hankkimaan merkin aurinkosuojakertoimella varustetun meikinpohjustusvoiteenkin, ja irtopuuteri kiinnostaa myös.

  hyntt10hyntt3

Kiinnostuin Hynt Beautyn Velluto Pure Powder Foundation mineraalimeikkipohjasta, sillä se ei ollut ihan perinteinen mineraalipohja. Mukana on mineraalien lisäksi nimittäin liuta erilaisia öljyjä! Myönnän myös merkin pakkausdesignin iskevän lujaa; kukapa ei viehättyisi kauniista purkeista? Mutta kaunis ulkoasu ei pelasta, jos sisältö on silkkaa silkkoa. Mineraalimeikkipohjasta on saatavilla kolmea eri sävyä; Ivory, Light Beige ja Medium Beige. Tilailin tosiaankin sävyn valintaa varten pienet matkakoot, ja hyvä niin. Muuten olisin tullut ostaneeksi aivan liian tumman sävyn!  Light Beige oli liian tumma kasvoillani, mutta Ivory oli lähes täysin istuva. Oikeastaan paras sävy syntyisi näiden kahden sekoituksesta, näin teinkin alla olevassa meikissä.

  hyntt29hyntt21 hyntt30

Olen rakastunut Hynt Beautyn Velluto meikkipohjan helppouteen! Levitän sen isolla irtopuuterisiveltimellä kasvoille. Viimeistelen tottakai meikin irtopuuterilla. Jos ihosi on rasvoittuva, suosittelen irtopuuteria mineraalimeikin kanssa. Meikkipohja levittyy helposti eikä takerru, eikä raidoitu ihoon. Se on myös tuntunut ihoa rauhoittavalta.

Meikkiin käytin siis pohjustukseen Bybi Beautyn kosteussuihketta ( pr-näyte ), Hynt Beautyn Skin Prep Serum Bioactive Marine Complex seerumia ja Sun Prep Broad Spectrum SPF30 aurinkosuojaa. Itse meikkipohjassa minulla on siis Velluto mineraalipohja, sävyjen Ivory ja Ligh Beige yhdistelmä. Irtopuuterina on By Terryn irtopuuteri. Poskipunana käytin Everyday Mineralsin All Smilesia ( pr-näyte ), Jane Iredalen Whisperia sekä Bobbi Brownin Peonya. Silmien alla peiteaineena on Lauren Brooken sekä Hynt Beautyn peiteaineet. Silmäluomet pohjustin Hyntin peiteaineella, ja levitin Avoninin beigen väristä silmämeikkikynää. Rajaukset tein Marc Jacobsin Matte Gel Eye Crayon -rajauskynällä, sävy Iron(y). Tein rajauksesta tarkoituksella sotkuisen, ja alaluomella sotkin ulkonurkkaa tietoisesti, vetäen topsipuikolla rajausväriä hyvin alas. Huulille pääsi oikeitetusti Zuiin ihana huulipuna Sheer Rose, joka haki inspiraationsa tunikani sävyistä.

Mutta aion tosiaankin hankkia ihan kunnon kokoisen meikkipohjan sekä muita tuotteita Hynt Beautylta, joten luultavasti tulen kertomaan niistä myöhemmin lisää. Ensivaikutus on ollut salamarakkaus, ja sen ansiosta kiinnostukseni merkkiä kohtaan on kasvanut entisestään!

Kuinka usein sinä salamarakastut johonkin kosmetiikkatuotteeseen?

19 Kommentit

  1. Ihanan näköinen meikkipohja ja muutkin komponentit sopii sulle oikein hyvin kuten poskipuna<3 Huulipunan sävy erittäin viehättävä:) Hyntin peiteaine taitaa olla myös loisto tuote? Omaani en ole vielä kokeillut.
    Salamarakastumisia kosmetiikkatuotteeseen tapahtuu toisinaan, kuten Thayers'in kasvovesi<3
    Kivaa sunnuntaita S <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, ihana Sari 😗 Tykkään pohjasta tosi paljon ja pakkohan se on hankkia täysikokoinen 😊 Peiteaine on myös huippu, käytän sitä sekä yhtä toista sy-iholla. Mutta toimi se meikkipohjanakin 😀 Ihastuttavaa tiistaita!

      Poista
  2. Wau mitä tuotteita, joista en ole aikaisemmin kuullut! Sait musta uuden seuraajan, sillä haluan jatkossakin törmätä uusiin tuotteisiin :)
    juijjukatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että löytyi uusia tuotteita ja kiva kun aloit seuraamaan! 😗

      Poista
  3. Oo, tää pohja näyttää kyllä tosi hyvältä niin kuin oli puhetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä superisti, tää on meikkipohja kun makuun 😚Mä luulen että sä tykkäsit tuosta SunPrep-voiteesta 😀

      Poista
  4. Mä ihailen esimerkiksi Karkkipäivä-Sannin upeaa ihoa, jolla mineraalimeikit näyttää niin hyvältä. Sullakin tämä näyttää tosi raikkaalta. Itse en ole löytänyt sellaista oikeaa tuotetta, jolla saisin mielestäni tarpeeksi peittävyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mineraaleilla hakee kunnon peittävyyttä, se on haastavaa. Tämäkin tasoittaa upeasti ihoa mutta ei ole peittoa kaipaaville se paras vaihtoehto.

      Poista
  5. Kyllä tuota salamaihastumista tapahtuu edelleen aika usein. Joskus sitä vaan heti huomaa, että tämä meikki on niin mua. Kaunis ja heleä meikki sinulla ja aina vaan ihailen kauniita silmiäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla niitä tulee ehkä harvemmin, kai siitäkin syystä kun komiaa niin paljon tuotteita, jolloin ne Wauuu!-tuotteet erottuu heti 😀 Ja kiitos Outi 😗

      Poista
  6. Hyntin kosmetiikka on jäänyt takaraivoon kutkuttelemaan, toki koska pakkaukset on niin upeita, mutta myös wau miten hyvin se peitevoidekin peitti, messuilla meinaan testattiin näitä. Ihanat kuvat Salka. <3

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se peiteaine on mahtavaa kamaa myös! Hynt sai nyt pauloihinsa, hih! 😉 Ja kiitos Tiia, ihanaa viikkoa myös sinulle 😗

      Poista
  7. Onpa kauniit kuvat taas - sekä sinä että sommitelmat <3

    Hyntin pohja vaikuttaa houkuttelevalta ja ehkä myös minulle sopivalta. Tämän hetken ehdoton lempimeikkipohjani on Bohon mineraalipohja jossa siinäkin on mineraalien lisäksi öljyjä. Intuitiivisesti ei uskoisi että öljyjä lisäämällä saa aikaan tasaisempaa ja kestävämpää pintaa! Hyntin tuotteessa on kyllä paremmat sävyvaihtoehdot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!

      Mä olen todennut, että öljyt tasapainottavat ihoa mahtavasti ja jotenkin tää Hynt kehittyykin paremmin 😊 Onko se Boho sellainen korkeammassa puuterirasiassa oleva? Taisin niitä messuilla katsoa. Oon tykännyt tosi paljon Bohon meikkipuuterista, siitä pienessä napissa olevasta 😊 Hyntiin sävyihin kaipaisin vielä värisävyt, Ivory on ehkä oman vaalea mutta seuraava sävy on sitten aivan liian tumma. Tai ei kasvoilla, mutta kaulaan verrattuna eron huomaa 😁

      Poista
    2. Mutta hei tuohan ei ole ongelma eikä mikään, kun oma sävysi on kahden meikkisävyn välissä ja voit itse sekoittaa niistä sopivan sävyn! :)

      Joo, korkea mutta pieni rasia. Hieman hankala muoto... ja välikansi puuttuu eli sirottimesta tulee ulos puuteria jos purkki kellahtaa meikkipussissa väärin päin :/ Mulla Bohon vaaleinkin sävy (01) on vähän liian tumma just kaulaan verrattuna. Naamaan se kyllä sulautuu paremminkin kuin (muiden meikkipohjien) vähän vaaleammat sävyt, joita kalpean kaulani takia yleensä suosin. Bohon irtomineraalipohjaan on kuulemma tulossa neljäs, muita vaaleampi sävy, jee :)

      Öljyt todellakin tasapainottaa ihoa! Mutta en olis arvannut että toimii näin hyvin irtopuuterimuotoisessa tuotteessa. Ihon oma rasvoittuminen pysyy meikin allakin paljon paremmin kurissa kuin jos mineraalimeikissä olisi öljyn sijaan kaoliinia, jota usein suositellaan. Mulla kaoliini tuntuu imevän ihon rasvaa huokosten kohdalta niin että niiden kohdalle muodostuu tummempia pilkkuja. Kamalaa :D Bohon meikkipohja näyttää melkein paljaalta iholta mutta tasaisemmalta. Ah :)

      Poista
    3. Hyntin pohjassakin oli muuten kaoliinia, en hoksannut sitä tuossa tuoda ilmi! Mutta luulen, että tässä tuo savi + maissitärkkelys sekä öljyt pelittävät hyvin yhteen. Kyllä mä joudun tän pohjan vielä erikseen puuteroimaan, koska ilman puuteria se jää omaan makuuni vielä liian "viimeistelemättömäksi" :D

      Mutta tosiaankin, mä olen käyttänyt ruusunmarjaöljyä esim. pohjustukseen! :) Jotenkin öljy tuntuu tasapainottavan ihon rasvoittuvuutta, mä luulen että sen toimivuus perustuu siihen :)

      Ja jos Hynt kiinnostaa, niin hanki ihmeessä eka testeri! Ostitko sä muuten messuilta Hyntin pohjustusvoiteen, vai muistelenko omiani?

      Poista
  8. Ostin juu, ja tykkään siitä mutta en niinkään meikin alla vaan yövoiteen alla. Siinä on ihana koostumus ja tuoksu ja koen sen ihonhoidollisena... meikkiä se ei minulla paranna, mutta koostumus on sellainen, että toisentyyppisellä iholla se voi parantaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ihonhoidollisesti ihana tuote; mulla se on vähän syrjäyttänyt Clarinsin pikakaunistajaa :) En tiedä, osaisinko laittaa sitä suojakertoimen takia yötä vasten, mutta toisaalta kun se filtteri ei ole kemiallinen, niin mikäpäs siinä ^_^ Mä muuten ostin Black Friday -tarjouksena nyt täysikokoisen pohjan sekä viimeistelypuuterin! Se pohjustaja himotti myös, mutta koska mulla on Zuii, käytän sen eka loppuun ja kevättä kohden hankin sen Hyntin pohjustajan. Mutta ihana kuulla, että sä tykkäät siitä pohjustajasta ja merkki on muutenkin herättänyt kiinnostuksesi :)

      Poista
  9. En tiedä ymmärsinkö pointtisi väärin, mutta Hyntin Skin Prepissä ei ole suojakerrointa. Pullon kyljessä kehotetaan laittamaan Skin Prepiä päivällä aurinkosuojan alle ja illalla yövoiteen alle...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow