Pages



30.12.2018

Luku 922 - Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

Toivon mukaan teillä lukijoilla oli hyvä joulunaika! Itselläni joulunaika on kulunut hyvin laiskan pulskeasti, olen kerännyt akkuja oikein urakalla. Joulukalenteriarvonnan voittaja on arvottu, ja voittajaan on otettu yhteyttä ( ja jos en saa häntä kiinni, arvon uuden voittajan ). Mutta bongasin Jonnan blogista hauskan postauksen, jossa koottiin kuluneen vuoden luetuimmat postaukset ( ja toki näitä on tehnyt moni muukin :) ). Kommentoinkin Jonnalle, että hyvä kun hädin tuskin muistan, mistä olen itse kuluneena vuonna kirjoittanut :D Spontaanisti päädyinkin avaamaan Analyticsin ja tsekkaamaan, mitkä vuoden 2018 aikana julkaistut postaukset olisivat olleet kaikista luetuimmat!

Kulunut vuosi oli minulle aika rankka, myönnettäköön. Oman kodin ostaminen oli ihana kokemus, mutta kyllä se vaan on myönnettävä, oma mielenkiintoni sekä voimavarani ovat tänä vuonna olleet sisustusasioissa. Myös asuntovelallisena eläminen on välillä mietityttänyt ja välillä ei, ja avopuolison työkuvioiden ansiosta kodin hoitaminen ja huushollaaminen onkin ollut yhä enemmän minun vastuulla. Nämä asiat ovat pakostakin näkyneet myös blogissa, en ole kyennyt panostamaan bloggaamisen sillä tasolla, kuin mitä haluaisin. Olen toisaalta opetellut olemaan itselle armeliaampi, hyvällä ja huonolla mensteyksellä. Mutta saa nähdä, mitä tuleva uusi vuosi tuo tullessaan. Jännityksellä ja mielenkiinnolla odotan vuotta 2019! Nyt niihin postauksiin, eli kymmenen vuonna 2018 julkaistua ja luetuimpaa postausta, olkaa hyvä!


Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 16 - Joulusaunaan luonnonkosmetiikkaa ja arvonta!

sauna4


En yhtään yllättynyt, että tämä postaus olisi ollut luetuin. Arvonnat kiinnostavat ihmisiä, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Olin oikeasti todella liikuttunut, kun kaikki arvontaan osallistuneet olivat paneutuneet tehtävänantoon ja sain kuulla ihania joulujuttuja. Yhtään sellaista kommenttia, jossa olisi lukenut vaan "mukana", ei tullut :)


Toisen kierroksen kosmetiikkasuosikit

Useamman tuotteen esille nostavat postaukset ovat suosittuja, ja niitä mielelläni luenkin. Ajattelin, että voisin tulevana vuonna koittaa postailla jonkin sorttista kuukauden suosikit -postausta!

Vuoden 2017 parhaat tuotteet - ihonhoito

Ihonhoito ja listaus parhaimmista tuotteista kiinnostaa, vaikka kulunut vuosi 2018 onkin tuntunut ihonhoidon suhteen vähän repaleiselta, aion listata kuluneen vuoden suosikit.

Lumene Sisu puhdistusöljy, hitti vai huti?


Lumene7-2


Lumenen tuotteet kiinnostavat lukijoita, enkä yhtään ihmettele, miksi. Lumenen tuotteista tuntuu nykyään olevan saatavilla tietoa hyvin hajanaisesti, ja varmasti ihmiset hakevat näistä tietoa internetin ympäri! ( toinen hyvin suosittu postaus on ollut Lumenen sävyseerumi, jota tätä kirjoittaessani luettiin Sveitsistä :D, ja joka keikkuu luetuimpien postauksien listalla )


Mun Black Friday ostokset

Ostos-postaukset kiinnostavat, voisinkin yrittää useammin tehdä näitäkin. Myös Black Friday on tuntunut saaneen ihmiset etsimään tietoa ja tarjouksia!


Meikinpohjustusvoide johon rakastuin tulisesti

Bobbi Brownin ihanan meikinpohjustusvoide yllätti -  siis sillä, että tämä on postaus yksittäisestä tuotteesta! Kuten aiemmin jo kirjoitin, useamman tuotteen listaavat postaukset ovat suositumpia, mutta minun on myönnettävä, että kaikista eniten tykkään kirjoittaa ja lukea näitä tällaisia, yhteen tuotteeseen perustuvia postauksia.

Mulla on uudet hiukset!


hair10

Muodonmuutokset kiinnostavat, ja viime kesänä repäisin kunnon hiusmuutoksen! Minulla on ollut lyhyt pixie-malli aiemminkin, ja uusi hiuslook tuntui heti alusta alkaen kuin olisin saapunut hiuskotiin. Lisäksi olen käynyt samalla kampaajalla nyt kolme kertaa perätysten, eli löytänyt ainakin toistaiseksi vakikampaajan! Mutta hän osaakin leikata ihan superhyvin lyhyitä malleja.

Edullinen ja hyvä, Yves Rocher puhdistusöljy kasvoille

Edullinen ja hyvä -postaussarja on osoittautunut myös lukijoita kiinnostavaksi, ja se jatkuu tulevanakin vuonna omaan, verkkaiseen tahtiinsa. Viime vuonna koin myös Yves Rocher nostalgiapuuskan!

Hoitovesi ihonhoidossa, turhaa vai ei?

Ihastuin kunnolla hoitovesiin, ja kerroinkin oman kokemukseni kautta mitä mieltä olen niistä ihonhoidossa. Hoitovedet kiinnostavat myös yhä enemmän ihmisiä, siitä jo kertoo sekin, että hoitovesiä alkaa löytyä tuotemerkiltä jos toiseltakin!

Miten hoidan ihoani? Aamun ihonhoiroturiinini

Ihonhoitorutiinit kiinnostavat, jos vaikka tulevana vuonna tekisinkin postauksen iltarutiineista! Niiden suhteen ongelmana on vähän vaan sen, että rutiini vaihtelee illasta toiseen. Ehkäpä teen postauksen niin, että kerron vaikkapa parin päivän ajalta, miten olen ihoani hoitanut, jolloin postauksessa olisi enemmän järkeä.

24.12.2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24- Joulun väri


Bannerin on tehnyt Hannamaria


Joulu, tuo juhlista minulle rakkain, on nyt alkanut. Toki itselleni muutamat päivät ennen joulua ovat yhtä rakkaita, rakastan sitä tunnelmaa mikä ympärillä on. Tänä vuonna aloitin lomanikin hyvissä ajoin ennen joulua, ja ehdin nauttia kiireettömästä joulutunnelmasta. Minulla ei ollut kiire minnekään, jaksoin tehdä viime hetken jouluostokset leppoisasti, ja samalla toivon mukaan antaen hyvän joulumielen eräälle seniorinaiselle!

Mutta on tullut viimeisen luukun aika meidän kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa. Luukussa paljastan, mikä on minun joulun väri. Minulle rakkain jouluväri on vihreä. Rakastan aitoa joulukuusta, ja siitä vihreä minua muistuttaa. Vihreät kuulat kuuluvat myös oleellisesti jouluuni, samoin vihreää on monien kasvien lehdissä. Vihreä on minulle moderni, raikas joulun väri, mutta toki en halua kuorruttaa kotia vihreällä, vaan se luo joulun tunnelmaa pienin vivahtein.


2018-12-21_12-45-25


Tänä vuonna ripustin ikkunaan jouluverhon, Marimekon Hortensien. Puuvilla-pellava on kaunis materiaali, joka kestää aikaa ja rakastan Hortensien printtiä! En kaipaa omaan kotiini kuviollisia verhoja, mutta Hortensien kohdalla teen poikkeuksen. Se muuten toimii eräänlaisena modernina joulukuusenakin!


2018-12-21_12-46-56 2018-12-21_12-46-15


Mutta nyt haluan toivottaa kaikille lukijoille ihanaa ja omannäköistä joulua. Palataan viimeistään tammikuussa asiaan! Ja käykäähän kurkistamassa, mikä on muiden joulukalenteriin osallistuneiden kollegojen joulun väri!


 1. Purkkisirkus
2. Glitz & Glam
3. hannajulia
4. hennav
5. Ihastukset
6. MissAria
7. Viilankantolupa
8. Maria Glow
9. Strokes of Color
10. The Diary of a Shopholic
11. Huulipunamania
12. Keyword: Love
13. Better Nail Day
14. Wasting Lifestyle
15. Ria G
16. In This Light
17. Elämää Smykkinä
18. Beauty Highlights
19. Elina K.
20. Blinger Shimmer
21. Hannamaria
22. Dioriina
23. Charming Nails
24. Yhteinen luukku

16.12.2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 16 - Joulusaunaan luonnonkosmetiikkaa ja arvonta!



Bannerin on tehnyt taitava Hannamaria

Joulu, tuo juhlista minulle rakkain, on kohta täällä ja onkin aika avata joulukuun 16. päivän kalenteriluukku meidän mahtavan kosmetiikkabloggaajaporukan joulukalenterista! Edellisenä päivänä luukku avautui Rian blogissa, jossa esiteltiin upeita, joulun henkeä huokuavia kynsilakkoja ja huomenna luukku avautuu Elämää Smykkinä -blogissa, jossa taitaa olla luvassa arvonta - kannattaa käydä ehdottomasti huomenna katsomassa mitä sieltä avautuukaan! Mutta sen pidemmittä puheitta mennään minun luukkuuni, josta avautuu minulle rakkaaseen jouluperinteeseen liittyviä asioita, minulle rakkaan luonnonkosmetiikan parista. Esittelenkin joulusaunaan suomalaista luonnonkosmetiikkaa!

sauna1

En ole aina ollut saunaihminen. Pienenä koin saunan liian kuumaksi, ja sen vähän ajan mitä saunassa istuin, istuin alalauteilla. Sauna oli asia mikä oli liian kuuma ja ahdistava! Käännekohtana oli jossain vaiheessa 2010-luvun alkupuolella, kun pääsin käymään ystäväni ulkosaunassa. Voin valehtelematta sanoa sen olevan yhden parhaimmista saunoista, missä olen ollut! Lämpimän pehmeät löylyt, joissa olisin voinut vaan istua ja istua..niin, mitä minulle tapahtui?

Emme kuitenkaan mieheni kanssa varanneet kerrostaloasuntoomme saunavuoroa, vaan saatoimme aina silloin tällöin käydä mieheni vanhempien luona saunassa. Ja saunassa kävimme aina, kun vierailimme minun vanhempieni luona lomilla tai viikonlopun vietossa. Ja joulusauna, se oli tärkeä perinne meidän molempien perheissä! Meillä aina saunottiin iltaisin, samoin myös mieheni perheessä. Kuitenkin aina ennen itse jouluateriaa. Joulusaunan jälkeen olikin aina kiva pukea vähän parempaa vaatetta päälle, ja itse useimmiten saatoin kevyesti meikatakin. Viime vuonna muutimme ensimmäiseen omaan kotiin jouluksi ja heti alusta alkaen oli selvää, että uudessa kodissa varaamme taloyhtiön ulkosaunasta oman saunavuoron.

Voin muuten tässä vaiheessa paljastaa, että viime joulu oli aika kaaos. Jo se, että muutimme juuri joulun kynnyksellä, takasi hitonlaisen härdellin! Mutta jälkikäteen en vaihtaisi minuuttiakaan pois. Se oli kuitenkin ainutlaatuinen ajanjakso elämässämme. Tosin, joulusaunan kanssa kävi hassusti. Itseasiassa meidän piti päästä jo pariin otteeseen muuttosaunaan, mutta jostain syystä sauna ei niihin muuttosaunoihin lämminnytkään. No, joulusaunan luvattiin lämpiävän mutta kas, ette varmaan ylläty jos kerron joulusaunankin jääneen kylmäksi! No, siihen aikaan kun joulusaunan olisi kuulunut olla, minulla oli miljoona rautaa tulessa; astianpesukone joka oli pullauttanut vedet lattialle ja kuuden ihmisen joulupuuroastiat, jotka oli koneen määrä pestä, sekä ne tulevan jouluaterian valmisteluasiat..saunan sijaan juoksinkin nopeasti sitten joulusuihkussa. Sauna on sittemmin onneksi toiminut, ja tänä vuonna pääsemme heittämään löylyä yksissä maailman parhaimmissa saunoissa Porissa, jonka löylyt ovat ihanan miedot ja lempeät ( ja pitää maailman toiseksi parhaimman saunan titteliä! )

sauan3

Halusin nostaa esille suomalaisten pientuottajien luonnonkosmetiikkaa ja päädyin ostamaan joulusaunan kylpytuotteet Vantaan Korsossa, Korson vanhalla asemalla puotiaan pitävältä Oranssilta Oravalta. Hänen sympaattisesta putiikistaan löydät ekologisia tuotteita niin ihonhoitoon, kuin kodin hoitamiseen! Hänellä on muuten myös valikoimissaan Flown uusia Korento-mineraalimeikkejä. Verkkokaupan kautta saa tilattua tuotteet kotiin mutta jos vain on yhtään mahdollisuus, kannattaa todellakin piipahtaa Korson vanhalla asemalla!

Olen päättänyt ottaa pidemmän ajan projektiksi siirtymisen mahdollisimman paljon palasaippuoihin, joten palasaippua oli luonteva valinta myös joulusaunan vartalonpesusaippuaksi. Päädyin valitsemaan Metsän Emännän yrttisaippua havu kuusenkerkän ( 7,50 € / 70 g ), koska havun tuoksu on myös jouluinen tuoksu. Saippua on erittäin miellyttävä, siinä on vieno metsäinen tuoksu, ja se vaahtoaa hyvin. Saippuan pesuteho on hellä mutta tehokas, tämän jäljiltä oma ihoni jää pehmoiseksi! Saippua sisältää oliiviöljyä, vettä, sheavoita, kookosöljyä, risiiniöljyä, kuusenkerkkää, vihreää savea,, nokkosjauhetta ja männyn eteeristä öljyä.

sauna4

Palashampoo on monelle uhka ja mahdollisuus. Olen päässyt halusta kokeilemaan Carita Kosmetiikan palasaippuoita ja nyt tämän luukkuni teeman ansiosta päätin ostaa Valkosavi palashampoon ( 9,90 € / 100 g ). Palashampoo on suunniteltu normaaleille ja kuiville hiuksille sekä herkälle päänahkalle. Se sisältää oliiviöljyä, kookosöljyä, risiiniöljyä, hamppuöljyä, sheavoita ja valkoista savea. Valkoinen savi onkin savilaaduista se, mikä käy parhaiten herkälle iholle! Palashampoossa on myös mukana olutta, joka antaa hiuksille taipuisuutta ja tuuheutta. Mukana on myös iholle hyvää tekevää suolaa ( joka taitaakin olla Caritan tuotteiden sydän! ) sekä liuta eteerisiä öljyjä, kuten esim. sitruuna, eukalyptus, ja teepuu jotka muuten nekin voivat auttaa päänahan ongelmien tasapainottamisessa.

Tiedän monen kärsivän palashampoiden kanssa lähmäisistä hiuksista, mutta mitä olen ehtinyt shapoota testailla, olen siihen rakastunut! Tämän kanssa en tarvitse erikseen hoitoainetta, sillä shampoo on sen verran hoitava. Minulla on tosin superlyhyet hiukset. Hiuspohjakin tuntuu kosteutetulta, eikä sitä kutise eikä kutita. Jatkan kuitenkin testailuja, mutta olen iloinen jos voin vähentää omassa kylpyhuoneessa tilaa vievien muovipurkkien määrää entisestään!
  sauna6

Joulusaunan jälkeen onkin ihanaa vielä hemmotella ihoa. Sauna pehmentää ihoa ja varsinkin, jos olet kuorinut ihon, iho kannattaa rasvata. Törmäsin Oranssin Oravan puodissa suorastaan nerokkaaseen kosteusvoideideaan, joka sopi luukkuni henkeen täydellisesti, niin päädyin ostamaan sen, vaikka en olekaan se henkilö joka hyvin ahkerasti olisi vartaloaan voitelemassa. Mutta The Honey Storyn Sweet Moments voidepala ( 12,50 € / 50 g ) herätti mielenkiintoni! Kyseessä on siis kiinteä vartalovoide, joka on muuten matkustamisen kannalta nerokas konsepti. Pala on pienikokoinen verrattuna vartalovoidepurkkiin, eikä se pääse leviämään ympäri matkalaukkua.

Käytän vartalovoidepalaa niin, että hieron sitä suoraan iholle. Alkuun voi tuntua, ettei siitä mitään irtoa mutta niin vain sillä saa vartalon rasvattua! Tämä jättää ihon pehmeäksi ja rasvakosteutetuksi. Pala sisältää sheavoita, kookosöljyä, manteliöljyä, hunajaa, mehiläisvahaa, E-vitamiinia sekä appelsiinin, jasmiinin sekä vaniljan eteerisiä öljyjä. Voiteen tuoksu on ihana, lämmin appelsiinin ja jasmiinin liitto, vaniljaisella vivahteella. Ehdottomasti yksi parhaimmista tuoksuista, mitä olen vartalotuotteissa kokenut!

Sellaisella kattauksella lähden viettämään lempeitä joulusaunahetkiä. Mutta ajattelin ilahduttaa yhtä teistä ja järjestää arvonnan, jonka voittajalla on mahdollisuus voittaa lähes sama setti tuotteita, mitä minulla on postauksessa ( sillä erotuksella, että jos jokin tuote on loppunut, voin valita sen tilalle jonkin toisen tuotteen ).

ARVONTA +SÄÄNNÖT

1. Arvotaan 1 x Carita kosmetiikan shampoopala, 1 x The Honey Story voidepala ja 1 x Metsän Emännän palasaippua, kaikki yhdelle voittajalle.

2. Arvonta on voimassa 23.12. 2018 saakka. Palkinto arvotaan ja postitetaan joulun jälkeen.

3. Osallistut arvontaan kommentoimalla, kuuluuko joulusauna sinun perinteisiin? Tai mikä muu perinne kuuluu sinun jouluusi? Laita kommenttiin myös mukaan sähköpostiosoitteesi, josta saan sinut kiinni. Jos en saa voittajaa kiinni, on minulla oikeus arpoa uusi voittaja. Poistan osallistujien kommentit jossain vaiheessa, jotta sähköpostiosoitteet eivät jää pidemmäksi aikaa näkyville. Voit osallistua myös laittamalla minulle sähköpostia osoitteeseen salkanposti@gmail.com

4. Saat lisäarvan, jos olet blogini lukija Bloglovinin, Blogit.fi, Bloggerin, Instan, syötteenlikujan tms. kautta. Mainitse kommentissa, mitä kautta blogiani luet ^_^

5. Olen kustantanut arvontapalkinnon itse.

6. Alaikäisillä täytyy olla huoltajan lupa.

12.12.2018

Luku 919 - Viisi kuvaa kuukaudessa, marraskuu 2018

2018-12-11_07-41-48

Mietin etukäteen viisi kuvaa kuukaudessa postaussarjani suhteen, että marraskuu tulee aivan varmasti tekemään tiukkaa! Vaikka rakastankin marraskuuta, ja sitä tiettyä harmautta ja alakuloa, on marraskuu valokuvauksen kannalta haastava. Tiedän myös sen olevan työkiireinen takia aikamoinen kuukausi, joten etukäteen mietin että minkähänlainen kuvakatselma vaan tulee räävittyä kasaan.

Marraskuussa käytin todella paljon luonnonkosmetiikkaa, ja lokakuun voideposkipunakauden jälkeen kaivoin pitkästä aikaa esille puuterimaiset punat! Zuiin Peach on minun yksi suosikkipunistani ja silloin teen kyllä ruksin seinään, kun saan tästä pannua näkyville! Puna on ollut minulla luultavasti vuodesta 2013 tai 2014, eikä siinä ole juurikaan kulumaa. Peach on luottoposkipunani, jonka pariin on helppo kääntyä niinä aamuina, kun haluaa selvitä nopeasti meikkaamisen suhteen.

  2018-12-11_07-43-14

Marraskuussa kävimme myös IKEAssa, potkimassa kaapinovia. Keittiöön olisi tarkoitus saada duunailtua vielä yksi kaappi, yhdistelmällä IKEAn runko ja A.S.Helsingön kaapinovet. Mutta tämä vaatii vielä makustelua, tila mihin kaappi tulisi on haasteellinen, sillä se tulisi yhden toisen kaapin viereen. Ja en ole vieläkään aivan varma, onko se oikea ratkaisu. Mutta tarvitsisimme kipeästi lisäsäilytystilaa kotiin! Laitoin Kvikistä tilaukseen Ferro avohyllykön keittiöön, mutta se ei siis todellakaan ratkaise lisätilaongelmaa.

IKEAssa käydessä en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun näin pehmoleluista sommitelman keittiöosastolla. Pehmolelukinkku oli aika..brutaali, mutta siitähän se liha tulee, oikeasta eläimestä. Myönnän hetken tunteneen piston sydämessäni, ja mietin pitäisikö siirtyä kasvislinjalle tyystin. Mutta no, minusta on hyvä että ihmiset, myös lapset, tiedostaisivat mistä ruoka tulee. Ja pehmoeläinkinkkuhan on lopulta mitä mainioin tapa havainnoillistaa asian laita!

  2018-12-11_07-40-26

Isänpäiväviikonloppuna kävimme piipahtamassa Porissa, ja Porin liepeillä Ulvilasta löytyykin mitä viehättävin sisustusliike, Sisustus Sagan! Ostin tiskiharjaan vaihtopään sekä en voinut vastustaa noita ihania joulukoristeita - päädyin etualalla näkyvään värikomboon roosaan, ruskeaan ja mustaan. Sistustus Saganissa oli vähän kaikkea, ja ilahduin kun huomasin mm. Annon tuotteita myynnistä.

  2018-12-11_07-43-49

Marraskuussa poltin poikkeuksellisen paljon kynttilöitä! Olen suoraan sanottuna tulen, ja kynttilöiden suhteen vainoharhainen. Koinkin parhaimmaksi paikaksi sijoittaa kynttilät niin, että ne ovat koko ajan näköpiirissä. Muuten tulee ahditus, että kohta koko talo palaa! En varmaan uskaltaisi jättää kynttilää palamaan itsekseen toiseen huoneeseen, tai saati sitten esim. kuistille tuikkukippoon. Ulkotulienkin suhteen sijoittaisin ne varmasti 100 metrin päähän rakennuksesta :D :D

2018-12-11_07-41-07

Marraskuussa pääsin myös paijaamaan uusia kissakamujani! Vanhempani olivat vannoneet, etteivät enää hankkisi kotieläimiä, kun viimeisimmistä kissakaverista aika jätti viime talvena. Mutta kun tuli mahdollisuus pelastaa kaksi pientä kissanpentua, aikansa pohdittuaan vanhemmat päättivät vielä antaa kodin näille vekkuleille tapauksille. On ollut niin ihanaa päästä seuraamaan kahden sisaruksen kasvamista, ja muistaa kuinka erityiselle kissanpennut tuoksuvat. Nämä eivät oikein ole sylikissoja, vaan tykkäävät riehua ja nukkua keskenään.

Sellainen oli minun marraskuu! Mitä sinun marraskuuhusi kuului?

9.12.2018

Luku 918 - Burt's Beesin ihanat vartalotuotteet ja harhakuvitelma johtajuudesta

Burt1

Burt's Bees on ollut brändi, joka on jäänyt minulla vähän unholaan. Olen lukenut tuotemerkistä blogeista, ja hipelöinyt tuotteita kaupoissa, mutta siitä huolimatta en ole tuntenut suurta paloa tuotemerkin suhteen. Tiedättekös, sellaista joka aiheuttaa huuman koluta tuotemerkin ihan jokainen purnukka läpi? Ehkä syynä on ollut pakkausdesign, ehkä se että en ole kokenut tuotemerkin sinällään puhuttelevan minua. Olen saanut sen käsityksen, että tuotteet ovat aika ns. perustuotteita, jotka eivät huikentele aktiivisilla raaka-aineilla, kuten hapoilla tai retinoleilla. Mutta viime joulun alla tapahtui yksi joulun ihmeistä ja voitin ihanan Tiian blogista Burt's Beesin vartalotuotteita! Voittopaketista löytyi vartalonpesugeeli Citrus & Ginger Body Wash ja Frangance Free Body Lotion with Shea Butter and Vitamin E.

Burt's Bees on 1980-luvulta juuret juontava, mehiläistarhaaja Burt Shavitzin sekä artisti Roxanne Quimpyn perustama, luonnollisiin arvoihin nojaava merkki Jenkeistä, tarkemmin ottaen Mainesta. Kaikki lähti  1980-luvulla mehiläisvahasta tehdyistä kynttilöistä, ja ensimmäinen ihonhoitotuote Burt's Bees Wax Lip Cream vuonna 1991 saavutti nopeasti kulttituotestatuksen. Siihen nähden, että Burt ostettiin yhtiökumppaninsa toimesta yhtiöstä ulos 1990-luvulla, on Burt kuitenkin erittäin näkyvästi esillä merkin nettisivuilla. Toisaalta, ihmiset rakastavat sympaattisia tarinoita, ja luulen että Burt ei varmaan välittänyt maineesta eikä mammonasta ( mutta Mainesta sen sijaan eittämättä ! ). Burt onkin jo siirtynyt autuaammille maille mehiläisiä tarhaamaan. Mutta jos olisi selaillut nettisivuja puolihuolimattomasti, olisin voinut kuvitella Burtin yhä edelleen olevan yhtiön sydän ja sielu, joka myös kopauttaisi päättäjän nuijaa sekä osallistuisi tuotteiden tekemiseen - ja olevan elossa.

Roxanne myi yhtiön vuonna 2007 Cloroxille. Toisaalta, ilman yrityskauppoja Burt's Beesin kasvu olisi voinut hidastua. Roxanne onkin yrityskauppojen jälkeen keskittynyt ympäristön suojeluun, joten ympäristöä kunnioittavat arvot ovatkin olleet kantavana kivijalkana alusta alkaen.

  Burt2

Burt's Beesin tuotteiden raaka-aineet tulevat pääsääntöisesti luonnosta, mutta tuotemerkki ei ole ns. sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet eivät sisällä parabeeneja, SLS:ää, mineraaliöljyjä, ftalaatteja. Tuotteita ei ole testattu eläimillä, mutta vegaaneille nämä eivät valitettavasti sovi - tai ainakaan hunajaa ja mehiläisvahaa sisältävät tuotteet eivät käy!

Citrus & Ginger suihkugeeli on sulfaatiton, sitrusta ja inkivääriä sisältävä, ihastuttavan energisen tuoksuinen suihkutuote! Tämä olisi aamusuihkuihin aivan ihana valinta, harmi että omat suihkuhetkeni sijoittuvat aina iltoihin. Mutta ei tämä iltaisinkaan ole huono, missään nimessä! Suihkugeeli pesee ihon ilman että iho jäisi koppuraiseksi. Tykkään sen koostumuksesta, joka on sopivan geelimäistä; ei liian valuvaa lirua mutta ei myöskään liian paksua. Tämän perusteella voisin hyvinkin ostaa lisää suihkutuotteita Burtilta!

Hajusteeton vartalovoide onkin tuote, mihin rakastuin! Tämä ei ole ihan täysin hajusteeton, sillä aistin tuoksusta pehmeän mantelimaisen tuoksun. Mutta vartalovoiteessa on käytetty ihoa pehmentävää ja kosteuttavaa sheavoita, kasviöljyjä sekä E-vitamiinia. Voide lupaa kosteuttaa ihoa 24 tunnin ajan. En ole itse vartalovoiteiden kanssa ylin läträäjä, mutta olen kokenut Burtin voiteen miellyttäväksi. Tuote imeytyy ihoon nopeasti, se ei jää pyörimään valkoisena huntuna. Ihosta tulee ihanan pehmeä. Olenkin rasvannut Burtin voiteella mieheni kuivaa selkää ja siinä huomaa ison eron, iho muuttuu rasvauksen jälkeen normaaliksi ja kuiva suomuisuus häviää. Tätä uskaltaisin suositella jopa atoopikoille!

Burtin tuotteita myy esim. Stockmann ja Kicks. Huomasinkin tuotteita googlettaessani, että vartalovoide oli monessa paikassa myyty loppuun, mutta olettaisin ettei tätä nyt olisi kuitenkaan lopetettu. Stockalla Burtin vartalovoiteiden hinnat pyörivät n. 17,90 €:ssa ja suihkugeelit n.15 €:n hujakoilla.

5.12.2018

Luku 917 - Luonnonkosmetiikasta korvaava tuote Cliniquen puhdistusbalmin tilalle?

Oilixia3

Vaikka rakastankin luonnollisempaa kosmetiikkaa, on minulla muutama tuoteryhmä, mikä on aiheuttanut vähän haasteita. Ja yksi näistä on kasvojen puhdistustuotteet! Kaipaan puhdistustuotteelta hellävaraisuutta ja tehokkuutta, ja rakastan balmimaisia puhdistustuotteita. Itseasiassa luonnonkosmetiikka on pullollaan moisin lupauksin sinetöityjä tuotteita, mutta niissä on yleensä yksi vika. Ne täytyy poistaa kasvoilta erillisen kasvoliinan tai vanulapun avulla. Ja tämähän ei omalle iholleni sovi, en voi käyttää liinalla poistettavia puhdistustuotteita montaa päivää peräkkäin.

Mutta nyt ilokseni huomasin markkinoille tulleen Oilixian Gummy Facial Cleanserin ( 29 € / 75 ml )! Olin saanut sen käsityksen, että Oilixia olisi australialainen merkki mutta itseasiassa tuotteet valmistetaan briteissä. Merkin on toki perustanut australialais-juuria omaava Alexandra Janson. Tämä putsari on nimittäin siitä mainio, että tämän voi huuhtoa kasvoilta pois pelkällä vedellä, se ei tarvitse liinaa. Syy, miksi kiinnostuin tästä oitis tajuttuani asian!

  Oilixia4

Gummy Facial Cleanser on eräänlainen puhdistusbalmin, -geelin ja -öljyn risteytys. Se sisältää C-vitamiinipitoista kakabumarjaa, iholle ravinteita antavaa makademiaöljyä, epäpuhtauksille kyytiä antavaa eukalyptusta sekä fenolihappoa, jolla on ihoa kuorivia sekä kirkastavia vaikutuksia. Puhdistusaine on pakattu näppärään tuubiin, josta minulle tulee värin takia mielleyhtymät Cliniquen puhdistusbalmiin. Puhdistustuotteen tuoksu on mieto, raikas mutta aavistuksen liimamainen. Ei sillä, että olisin impannut liimaa, mutta mielleyhtymä vie osittain askarteluhetkiin.

Puhdistustuotteen koostumus on uniikki. Se on nimittäin erittäin, erittäin tahmainen ja sille onkin syynsä! Tuotetta otetaan n. herneen kokoinen nokare, tosin itse annostelen tätä enemmän..sellaisen parin herneen verran. Sen jälkeen hieron kämmeniä yhteen, jotta saa notkistettua balmin. Tämän jälkeen taputtelen balmin kuiville kasvoille. Opin Petralta, että balmia kannattaa taputella iholle, sellaisen sivelevän ja hierovan liikkeen sijaan. Taputtelenkin käsillä kasvoja, jolloin balmi tarrautuu meikkiin ja likaan, nostaen sitä irti iholta. Tätä kannattaa toistaa useampi tovi, jotta saat kaiken lähtemään irti. Aikansa taputtelun jälkeen kastelen sormet kevyesti vedellä ja jatkan kasvojen työstämistä kostutetuin sormin. Tässä välissä poistan myös silmämeikin, sitä en siis taputtele tahmaisella balmilla. Toki levitän balmin jo ensimmäisessä vaiheessa todella hellävaroen silmänympärysiholle, mutta varsinaisen silmämeikin poistan siinä vaiheessa, kun olen kostuttanut sormet. Itse käytän sen verran hillittyä silmämeikkiä, että useimmiten saan senkin lähtemään pois ja jos se vaatii viimeistelyä, viimeistelen puhdistuksen misellivedellä.

Tässä puhdistustuotteessa ihaninta onkin se, että tämä lähtee oikeasti vedellä huuhtoutumalla kasvoilta pois! Pesun jälkeen iho jää puhdistetuksi ja pehmeäksi, aika usein olen puhdistanut kasvot pelkästään tällä tuotteella mutta toisinaan saatan tehdä kaksoispuhdistuksen, eli puhdistan vielä ihon erillisellä puhdistusaineella. Olenkin iloinen, että löysin Cliniquen balmille korvaajan! Oilixiaa myy esim. Jolie, House of Organics mutta myös Ruohonjuuri. Tuubi on toki tyyriimmän puoleinen, mutta onneksi tuote vaikuttaa riittoisalta.




2.12.2018

Luku 916 - PuroBIO, luonnonkosmetiikan Essence?

Purobio2
Postaukset tuotteet pr-näytteitä, saatu maahantuojalta

Sain syksyllä mahdollisuuden tutustua italialaiseen, edulliseen luonnonkosmetiikan meikkimerkki puroBIOon. Käytän ihonhoidossa lähes tyystin luonnonkosmetiikkaa, mutta meikkien saralla tilanne on ollut vähän toisenlainen. Luonnonkosmetiikan meikkisarjoja ei ole runsain mitoin, ja aika moni niistä on hintavamman puoleinen ja mahdollisesti saatavuuden kannalta vähän huonohko. Koska ostan suurimman osan kosmetiikasta itse, en voi ihan kaikkea kosmetiikkaa ostaa kalliimmilta merkeiltä. Siksi ilahduinkin, kun huomasin puroBIOn hintatason että saatavuuden Hehku-kauppaketjusta ( jolla on tosin nyt menossa YT-neuvottelut..). puroBIO oli minulle entuudestaan blogien kautta tuttu, mutta en ollut kokeillut merkin tuotteita ennen tätä pr-lähetystä. Mutta kun pääsin testaamaan merkin tuotteita, tulin ostaneeksi niitä lisää omilla rahoilla, sen verran ihastuin tuotteiden hinta-laatusuhteeseen!

  Purobio5

Sain puroBIOlta kokeiluun huultenrajauskynän ( 5,50 € ), sävy on ilmeisestikin 37 Flamingo ( tätä oli vähän haastavaa koittaa päätellä kynän teksteistä..). Huultenrajauskynä sisältää kasviperäisiä öljyjä ja tämän koostumus on oikein oivallinen; kynä on pehmeä, mutta jämpti. Tällä saa tarkkaa jälkeä, joka levittyy hyvin rajauskynän koostumuksen ansiosta! Kynää voi käyttää myös silmämeikkiinkin, ja tällä voi myös värittää koko huulet, käyttäen huulipunan sijasta.

  Purobio7

PuroBion luomivärit tulevat pakkauksessa, johon voi ostaa uuden luomivärinapin kun vanha on kulunut loppuun! Sain kokeiluun luomivärin sävynumerolla 01 ( 6,50 € ) , joka on upea, kylmä kulta/shampanja. puroBiolla on sekä mattaisia luomivärisävyjä, että tällaisia hohtavia. Tämän kultaisen sävyn koostumus on pehmeä, ja hyvin luomille levittyvä. Rakastan kaikista eniten tällaisia kermaisen pehmeitä koostumuksia, sillä ne ovat armeliaampia meille, jotka eivät ole niinkään luomiväri-ihmisiä! Pehmeys selittyykin luomivärin sisältämistä kosteuttavista raaka-aineista, kuten skvalaanilla, jojoba-öljyllä sekä glyseriinillä. Tämä onkin oiva tuote osoittamaan, että myös meikitkin voivat sisältää ihoa aidosti hoitavia raaka-aineita!

Purobio8

Huulipuna ( 11 € ) olikin se tuote, johon rakastuin päätä pahkaa. Ja siihen on hyvä syy! Huulipunan koostumus on täyden kympin tuote; se levittyy huulille hyvin, korostamatta huulten kuivia kohtia. Se asettuu huulille tasaisesti ja on kestävä. Se ei myöskään tunnu huulilta paksulta, vaan sen saa asettumaan ohuesti. Huulipuna myös tuntuu huulia hoitavalta, se sisältääkin risiiniöljyä. Aa että rakastan punan sävyä, 03 on upea Flamingon vaaleanpunainen, joka on kuin tehty minulle!

Purobio9

Huulilakka on osoitus siitä, että puroBio seuraa aikaansa. Mattaiseksi kuivuva koostumus asettuu huulille kevyesti, eikä se juurikaan kuivata huulia. Nukuin eräs yö huulilakka huulilla, eivätkä huulet olleet aamulla korput, eikä tyyny tuhriutuneena ( toki en kenellekään suosittele moista toimintaa! ). Huulilakka sisältää mm. kehäkukkaa, kaakaovoita, silikaa ja maissitärkkelystä. Huulilakkaa kannattaa ravistaa ennen käyttöä. Se levittyy huulille siististi, applikaattorilla on helppo muotoilla huulten rajat. Levityksen jälkeen huulilakan kannattaa antaa kuivua huulille, jotta se ei lähde raidoittumaan/asettumaan epätasaisesti. Kuivuttuaan huulilakka asettuu huulille mattaisesti. Sävy 02 on omiin silmiini aika terra, ei ehkä se minulle omin sävy. Huulilakkaa kannattaa korjailla niin, että pyyhkiin vallan vanhan huulilakan pois ja levittää sitten uuden kerroksen, muuten lopputulos voi olla epätasainen/paakkuinen.

purobb2

Sävynäytteet, ylhäällä huulilakka 02, sitten huulipuna 03, huultenrajauskynä 37 ja luomiväri 01.

Purobio25 Purobio19 Purobio22

Kuvissa olen käyttänyt meikkiin puroBIOn tuotteita, silmissä on luomiväri sekä huulimeikki on tehty huultenrajauskynällä sekä huulipunalla. Tämä meikki on jälleen kerran se sellainen "turvameikkini", johon on helppo päätyä oikeastaan päivänä kuin päivänä. Meikkivoiteena minulla on ollut Juice Beautyn Phyto-Pigments, josta kohta puolin olisi tarkoitus kertoa enemmän täällä blogissa. PuroBIon meikit hurmasivat, ja aion jatkossa varmasti ostaa lisää luomivärejä sekä huulipunia!

Onko merkki sinulle tuttu? Mitä luonnonkosmetiikan meikkimerkkiä suosittelisit minulle?

28.11.2018

Luku 915 - Mulla on uudet hiukset ja katsaus tulevaan joulukalenteriin!

new_hair_lumene10 new_hair_lumene13 new_hair_lumene5

Insta-seuraajat jo tietävätkin, että kävin taannoin kampaajalla ja poistuin jälleen kerran astetta lyhyemmän kuontalon kanssa kotiin! Annoin kampaajalleni vapaat kädet ja sain lyhyet, hyvin punk-henkiset hiukset. Ja minähän tykkää näistä superpaljon! On ollut jännä huomata, kuinka ihmiset ovat reagoineet tähän uuteen, entistä lyhyempään hiusmalliin. Sillä oikeastaan kaikki ovat siitä erikseen maininneet, ja olleet hiuksista aivan liekeissä. Jännästi edellisen kampaajakäynnin jälkeen ei oikeastaan tullut mitään sanomisia, mutta nyt ihmiset ovat tätä kovasti kommentoineet ja saattaneet jopa pörröttää tuota siiliä! Toki sen ovat tehneet ihmiset, joiden kanssa olen muutenkin läheisissä väleissä, ei mitkään satunnaiset vastaankulkijat. Se olisikin, haha!




Mutta samaan syssyyn ajattelin vinkata ihanasta jouluisesta perinteestä, kosmetiikkabloggaajien joulukalenterista! Se tulee jälleen kerran tänäkin vuonna, ja on itselleni ihana perinne ^_^ Olikin mahtava juttu päästä tänäkin vuonna osallistumaan kalenteriin. Viime vuonna meillä olikin Jonna-kamuseni kanssa yhteiset luukut, kannattaa käydä lukemassa meidän viime vuoden postaukset sillä ne ovat yhä edelleen ajankohtaiset ( linkki Jonnan postaukseen, linkki minun postaukseen )! En aio paljastaa etukäteen, mitä luukustani tänä vuonna löytyy, mutta jotain jouluisiin perinteisiin liittyvää olisi tarkoitus tulla ulos.


 1. Purkkisirkus
2. Glitz & Glam
3. hannajulia
4. hennav
5. Ihastukset
6. MissAria
7. Viilankantolupa
8. Maria Glow
9. Strokes of Color
10. The Diary of a Shopholic
11. Huulipunamania
12. Keyword: Love
13. Better Nail Day
14. Wasting Lifestyle
15. Ria G
16. In This Light
17. Elämää Smykkinä
18. Beauty Highlights
19. Elina K.
20. Blinger Shimmer
21. Hannamaria
22. Dioriina
23. Charming Nails
24. Yhteinen luukku

23.11.2018

Luku 914 - Mun Black Friday ostokset!

BFostokset3

Black Friday on tänään täällä, mutta osassa paikkoja se on ollut jo _koko_viikon_. Saa nähdä, yltyykö kilpailu asiakkaista ensi vuonna niinkin kovaksi, että vietetään Black Novemberia! Itselläni on menossa pienoinen kulutusähky, tottakai haluan hyödyntää hyvät tarjoukset mutta onko tällaiset alet uusi normaali..toivon mukaan ei, sillä se ei voi olla pitkässä juoksussa kannattavaa. Asiakkaat väsyvät, turtuvat ja jäävät odottamaan ostoksien hankkimista aleista. Itsekin tein näin, pidin marraskuun alun aika maltillisena ostoksien suhteen. Toisaalta itselläni menee Black Friday töissä enkä ole varma, kuinka ehdin ja jaksan verkkokaupan kautta mitään tilailla joten siinä mielessä kiitin, että ehdin eräänä vapaapäivänäni käydä katsastamassa Hehkun Black Week -tarjoukset! Enkä sieltä tyhjin käsin päässyt pois. Hehkussa onkin koko viikon valikoima 25 % alessa, mikä on muuten aika kova ale!

Hehku on Suomen markkinoilla suhteellisen tuore tapaus, enkä ole vielä kovinkaan paljoa ehtinyt heidän tarjontaa hyödyntää. Olisin toivonut ketjun tavoittavan jossain vaiheessa Järvenpään tai Keravan, mutta nyt olemme saaneet lukea suru-uutisen, Kesko on aloittanut YT-neuvottelut koskien Hehkun tulevaisuutta. Ja se on harmi, sillä Hehkun valikoima on minusta mielenkiintoinen ja raikas! Hehkusta löydät esim. Muradia, Olivia Kleinia, Dermalogicaa ( tätä on toki kritisoitu kosmetologien puolesta ), Gamardea, Puro Biota, Patykaa..ja monta muuta mielenkiintoista merkkiä! Mutta siis, ajattelin pitkästä aikaa esitellä blogissani ostoksia, jos joku kaipaa inspiraatiota omiin BF-ostoksiinsa! Koska tämä postaus tulee ulos perjantaina, voi olla että sunnuntain postaus jää välistä. Mutta katsotaan, voi olla että olenkin reipas ja kirjoitan sunnuntaillekin postauksen.

bfostokset4

Vaikka käytänkin yhä enemmän luonnonkosmetiikkaa, en vielä toistaiseksi sylje lasiin ei-luonnonkosmetiikan suhteen. Toki nykyään minua ei kiinnosta ihan mikä tahansa ns. tavallinen kosmetiikka, ja silloin kun kiinnostun jostain ns. tavallisen kosmetiikan tuotteesta, on tuotteen oltava ehdottomasti edukseen erottuva! Filorga lukeutuu sarjoihin, jotka kiinnostavat minua koska heidän tuotteet on profiloitu tehokkaiksi, ja monessa niissä on huomioitu anti-age -näkökulma. Osa anti-age tuotteista on vielä toistaiseksi itselleni liian tehokkaita, ja oma mielenkiintoni onkin ihon kosteuttamisessa ja ihon pitämisessä tasapainossa. Koen, että ne ovat tällä hetkellä parasta ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevää toimintaa juuri minun iholleni, kuin virallisilla anti-age -raaka-aineille kasvojen hoitaminen. Katsotaan sitten tilannetta uudelleen, kun ikänumeroni vaihtuu kolmosesta neloseen!

Mutta siis, Filorga tuotemerkkinä on mielenkiintoinen ja kun menin kokeilemaan kämmenselälle NCTF-Essenceä, vaikutuin. Kämmenselän pienet kuivuusuurteet häivyttyivät ja iho muuttui sileämmän näköiseksi! Hoitoneste sisältää AQUA-MG -teknologian, joka lupaa pitkäkestoista kosteutusta. Tuotetta käytetään kuten hoitonestettä, eli ennen seerumia ja voiteita. Jos tykästyn tuotteeseen, tulen kertomaan siitä ehdottomasti enemmän! Voihan olla, että ihoni ei tästä jostain syystä tykkäisikään, mutta silloin täytyy etsiä hoitonesteelle uusi koti. Mutta toivon, että ihoni tykkäisi tuotteesta, sillä olisi hauska löytää uusia toimivia hoitonestetuttavuuksia.

bfostokset5

Lumene on viimeisen vuoden aikana tuonut markkinoille mitä mielenkiintoisempia tuotteita, harmi vaan näistä ei oikein etukäteen kuule mistään! Tähänkin uuteen Artic Hydra Care -tuotelinjaan törmäsin sattumalta Citymarketissa ja kokeilin sarjan seerumia kämmenselälle. No, jälleen kerran ihastuin ja ajattelin tuotteen olevan mainio lisä tulevaa talvea silmällä pitäen. Tehokosteuttava ja rauhoittava öljy-seerumi sisältää ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia raaka-aineita, kuten kaura-, mustikka- ja rypsiöljyjä. Saa nähdä, mitä ihoni tulee tästä tykkäämään, minun ihollani on ollut pieni viha-rakkaussuhde Lumenen tuotteisiin! Jos tämä ei toimisi itselläni, lykkäisin tämän mieheni käyttöön.

bfostokset6

Hehku on siitä ihana, että siellä on myynnissä Gamarden tuotteita! Kyseinen sarja on yksi suosikkisarjoistani, viimeksi olenkin kokeillut sarjan Atopic-tuotteita. Nyt päätin ostaa talven varalle Hydratation Active Creme Richen, josta minulla on lämpimiä muistoja. Oikein sydämessä läikähti, kun muistelin miten paljon tästä voiteesta tykkäsin - ja kuinka paljon ihoni tykkäsi! Ohessa voit käydä lukemassa aiemman postaukseni Gamardesta. Onkin jännä nähdä, miten kolme vuotta ovat vaikuttaneet ja mitä tykkään vuonna 2018 tästä voiteesta. Toivon, että aika ei olisi kullannut muistoja ja ihoni tykkäisi tästä edelleen.

