Pages



17.6.2018

Luku 875 - Ihana silmänympärysvoideklassikko meikin alle

Clinique

Cliniquen All About Eyes silmänympärysvoide (  44 € / 15 ml ) on kiistatta yksi silmänympärysvoideklassikoista! Yritin etsiä tietoa, koska voide olisi tullut markkinoille, mutta en valitettavasti löytänyt sitä tietoa. Ensimmäiset keskustelupalstamerkinnät löysin vuodelta 2006, mutta voide saattaa olla huomattavasti tätäkin vanhempi! Kuten kosmetiikan klassikkotuotteet, jakaa tämäkin voide käyttäjät joka vihaajiin tai rakastajiin. Minullakin oli voiteen suhteen oletus, että se nauttii suotta hypetystä. Olin käyttänyt vuosia sitten voidetta pienistä, tuoteostojen yhteydessä saatavista näytepurkeista jotka ovat yllättävän isoja ja riittoisia. Muistan, etten silloin tykännyt voiteesta. Mutta sinä ajanjaksona kärsin todella ongelmallisista silmistä, jotka reagoivat lähes kaikkeen kosmetiikkaan kipuillen. Vaikka olinkin kuvitellut hajusteettoman ja allergisillekin soveltuvan tuotesarjan sopivan itselleni, ei se sopinutkaan. Joten onkin ymmärrettävää, että kaikki tuotteet eivät toimi kaikilla. Silloin kun kilpirauhaslääkitykseni saatiin kohdalleen, alkoivat silmäoireetkin helpottaa ja saatoin alkaa käyttää kosmetiikkaa laajemmin. Huomasin, että alkuun oli hankalaa uskaltautua kokeilemaan uusia tuotteita kun pelkäsin silmien reagoivan. Pikkuhiljaa uskalsin kokeilla tuotteita ennakkoluulottomammin ja yllätyin iloisesti, kun silmät eivät saaneetkaan hepulia.
  CliniEye3

Kiinnostuin voiteesta oikeastaan vasta sitten, kun luin siitä Jonnan blogista. Ja huomioni suuntautui erityisesti yhteen lupaukseen, tämän luvataan toimivan jopa silmämeikkiä kiinnittävänä silmänympärysvoiteena! Muut tuotelupaukset lupaavat häivyttää turvotusta, tummuutta ja juonteita. Voiteen koostumus on kevyen geelimäinen ja se sisältää silikoneja. En usko, että millään tuotteella saadaan juonteita kokokaan pois, mutta hyvät tuotteet saattavat "meikata" juonteet pois. Luulen, että osa käyttäjistä ovat armottomia juuri tästä syystä sillä he toivovat, että silmänympärysvoide loihtii juonteet vallan pois.

  silmänympärysvoide

En ole kokenut voidetta kaikista ravitsevimpana joten olen jättänyt voiteen aamukäyttöön. Yöksi haluan tuhdimman ja hoitavamman tuotteen. Mutta aamukäytössä tuote onkin aivan ihana! Varsinkin jos hölvään tämän alle laadukkaan hoitonesteen, olen saanut täytelöitettyä silmänympärysihon juonteita. Ja tämä tarkoittaa sitä, että peiteaine ei karkaa niin paljon juonteisiin, kun yksinkertaisesti ne ovat tasaisemmat! Yksinään voide ei tähän pysty, mutta hyvän ja superkosteuttavan hoitonesteen kanssa olen saanut apua juonteisiin. Ja voihan olla, että vuoden kuluttua tilanne on toinen, mutta ainakin nyt saan nauttia kiinteämmästä silmänympärysihosta. Tummuus ei ole tällä hetkellä itselläni silmänympärysihon ongelma, mutta voide tuntuisi myös optisesti hälventävän tiettyä silmänympärysihon "nuhjuisuutta". Olen kokenut tuotteen myös meikkiä kiinnittävänä, enkä ole välttämättä puuteroinut peitevoidetta paikoilleen. Voide imeytyy levityksen jälkeen nopeasti, yleensä annan ihonhoitotuotteiden imeytyä sen aikaa kun syön aamupalan ja meikkaan vasta sitten.

Onko voide sinulle tuttu?

8 kommenttia :

  1. On tuttu ja tätä on ikävä! Tää keveympi versio sopi hyvin juuri aamukäyttöön ja se Rich versio puolestaan iltakäyttöön :) Mä en itse Cliniqueta enää osta, mutta tää on yksi niistä harvoista kosmetiikkatuotteista, joita mulla on todellakin tullut ikävä sen jälkeen, kun siirryin kohti eläinkokeettomuutta kosmeostoksissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun kokemukset tästä 😊 Muistan muuten että yks toinenkin bloggaaja joka on siirtynyt luonnonkosmetiikkaa, kaipaa näitä voiteita 😊 Taidanpa kokeilla sen Richinkin.

      Poista
  2. Tämä ei ole ainakaan mulle tuttu tuote, heh;) En tykkää käyttää silikoneja sisältäviä voiteita silmänympärillä, eikä pakkausmuotókaan innosta - tuubit ja pumppupullot on enemmän mieleen. Sinänsä tuotelupaukset kuulostaa hyvältä, vaikka itsellee kosteuttavuus on ykköskriteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut olla suvaitsevampi avonaisia purkkeja kohtaan ☺ Mutta mikään megahoitava tämä ei ole, kosteuttaa kyllä mukavasti mutta hoitonesteellä saa tähän lisää potkua 😀

      Poista
    2. Mulla on sama kuin Sarilla, että en yhtään innostu avopurkeista sy-voiteiden suhteen 😄 Paras on sellainen tuubi josta saa juuri sen oikean määrän tuotetta ☺

      Poista
  3. Rich on ollut käytössä ja se oli aivan loistava, eikä pussittanut lainkaan, kuten moni hoitava sy-voide tekee. Tätä en ole kokeillut, mutta ehkei ole tosiaan riittävän hoitava tämän ikäiselle.

    Aurinkoista sunnuntaita Salka <3

    VastaaPoista
  4. Joka talvi tulee palattua tähän, jostain syystä kesällä tykkään käyttää sitten muita. :)

    VastaaPoista
  5. Kerrankin pääsen sanomaan, että joku tuote on minulle tuttu. On toimiva ja tykkään. Muutenkin tykkään sellaisista voiteista, jotka imeytyvät nopeasti ihoon.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista