In this Light

Kauneusblogi

Luku 949 - Silmänympärysiho ja ikääntyminen; pieni niksi meikkiin!

luonnonkosmetiikka

Mistä te olette huomanneet ensimmäiset ikääntymisen merkit? Minä olen huomannut sen silmistäni, silmänympärysihoni on nimittäin hyvinkin erilainen kuin esim. vuosi sitten! Juonteet ja uurteet alkavat leviämään kovaa vauhtia ohimoita kohden. Oma silmänympärysihoni on kovilla, sillä silmäni saattavat turvota helposti, johtuen allergioista mutta osittain myös kilpirauhasen oikuttelustakin. Muistan vuoden 2012 olleen todella kovan siitepölyvuoden, silloin silmänympärysiho turposi ihan jäätävästi! Mietin jo silloin, että turvotus ja sen laskeminen venyttävät ihoa, ja aivan varmasti he joiden silmät eivät kärsi turvotuksesta, saavat nauttia napakammasta silmänympärysihosta pidempään. Myös satunnaiset uniongelmat näkyvät helposti silmänympärysiholla, samoin itselläni on mustemmat silmänympärykset heti kuukautisten jälkeen.

Mutta en valita, olen onnellinen että minulla on silmät joilla voin nähdä ja aistia asioita! Ja omasta mielestäni ikääntymisen merkkien havaitseminen on mielenkiintoista. Toki en halua mitään äkillistä kokonaamarupsahdusta, mutta uusien juonteiden ja uurteiden havaitseminen ei saa minua varaamaan aikaa plastiikkakirurgille. Minusta onkin ollut raikasta havaita viime aikoina luonnollisemman ikääntymisen olevan aiempaa tavoiteltua, ikuisen nuoruuden tavoittelun sijaan. Onkin jännä nähdä, mitä mieltä olen asiasta silloin, kun ikääntymisen merkkejä on havaittavissa enemmän! Ajattelin kuitenkin aloittaa blogissa postaussarjan, missä tulen paneutumaan silmänympärysihon hoitoon ja siihen, miten lempeästi häivytän ikääntymisen merkkejä.
 
Ajattelinkin ensimmäiseksi kertoa pienestä vinkistä, jota aina toisinaan hyödynnän, varsinkin jos silmänympärysiho on yhtään kuivempi! Kuiva silmänympärysiho näyttää helposti ryppyiseltä, joten jo kunnolla kosteuttamalla saa taikoja aikaan. Mutta tämä minun vinkkini pohjautuu meikin viimeistelyyn!

Teen nimittäin niin, että levitän peiteaineen ylle varovaisesti öljyä. Tähän tarkoitukseen kannattaa varata hyvin kevyt öljy tai mahdollisesti öljysekoitus, joka on varta vasten räätälöity silmänympärysiholle. Öljy antaa iholle kosteamman näköisen ilmeen, ja se antaa mielikuvan virkeämmästä ja nuorekkaammasta ilmeestä. Öljyä voi levittää myös tottakai ennen meikkiäkin, mutta itse tykkään todella paljon tästä meikin ylle -tekniikasta! Laitan oheen kuvat, ensimmäisessä kuvassa on siis iho, jolle on levitetty peiteaine, sen ylle meikkivoide, alempana on öljy taputeltu kevyesti sy-iholle. 
  öljytön3 öljyllä11

Eroa ei oikeastaan huomaa, myöskin valo-olosuhteet ovat kuvissa erilaiset, mutta varsinkin luonnossa ero on isompi! Ihosta tulee kosteamman ja raikkaamman näköinen. Annostelussa kannattaa olla supermaltillinen, sillä liian iso määrä voi saada meikin kulumaan nopeammin. Jos huomaan meikin lähtevän päivän mittaan karkaavan juonteisiin, paimennan peiteainekarkurit takaisin paikoilleen lempeästi taputtelemalla.


aku3

Käytän tähän tarkoitukseen Akamutin Rose Berry Eye Revitaliser -öljyä ( 12,90 € / 12 ml ). Se on siis suunniteltu silmänympärysihoa silmällä pitäen. Öljyssä on käytetty ruusunmarjaa, iltahelokkia ja vadelman siemenöljyä, mutta myös jojobaa. Öljyt sisältävät luonnollisesti paljon rasvahappoja ja vitamiineja. Ruusunmarja on ihoa tasapainottava ja mainio pigmenttimuutoksiin, iltahelokkiöljy taas rauhoittaa ja vadelmansiemenöljy tasapainottaa ja suojaa ihoa.  Mukana on myös damaskusruusun sekä kamomillan eteerisiä öljyjä. Ruusuhan on erityisesti ikääntyvälle iholle ihastuttava ja hoitava öljy, kun kamomilla taas rauhoittaa.