bfostokset7

Hehkussa pakko-ostos oli SO'BiO éticin misellivesi herkälle iholle. Tunnustan, en ole tämän miselliveden jälkeen käyttänyt mitään muuta misellivettä, aiemmin rakastin etsiä sitä yhä vaan entistä parempaa misellivettä. Mutta tiedättekös, kun on löytänyt sen parhaimman, ei enää tee mieli kurkkia viereisiin misellivesipulloihin! Tässä on kohdillaan kaikki, järkevä ja huokea hinta, tuotetuntu joka on siis tuotetunnuton, tehokkuus ja ihoa rauhoittava koostumus. Minä niin rakastan tätä ja tiedän, etten ole ainoa!

bfostokset8

Olivia Klein on kiinnostava, tehokas ja runsaasti aktiivisia raaka-aineita sisältävä suomalainen luonnonkosmetiikkasarja, ja olenkin kokeillut sarjalta paljon tuotteita. Yksi suosikkituotteistani onkin ollut Detox Masque, jonka hinta-laatusuhde on lyömätön! Tämä hiiltä ja hedelmähappoja sisältävä naamio syväpuhdistaa ihon hellästi. En muuten äkkiseltään muista, että olisin ostanut jonkun kasvonaamion uudelleen, koska niidenkin suhteen riittää valinnanvaraa ja kokeiltavaa. Olivian naamion nappasin nyt mukaani, koska muistin sen olevan totaalisen huipun! Ja ihoni kaipaakin nyt jotain tällaista kevyttä, helppoa naamiota rutiineihin.

bfostokset9

Tämä Youngbloodin silmämeikkipaketti, jossa on mukana ripsiväri, rajauskynä, luomiväri sekä silmänympärysvoide oli puhtaasti heräteostos. Muistin Hehkussa tallaillessani, että rakastin vuosia sitten Youngbloodin yhtä ripsiväriä ( apua miten muhkeat huulet minulla on ollut kuusi vuotta sitten!!) ja nostalgiahuuruissani jäin fiilistelemään tätä pakkausta. Sain sen lopulta niin hyvään hintaan, että olisin ollut hullu jos olisin jättänyt sen ostamatta. Ehdin jo kokeilla mukana tullutta luomiväriä ja täytyy sanoa, Youngbloodin luomivärien laatu vaikuttaisi mielettömän hyvältä!

Oletko tehnyt Black Friday ostoksia?

21.11.2018

Luku 913 - 2 x Madaran kuorinta ja Black Friday tarjous!

Madara2

Tulin tutustuneeksi Madaraan hyvin myöhäisherännäisesti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olin etukäteen ajatellut, että tuo latvialainen luonnonkosmetiikkamerkki olisi iholleni epäsopiva, ja että saisin tuotteista allergisen reaktion. Olen nimittäin erinäisille puille/kasveille ( joista en itsekään ole varma mutta mm. koivu, mänty ja pujo luultavimmin aiheuttavat oireita ) allerginen, ja allergiat ja luonnonkosmetiikka on yhdistelmä joka ei aina välttämättä toimi. Mutta onneksi päätin kokeilla Madaran tuotteita, sillä nämähän ovat aivan helmiä, ja tähän mennessä kaikki kokeilemani tuotteet ovat sopineet minulle todella mainiosti!

Olen pitkään suosinut kasvokuorinnoissa entsyymipohjaisia kuorintoja, sillä tavalliset, mekaaniset kuorinnat ovat tuntuneet liian rajuilta. Tai, oma ihoni on tuntunut niiden kanssa liian pintakuivalta. Ylipäänsä ihon kuoriminen on asia, jossa maltti on valttia eikä kasvoja kannata kuoria liikaa, jottei ihon suojavaippa mene epätasapainoon. Tulin keväällä kokeilleeksi pitkästä aikaa yhtä, erittäin hienojakoista mekaanista kuorintaa ja huomasin, että ihoni nautti siitä suunnattomasti. Jos ihosi on paksu ja taipuvainen epäpuhtauksiin, mekaaninen kuorinta ainakin silloin tällöin on paikallaan.
  Madara1


Olin kuullut Madaran Exfoliating Oil-to-Milk Scrubista (  24,95 € / 60 ml ) paljon hyvää. Sen kuvailtiin olevan hellävarainen, mutta tehokas. Ja koska minulla oli peilikaapissa mekaanisen kuorinnan menevä aukko, päätin ostaa kuorinnan. Öljypohjainen kuorinta lupaa puhdistaa, pehmentää ja uudistaa ihoa ilman ihon kosteuden ryöväämistä. Kuorinnan idea pohjautuu osaltaan samaan, mitä kaksoispuhdistuksessa, kauran ja aprikoosin öljyt lupaavat poistaa lian ja epäpuhtaudet, vulkaaninen tuhka siloittaa, avaa tukkeutuneita ihohuokosia sekä poistaa kuolleita ihosoluja. Kuorinnan tuoksu on makea, vähän anismainen. Kuorivia rakeita on sopivasti, niitä ei ole liikaa mutta ei liian vähääkään. Itse en oikein tykkää kuorinnoista, joiden rakeet ovat liian harvassa.

Käytän kuorintaa saunassa ja ennen kuorintaa olen siis puhdistanut ihon huolella ja käynyt löylyissä. Kuorintaa käytetään kuivalle iholle. Otan kuorintaa kuiville kämmenille, ja vien sen kasvoille. Hieron ihoa kevyesti ja toisinaan jätän kuorinnan vaikuttamaan ihan minuutiksi kasvoille. Sitten kastelen kädet, ja työstän kasvot läpi. Kuorinta muuttuukin tässä vaiheessa maitomaiseksi ja huuhtoutuu iholta helposti pois. Iho jää kuorinnan jälkeen pehmeäksi, ei ole hirveä kiire saada seuraavat ihonhoitotuotteet kasvoille. Mutta aina kuorintojen jälkeen hemmottelen ihoa ja tarjoa sille kunnolla vesikosteutta sekä rasvakosteutta.

Inci: Caprylic/Capric Triglyceride, Glycerin, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Hydrogenated Castor Oil, Aqua, Sucrose Laurate, Sucrose Palmitate, Volcanic Sand, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil, Avena Sativa (Oat) Kernel Oil, Aroma, Tocopherol, Alcohol, Limonene, Linalool, Citronellol


Madara6

Se oli vuosi 2014, kun kunnolla tutustuin kemiallisten kuorintojen maailmaan! Kemialliset kuorinnat kuulostavat pelottavilta mutta ne ovat loppupeleissä monta kertaa hellävaraisempia, kuin mekaaniset kuorinnat. Kemialliset kuorinnat sulattavat iholta kuollutta ihosolukkoa ja oman kokemukseni perusteella ne saattavat antaa iholle ihanan hehkun. Ja tämä ei siis ollut sarkastinen kommentti, toki heti kuorinnan jälkeen ihon punoitus on mahdollista mutta kun se on laskenut, iho on useimmiten ihastuttavan heleä ja kuulas! Kemialliset kuorinnat pohjautuvatkin erilaisiin happoihin, näitä löytyy niin AHA- kuin BHA.pohjaisina, tai Glykolihappopohjaisena. Se ensimmäinen käyttämäni kemiallinen kuorinta oli hyvin vahva ja tehokas, mutta sittemmin olen suosinut lempeämpiä kuorintoja. Nyt kuitenkin hyvien Madara-kokemusten siivittämänä halusin kokeilla Brightening AHA Peel Mask -kuorintaa ( 23,50 € / 60 ml ), jonka tiesin etukäteen todella tehokkaaksi kuorinnaksi.

Madara4

Brightening AHA Peel Mask perustuu hedelmähappoihin ja kvittenhedelmästä saatavaan C-vitamiiniin. Hedelmähapot sekä C-vitamiini molemmat kirkastavat ihoa. Tämän lisäksi hedelmähapot toimivat ihoa kuorivina raaka-aineina, ja ne voivat stimuloida solujen uudistumista. Kuorinta myös voi antaa pigmenttimuutoksille kyytiä ja avata tukkeutuneita huokosia, niitä myöskin puhdistaen. Kuorinassa on muuten käytetty laventelivettä ja olen oppinut, että laventeli on muuten oiva raaka-aine epäpuhtaalle iholle! Jos olet herkkäihoinen, tällöin kuorintaa ei suositella. Tiedän nimittäin henkilön, joka on reagoinut kemialliseen kuorintaan hyvin voimakkaasti, ja jolla onkin superherkkä iho. Kuorinnan tuoksu on mieto, aavistuksen yrttinen. Oma nenäni ei tässä asiayhteydessä erota laventelia.

Kuorinnan koostumus on jännä, se on kiiltävähköä geelimäistä voidetta. En tiedä, mikä funktio tuolla kiillolla on tuotteen toimimisen suhteen, mutta sehän tulee Mica-mineraalista. Kuorinta levitetään puhtaille ja ennen kaikkea kuiville kasvoille. Kuorinnan annetaan vaikuttaa kasvoilla 3-10 minuuttia. Tämän jälkeen kuorinta pestään kasvoilta pois haalealla vedellä. Iho jää kuorinnan jälkeen sileäksi ja janoisen oloiseksi.

Inci: Aqua. Lactic Acid, Glycerin, Lavandula Angustifolia (Lavender) Floral water, Galactoarabinan, Microcrystalline Cellulose, Potassium Hydroxide, Glucomannan, Mica ( CI 77019 ),Titanium Dioxide (CI 77891), Aroma, Cellulose gum, Pyrus Cydonia (Quince) Fruit Extract, Sambucus Nigra (Elderflower) Flower Extract, Ethyl Lauroyl Arginate HCl, Xanthan Gum, Limonene

Kun kuorintoja verrataan keskenään, Oil-to-Milkin on hellävaraisempi ja ns. sopii jokaiselle. Brightening AHA Peel Mask on taaseen tehokas, mutta voi aiheuttaa herkkäihoisilla ongelmia. Oil-to-Milk jättää ihon pehmeäksi. AHA taas hehkuvaksi mutta "kuivemmaksi", varsinkin AHA-kuorinnan jälkeen kannattaa ihoa hemmotella vesi- sekä rasvakosteudella ja jättää aktiiviset raaka-aineet, kuten muut hapot, C-vitamiini ja Retinoli tauolle. Nimittäin, itsehän en tätä hoksannut ja ihoni sai hepulin. Eli maltti on valttia aktiivisten raaka-aineiden kanssa! Tykkään molemmista kuorinnoista ja niille molemmille löytyy sijansa rutiineistani, mutta pyrin käyttämään jompaa kumpaa kerran viikossa. Kerran viikossa kuorinta on hyvä tahti omalle iholleni, viikon puolivälissä saatan käyttää jonkun puhdistavamman naamion tai erittäin miedon kuorivan putsarin mutta se on ehdottomasti liikaa, että käyttäisin sekä Oil-to-Milkiä että AHAaa molempia kerran viikossa!

Kuten kaikki varmaan tietävät, tällä viikolla on Black Friday ja osassa paikoista peräti Black Week. Halusinkin vinkata, että Madaralla on 40 % ale 23.-26. marraskuuta heidän verkkokaupassaan ja esim. Hehku-myymälöissä Madara on 30 % alessa koko viikon. En hyödy linkkien klikkaamisesta ( ainakaan vielä! ) ja olen ostanut postauksen tuotteet omilla rahoillani  #läpinäkyvyyssomessa

18.11.2018

Luku 912 - Ihana huulia kaunistava huulivoide Lip'Up!

luonnonkosmetiikan huulivoide

Tuote on pr-näyte, saatu maahantuojalta

Te tiedätte, olen lämpimien arvojen perään! En laittaisi omiin kasvoihini pistoshoitoja, mutta en myöskään arvostele, jos joku niin haluaa tehdä. Mutta liputan luonnollisen kauneuden ja estetiikan puolesta. Tulinkin vasta viime vuonna kokeilleeksi ensimmäistä kertaa huulia pullistavaa tuotetta ja ihastuin siihen! Kun sain alkusyksystä mahdollisuuden blogin kautta kokeilla Novexpertin Lip'Up Volumizing Lip Care -huulivoidetta ( 16,90 € / 8  ml ), hihkuin innosta. Olen tykännyt paljon ranskalaisen Novexpertin tuotteista, joiden kehittelyyn ovat osallistuneet tutkijat sekä lääkärit. Tämä luonnonkosmetiikan sarja on panostanut tehokkuuteen, ja anti-age -näkökulmaan. Tuotteet sisältävät paljon aktiivisia raaka-aineita.

  huultenhoito

Lip'Up huulivoide on monipuolinen tuote. Se lupaa täytelöittää huulia pitkäkestoisesti, mutta on samalla huulia hoitava sekä kaunistava tuote, se lupaa myös selkeyttää huulten rajoja. Tuote on kevyesti sävytetty, joten se antaa huulille freesin sävyn. Huulia turvottava raaka-aine perustuu Muira Puamaan, jota saadaan Amazonissa kasvavasta puulajista ( mutta ilmeisesti kuitenkin itse puuta "vahingoittamatta" ). Tällä on mm. lipidoa piristäviä vaikutuksia, jotka on myös huomioitu huulia täytelöittävinä. Mukana on myös Mentholia, joka sekin täytelöittää huulia. Pidempikestoista täytelöitystä lupaavat mm. aminohapot sekä hyaluronihappo, jotka myös toimivat anti-age-vaikutteisina. Voiteessa on myös vihreä leväuutteita, jotka auttavat kollageenin tuotannossa. Sheavoi, Bisabol sekä mahla kosteuttavat ja hoitavat sekä pehmentävät huulia.

Huulivoide on pakattu näppärään tuubiin, jonka suuaukko on muotoiltu viistoksi, eikä siinä ole teräviä ulokkeita. Voidetta onkin helppo levittää huulille lennosta. Voiteessa on raikas, vieno, aavistuksen marjainen tuoksu.

  Novexpert2Novexpert7Novexpert5

Olen tykännyt huulivoiteesta todella paljon! Se ei mielestäni loihdi yhtä näyttävää lopputulosta, kuin mitä aiemmin kokeilemani tuote, mutta selvästi täytelöittää huulia. Käytän paljon huulipunaa, ja ennen huulipunan laittamista annan voiteen vaikuttaa aina tovin, ja juuri ennen punan levitystä painan tarvittaessa ylimääräisen voiteen paperiin.

Mutta huulivoide sopii ihanasti niihin päiviin, jolloin laiskottaa ja haluaa päästä huulimeikin suhteen helpolla! Tämä omalla kohdallani tuo huulten rajoihin terävyyttä, minullahan huulet muuten häviävät kasvoihin, eivätkä erotu selvästi. Huuleni ovat toisinaan kuivat, mutta eivät sellaiset karrelle rohtuneet kuitenkaan. Huulissani on uurteita ja mitä enemmän ikää tulee, huomaan myös nestemäisten huulipunien karkaavan huulten ympärillä oleviin juonteisiin. Novexpertin Lip'Up hoitaa huulia, sekä tuo niihin muhkeutta ja toimii sellaisena huulia freesaavana ja kevyesti sävyttävänä kauneustuotteena. Tuotteen hinta-laatusuhde on hyvä, ja Novexpertia saa nykyään kivasti eri paikoista, tätä myy esim. Sokos ja Stockmann, mutta myös Ego ja Hehkustakin näyttäisi ainakin jonkun verran Novexpertia löytyvän.

Kenelle?

-Huulille my lips but better -henkistä, helppoa tuotetta kaipaavalle
-Huulille kevyttä täytelöitystä kaipaaville


Tuote on pr-näyte, saatu maahantuojalta