Akamutin öljy ei ole koostumukseltaan superkevyttä kuivaöljyä, mutta ei ole myöskään superraskas. Tuoksussa on ruusunmarjaöljyinen vivahde, samoin aistin iltahelokin. Annostelu tapahtuu roll-onin avulla, joka on oikeastaan tällaiselle tuotteelle se ainoa oikea tapa! Pipetin kanssa annos olisi kovin iso, ja herkkä silmänympärysiho kun kaipaa mielummin vähemmän on enemmän -mentaliteettia. Osallahan öljyt voivat herkästi turvottaa silmänympärysihoa, joten kokeilemalla selviää sopiiko öljyjen käyttö sinun silmänympärysiholle. Itse teen niin, että rullailen annoksen öljyä kämmenselälle, josta taputtelen sen sormella silmänympärysiholle. Puhtaalle iholle voisin rullailla suoraan menemään, vaikka olenkin toisaalta sitä mieltä, että silmien lähellä on bakteereja sen verran paljon ja esim. jos silmät vuotavat, pahimmassa tapauksessa rullailen kyynelnesteen bakteerit pakkauksen sisälle. Tuotteessa ei ole käytetty säilöntäainetta, tosin öljyt yleensä säilyvät hyvin ja esimerkiksi vadelmansiemenöljy kestää mainiosti hapettumista. Mutta itse suhtaudun säilöntäaineettomiin, pakkauksen avulla iholle annosteltaviin tuotteisiin aina tietyllä varauksella.

Akamutin öljyä myy esim. Twist Be.

Uskaltaisitko kokeilla tällaista niksiä? Käytätkö öljyjä silmänympärysiholla?

6 Kommentit

  1. Mun tekisi mieli kokeilla tuota, sillä en ole uskaltanut levittää öljyjä sy-iholle, mutta iho oikein huutaa jotain kosteuttavaa ja kosteutta sitovaa. Ikääntyminen on parin viime vuoden aikana koetellut erityisesti tätä ihoaluetta, ja tuntuu, ettei mikään oikein auta. Sen verran edullinenkin öljy on kyseessä, että voisi aika huoletta testata.

    VastaaPoista
  2. Mullakin on ollut käytössä yksi öljy sy-iholle, vähän vastaava kuin tämä, ja oon tykännyt siitä kyllä tosi paljon! Siinä on mm. Frankincensen ja vihreiden kahvipapujen öljyä, joten on ollut ihan älyttömän tehokas käytössä. Öisin oon käyttänyt :) Vinkkaan kyllä siitä vielä blogissakin.

    Ps. Ihastelin kuvissa vaan noita sun ripsiä! :D

    VastaaPoista
  3. Mä käytän sy-öljy alla mutta miksei vois kokeilla päälläkin, etenkin jos sy-iho tuntuu kuivalta.
    Mä oon nyt viimeisen vuoden aikana huomannut suurimmat muutokset tähän mennessä, toivottavasti ikääntyminen nyt hetkeksi hidastuis ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm... mielenkiintoista. Imisköhän toi peitevoide jotenkin tota öljyä, ettei pinnasta jää kiiltävä. Mulla ei ole muuten karkaillut enää peitevoide juonteisiin sen jälkeen, kun aloitin kiinnittämään sen Clarinsin puuterilla. :D Mutta tosiaan näyttääkseen hyvältä tarvitsee kunnon annoksen mistiä päälle eli kosteutta. Se on kyllä tässä iässä se ykkösjuttu, kun sy-ihosta puhutaan. :)

    VastaaPoista
  5. Mä en ole uskaltanut levittää öljyä sy-alueelle. Olen ajatellut, että öljy on liian raskasta sille aluelle. Käytän peiteaineen alla aina primeria, joka on tarkoitettu nimenomaan sy-alueelle ja puuteria laitan kevyesti päälle. Se on estänyt melko hyvin, ettei sy-alue viiruunnu peiteaineesta. Öljykikkaa voisin kokeilla, jos löytäisin sopivan öljykoostumuksen. Kiitos vinkistä<3 Odotan mielenkiinnolla jatkoa tälle postaussarjalle. Ikääntyminen on aina ajankohtaista mulle;)

    VastaaPoista
  6. Nykyään on pakko käyttää öljyjä myös silmien alla. Vanhuus ei tule tosiaankaan yksin, vaan se tulee herkkien silmänalusten kanssa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow