in this light and on this evening

Luku 199.

2012-02-26T01:27:00.000+02:00

Tämän talven parhaimpiin ostoksiin ovat kuuluneet Töysän kenkätehtaan jatsarit sekä tsekkiarmeijan vanha parkatakki. Vaikka kengät ovatkin malliltaan lähinnä kohlot metsurinsaappaat, jotka ovat kaiken hyvän päälle pari kokoa itselleni liian isot, ovat ne silti mahtavat, nämä jalassa on kelvannut lompsia vaikka edessä olisi millaiset luminietokset! Arvostan myös helppoutta, nämä sujahtavat niin näppärästi jalkaan verrattuna pitkävartisiin prätkäsaappaisiini, joita saa hampaat irvessä kiskoa. Ja hei, jos omalla isällä on samanlaiset kengät, ei minun mielestäni mennä pahasti metsään.

Toki mitkään ihmeitä tekevät jokasäänsaappaat nämä eivät ole, kosteus tunkeutuu ajan myötä saumoista läpi, mutta en halua pilata näitä kenkiä myöskään liiallisella rasvaamisella ja puunaamisella, uskokaa tai älkää niinkin voi tapahtua-toisaalta ehkä kyseessä on enemmänkin rasvaustekniikka joka todennäköisesti on minulla vielä vähän hakusessa. Mutta jotenkin uskon, että nämä kengät vain kaunistuvat, mitä enemmän saavat ajan patinaa pintaansa!

Luku 198.

2012-02-18T19:16:00.000+02:00

kuvat täältä

En ole yleensä niin sanotusti syttynyt H&M:n ja huippumuotitalojen yhteistyömallistoista, ostokseni on rajoittunut yhteen ainokaiseen Sonia Rykielin neulemekkoon, joka tosin on päätynyt kirpputorikasaan pinkeytensä ansiosta. Commes des garcons-mallisto aiheutti aikoinaan ihastusta, mutta epävakaassa työtilanteessa en uskaltanut hassata rahojani vaatteisiin, jotka maksoivat enemmän kuin kirppikseltä haalitut muutaman euron löydöt. Versace ei puhutellut minua lainkaan, mutta kuullessani seuraavasta yhteistyöstä olin varovaisen innostunut, vaikka Marni muotitalona ei ollutkaan itselleni sieltä tutuimmasta päästä.

Ja eipä kyllä tarvinnut pettyä, kuvista löytyvät kyseisen yhteistyömalliston suosikkini. Eritoten asusteet herättävät ihastusta, 60- ja 70-luvun tyyliä huokuvat rannekorut ovat yksinkertaisuudessaan upeita! Eikä vaatteidenkaan suhteen metsään mennä, silkkipusero sopisi niin farkkujeni kuin kaikkien shortsieni uudeksi parhaaksi kaveriksi. Uimapuvussa kelpaisi kesällä polskutella eikä riikinkukonsulista inspiraationsa imenyt mekko olisi paha lisä värien ja kuosien puolesta boheemimpaan päin kehittyvässä vaatekaapissani. Silkkishortseista en taas tiedä, ovatko ne liikaa jopa minulle joka kuitenkin vannoo shortsien nimeen, mutta ainakin kuvassa ne näyttävät hyvältä. Nyt vain maaliskuun kahdeksannetta odottamaan!

Luku 197.

2012-02-18T00:14:00.000+02:00

Tämän hetken kaunein ja soitetuin kappale on Coldplayn Charlie Brown. Kappale, se saa minut levottomaksi mutta silti samaan aikaan niin seesteiseksi. Minun tekisi mieli tarttua kaikista rakkaintani kädestä kiinni ja kuiskata korvaan " mennäänkö ulos tekemään lumienkeleitä? Metsästämään lumihiutaleita kielelle, tuijottamaan tähtitaivasta?".

Luku 196.

2012-02-16T22:13:00.000+02:00

Tässä muutama, aavistuksen tarkempi otos lempikorustani, joka on myös samalla ainoa kaulakoru, minkä suostun kaulaani laittamaan. Koru loogisesti toimii kaikista parhaiten muun väristen, kuin mustien yläosien kanssa tullakseen esille tai vaihtoehtoisesti vaatii niin syvään uurretun pääntien, että minua hirvittää. Mutta itse tehdylle, mummoalusvaateväriselle pitsimekolle koru on kuin luotu eikä minua lainkaan haittaa näyttää tällaiselta vintageböönalta.

Luku 195.

2012-02-15T23:23:00.000+02:00

Jos tehdään aluksi selväksi, minä en ole laukkuihmisiä. Sen taisittekin jo tietää. Olen jo lähestulkoon vuoden verran käyttänyt yhtä ja samaa laukkua yhteen putkeen mutta minkäs teet, jos kyseinen laukku on vain kaikinpuolin paras ja käytännöllisin laukkuni. Toki asia olisi toisenlainen, jos kokisin laukut muuksikin, kuin siksi pakolliseksi tavaroiden paikasta toiseen kuljettamisvälineeksi.

Mutta vaihtelu voisi virkistää ja ihan hyvähän olisi antaa rakkauslaukulle ansaittu vuosiloma, jos olisin rikas enkä niinkään säästeliäs ja pihi, laittaisin oitis tilaten Swedish Hasbeensin punaisen keilalaukun. Se vetäisi sisuksiinsa näppärästi kaiken sen sälän, mitä päivittäin mukanani kuljetan, sinne jopa saattaisi mahtua neuletyöni, jotka nyt matkaavat mukanani erillisessä kangaskassissa. Ja kyllä, minä lukeudun niihin rasittaviin ihmisiin jotka julkisissa kulkuvälineissä sohivat kanssamatkustajia neulepuikoilla. Joku lukee, joku puhuu puhelimeen mutta minä neulon. Takaisin itse aiheeseen, itseäni ilahduttaa laukussa vintagehenkisen muotoilun ohella olkahihna, laukku ilman olkahihnaa on kuin no, laukku ilman olkahihnaa, olkahihna on siis eräs tärkeimmistä kriteereistä valitessani jokapäiväiseen käyttöön päätyvää laukkua!

Jos olisin oikein, oikein rikas, en voisi vastustaa maailman epäkäytännöllisintä laukkua, joka myös kirjekuorilaukkuna tunnetaan. Mutta ehkä noin namua laukkua kantaisikin ilomielin, olkoonkin sen mukana kuljettaminen yhtä tuskaa ihmiselle, jonka mielestä laukku ilman olkahihnaa ei ole lähestulkoon laukku lainkaan. Selkeä ja pelkistetty muoto, joka kuitenkin on kallellaan 70-luvun suuntaan sopisi aivan varmasti kaikkien astetta fiinimpien vaatteideni seuraan, eritoten viihtyen farkkujen, kesäisten sandaalien ja 70-lukulaisten aurinkolasien kanssa-toki unohtamatta jotain kepeää ja kesäistä yläosaa! Laukku myös näyttää tarpeeksi jämäkältä, itse en niinkään ole löysien, taiteltavien ja rutistettavien kirjekuorilaukkujen ylin ystävä. Napakkaa sen olla pittää!

Kuvat Idun's Apple sivustolta, Swedish Hasbeensin omassa verkkokaupassa on lisää värivalikoimaa kirjekuorilaukkujen osalta joka on tavallaan huono asia, sillä miten minä, joka en vieläkään ole päättänyt minkä väriset jodhpurnilkkurit haluaisin, osaisin sitten päättää, minkä värinen kirjekuorilaukun tulisi olla-täytynee varmaan lauantaina laittaa lotto vetämään!

Luku 194.

2012-02-11T12:10:00.000+02:00

En tiedä, onko aikuisuuden merkki se, että päättää uusia astiakaapin mukikokoelman homogeeniseksi? Joka tapauksessa, oltiin sitä aikuisia tai ei, ostaa päräytin meille uusia mukeja ja pullalautasia, samalla siirtäen syrjään mukikaapin eripuraisimmat yksilöt. Sekakokoelma, joka koostui lapsuudenkotiemme ylimääräyksilöistä, kirppiksiltä kaivetuista sekä ihan yhdessä ostamistamme mukeista, yhtenäistyi.

Ihastuin tässä astiasarjassa sen 50-luvun geometrista estetiikkaa huokuvaan koristeluun, ainoa harmi vain on se, ettei tuotteita enää saa jatkossa, sillä astioiden valmistaja, Kermansavi, on lopettanut toimintansa. Tiedossa on siis haastetta tulevaisuuteen, mikäli joskus haluan lisää saman sarjan astioita, ellen sitten mene nyt putsaamaan ostopaikan löytöhyllyn tyhjäksi-juuri mitään ei näille hinnaksi jäänyt mukavan alennuksen jälkeen!

Luku 193.

2012-02-09T23:49:00.000+02:00

Ulkona paukkuu pakkanen, mutta meikätyttö se vaan painelee menemään farkkushortseissa. Itse kuulun siihen koulukuntaan, ainakin näin talvisin, joiden mielestä farkkushortsit ovat paremman näköiset sukkahousujen kanssa ja silloin, kun etutaskut repsottavat lahkeiden alta. Mutta pakkanen, se on vain asennekysymys ja ennen kaikkea lämmin talvitakki mahdollistaa sen, ettei itseään tarvitse topata michelinukoksi, joka on tönkkö kuin suolattu silli.

Parhaimmat neuletakit muuten löytyvät kirppiksiltä, mutta siihen tarvitaan kärsivällisyyttä, kuvan neuletakki on monen vuoden etsinnän tulos. Itse suosin kirppiksiä neuleiden ostamisessa jo senkin suhteen, etten halua sijoittaa niihin omaisuutta, ikinä kun ei etukäteen tiedä, miten neule käyttäytyy käytössä, kauanko se siis kestää siistinä ja ehjänä. Kirppiksiltä saattaa kuitenkin tehdä laadukkaita neulelöytöjä vaikka toki se vaikuttaa välillä mahdottomalta tehtävältä kaikkien niiden venähtänäiden ja nukkaantuneiden yksilöiden keskellä!

Tämä neuletakki vaikuttaa laadukkaalta, se on jo pariin otteeseen ehditty pestä eikä pinta ole mennyt moksiskaan! Neuletakkini on mainio myös siitä syystä, että se menee tarvittaessa myös mekosta ja kultaisiin nappeihin pervession kehittänyt toki hihkuu neuletakin kultaisista napeista, vaikka äiti olisikin sitä mieltä että ne ovat rumat ja kannattaisi vaihtaa toisiin-onneksi äidit eivät ihan aina ole oikeassa!

Luku 192.

2012-02-05T18:31:00.015+02:00

Uusin hassahdukseni kosmetiikkarintamalla on Nuxe, onneksi lankesin heidän tuotteisiinsa ennen pompöösien mainoslauseiden lukemista, sillä ostopäätös olisi hyvinkin saattanut jäädä toteutumatta niiden lukemisen jälkeen. Mutta aika mainioata kamaa ovat, itselläni on siis tällä hetkellä käytössä sarjan silmänympärysvoide, kosteusseerumi, meikinpoistoöljy sekä meikkivoide. Kaikki tuotteet ovat hyviä, mutta omaksi suosikikseni ylitse muiden on noussut meikkivoide.

Itse mahdollisimman luonnollisen meikin nimeen vannovana ihmisenä olen etsiskellyt meikkivoidetta tai sävyttävää kosteusvoidetta, joka toimisi omalla ihollani ja olisi samaan aikaan mahdollisimman luonnollisen näköisen lopputuloksen antava. Käytössäni on ollut Korresin sävyttävä päivävoide tähän saakka, mutta jotenkin se on tuntunut omalle iholleni liian raskaalta ja varsinkin jos alle on yrittänyt laittaa alusvoidetta, voide on lähtenyt rullautumaan eikä lopputulos ole ollut siisti. Mineraalimeikkien kanssa homma tyssäsi lopulta siihen, etten oikein löytänyt sopivaa sävyä ja minulla ei aamuisin riitä kärsivällisyys loputtomaan siveltimen kanssa puleraamiseen.

Mutta niin, onneksi löysin Nuxen meikkivoiteen, se nimittäin toimii ja on suhteellisen helppokäyttöinen, sen kuin ravistat pullossa olevat nesteet sekaisin ja tiputat muutaman pisaran kämmeneen, josta taiteilet ne sitten itse kohteeseen-itse tosin käytän alustana vanhaa vitamiinipurkin korkkia. Neste nimittäin on todella juoksevaa nestettä eikä mitään tahmeaa, paksua tököttiä, itse onnistuin levittämään nesteet kämmeneltä ympäri meikkistudiotani eli sänkyä, siksi päätin jonkinmoisen tassin olevan tällaiselle mämmikouralle aika mainion apuvälineen.

En edes viitsi avautua aiheesta, mitä meikkivoide pitää sisällään, koska en ole kemiantuntija, mutta minulle riittää se, että lopputulos on luonnollinen, kestävä eikä ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut iholle epämieluisia reaktioita-ja tadaa, kerrankin tuote, joka ei lähde iholta rullautumaan! Suosittelen tuotetta lämpimästi niille, jotka tuskailevat rullautuvien meikkituotteiden kanssa, itse olin jo lähestulkoon luopunut toivosta, että sellainen tuote olisi olemassakaan. Alla olevassa kuvassa meikkivoidetta on vain toisella puolen kasvoja, jakauksen puolella siis. Ero meikittömään puoleen verrattuna on hiuksenhieno, mutta se onkin tämän hetken meikkifilosofiani, osata meikata niin että näyttäisi siltä, ettei olisi meikannut.

Luku 191.

2012-02-04T22:32:00.000+02:00

Viikko sitten lauantaina oli erään pienen pojan tärkeä päivä, hän sai nimensä. Päivä oli hieno myös minulle ja elämänkumppanilleni, sillä meistä tuli tuon pienen pojan kummeja, tai virallisesti "hyviä ystäviä". Hetken ajan mietin, miten tuollaiseen tilaisuuteen kuuluisi pukeutua mutta loppujen lopuksi oikeiden vaatteiden löytyminen oli helppoa. Alennusmyynneissä piipahtamisesta saattoi toki olla apua, sillä asun osat kenkiä ja kaulakorua lukuunottamatta ovat löytöjä alerekeiltä. Ostin ne silmälläpitäen nimiäisjuhlia mutta ajatuksena on soluttaa ne myös ihan joka päiväiseen käyttöön.

Itse olen aivan totaalisen hurahtanut tuohon vihreään paitaan, paidan pääntie ja leikkaus muutenkin hipoo täydellisyyttä, valitettavasti paidan oikea sävy ei kuviin tallentunut. Vihreä värinä muutenkin puhuttelee minua paljon, vaatetuksessa siis. Mutta ehkä huomiota herättävin asia asussani, siis sen ohella että värejä noin muuten vaatetuksessa karttanut henkilö on kiskonut ylleen räikeän vihreän paidan, on se, että henkilö joka ei yleensä koruja käytä, on ripustanut kaulaansa aika ison korun. Korujen pitääkin olla tällaisia, massiivisia, jotta pystyisin niitä käyttämään, pienet tuherrukset eivät selvästi ole minun juttu. Rakastan korussani eritoten sitä, että se näyttää aivan isomummulta perityltä, harmi vain se ei sitä ole, mutta tällaiset uusio art deco-tuotokset kyllä kelpaavat minulle aitojen puutteeseen.

Luku 190.

2012-01-28T20:06:00.000+02:00

Vihdoin ja viimein neulemekkoni on valmis, johan siihen aikaakin sai kulutetuksi! Minulla ei ollut ohjetta, vaan neuloin mekon periaatteella "suhteutetaan sentit silmukoiksi ja katsotaan miten käy". Mittanauha tuli siis tutuksi. Idean mekkoon sain tyylivarkaat ohjelmasta, jossa näin upean mallisen neulemekon, mutta en onnistunut löytämään mistään tietoa, kuka mekon oli tehnyt. Päätin siis käydä tyylivarkaissa ja kutoa mekon itse, langaksi valitsin Novitan seitsemän veljestä ( tosin eräälle neulepro:lle kaverilleni suvereenisti valehtelin kyseessä olevan isoveljen, no melkein sama asia), jo ihan siitäkin syystä että jos mekko menee mönkään, ei harmitus olisi niin suuri kuin satasen lankojen kohdalla.

Haastavinta työssä oli saada vyötärökavennukset asettumaan kauniisti sekä hiha, joita tulikin neulottua kolmin kappalein, ensimmäinen osoittautui aivan liian naftiksi. Vyötärökin taisi vasta kolmannella yrittämällä asettua siten, miten sen pitikin. Mutta kyllä kannatti ~~purkaa ja kiroilla~~, sillä olen lopputuloksesta ylpeä, varsinkin kun tämä oli ensimmäinen neuletyöni vuosiin!

Luku 189.

2012-01-25T22:02:00.000+02:00

Minä olen lukeutunut ihmisiin, jotka eivät ole elektroniikkafanaatikkoja. En ole antanut elämänkumppanilleni lupaa uuden television ostamiseen niin kauan kuin vanhassa pihisee henki, enkä todellakaan ole ajatellut vaihtaa puhelinta sellaiseen, joka ajatteleekin puolestani, kun vanhakin kerran toimii ja siinä on ne kaikista oleellisimmat toiminnot; sillä saa soitettua sekä lähetettyä tekstiviestejä.

Mutta kummasti löysin itseni viikko takaperin puhelinostoksilta, siihen vaadittiin vain lounastapaaminen ja lounastapaamisella tapahtunut keskustelu elämänkumppanini kanssa. Ehkä tällaiset elektroniikkavastarintaiset jäärät tarvitsevatkin sen spontaanin sysäyksen sekä sen, että joku toinen ihminen on jo puolestasi ajatellut, millaisen laitteen tarvitset. Sekä yllytyksen, mennään ostamaan se puhelin nyt! Yleensä olen noin ylipäänsäkin ostosten suhteen, varsinkin tällaisten, todella harkitsevainen mutta jos olisin alkanut oikein kunnolla asiaa harkita, käyttäisin tälläkin hetkellä vanhaa puhelintani.

Alkuun puhelin miljoonine ominaisuuksineen ja mikroskooppisen pienine näppäimistöineen aiheutti turhautumista, mutta loppujen lopuksi yhteiselo on alkanut sujua ja olen enemmän kuin innoissani siitä, että puhelimesta löytyy soitto- ja tekstiviestiominaisuuksien lisäksi kamera, soitin, kalenteri, netti ja sen suomat mainiot ohjelmat sekä kaikki ne muut ominaisuudet, joista en vielä ihan täysillä ole selvillä. Varsinkin kamera, joka ei nyt ihan paskimmasta päästä ole, riemastuttaa, helpottaahan se ainakin tätä harrastustoimintaa jota myöskin bloggaamiseksi kutsutaan-vaan vielä kun sillä saisi taiottua vuorokauteen lisää tunteja!

Luku 188.

2012-01-22T23:09:00.000+02:00

Asukuva päivältä, jolloin pääkaupunkiseutu peittyi lumen alle. Mutta onneksi on olemassa takki, joka pelastaa vaikka taivaalta sataisi ~~pieniä kiviä~~ kuinka isoja ja märkiä lumihiutaleita, löysin sen Varustelekasta. Katselin jo aiemmin syksyllä huuto.netistä lupaavan oloista ja hyvin saman tyylistä talvitakkiehdokasta, mutta onneksi jätin osallistumatta huutokilpailuun, sillä lähes kahdensadan euron sijaan löysin takkini kahdellakymmenellä viidellä eurolla. Ei paha, ja mitä parasta, tsekkiarmeijan vanhassa parkatakissa on irroitettava teddyvuori, joten takki tulee palvelemaan pitkälle kevääseen ja on oikeasti lämmin näin kylmänä vuodenaikana. Iso plussa ronskista leikkauksesta, alle mahtuu kevyesti villatakki poikineen lisälämmitystä tuomaan, jos tarve niin vaatii. Tämän takin ansiosta minulla on sellainen fiilis, että voisin luopua suurimmasta osasta takkeistani, sillä tämän hankkimisen jälkeen en ole enää muuta takkia käyttänytkään!

Luku 187.

2012-01-18T21:54:00.002+02:00

Nyt valitettavasti bloggaamisen lopettanut Riikka kertoi viime vuoden puolella oman listauksensa 25:stä vaatteesta ja asusteesta, joiden varaan toimiva vaatekaappi rakentuisi. Omanlainen listaus naisten lehtien suosimasta klassikkovaatelistauksesta siis. Välittömästi postauksen luettuani aloin ajatella omaa klassikkolistaani, siis jos minun pitäisi valita vain 25 vaatetta ja asustetta, mitkä valitsisin?

Rehellisesti sanottuna tällaisten listausten tekeminen on helvetin vaikeaa. Mutta toisaalta niin ihanan helppoa. Vain kaksikymmentä viisi vaatetta ja asustetta. Ja se vasta ihanan helppoa olisikin, jos eläisi listan mukaan mutta hyvä on olla olemassa vaihtoehtoja-eikä minusta olisi siihen, että pesisin joka toinen päivä puoliksi tyhjillään olevan pesukoneellisen vaatteita. Mutta jos nyt unohdetaan kaikki tuollainen niin sanottu listan mukaan elämisen mahdottomuus ja keskitytään itse listaukseen!

Tarkan laskupään omaavat lukijat varmaan huomasivatkin, ettei listalla ole 25:ttä asiaa. Tämä jo ihan siitä syystä, että piirsin listalla olevat asiat itse ja jätin asusteet suosiolla pois. Niistä voin kertoa myöhemmin, jahka vain saan hiottua vyön piirtämistaitoni kohdilleen. Itseäni listauksessani eniten hämmästytti se, että sain sille mietityksi vain kolme mekkoa. Tämä ehkä kertoo siitä, että elän tyylillistä murrosaikaa, aiemmin listalta poissaolollaan loistaneet housut ovat saapuneet elämääni jäädäkseen-ainakin tällä hetkellä. Takkejakin päätyi listalle suhteessa suuri määrä, mutta minkäs takkifriikki itselleen mahtaa ja onhan takki aika mahtava vaate siinä suhteessa, ettei ihan joka päivä näytä täysin samalta ovesta ulos astuessaan! Jakku toimii muuten mainiosti myös villatakin korvikkeena ja tarpeen vaatiessa nahkarotsikin siihen virkaan taipuu.

Mutta tiedättekös, mikä on listauksessani kaikista parasta? Nimittäin se, että lähes kaikki vaatteet lukuunottamatta valkoista t-paitaa sekä perusvillaneuletta ( pari postausta taaksepäin komeileva villapaita on muuten oikeasti neuletakki ja en ennusta sille kovinkaan pitkää ikää ottaen huomioon, että muutaman päivän käytön jälkeen saan trimmata koko vaatteen kauttaaltaan muistuttamaan lampaan sijasta jälleen neuletakkia!)löytyvätkin jo omasta vaatekaapistani! Taidan printata kuvan vaatekaappini oveen ihan vain muistutukseksi, että ne omat klassikot toimivat silloinkin, vaikka kuinka olisi siipi maassa. Ja että millaisia vaatteita minun kannattaa ostaa, jos jotain uutta mielin.

Luku 186.

2012-01-18T00:03:00.000+02:00

Joskus unohtaa, kuinka hyvä joku artisti oikein onkaan. Tänään, pitkästä aikaa päästin Roisimman version Kylie Minoguesta elämääni, Roisin Murphyn siis ( ehhehheeheh!) ja mieleen muistui elävästi kevättalvi 2008 sekä Overpowered levyn teholuukutus. Itse levy on timanttinen, näennäisesti kepeää elektrolla flirttailevaa poppia, mutta paljastuukin lopulta paljon syvemmäksi- ja groovimmaksi. Dramaattiseksi, kehtaan väittää.

Levy on tullut minulle ajankohtaiseksi myös jo sen seikan takia, että tällaiset viileät soundit kuulostavat parhaimmilta keskellä talvea tai sitten sellaisina helteisinä kesäpäivinä, jolloin on jo niin kuuma että kylmät väreet hiipivät selkäpiitä pitkin. Olen hassu, mutta osittain kuuntelen levyjä sen perusteella, miltä vuodenajalta ne kuulostavat. Siis kesällä kesältä kuulostavia, talvella tällaisia viileitä säveliä. Mutta vuodenajoista viis, Overpowered kuulostaa vuosienkin jälkeen freesiltä, kyllä se Roisin vaan osaa!

Luku 185.

2012-01-15T22:47:00.000+02:00

Näytän lempihousuissani, beigessä villanutussa, maihareissa ja nörttilaseissani aivan siltä, miltä isäni olisi näyttänyt, jos hän olisi joskus elänyt hurjaa beatnik-nuoruutta. Mutta se ei todellakaan haittaa, olen inspiroitunut tyylini suhteen tällaisesta 50- ja 60-luvun riisutun minimalistisesta uniformusta, hyvää vastapainoa kaikelle sille kukkakuosi-iloittelulle.

Luku 184.

2012-01-14T23:50:00.000+02:00

Olen jo epämääräisen ajan haikaillut old school-henkisten kangaspäällysteisten lampunjohtojen perään. Onneksi ko. lampunjohtojen ihastelijoille on nyt apajat avautuneet, sillä johtoja alkaa löytyä jo aika monesta paikasta ja vieläpä edullisemmin, kuin vastaavat designtuotteet! Omani hain Clas Ohlsonilta, tosin onnistuin nappaamaan kuta kuinkin viimeiset tällaiset johdot mutta ei hätää, vastaavanlaisia sieltä vielä pitäisi löytyä-sellaisia joissa tuo valaisimen kaula on itse johdon värinen.

Hän, jolla meidän perheessä pysyy pora paremmin hyppysissä, ystävällisesti asensi johtoviritelmän paikalleen, paremmin tällainen lamppurykelmä kylläkin toimisi korkeassa loft-asunnossa kuin 64 neliön kaksiossa, jonka keittiön pöytäkin on niin pieni, että viimeinen lamppu menee sen yli ja komeasti meneekin mutta siitä syytän sitä henkilöä, joka on suunnitellut alunperin rakennusvaiheessa lampun paikan noin lähelle seinää! Lamppujen kanssa on lisäksi pientä hienosäätöä, Narvan kauniit, pyöreät lamput kun ovat valitettavasti aika tehottomat ja Ikeasta hankittu energiansäästölamppu taas sokaisee jokaisen, joka erehtyy suoraan sitä katsomaan. Eli jos jollain on takataskussa vinkki, mistä löytäisi pääkaupunkiseudulla isoja, pyöreitä n. 40 watin lamppuja, otan tiedon erittäin kiitollisena vastaan!

ps. Aiemmin keittiön valaisimena palvellut pallon muotoinen riisipaperivalaisin tulee muuntumaan lattiavalaisimeksi, jahka vaan saamme viriteltyä johdot sekä keksittyä systeemin, jolla valaisin pysyy pystyssä eikä pyöri ympäri kuin maapallo konsanaan!

Luku 183.

2012-01-12T21:47:00.000+02:00

Pientä vilautusta asiaan, joka on pitänyt minut niin kovin kiireisenä, tai parempi sana lienee, maanisena. Kun puikoille antaa vallan oikealla hetkellä, ei paluuta entiseen enää ole. Ja minä kuitenkin lukeuduin ihmisiin, jotka inhosivat suurimman osan ajasta ajatustakin neulomisesta! Mutta eipä enää tarvita montaa silmukkaa ja mekkoni on valmis, nolottaa ehkä myöntää että langat seuraavaan projektiin on jo hankittu. Sen kanssa yritän olla vähemmän maanisempi, jos se vaan suinkaan on mahdollista.

Luku 182.

2012-01-06T19:11:00.000+02:00

Joskus sitä tarvitaan ainoastaan harmaat villasukat kesyttämään villeimmätkin paljetit ja helmet.

Luku 181.

2012-01-04T00:42:00.000+02:00

Minä en suoraan sanottuna ole se tyttö, joka viettäisi vapaa-aikaansa elokuvamaailmaan uppoutuneena. Siitä huolimatta aina sillöin tällöin huomaan jonkun tehneen hyviä elokuvia. Asiaa huomattavasti auttaa jos se joku on vielä ymmärtänyt laittaa hengentuotokseensa hyvät musiikit, sillä vähintään se takaa mielenkiintoni heräämisen leffan suhteen! Seuraavaksi siis listaus minun maailmankaikkeuteni hienoimmista leffa(tunnus)musiikeista. Sekaan on eksynyt yksi tv-sarjakin, mutta voitte päätellä ensimmäisestä lauseesta jotain, nimittäin sen, että vielä vähemmän seuraan tv-sarjoja.

Siitä on kauan aikaa, kun olen katsonut Kill Billit viimeisen kerran, mutta soundtrackit ovat olleet ahkerassa kuuntelussa. Ja voi pojat, kuinka hyviä ne ovatkaan, toimivat vaikka ei itse elokuvia olisikaan nähnyt, eräänlaisina aika helkkarin hyvinä kokoelmalevyinä!

High Fidelity, 13th Floor Elevators ja You're gonna miss me saavat jalat ja erinäiset muutkin ruumiinosat sheikkaamaan. Sekä tarpeen tehdä mix-tape jolle kulle tärkeälle ihmiselle.

American Beauty on elokuva, jonka olen nähnyt monen monta kertaa, se onkin varmaan toiseksi eniten katselukertoja saanut raita. Mutta kaikesta huolimatta niin elokuva, kuin sen kaunis tunnusmusiikki pitää pintansa, tässä välissä minun täytyy tunnustaa että olen todella heikkona juuri tällaisiin pianosoitantoihin joita kuulee onneksi aika usein erilaisten dokumenttien jne. taustamusiikkina!

The Crow, elokuva jonka olen nähnyt niin monta kertaa, että osaisin ohjata sen unissanikin. Elokuva, jonka kanssa olen kasvanut, ja joka yhä edelleen vetoaa 28-vuotiaan naisenalun ~~teinigootti~~sydämeen. Elokuva, joka itkettää mutta myös naurattaa. Minun elämäni tärkein elokuva, jo ihan siitä syystä, että se on tuupannut aikoinaan minua paremman musiikin pariin. The Curen Burn on upea, upea synkkä kappale, jota on myös tullut kuunneltua monen monet kerrat.

Löysin aikoinaan Airin juuri tämän elokuvan ansiosta, siinä missä The Crow on ensikatselukerralla ollessani kuudentoista luonut lähtemättömän vaikutuksen, teki Virgin Suicides sen minulle ollessani yhdeksäntoista vuotias. Elokuvalla on huikea soundtrack täynnä Airin henkeäsalpaavan kaunista musiikkia ajalta, jolloin Air teki vielä oikeasti hyvää musiikkia!

Vaan kaikista suurimman sijan sydämestäni on ottanut Twin Peaks ja Angelo Badalamentin kaunis sävellys, sain vasta pari vuotta sitten katsottua itse sarjan alusta loppuun mutta tuo kappale on kulkenut mukanani pikkutytöstä asti. Nyt kyllä täytyy myöntää, että Twin Peaks on minulle jopa The Crowta rakkaampi asia, mutta ehkä se on jo tässä vaiheessa elämää ihan sallittavaa, että se teini-iän suurista suurin rakkaus on saanut rinnalleen jotain vielä väkevämpää.

Luku 180.

2011-12-31T13:04:00.000+02:00

Jos ensi vuonna päätän tehdä koostekatsauksen kuluneen vuoden asuihin, toivotan samalla myös hyvät joulut ja railakkaat uudet vuodet. Tarkoituksenani ei ollut pitää sormiani näppäimistöstä erossa, mutta niin vain kävi. Joulu sujui rentoutuen, joulun jälkeen sitten alkoikin tapahtua jonka ansiosta saimme pähkäillä, miten keittää sähköttömässä talossa aamukahvit. Parin tunnin pähkäilyn ja erilaisten retkikeittimien kokoamisten ja sytytysnesteettömyyden jälkeen teimme suosilla puuhellaan tulen, joka myöhemmin lämmitti ruoat. Vedenhakureissullekin lähdimme lapsuudenystävän ja aggregaatillisen talouden luo, samoin elämänkumppanini pääsi ~~joutui~~ risusavotalle. Itse olisin kyllä viihtynyt kynttilänvalossa seuranani vain omat ajatukset, vaan on kyllä se sähkö aika mainio keksintö.

Sähköjen palattua onnistuin yllättämään itseni ja löysin kädestäni virkkuukoukun ja jalkojen juurelta kerän lankaa. En olisi iki kuuna päivänä uskonut, että hurahtaisin neuletöihin, siis sellaisiin, jotka itse kudotaan langasta alkaen ja siinä määrin, että voisin kilkattaa puikkoja vuorokauden ympäri! Mopo karkasi jopa siinä määrin käsistä, että eräänä päivänä nappasin äitini mukaan ja lähdimme lankokaupoille ehkäpä maailman sympaattisimpaan ja aidoimpaan lankakauppaan, jossa sormi meni suuhun niiden kaikkien ihanien lankojen edessä. Sen verran järkeä päässäni sentään oli, että ymmärsin olla kuulematta pehmeiden alpakkalankojen kutsun, hankitaan niitä sitten myöhemmin kun tiedän, mitä niistä aion tehdä!

Virkkasin siis kuvassa näkyvät rusetit parille mainiolle pikkuflikalle, lankana kun käyttää paksua huovutuslankaa niin työ valmistuu nopeasti. Seuraava projekti on jo puikoilla ja hyvällä tolalla, jos vain saan pidettyä vauhdin yllä saan parin viikon päästä pukea ylleni itse kudotun neulemekon-en sitten mitään vaatimattomampaa työtä valinnut mutta pitäähän sitä vähän haastetta olla.

Mutta joka tapauksessa, oikein ihanaa ja railakasta uutta vuotta kaikille, minä tulen tänä iltana siemailemaan muutaman lasillisen kuohuvaa mitä parhaimmassa seurassa-puikot kilkattaen tottakai!

Luku 179.

2011-12-20T22:38:00.000+02:00

Ja 28 valokuvaa, jotka tiivistävät minun vuoteni 2011 tyylin saralta. Pidempi helmanlinja, kiilakorot ja vaalea pehko ovat säilyneet, uutena ja itsellenikin hämmentävänä asiana on maltillinen innostus värejä kohtaan mustaan univormuun sonnustaumisen sijaan sekä lopullinen hurahtaminen pikkukukallisiin mekkoihin. Innostuin myös silmälaseista, kun vihdoin ja viimein sain aikaiseksi hommata katseen kestävät kehykset. Kesällä lisäksi innostuin etnisvaikutteisesta pukeutumisesta ja toteutin pitkäaikaisen haaveen, opettelin skeittaamaan!

Tänä vuonna olen myös viimeistään tajunnut sen, että olen ehdottomasti takki-ihmisiä henkeen ja vereen sekä sen, että mekkoihminen voi kääntyä housujen nimeen vannovaksi kunhan vain löytää muutaman parin täydellisiä housuja. Ja vähemmän on enemmän, aina! Tästä onkin hyvä jatkaa ja vannoa, ettei ikinä vanno " ei koskaan", sillä ennen kuin huomaakaan on jo pyörtämässä sanansa. Mukavaa joulunalusviikkoa kaikille ihanille!

Luku 178.

2011-12-18T22:13:00.000+02:00

Saanenko esitellä tämän vuoden järkevimmän kenkäostoksen, Töysän kenkätehtaan lämminvuoriset jatsarit! Olen niin kyllästynyt kaikkiin kenkiini, joihin vesi löytää tiensä ennemmin tai myöhemmin ja kumisaappaatkin aiheuttavat melkein-ylinopeussakkoja, toivon että nämä sen sijaan pitäisivät varpaani lämpiminä ja kuivina sekä sakkotilin nuhteettomana. Ronskit saappaat ovat oikeasti kuin tehdyt paljettiminihameelle, perus topille sekä ~~kissalle, joka on eksynyt bloggaajan päähän~~ keinoturkishatulle, mutta uskon muunkin vaatekaapin tulevan hyvin toimeen kyseisten kenkien kanssa.

Löysin kengät Varustelekasta ollessani elämänkumppanilleni makutuomarina maihariostoksilla. Odotellessani miestä ja hänen sovituksessa olevien kenkien jalkaan päätymistä, silmäni hakivat ylähyllyllisen ronskin näköisiä saappaita, joiden kanssa olisi päästävä lähempiin tekemisiin. Lähempi tarkastelu osoitti kenkiä löytyvän sekä vuorittomina että lämminvuorisina ja niiden huokuvan aivan selvästi Ann Demeulemeester fiboja! Sovittaessani kenkiä mietin, kuinka järkevää on ostaa ainakin koon, ellei kaksi liian isot kengät-valitettavasti Töysän kenkätehdas ei valmista saappaita lapsisotilaiden mitoissa, mutta niin vain ohuen teddyvuoren lämpö sekä tuntemattoman naisasiakkaan kehut hienoista kengistä saivat tekemään ostopäätöksen. Eikä elämänkumppanikaan voinut valittaa, sitä vastoin tunsi varmaan salaa suurta ylpeyttä rakkaastaan, joka kerrankin osti käytännölliset kengät-vieläpä hänen, siis suhteen mies-, ei naisosapuolen lempivaatekaupasta!

Luku 177.

2011-12-16T22:46:00.000+02:00

Tällä viikolla ehdin napata mukaani Sue-lehden, pitkästä aikaa. Kotimatkalla lehteä lueskellessani huomioni kiinnittyi erääseen levyarvosteluun, jonka kohteena oli minulle tuntematon yhtye, Peaking Lights ja yhtyeen albumi 936. Mielenkiintoni heräsi, heräisi varmaan teilläkin jos arvostelun viimeinen lause on: " Tällaisen levyn kuultuaan tekisi mieli polvistua tyttöystävän edessä ja kysyä häneltä se tärkein kysymys: " Kulta, perustetaanko bändi?" .

Vasta eilen muistin etsiä yhtyeen tuotantoa netin syövereistä kuunteluun, etukäteen jännittäen, että mitä jos yhtyeen musiikki olisikin ihan täyttä paskaa ja olisin turhaan innostunut jostain, joka teoriassa kuulostaa siltä, että tulisin rakastumaan siihen hyvin vahvasti? Siis olisiko tämä sellainen yhtye, josta haluaisin pitää, mutta en vain osaisi, kuten esimerkiksi Radiohead, Muse ja niin moni muu bändi?

Amazing And Wonderfullin ensisekunneista lähtien tiesin, näin ei tulisi tapahtumaan. En tiedä, olen oikeasti aika sanaton yhtyeen soundin edessä, mutta sen tiedän, että levy lähti heti tilaukseen. Ja on kenties tämän vuoden paras levy. Psykedeeliset, folkahtavat dub-biitit höystettynä kitarasoundilla suoraan autotallista, niin helposti käy tie Salkan sydämeen!

Luku 176.

2011-12-15T22:16:00.000+02:00

..ja yritys kuvata tiimitakit. Repesin eräs päivä hihittelemään itsekseni kun tajusin, että elämänkumppanillani ja minulla on saman tyyliset takit, kuin tuulipuvut konsanaan! Me molemmat vannomme parkatakkien nimeen, miehen oma on lyhyempi ja omani on tietysti naisellisemmin leikattu, mutta muuten takit ovat hyvin samanhenkiset, olkapäillä epoletit, vetoketjut metallia ja taskuja löytyy vaikka muiden ihmisten tavaroiden varastoimista varten! Miehen takki on lisäksi pesussa ja käytössä haalistunut, siinä mielessä oma H&M:ltä ostettu takki pieksee Varustelekan armeijamallin.

Satuin marraskuun lopussa piipahtamaan Kiseleffin talossa järjestetyissä joulumyyjäisissä ja erään viiksekkään pöydän äärellä tajusin, että tiimitakit tarvitsevat ehdottomasti tiimirintapinssit. Viiksekkäät rintapinssit kun olivat vielä ajamassa hyvää asiaa, niiden tuotto kun ohjattiin osittain Movember-kampanjaan. Tiesin, että elämänkumppanini, joka on itsekin viiksivalluna seurannut Movember-kampanjaa ja Anssin sekä Tommyn taistelua into piukassa, tulisi riemastumaan viiksistä, joten uskalsin ottaa riskin ja ostaa pinssin myös miehelleni. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki kunnia sille, joka on suunnitellut näinkin veikeän kampanjatuotteen, omasta mielestäni tämä voittaa esimerkiksi Roosa nauhan mennen tullen!

Luku 175.

2011-12-11T17:19:00.001+02:00

Vapaapäivän paras vaatetus on sellainen, kuin näyttäisi olevan tulossa suoraan tanssitunnilta. Kiitän Ulrikaa innostuksestani sukkiin, joiden varret saavat reippaasti näkyä kengistä, nämä polvisukat myttääntyvät kauneinten muka säärystimiksi! Haaremihaalarit, neulenuttu ( joka tosin ei näy takin alta) ja ränsistyneet tennarit kruunaavat tanssisali-lookin, ja vielä näemmä nahkatakillakin tarkenee, mutta ihan vain kaupassa piipahtamisen ajan. Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille ihanille!

Luku 174.

2011-12-07T18:54:00.000+02:00

Kuvista ilmenee muutama tämän hetken pukeutumissuosikki, kuten ~~tiesin aavistin~~ tiesin, raitamekosta on kehkeytynyt niin suuri suosikki, ettei enää tekisi mieli mitään muuta ylleen pukea! Kenkärintamalla sen sijaan tämän hetken suosikeiksi maihareiden edelle on kiilanneet puukorkonilkkurit, saavatpahan maiharit huilahtaa ja odottaa vähän lumisempia kelejä, siihen saakka kopsuttelen menemään puukoroissa. Lämpimät talvitakitkin saavat vielä odotella viileämpiä päiviä, ohuesti topattu parkatakki palvelee mainiosti pikkupakkasilla, mutta mikään erityisen lämmin yksilö ei kuitenkaan ole kyseessä-valitettavasti. Takki on muuten samainen, joka vilahteli viime vuonna kovasti katukuvassa, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa tällä tontilla. Ja myssy, ilman sitä ei tule kesää!

Että sellaista, olen kyllä huomannut sen, että mielummin kuin keksisin pyörän uudelleen, jumitan tietyissä, turvallisissa vaateparsissa viikkotolkulla, lieneekö syynä iän tuoma mukavuudenhalu, tietynlainen kranttuus tai kyllästyminen kulutushysteriaan? Luulen, että se on vähän kaikkien summa, mutta ei yhtään huonompi laskutoimitus jos minulta kysytään!

Luku 173.

2011-12-06T12:42:00.002+02:00

Iloinen uutinen kaikille maailman naisille, Samuji on avannut verkkokaupan! Mitä muuta nainen voisikaan toivoa, kuin selkeitä, linjakkaita ja ennen kaikkea ajattomia vaatteita hyvistä materiaaleista sekä eettisesti valmistettuna, ainakin itselläni on vahvasti sellainen tunne, että käyn tästä lähin H&M:llä ainoastaan sukka- ja alusvaateostoksilla. Verkkokauppa helpottaa ainakin elämänsä pääkaupunkiseudun susirajalla elävää kiireistä vuorotyöläistä, joka ei välttämättä ehdi ~~jaksa~~ kaupoille silloin, kun ne ovat auki, joten itse ainakin toivotan verkkokaupan lämpimästi tervetulleeksi!

ps. Itse luin uutisen alunperin -jälleen kerran- Nyt-liitteen verkkosivuilta, johon uutinen oli bongattu issues-blogista!

Luku 172.

2011-12-04T21:53:00.000+02:00

kuvat täältä

Satuinpa joku päivä löytämään uudistuneen Nyt-liitteen nettisivuilta jutun, joka johdatti Home in Hel- blogin julistepostaukseen. Ja voi herran pieksut sentään, kuinka mahtavia tv-sarjajulisteita Albert Exergian onkaan suunnitellut! Kelpuuttaisin oikeastaan kaikki julisteet oman huushollin seinille, edes sillä ei ole väliä, ettei Knight Rider lukeudu omiin lempisarjoihini-onneksi joukosta löytyy myös omien lempisarjojenkin julisteita, vaikka miksikään sarja- ja leffafriikiksi en tunnustaudukaan.

Ehkä eniten julisteissa riemastuttaa minimalistia hykerryttävän grafiikan ohella niissä piilevä nerokkuus-jotain, joka tavallaan tiivistää sarjan hengen vain tuohon yhteen julisteeseen. Erittäin onnistunutta muotoilua, enää vaan täytyisi osata päättää, mitkä kaikki julisteet saavat luvan mahtua 64 ja ½ neliömetrin sisälle-tosin siinä mielessä, etten edelleenkään tunnustaudu sarja- tai leffafriikiksi, tehtävä on helppo, se on Twin Peaks ja elämäkumppanille Prison Break sekä Battlestar Galactica, MacGyveria unohtamatta!

Luku 171.

2011-12-02T23:05:00.000+02:00

Sattuipa tässä taannoin, että päätin osallistua sosiaalisen median kautta kisaan, jossa 2000 nopeinta osallistujaa sai itselleen lahjaksi uudet silmälasit. Vaikka silmälasitilanteeni onkin mallillaan, houkutus toisien lasien hankkimiseen on suuri voiton osuttua kohdalle. Siitäkin huolimatta, ettei lysti ole kaikesta huolimatta ilmaista, sillä voittopaketti sisältää kehykset joiden hinta on maksimissaan 60 euroa sekä linssit perushionnalla. Tällainen puolet iästään pullonpohjalaseja käyttänyt ihminen toki luonnollisesti valitsee kaikista suurimman taitekertoimen ( eli siis mahdollisimman suuren hionnan, ettei lasit nyt siis näyttäisi niiltä pullonpohjilta!) sekä kovapinnoitteet ja heijastuksenestot. Pahaksi onnekseni onnistuin tietysti ihastumaan kehysmalliin, jonka hinta on kaikkea muuta kuin tuo 60 euroa.

Lasit siis maksavat yllättävän paljon ollakseen "ilmaiset", mutta tosiaankin, ikänsä pullonpohjalaseja käyttänyt ihminen on suorastaan hämmentynyt loppusumman äärellä, siis voiko tuohon hintaan saada lasit tällaisilla voimakkuuksilla?! Keväällä ostamieni lasien hinta kun oli melkein kaksi kolmmannesta kalliimmat!

Toisaalta, minulla ei sinällään ole tarvetta toisille laseille, joten saattaa olla, että tarjous jää käyttämättä. Ehkä sen sijaan voisin yrittää bongailla kirppiksiltä jotkut todella yberpäheät retrokehykset ja teettää joskus hamassa tulevaisuudessa niihin linssit omilla voimakkuuksilla! Yllä olevassa kuvassa on osviittaa, millaiset vintagekehykset miellyttävät omaa silmääni, tosin en kyllä ihan varmaksi kykene sanomaan, olisiko minulla koskaan pokkaa liikkua ihmisten ilmoilla naama verhottuna kehyksillä, jotka voisivat olla Sophia Lorenilta perityt!

kehykset täältä

Luku 170.

2011-11-30T14:21:00.000+02:00

Maailman kauneimman raitamekon on suunnitellut Samuji, minä onnekas ehdin ostaa sellaisen omakseni, ennen kuin mekot ovat taas myyty loppuun. Minun ei varmaan erikseen tarvitse sanoa, kuinka rakastunut olenkaan mekkoon ja sen jämäkkään neulokseen, tämän jälkeen löllötrikoo tuntuu asialta, jonka haluan kieltää omassa vaatekaapissani! Tiedän myös sen, että mekko on niitä vaatteita, joita tekisi mieli käyttää viikkotolkulla yhteen putkeen ja jotka luovutetaan pitkin hampain pyykkipussin uumeniin. Jotenkin minulla on myös sellainen olo, että tämä mekko aiheutti monen muun mekkoni pitkäaikaistyöttömyyden-ehkä tämän jälkeen raaskin laittaa ne jälleenmyyntikelvottomiksi tauhkaantuneet yksilöt suosiolla lumppukeräykseen.

Luku 169.

2011-11-27T22:51:00.001+02:00

Meillä on ollut ystävien kanssa perinteenä leipaista aina joka vuosi yhdessä pipareita, siitä saakka kun olemme koko konkkaronkka päätyneet asumaan pääkaupunkiseudulle. Tarkoituksena on ollut rento hauskanpito, ei mitkään piparitalkoot koko joulunajan tarpeisiin. Tämän vuoden piparipäivä osui tälle päivälle ja alkuun piparien leipominen oli aika maltillisella tolalla...

..kunnes piparimiehet saivat uuden kampaustyylin makoiltuaan uunin vastusten alla!*

Piparimiehet toki saivat asiaan kuuluvat vaatteet, kyllä näissä kelpaa lähteä discoon jorailemaan 70-luvun soundien tahtiin!

*Piparimiesten tyyli syntyi siis aivan vahingossa, emme olleet todellakaan etukäteen suunnitelleet liittävämme kahta eri piparia keskenään, sen teki uuni puolestamme. Täytyy kyllä sanoa, että piparipellin uunista ulos ottaminen oli aika riehakas tilanne!

Luku 168.

2011-11-25T07:43:00.000+02:00

Tämän viikon blogihiljaisuus on johtunut tyystin huonoisti nukutuista yöunista ja niiden aiheuttamasta suunnattomasta väsymyksestä, mutta vihdoin ja viimein takana on yö, jolloin sain univelkaa korjattua!

Mutta ei siitä sen enempää, vaan mennään asiaan. Muistan joskus vuosia sitten vanhan blogin puolella tehneeni postauksen, jossa sama vaate esiintyi useammassa eri asussa, eri tilanteisiin mietittynä. Itse tykkäsin ideasta silloin ja päätin tuossa taannoin ottaa kuvia samanhenkistä postausta silmälläpitäen. Löysin loppukesästä kirppikseltä muutamalla eurolla maksimittaisen villahameen ja osoitankin nyt, kuinka kätevä tapaus se on. Se toimii ihan sellaisenaan, maksihameena, mutta myöskin midimittaisena hameena ja vaikka kaulahuivina!

Eniten olenkin käyttänyt hametta tuolla kaulahuiviasetuksella, mutta veikkaan talven kylmyyden koittaessa tuon maksihamelinjankin olevan kova sana. Omaa silmääni eniten miellyttääkin hame ihan sellaisenaan tai vaihtoehtoisesti kaulahuivina, midimittaan nostettu hame näyttää ehkä vähän..noh, väkisin tehdyltä. Tosin ehkä omat fiilikseni kumpuavat tuosta kuvasta, jonka ilme ei todellakaan ollut julkaisukelpoinen ja ehkä se olisi toiminut jonkun toisenlaisen yläosan kanssa paremmin. Mutta ei pöllömpi ostos, tuo hame siis, ja sen paras puoli onkin se, että se on lähes kokonaan aitoa villaa!

Luku 167.

2011-11-20T22:24:00.000+02:00

Silloin kun ulkona alkaa näyttää ensilumen ajalta, on jotenkin lohdullista pukeutua kukkamekkoon. Olenkin iloinen, että sallin itselleni viime vuonna kukkamekot, elämä ilman niitä olisi oikeastaan aika tylsää ja turvatonta, ainakin näin talven kynnyksellä. Kuluvan viikon olen pääsääntöisesti viettänyt erilaisissa housuissa mutta niinä muutamina helmapäivinä olen turvautunut kukkakujertaviin tapauksiin.

Eilen, jolloin ilmanala oli täynnä kaunista marraskuista violettia valoa ~~kameran valkotasapaino oli päin persettä~~, olin liikenteessä itse tehdyssä kukkamekossa, se ja musta muuten niin mitäänsanomaton neuletakki ovat oikeastaan aika ässäpari, kun pääsevät toistensa kanssa tekemisiin. Parkatakki taittaa asusta liikaa tyttömäisyyttä pois, edes kukkamekko ja puukorkonilkkurit eivät tunnu liian hempeältä yhdistelmältä, kun niskaan kiskoon takin jonka malli on lainattu miehiltä, tai oikeastaan tämä tapaus taitaakin olla miesten takki noin ylipäänsäkin.

Luku 166.

2011-11-18T22:58:00.000+02:00

Vuonna 1985...

..Ja vuonna 2011.

Meno ei ole hirveästi muuttunut. Ksylofoni löytyy, samoin vaaleat lyhyet kutrit. Hymykään ei oikeastaan ole juuri muuttunut, mitä nyt nykyään kenties irvistelenvirnistelen vähemmän. Lempivaatteita, jotka luovutetaan pitkin hampain pesuun, on myöskin vuonna 2011, tosin ne ovat kaikkea muuta kuin vaaleanpunainen neulenuttu. Ja ihan yhtä hyvin soitan vuonna 2011, vaikka vuoden 1985 kuvasta voisi päätellä suuren rokkitähden juuri syntyneen-ottaen huomioon soittimen varsin intensiivisen käsittelyotteen.

Mutta niin, sain elämänkumppaniltani syntymäpäivälahjaksi soitinsetin, kun näin sen ensimmäisen kerran Lidlin mainoslehtisessä, mieleeni muistui muutama kuva lapsuudesta. Ja tiesin, että sen minä haluan, Lidlin soitinsetin siis! Esitin kainon toiveen elämänkumppanille ~~pakotin elämänkumppanini hakemaan~~ ja niin vain sainkin haluamani syntymäpäivälahjan. Koska soitinsetti ei ollut hinnalla pilattu, hain myös seuraavana päivänä toisen, sillä lahjaksi saamassani ei ollut tamburiinia. Kyläilemään tulevien lapsiperheiden pienille jäsenille löytyykin nyt aktiviteettia vaikka muille jakaa, mutta silti veikkaan soittimien todellisen hittiluonteen paljastuvan mahdollisissa kotihipoissa-onneksi olkoon vaan naapureillemme!

Luku 165.

2011-11-16T00:05:00.001+02:00

Mistä tietää, että ihmisellä on liikaa takkeja? Siitä, että ihminen tilaa itselleen postimyynnistä lämpimän talvitakin muistamatta, että sattuu jo omistamaan sellaisen, lämpimän talvitakin siis. Ei sillä, ihminen joutui palauttamaan tilaamansa talvitakin, sillä se ei osoittautunut tarpeeksi lämpimäksi ja mokoma oli vielä liian pitkäkin tällaiselle teletapille.

Mutta takit, niissä on vain sitä jotain. Niiden avulla saa asun hengen viimeisteltyä, ja minulla on joitakin takkeja, jotka toimivat vain tiettyjen kenkien tai helman mitan kanssa-jotkut taas käyvät kaikkien kanssa. Itseäni riemastuttaa ajatus, että voin valita takin fiiliksen mukaan, eikä ainoa valintakriteeri ole se ulkona vallitseva sää. Eikä kyllästymään pääse, kun ei tarvitse asua koko talvea siinä yhdessä ja ainoassa takissa!

Eniten sydäntäni lämmittää se, että takkikokoelmani on koottu hartaasti ja hötkyilemättä, suurin osa takeistani kun on kirppislöytöjä tai vaihtoehtoisesti alennusmyynneistä koluttuja, ainoastaan muutamat yksilöt on ostettu täysihintaisina. Rahaa ei ole siis palanut mitenkään mahdottomasti, ja oikeastaan kaikki takkini ovat omasta mielestäni ajattomia, ihan yhtä hyvin voisin kiskoa takin ylleni tänä vuonna tai vuonna 2020. Ohessa muutama takkiotos arkiston syövereistä, joissa vilahtaa mm. se lämmin talvitakki, ihan kaikki yksilöt eivät ole päässeetkään dokumentoitumaan.

Trenssi, ostettu kirpputorilta vuonna 2009.

Jakku, ostettu Eveliinalta vuonna 2010.

Farkkutakki, ostettu kirppikseltä vuonna 2001 (?).

~~Jakku, ostettu kirppikseltä vuonna 2009.~~ Ääh tämähän on sama jakku, joka vilahtaa alempana..

Nahkarotsi, ostettu H&M:n alennusmyynnistä vuonna 2009.

Jakku joka on oikeasti poikien puvun takki, ostettu kirppikseltä vuonna 2010.

Se lämmin talvitakki, saatu äidiltä joka on ostanut sen kirppikseltä vuonna 2010.

Farkkurotsi, ostettu Lindexin alennusmyynnistä vuonna 2010.

Parkatakki, ostettu kirppikseltä vuonna 2004 (?).

Luku 164.

2011-11-09T22:44:00.000+02:00

En koe olevani kovinkaan vaihtelunhaluinen kun kysymyksessä on kampaustyylini, eikä nykyinen mallini edes suo monia erilaisia kampausvaihtoehtoja. Mutta joskus on kiva revitellä, eilen illalla ennen naamapesulle menemistä keräsin etuhiukset otsalta pois, pinnittäen ne päälaelle. En ole tämän tyylisten kampausten suuri ihailija omissa hiuksissani, mutta pinnisöherrys pääsi yllättämään minut niin, että päätin seuraavana aamuna tehdä samanlaisen söherryksen.

Vaikka minulla oli kaikki edellytykset samanlaisen söherryksen tekemiseen, pommiin nukkuminen ja kiire joka yleensä mahdollistaa ne parhaimmat kampaukset, eivät hiukset asettuneet yhtä huolettomalle söherrykselle, kuin mitä eilen illalla. Mutta niin se menee, spontaanit kampaukset ovat kyllä aina niitä kiireessä väsättyjä parempia. Kiireessä väsätyt kampaukset toki voittavat varta vasten tuntikaupalla äherretyt kampaukset, jotka ainakin itselläni muuttuvat sitä kauheammiksi, mitä enemmän käytän aikaa hiusteni asettelemiseen. Siksi en niitä yleensä sen kummemmin edes yritä taivuttaa kampauksille, kun lopputulos on aina parempi sellaisella spontaanilla tai kiireisellä ja ei-niin-spontaanilla otteella. Ja jääpähän enemmän aikaa kaikelle muulle oleelliselle, kuten asiasta raportoimiselle!

Luku 163.

2011-11-08T22:03:00.000+02:00

Minulla on tänään syntymäpäivä. Kirjoitinkin jo aiemmin perinteestä nimeltään synttärilahjan itselle ostaminen ja samalla pohdin, millä tänä vuonna mahdollisesti itseäni lahjoisin. Päätös oli lopulta helppo, pistin Topshopista nahkarotsin tilaukseen. Toki hyvissä ajoin ennen itse syntymäpäivääni, jolloin ehtisin käyttää sitä ennen totaalisen kylmyyden saapumista.

Ja voi, kuinka paljon olenkaan rotsia jo ehtinyt käyttää, kiitos leudon syksyn! Olenkin totaalisen rakastunut rotsiin ja sen yksityiskohtiin, vetoketjut ovat kauniin himmeät ja leikkaus tarpeeksi napakka. Ja hei, rotsi on täydellinen pari herkille runotyttömekoilleni mutta toimii se myös mustien minimalististen mekkojenkin kaverina. Rotsi tosin olisi ollut täydellinen muutaman sentin lyhyempänä, enemmän sellaisena vyötärölle päättyvänä leikkaukseltaan, mutta voihan tämän tarpeen vaatiessa kiikuttaa jollekin nahkatöihin erikoistuneelle ompelijalle lyhennettäväksi. Toisaalta veikkaan selkäni ( ja äitini) kiittävän rotsin pidempää mallia, eipähän viima pääse niin puremaan ja aiheuttamaan ilkeitä selkäkipuja ( eikä äiti valittamaan takeista, joissa napa näkyy ja takin kantaja saa keuhkokuumeen!)

Luku 162.

2011-11-06T17:50:00.000+02:00

Osallistuessani tässä syksyllä ompelupiirin kokoontumiseen, onnistuin herättämään hilpeyttä ja hämmennystä ompeluprojektini tiimoilta. Olin ottanut projektiksi ommella pyykkipussit villa- sekä valkopyykille. " Siis kuka jaksaa lajitella pyykkinsä tuolla lailla ?" oli kysymys, joka leijaili ystäväni olohuoneessa.

Vastaus on, se joka ei halua villasukkahousujensa päätyvän vahingossa lakanoiden kanssa 60 pesuun. Tai se, joka ei halua valkoisten alustoppiensa imaisevan elämänkumppanin lätkähikipuvusta ylimääräistä väriä tai muita marinoituneita asioita. Ja mikäpä on nättei pyykkipussei tuijotellessa, kun niistä voi tehdä osan kodin sisustusta! Turhanpäiväiseksi jäänyt hyllykkökin sai uuden elämän, pyykkipussien ( ja nättien kenkien ja pyykinpesuainepöntön) säilyttäjänä. Siellä se makuuhuonen nurkassa nyt tönöttää, edessään astetta isompi pyykkisäkki joka käy myös nyrkkeilysäkistä. Jättisäkin taakse taas on piiloutuneena pikkupyykkikori, aikamoinen citykodin pyykkihuoltonurkkaus on siis kyseessä!

Luku 161.

2011-11-05T19:17:00.000+02:00

Mekkotytöstä saattaa vaivihkaa kuoriutua housujen nimeen vannova byysaflikka. Siihen vain tarvitaan mekkotytön kaikki toiveet täyttävät housut! Jokatapauksessa tämä mekkotyttö löysi loppukesällä täydellisten housujen kriteerit täyttävät yksilöt, ne ovat niukkalinjaiset, laadukasta materiaalia ja täydellisesti istuvat. Oikeasti, minulla kävi kyllä todella, todella hyvä tuuri, sillä tilasin housut netistä ja merkiltä, jonka mitoituksesta minulla ei ollut niin harmainta aavistustakaan. Päätin uskaltaa ottaa riskin, sillä olin siinä vaiheessa jo niin rakastunut noihin niukkalinjaisiin, miesten puvunhousuista linjansa hakeneisiin villabyysiin, että mahdollinen palauttaminen olisi tuonut surun puseroon. Taisinpa vielä onnistua nappaamaan viimeisen parin housuja, sillä heti housujen siirryttyä ostoskoriini, niiden kohdalla komeili out of stock-teksti. Ihan ilmiselvä merkki oikeasta ostoksesta siis!

Kaikeksi onneksi housut osoittautuivat täydellisesti istuviksi, tosin päälle ne pääsivät vasta lahkeiden lyhentämisen jälkeen. Nämä housut ovat sellaiset, joita voisin käyttää valehtelematta joka ikinen päivä, nämä yllä minulla on skarppi ja tyylikäs fiilis! Ne näyttävät törkeän hyviltä maihareiden kanssa, mutta en malta odottaa lämpimämpiä kelejä, jolloin käärin lahkeet ja yhdistän ne puukorkosandaaleihin ja ohueen helletoppiin tai vaihtoehtoisesti tennareihin ja johonkin ränsistyneeseen t-paitaan.

Mikään ei valitettavasti ole täydellistä, eivät edes minun täydelliset housuni. Jos vain olisin tietänyt tilauksen tekohetkellä, että housujen hoito-ohjeessa seisoo kemiallinen pesu, olisin saattanut jättää housut ostamatta. Lisäksi housut ovat hmm, sangen rypistyväistä sorttia, tosin onneksi ne myös suoristuvat takaisin omiin mittoihinsa parvekkeella tuuletuksessa vietetyn yön jälkeen. Näistä syistä housut eivät päädy jalkaani joka ikinen päivä. Ja kyllä minä niin tunsin itseni idiootiksi, kun menin heittämään lyhennyksestä yli jääneet lahjekaistaleet roskiin, olisin voinut nimittäin niillä testata, miten kangas käyttäytyy vesipesussa!

No ei auta, kuin tuulettaa ahkerasti housuja ja viedä ne jossain vaiheessa pesulaan. Päädyin jo ostamaan tekstiilien raikastamiseen tarkoitettua suihketta, toivon mukaan sekin auttaisi pesuläkäyntien viivästyttämisen suhteen! Olen kyllä miettinyt, josko uskaltaisin kokeilla housuille ihan rohkeasti vaan vesipesua viileässä vedessä, sillä ainoa, mitä mahdollinen pesu saattaisi housuille aiheuttaa, on kutistuminen. Toki järki sanoo, että nainen hyvä, vie ne vaan kiltisti sinne pesulaan. Olisinkin tiedustellut, onko kellään lukijalla mahdollisesti mitään omakohtaisia kokemuksia kemiallisen pesun vaativien vaatteiden itse kotona vesipesemisestä? Kauhukokemukset ~~ja onnistumiset~~ nyt jakoon!

Luku 160.

2011-11-03T23:16:00.001+02:00

Kesken hektisen viikon ilahduin saamastani sähköpostista*;

Tervehdys,

Me olemme nuori uusi bändi Lahdesta. Olemme 19-20 vuotiaita ja kannamme nimeä Indian Trails.

    Julkaisimme juuri ensimmäisen sinkkumme internetin syövereihin.

Tsekkaile ihmeessä!

    Indian Trails

Pääsin perehtymään vasta nyt illalla tuon nuoren yhtyeen Light cut shapes sharp-kappaleeseen ja kyllä minä niin mieleni piristytin ( kaiken tämän hektisyyden ja aikuisten murheiden ja stressin keskellä)! Kappale kuulostaa hyvältä, soundi vie ajatukset tulevaan kesään ja kaikkiin niihin aurinkoisiin, helteisiin päiviin jotka vielä koittavat. Jos sanon, että musiikki on yksi hyvä terapiamuoto selvitä synkän talven yli täysijärkisenä, en puhu paskaa-ja varsinkin tällaiset kappaleet ovat osa lääkitystäni.

Toisekseen, bloggaajan mieltä ilahduttaa suoraviivainen lähestyminen, kyllä minä niin paljon mielummin kerron hyvästä musiikista, kuin kylpyhuoneen kaappeja tursuavista shampooputiloista ( tosin, meillä ei kylpyhuoneen kaapit pursua shampooputiloita ja hyvä vaan niin). Aineeton materialismi on oikeastaan aika kivaa.

Mutta ainakin itse jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää, toivon mukaan Indian Trailsin pojat julkaisevat lisää hyviä lauluja!

Light Cuts Shapes Sharp by Indian Trails

*Oletan, ettei minua haasteta oikeuteen kirjesalaisuuden rikkomisesta

Luku 159.

2011-10-31T22:19:00.000+02:00

Kyllä se vaan on niin, että harmaa ja nudepinkki ne yhteen sopii, ilman pussauskoppiakin. Tiesin luettuani elokuussa Eevan postauksen mihin tulisin pukeutumaan talven tehdessä tuloaan-harmaisiin villasukkahousuihin. Hiirenharmaisiin, noenharmaisiin, oikeastaan ihan mihin harmaan sävyisiin vaan!

Nyt, kun villasukkahousukausi on korkattu, kannattaakin olla nopea ja suunnata sukkahousuostosapajille, vielä kun niitä löytyy. Voisinkin jossain välissä kirjoittaa omia käyttökokemuksiani, sillä tällä hetkellä käytössäni onkin useamman eri merkin jalkojen lämmittäjiä ja voin tässä vaiheessa jo sanoa, että sukkahousuissa laatu ja hinta eivät aina välttämättä kohtaa. Valitettavasti. Luvassa siis hurjia paljastuksia, mikä merkki pusertaa jenkkakahvat esiin pahiten, saa sukkahien muhimaan sekä mihin ilmestyy ensimmäiseksi reikä oikean isovarpaan kohtaan!

Luku 158.

2011-10-28T20:17:00.000+03:00

Taannoin ostamassani 70-luvulta inspiraationsa imeneessä huopahatussa on kaksi puolta. Sen lierien alle piiloutuneena on ihanaa paeta maailmaa ja kanssaihmisiä. Toiseksi, lierien alle piiloutuneena tulee helposti törmänneeksi vastaantuleviin lasioviin, lyhtypylväisiin tai niihin kanssaihmisiin. Tai muuten vaan näytettyä diivammalta kuin onkaan kuikuilessaan ympäröivää maailmaa nenä pystyssä lierien takaa. Ehkä diivat eivät ole oikeasti diivoja, he eivät vain kunnolla näe hattujensa lierien takaa!

Joka tapauksessa hattu on ihana, parhaimmillaan maksimekkojen ja muiden pidempien, linjakkaiden helmojen kanssa tai yhdistettyinä housuihin. Kiilakorot, maiharit ja tennarit tulevat myös hyvin toimeen hatun kanssa, toki myös tolppakorkoiset nilkkuritkin. Mutta ehkä kaikista paras asuste hatun kanssa on rohkeus, ainakin itse jouduin sitä keräämään uskaltautuessani hattu päässä ulos ensimmäistä kertaa, sen verran massiivinen asuste se kuitenkin on.

Luku 157.

2011-10-27T22:56:00.000+03:00

Minun ja Reginan suhde on ollut vaikea, olen leikkinyt vaikeasti saavutettavaa, antaen toisinaan mahdollisuuden ja ihastunut yksittäisiin biiseihin. En vain ole jaksanut tehdä töitä suhteen eteen, se olisi saattanutkin kantaa hedelmää. Mutta siihen se on jäänyt, platoniselle tasolle.

Mutta joskus sitkeys palkitaan, Regina on nimittäin uuden levyn myötä soittanut tiensä sydämeeni. Käännekohta oli viime kevät ja Jos et sä soita-kappale. Tätä nykyä polveni lyövät loukkua surisevan, utuisan ja kitaravetoisen soundin äärellä ja sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä Iisan kuiskiessa hunajaisen makealla äänellään, haluan sinut.

Haluan sinut onkin eräs suosikeistani, on jotenkin voimauttavaa kuunnella kappale, joka saa kyyneleet kirpoamaan poskille. Se kun sattuu kertomaan* elämästäni ja elämäni rakkaudesta, jonka perään seitsemän ja puoli vuotta sitten haikailin huolimatta neljännen aiheuttamista traumoista ja jonka kanssa olen nyt jakanut elämäni kuuden vuoden, 11 kuukauden ja kolmen päivän ajan, ollen yhä edelleen rakastunut. "Pysähdyn, näen vain sut, haluan sinut, haluan sinut".

*Blogin pitäjän oma, kaunis ja siirappinen vapaamuotoinen tulkinta, jokainen tulkitkoon kappaleen omalla tavallaan.

Luku 156.

2011-10-24T19:13:00.000+03:00

On hassua, kuinka villakangastakkisesongin pyörähdettyä käyntiin jalkaan päätyivät ehkä ohuimmilla deniereillä varustetut sukkahousut. Mutta kiilakorkoni vain näyttävät parhaimmilta jaloissa, jotka on verhottu mitä ohuimmin denierein. Ja onhan villakangastakki lämmin vielä tähän aikaan vuodesta ihan sellaisenaan, joten nyt voi ottaa kaiken ilon irti lämpimän takin alta löytyvistä ohuemmista vaatekerroista. Ei sillä, saatoin bussipysäkillä ihan aavistuksen vaan ikävöidä paksumpia sukkahousuja.

Jos kiilakorkoni näyttävät parhaimmilta ohuiden sukkahousujen kanssa, sopivat ne myös parhaiten juuri tämän takin kanssa. Siis jos nyt puhutaan talvitakeista. Jotkut asiat ovat vain luotuja toisilleen, mutta kysymys kuuluu, miten muka oikeasti tarkenen laittaa keskellä talvea takin, jossa on vajaamittaiset hihat? Ehkä olisi hyvä idea keksiä kiilakoroilleni myös joku toinen, mainio takkiyhdistelmä, sillä näitä kenkiä en suostu laittamaan talviunille.

Luku 155.

2011-10-20T23:05:00.000+03:00

Projekti nimeltään eteisen sisustaminen otti askeleen eteenpäin, kun löysin kirppikseltä viidellä eurolla (!!!!) vanhan peilin. Olen jo tovin pitänyt silmäni auki mahdollisten peiliehdokkaiden eteen osumisen varalta, eikä lopulta tarvinnut kuin eräänä päivänä lähteä lähikirppikselle. Halusin vanhan, elämää nähneen peilin nimenomaan siksi, että ne ovat yksinkertaisesti paljon hienompia kuin uudet, kuluneet kauniisti reunuksiltaan ja nimenomaan-nähneet elämää.

Alunperin olin haaveillut löytäväni samanlaisen peilin, kuin vanhemmillani-jos todistetusti äitini löytää vanhan, rikkoutuneen tilalle tismalleen samanlaisen peilin kirpputorilta, löytäisin minäkin jossain vaiheessa elämää sellaisen.

Mutta oikeastaan minulla kävi vielä parempi tuuri, sillä tämä peili on jos ei ihan niin hieno, kuin vanhempieni, niin ainakin paljon isompi! Peilissä on hyvin paljon samaa, kuin alkuperäisessä haaveideni kohteessa kehyksiä myöden, tämä ei vaan ole niin kantikas. Eikä niin pieni, mutta aivan ihastuttava, sopien täydellisesti kotimme uutta ja vanhaa suloisesti sekaisin-tyyliin.

Luku 154.

2011-10-18T22:42:00.000+03:00

Olen viime aikoina ymmärtänyt jotain uutta tyylistäni. Rakastin aiemmin mustaa mustalla, nykyään sen sijaan kaipaan tyyliini vähän enemmän väriä. Harvassa ovat ne päivät, jolloin verhoaisin itseni päästä varpaisiin mustalla, nytkin muuten niin mustaa asua koristaa ruskea-keltainen huivi.

Toisaalta tyylin jatkuva eläminen on vain normaalia, eikä siitä pidä ottaa paineita. Enemmän paineita tuo taas se, ettei muka voisi pukeutua johonkin vaatteeseen vain siksi, ettei se ole oman tyylinen. Itse olen ainakin paljon onnellisempi, kun en enää mieti vaatteiden tyyliini soveltuvuutta tai soveltumattomuutta. Vai onko oma tyylini nykyään itselleni niin selvä asia, että osaan automaattisesti valita omaan tyyliini sopivat vaatteet ja asusteet?

Väittäisin, että ei. En siis ota paineita siitä, että näyttäisin joka päivä siltä, kuin noudattaisin jotain tiettyä kaavaa. Annan sen sijaan vallan sille, miltä minusta itsestäni milloinkin tuntuu, mihin milloinkin haluan itseni pukea tai olla pukematta. Oikeastaan asian laita on lähes aina ollut näin, se on vain minä joka muutun vuosien saatossa.

Luku 153.

2011-10-16T18:51:00.000+03:00

Entisen heppatytön sydäntä lämmittää kirppikseltä löydetty, hevosenkenkäkuosinen silkkihuivi. Entinen heppatyttö on myös mielissään siitä, että on aina loppujen lopuksi sivuuttanut ne kaikki muut silkkihuivit, odottaen sen täydellisen silkkihuivin osuvan vielä jonain päivänä kohdalle. Ja kyllä, hyvää ja täydellistä kannattikin odottaa! Vielä kun jonain päivänä saisi sen oman hepan...

Luku 152.

2011-10-14T20:56:00.000+03:00

Minulla on kolme syytä, joiden ansiosta kestän tämän jokavuotisen syysväsymyksen sekä päivät, jotka muuttuvat päivä päivältä kylmemmiksi. Ensimmäinen on ensilumi, joka tuo edes vähän valoa pimeyden keskelle, toinen on joulun odotus mutta kaikista rakkain syy on tietysti oma syntymäpäivä. Kyllä se vain on niin, että syksyn lapsi rakastaa syksyä, kaikesta väsymyksestä ja kylmyydestä huolimatta!

Syntymäpäivääni on tätä kirjoittaessa vielä 25. päivää, mutta olen jo hyvissä ajoin aloittanut syntymäpäivälahjani miettimisen. Kukapa muu osaisi ostaa minulle mitä parhaimman lahjan, kuin minä itse? ( tai sitten se on vaan niin, että kukapa muu ostaisi tässä iässä olevalle naiselle lahjaa, kuin nainen itse..)

Eräs lahjakokelas kävi jo luonani, mutta lähti takaisin kotimaahansa, minulle sopimattomana. Tämän jälkeen pää löi tyhjää lahjaideoiden suhteen ja kauppojen vaaterekit ammottivat yhtä tyhjinä niiden asioiden suhteen, joita olin jollain ajatuksen tasolla miettinyt.

Jossain vaiheessa lamppu syttyi päässäni ja löysin yllättäen aika monta asiaa, joilla voisin lahjoa itseni. Topshopin biker-rotsi olisi täydellinen, juuri sellainen jollaista olen etsinyt! Siinä ei ole hopeisia vetoketjuja eikä niittejä, se on malliltaan lyhyt ja niukka-ei mikään säkki eikä liian kovis. Ainoa asia joka arveluttaa, on oikea koko, pahin kauhuskenaario olisi se, kun jälleen kerran löytäisin itseni postin tiskiltä postivirkailijaa ahdistelemasta vakuutetun postilähetyksen kanssa.

Tiger Of Swedenin neule tekisi minut myös kovin lämpimäksi, ehdin myös tulisesti rakastua neuleen VÄRIIN. Näitä olisi myös tarjolla harmaina mutta ei, maailma olisi paljon turvallisempi paikka hailakan punertavaisen neuleen sisään kääriytyneenä. Sitä en vain tiedä, mitä mieltä on maksaa neuleesta lähes 160 €, jossa on kuitenkin 35 % akryylia. Onneksi neuleesta kuitenkin löytyy runsain langoin villaa ja alpakkaa, mutta silti..Lähes identtisiä neuleita on muuten myynnissä Stockkalla, kanta-asiakaskorttia vingauttamalla köyhtyy satasen verran. Harmikseni neuleita ei ole tarjouksessa juuri tässä värissä ja neuleen materiaaliin lukeutuu vielä akryylia suurempi inhokkini, villa-viskoosisekoitus.

Kollaasissa esiintyy myös Zaran mahtava, 60-lukua huokuva laukku sekä H&M:n kauniit aikuiseksi kasvaneen hippitytön korkonilkkurit, mutta jotenkin ne eivät sytytä minua tarpeeksi. Kenkiä nyt kuitenkin löytyy ja laukkujen suhteen en koe ylipäänsäkään suurta intohimoa. Takit ja neuleet sen sijaan lämmittävät sydämeni materialistista puolta, vielä kun saisi pähkäiltyä, mihin sitä rahansa syytää, vai syytääkö lain. Sillä loppujen lopuksi, syntymäpäivä on ainoastaan mahtava tekosyy hankkia itselleen jotain uutta ja ihanaa ( ja syödä mahansa täyteen herkkuja, juoda pannullinen kahvia, pukeutua övereimpään vaateparteen ja aloittaa tai päättää päivä lasillisella kuohuvaa).

Luku 151.

2011-10-12T21:54:00.000+03:00

Tässä asu viime sunnuntailta, jolloin taisi olla tämän vuoden viimeinen päivä sukkahousut ja sandaalit-yhdistelmälle. Salaa, tai siis oikeasti hyvinkin julkisesti toivon, että vastaavanlaisia päiviä vielä meille suotaisiin. Jos niin ei käy, niin tervemenoa talviunille kaikki ihanat kesäkenkäni, nähdään sitten keväällä 2012!

Luku 150.

2011-10-09T20:05:00.000+03:00

Ei sitä turhaan puhuta nudemeikin olevan se haastavin meikkilook. Toisaalta, jo termi meikitön meikki pitää sisällään varoituksen sanan. Itselläni on ainakin ollut ongelmana, että kaikesta meikkisutien vähäisestä käytöstä huolimatta lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin meikitön. Luulen, että siihen on syynä vaaleuteni, joka saa meikin ~~loistamaan kilometrien päähän tai vaihtoehtoisesti~~ näyttämään liian kovalta. Ja juuri vaaleuteni takia haluaisin näyttää mahdollisimman meikittömältä, toki pitäen varauksen päiviin, jolloin haluan revitellä ja antaa meikin näkyä kaiken sen rahan edestä, mitä olen siihen sijoittanut.

Mutta onneksi ahkera harjoittelu kannattaa. Tänään osasin sutia tismalleen oikeat määrät meikkiä hipiälleni näyttääkseni luonnolliselta, mutta silti aivan eriltä kuin vallan meikittä. Monimutkainen resepti koostui meikinpohjustusvoiteesta, sävyttävästä päivävoiteesta, ruskeasta ripsiväristä, sipauksesta kullanhohtoista sekä ruskeaa luomiväriä, aavistuksesta kulmaväriä sekä pienestä tujauksesta aurinkopuuteria. Nenään sipaisin lopuksi vähän puuteria, sillä ikävä kyllä kaikki voidemaiset, sävyttävät voiteet lähtevät päivän mittaan sulamaan nenän päältä huitsin nevadaan. Juuri siitä syystä laitankin meikinpohjustusvoidetta ainoastaan poskille, nenään ja otsalle sipaistuna se suorastaan kiihottaa ihon puskemaan värivoiteet sinne huitsin nevadaan nopeammin kuin huomaan. Vielä kun osaisin seuraavina päivinä toistaa saman, sillä tästä meikkilookista taisi tulla virallinen jumitusmeikkini!

Luku 149.

2011-10-08T21:23:00.004+03:00

On jälleen kerran käsillä se aika vuodesta, kun valo ei meinaa riittää kuvaamiseen. Yllätyksekseni kameran oma salama on yllättävän hyvä, siis silloin, kun sen yhdistää manuaaliseen ajan ja aukon säätämiseen ja silloin, kun kamera suostuu tarkentamaan ja olemaan sekoamatta salaman ja valotusaikojen yhdistelmästä. Mutta ei siitä sen enempää, sillä oikeastaan minun piti kirjoittaa vaatteista.

Eräs suosikkiväriyhdistelmistäni on vaalean puuteriroosan sekä mustan kaunis liitto. Harmi vain kaikki hailakat yläosani ovat olleet mallia hihaton toppi, mutta se seikka korjaantui piipahtaessani Monkista. Tervetuloa löysä, nudesävyinen paita pitkähköinen hihoineen sulostuttamaan kaikkia mustia alaosiani!

Tänään paidan pariksi päätyi itse kustomoitu ryppyhame. Alunperin minulla oli housufiilis, mutta kallistuin kuitenkin hameeseen. Jalkaan päätyivät pari vuotta sitten Pariisista ostetut kengät, joita käytin vuoden verran aktiivisesti. Viime vuoden asuinkin maihareissa ja pitkävartisissa moposaapaissa. Mutta ah, kuinka tuoreilta nämä läskipohjasaapikkaat tuntuvatkaan vuoden tauon jälkeen! Aina joskus kannattaa laittaa se ahkerasti käytetty vaate tai kenkäpari säilöön silmien ulottumattomiin ja palata sen pariin sitten, kun muistaa omistavansa kyseisen asian. Silloin saattaa yllättyä iloisesti rakkaan asian jälleennäkemisestä tai saada syyn luovuttaa ne eteenpäin. Minä onneksi yllätyin iloisesti.

Luku 148.

2011-10-05T23:39:00.000+03:00

Sähköteippi, tuo nuukan sisustajan unelma! Rulla sähköteippiä maksoi muutaman euron, sain sillä päällystettyä kaksi jatkojohtoa, toisen vähän pidemmän, toisen lyhyemmän. Ja kas, ankeista, joka päiväisistä tarve-esineistä tuli astetta coolimmat! Idea ei valitettavasti ole oma, vaan Stellan kommenttiboksista luettu ja löydetty. Ilman ideaa olisinkin saattanut sijoittaa N.U.D Collectionin jatkojohtoihin, nyt voin muikeana hymyillä ja sijoittaa ne rahat johonkin muuhun tarve-esineeseen ( kuten kenkiin, köhköh)!

Kuviin päätyi se ensimmäiseksi päällystetty johto, toisen kohdalla osasin ohjata teippiä kauniimmin ja ilmavammin-siistimmän yksilön kuviin ryöstäminen olisi saattanu aiheuttaa perheriidan, sillä se on juuri tälläkin hetkellä tositoimissa, toimien nörtteilyvälineidemme virtalähteen jatkeena.

Luku 147.

2011-10-02T19:40:00.000+03:00

Vuosia sitten kirppikseltä löytämäni, täydellisesti istuva salapoliisi ~~itsensäpaljastaja~~ trenssi on jäänyt valitettavan vähälle käytölle. Tai, aina kun olen ajatellut kiskoa sen niskaan, muistan takin miehustassa sijaansa pitävän tahran. En kuitenkaan ole ikinä muistanut laittaa takkia pesuun sillä oikeasti muistan tahran vasta silloin, kun olen kaivamassa takkia naulakosta esiin muiden takkien alta.

Päätin kuitenkin eräs päivä laittaa takin ylleni, tahrasta viis! Ajattelin piilottaa tahran rintarossin taa, mutta alkaessani etsiä tahraa, se oli mystisesti kadonnut. Olen ilmeisesti pessyt takin, unissani kai, sillä mitään mielikuvaa kyseisestä tapahtumasta ei löydy muistini sopukoista. Ihan kiva, sillä takki pääsee nyt tehokäyttöön kaikkien niidenkin päivien edestä, jolloin se on lojunut muka-tahraisena mutta oikeasti puhtaana naulakon perällä.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että rakastan nimenomaan trenssin, pipon, maihareiden ja rentojen neuleiden yhdistelmää, se on vähän sellainen grungehtavan preppy. Itse en nyt niin innostu preppyilystä, mutta jos se maustetaan reilulla annoksella grungea, suostun nauttimaan siitä itseni yllä!

Luku 146.

2011-10-02T13:09:00.000+03:00

M83 on ollut minulle tuntematon yhtye. Tai siis, olen ollut tietoinen, että kyseinen yhtye on olemassa, en vain ole tullut kuunnelleeksi heidän musiikillista tuotantoaan. Kunnes eräänä sateisen hämyisenä iltana kesälomallani, ajaessani kälykokelaaltani takaisin vanhempieni luo kesälomaresidenssiin, satuin kuulemaan radiosta M83:n tulevalta levyltä kappaleen. Midnight cityn. Ja rakastuin. Vielä en tiedä, tulenko rakastumaan yhtyeen muuhun tuotantoon, sillä en ole malttanut kuunnella kuin ainoastaan tätä Midnight city kappaletta. Se muistuttaa minua sateisen hämyisistä kesälomailloista pohjanmaalla, jotain mikä voisi soida, jos Twin Peaks tehtäisiin vasta tässä ajassa.

Toisaalta en ota paineita sen suhteen, tulenko tykkäämään bändin muusta tuotannosta vai en, sillä tiedän monia, monia muitakin hyviä biisejä, joiden esittäjän muu tuotanto ei sitten niinkään ole vakuuttanut-ja onhan minulla kuitenkin bändirakkauksia, joiden jokaista säveltä, sanaa ja sointua rakastan yli kaiken!

Luku 145.

2011-10-01T20:35:00.000+03:00

Kuvittelin maaliostostosten lomassa suoritetuilla sukkahousuostoksilla ostaneeni paksut, peittävät inkakuvioidut puuvillasukkahousut, sen sijaan sain inkakuvioiset pitsisukkahousut. Joissa oli jo valmiina reikä vyötärönauhassa. Onneksi maali sentään oli sellaista, mitä pitikin!

Luku 144.

2011-09-30T21:19:00.000+03:00

Kun viime talvena löysin kirppikseltä leomekon, josta tuli vaatekaappini suursuosikki, näin kirppiksellä myös jotain muuta hienoa. Jätin sen vain ostamatta, sillä kaunis inkakuosinen hame oli hintaansa nähden nuhjuinen, eikä se edes näyttänyt siltä, että saisin sen mahdutettua ylleni. Parin päivän päästä iski katumus, kun olin tajunnut kuosin mahtavuuden-ja tulevan trendikkyyden ( vaikka trendikkyys ei olekaan itseisarvo asioita ostaessani). Pengottuani kirppiksen läpi epätoivo oli jo iskemässä, joku toinen oli ehtinyt ensin! Mutta sieltä se löytyi, loppujen lopuksi. Valitettavasti se vain oli liian pieni, mutta ollessani jo kankaan kuosin pauloissa, päätin isontaa hametta.

Hame kuitenkin hautautui ompelupinoon, kunnes viime viikonloppuna ompelupiirin jälkimainigeissa otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin hameen itselleni sopivaksi. Tuskastellessani huonosti istuvaa kangasta, tein radikaalin ratkaisun ja keikautin hameen ympäri, hameen helmasta tuli hameen vyötärölinja!

Mutta voi että, kuinka mahtava hame onkaan, nyt kun se mahtuu ylleni! No jos rehellisiä ollaan, mikään ompelullinen huipputyö tämä ei ole ja itse en nyt niin fanita levennyskiiloja, mutta tuo kuosi, se on vain niin mahtava- ja vetoaa sisälläni asuvaan pieneen hippityttöön!

Luku 143.

2011-09-28T22:11:00.000+03:00

Ajattelimme tulevana viikonloppuna kääriä hihat, käydä maalikaupassa ja tarttua pensseliin. On siis eteisremontin aika. Tai, voiko pelkkiä seinien maalaamista kutsua remontiksi? Jokatapauksessa tiedossa on eteisen kasvojen kohotus, maalin ja muun pienen sisustamisen puolesta.

Eteiset ovat usein asunnoissa tiloja, joihin ei ns. panosteta. Me emme ainakaan, aiemmin! Toisaalta, meidän eteinen on hankala, yksi pitkä ja kapea tila, sellainen mikä valitettavan usein löytyy 70-luvun kerrostaloista, joten se ei suorastaan kutsunutkaan sisustamaan. Tein kollaasin eteiseemme tulevista asioista, nyt kun se sisustuskärpänen on päässyt puraisemaan!

Maalin ohella eteiseen on kaavailtu uutta mattoa, se tulee sitten, kun olen ensiksi säästänyt siihen rahat. Musta-valkoraita on klassikko ja kuosi, jota rakastan yli kaiken, ja otaksuisin muovimaton olevan eteisessä helppohoitoinen ratkaisu. 50-luvun pieni lipasto onkin jo eteisessä olemassa, sen ylle voisi sopia enemmän kuin hyvin jonkin sortin kalenterinomainen sisustustarra. Uusi peili tulisi enemmän kuin tarpeeseen, tai sitten vaihtoehtoisesti nikkaroin entiseen, kehyksettömään itse kehykset ( tosin, vahvasti veikkaan peilinhakureissun Ikeaan olevan aikaansaavempi ratkaisu, sillä olen kaiketi seitsemisen vuotta miettinyt kehyksien itse tekemistä..).

Jos minulla ei olisi rahasta pulaa, menisin ja ostaisin Eamesin hang it all-klassikkonaulakon, siihen saakka kunnes olen saanut säästettyä siihenkin rahat, saa naulakon virkaa toimittaa toisenlainen, tosin ei todellakaan yhtä hieno pompulanaulakko. Voi vielä olla, että naulakko ei päädy seinälle lainkaan, sillä olin ostanut sen skeittilaudan säilyttämistä silmälläpitäen, mutta en huomioinut ostaessani sitä, ettei se fysiikanlakien mukaan sovellu skeittilaudan seinällä säilytykseen. Nyyh.

peili Ikea
matto Pappelina
sisustustarra Ferm
naulakko Eames
lipasto Second Hand

Luku 142.

2011-09-26T18:54:00.000+03:00

Kun kampaajalle varattu aika siintää vasta ikuisuuksien päässä, on ladattava kovat piippuun. Olen manannut törkeästi mallistaan ulos kasvaneita hiuksiani jo siinä määrin, että harkitsen pipon päässä pitämistä 247. Eilen illalla tarkoitukseni oli testailla, mitä kaikkea on mahdollista saada aikaan muotovaahdon, hiusvahan ja föönin kolmikannalla, mutta se jäi ajatuksen tasolle, keksittyäni vahingossa pelastuksen ylikasvaneelle reuhkalle. Se kuuluu yksinkertaisuudessaan näin, siirretään jakaus toiselle puolen päätä!

Tämä kikka ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että hiukset ovat edelleenkin pahasti ylikasvaneet mallistaan. Mutta, jos sen avulla saa itselle fiiliksen ikäänkuin uusista hiuksista, viikon päästä koittava kampaaja-aika ei tunnu iäsyydeltä! Ja tiedä häntä, vaikka ehdottaisinkin kampaajalleni jakauksen vaihtamista vallan pään toiselle puolelle, hiukset kun tuntuvat jotenkin asettuvan paremmin tälle puolelle.

Nimimerkillä, kaipaan näiden kuvien jälkeen siveää yläosaa kaikkien shortsieni kavereiksi!

Luku 141.

2011-09-22T20:27:00.000+03:00

Minun vaatekaapissani on jo reilun pari vuotta roikkunut kirppikseltä löydetty, 60-luvun mod henkeä huokuva second hand ruutukotelomekko. Muistan olleeni onnellinen, kun sen löysin, olinhan jo tovin etsinyt kyseisten kriteerien mukaista ruutumekkoa. Mutta sitten kävi niin, etten yksinkertaisesti osannut käyttää mekkoa. Se tuntui liian mummolta.

Jostain syystä en osannut mekosta luopuakaan, vaikka monta kertaa olin sitä jo siirtämässä kirppikselle menevien vaatteiden pussiin. Ehkä mieleeni aina muistui se riemu, mitä koin löytäessäni mekon. Ehkä kuvittelin sen tulevaisuuden vaatteeksi. Tiedä häntä, mekko oli ja pysyi vaatekaapissani.

Tänään minulle tuli jostain kumman syystä hirmuinen tarve pukeutua juuri tähän mekkoon. Se vain tuntui väärän mittaiselta, haluan helmani joko reilusti mineinä tai polven alle yltävinä mideinä. Aikaa lyhentämiselle, joka suoritetaan paininjalan alla, ei ollut, joten päätin etsiä sen ainoan ison hakaneulani sekä vyön ja viritellä mekon lyhyempään muotoon. Ja ai, kuinka kiva siitä tulikaan! Pienenä varoituksen sanana toki sanottakoon, hakaneulat voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vaatteeseen reiän, siksi harkitsenkin neulan sekä langan esiin kaivamista ja helman ryttäyksen kiinteäksi ompelemista. Uskon sen olevan vaivan arvoista, sillä alkuperäisessä muodossa en mekkoa tule käyttämään, varsinkin kun se on jo pari vuotta ollut käyttämättä!

Luku 140.

2011-09-21T22:53:00.000+03:00

Minä en oikeasti tarvitsisi enää yhtäkään vaatekappaletta. Olen kuitenkin siitä huolimatta tehnyt syksyä ajatellen ostoslistan, listalta löytyi uusi villapipo, harmaat villasukkahousut mutta ei vakosamettisia, korkeavyötäröisiä shortseja. Syytän jälkimmäisten ostamisesta äitiäni, joka ei siis toiminut sponsorina vaan yllyttäjänä, "voi kuinka kivalta noi näyttääkään sun yllä!". Ja niin lähinnä vitsinä sovitelluista shortseista muodostui lempishortsit, rakastan sitä tiettyä saksalaista alppihenkisyyttä, mitä shortsit suorastaan tihkuvat! Ja voi pojat, näitä onkin jo käytetty ja paljon, nämä yllä on mm. käyty puolukkametsällä.

Turmiolliselta, äidin kanssa vietetyltä ostosreissulta löytyi myös listalla ollut villapipokin, olin aluksi kovaa vauhtia neulomassa pipon itse katsottuani hintalappua, mutta päädyin loppujen lopuksi, omaa laiskuuttani satsaamaan valmiiseen pipoon. Blogia seuranneille ihmisille on varmaan tullut selväksi, että minähän en juuri kudo, puikot ja minä emme valitettavasti tule toimeen. Tai tulisimme, jos vain haluaisin.

Shortsit ovat Onlyn, niitä oli myös sinappiin taittavina ruskeina sekä harmaina, pipo taaseen löytyi Marimekosta. Päädyin turvalliseen mustaan, vaikka näitä olisi ollut raidallisina sekä värikkäämpinä. Vielä kun jaksan lähteä ostamaan ne harmaat villasukkahousut, olen valmis vastaanottamaan vaikka mitkä tuiskut ja tuiverrukset-tosin vain fyysisesti, en henkisesti.

Luku 139.

2011-09-18T21:15:00.001+03:00

Minä en ole oikeastaan koskaan perustanut matoista. Matot ovat olleet mielestäni tylsiä rumiluksia, se välttämätön paha, jolla on verhottu se vielä pahempi asia, ruma muovilattia. Inhoan lisäksi tunnetta, kun imuri nappaa matosta kiinni sekä sitä, kuinka nykyinen olohuoneen mattomme suorastaan adoptoi kaikki hiukset, langanpätkät sun muut pienet roskat sisäänsä. Matot, tuo paholaisen keksintö!

Onneksi mattorintamallakin puhaltaa uudet tuulet, jotka minä asiaan myöhäisheränneenä huomaan vasta nyt. Olen ymmärtänyt, ettei sana matto tarkoita enää jotain todella rumaa ja ankeaa lattian verhoajaa, vaan parhaimmillaan uskomattoman mageaa muotoilua. Olenkin elämäni ensimmäistä kertaa pyyteettömästi innostunut matoista, vaikka teoriassa en haluaisi peittää uutta, kaunista lattiaamme piiloon.

Olohuoneeseen ottaisin ilomielin Ikean Rand maton, joka on löytänyt tiensä myös muiden ihmisten sydämiin. Toisaalta, löydettyäni Hayn mahtavan huovutetuista villapalloista tehdyn Pinocchio maton, ei ole enää epäselvää, minkä maton haluan tulevaisuudessa olohuonettamme kaunistamaan ( sitten kun nykyinen matto tulee tiensä päähän)! Kyseinen matto on vieläpä tehty käsityönä Nepalissa, siihen nähden vajaa 300 euron hinta on ymmärrettävissä. Sitä vain en tiedä, kauanko matto ehtisi paikallaan olemaan, houkutus pistellä nuo värikkäät pallerot parempiin suihin kun on vastustamaton-onhan matto saanut nimensä Tanskalaisista lakritsikarkeista!

Eteisessä taas kernaasti näkisin Pappelinan muovisen Bob-raitamaton. Eteinen joka tapauksessa tarvitsee uuden maton, ja tästä olemmekin jo vääntäneet kotona henkisesti kättä. Elämänkumppani liputtaisi Ellokselta löytyvien, hyvin samanlaisten mutta reilusti edullisempien raitamattojen perään, minä taaseen jo etukäteen tunnen Elloksen muovimaton paljaiden jalkojeni alla sangen kovana, lisäksi olen vakuuttunut kalliimman version kestävän äidiltä tyttärelle. Olen nimittäin kuullut, tai siis lukenut liian paljon kaikkea hyvää Pappelinan muovimatoista, mutta suin päin en kuitenkaan uskalla mattoa ostaa-haluan ehdottomasti päästä tutustumaan siihen jossain paikanpäällä, etten pahimmassa tapauksessa tulisi ostaneeksi pätkää ylihinnoiteltua muovia.

kuvat 1., 2., 3.

ps. Huomasinpa vasta nyt, että tuolla Pinocchio matolla on kaksi eri kokoa ja täten kaksi eri hintaa-isommasta, 140 cm halkaisijaltaan olevasta matosta saa kyllä pulittaa sen lähemmäs 700 euroa. Oho.

Luku 138.

2011-09-13T21:58:00.000+03:00

Parasta musiikin saralla juuri nyt, Big Wawe Riders, Behind These Walls. Ja uskoni kotimaiseen musiikkiin vahvistuu, yhtye yhtyeeltä, artisti artistilta. Lisää tällaista musiikkia, kiitos!

Toisaalta tässä biisissä on jotain katkeran suloista, tämä on juuri sellainen kappale, joka kuulostaa täydelliseltä intiaanikesän päättymättömissä illoissa. Niin, mikä intiaanikesä, se joka ei koskaan saapunutkaan. Kovin kauniisti, melankolisen reippaasti se silti soi sateisessa syysillassa, kun seurana on musiikin ohella ainoastaan sateenropina. Ja saavillinen kahvia.

Behind These Walls by Big Wave Riders

Luku 137.

2011-09-12T12:37:00.000+03:00

Jotkut vaatteet kokevat toisinaan toisenlaisen kohtalon, kuin mitä niille alunperin on kaavailtu. Ostin toista vuotta sitten kuvissa näkyvän rennon raitapaidan Tukholmasta, mietin sen olevan kiva kaveri tiukoille minihameille tai kireille pillihousuille. Toisin kuitenkin kävi. Paidasta tuli kotivaate, joka kiskotaan suihkun jälkeen leggingssien seuraksi.

Joku voisi sanoa, että mitä siitä, voihan paitaa käyttää muulloinkin kuin pelkästään kotona! Mutta ei se ole helppoa, kun kerran vaate saa kotivaatestatuksen, on tuo leima kuin tatuoitu. Jos lähtee ulos kotivaatestatuksen saaneen vaatteen kanssa, olo on sama, kuin lähtisi yövaatteissa liikenteeseen. Hassua.

Olen kuitenkin päättänyt tietoisesti pyristellä irti paidan kotivaatestatuksesta. Se kun ei ole vaatteen vika, ongelma on vain pääni sisäinen. Mutta hyvältä näyttää tässä vaiheessa paidan Tuhkimotarina, kotivaatteiden kellarinhämystä arkivaatteiden parrasvaloon!

Luku 136.

2011-09-11T22:37:00.000+03:00

Tämän postauksen jälkeen saan sanoa hyvästit musiikkihaasteelle. On siis haasteen viimeisen kohdan aika. Tämä kohta onkin ollut eläväinen, ihan vain haasteen verkkaisen toteutuksen ansiosta. Aluksi tähän kohtaan olisi tullut jotain Nationalilta, sen jälkeen Cariboulta. Mutta nyt kun lehdet alkavat tippua puista, muistan elävästi viime vuotisen uuteen musiikkiin rakastumiseni. Lempikappaleeni tasan vuosi sitten on nimittäin ollut Tensnaken Coma Cat. Mutta sitä se on yhä edelleenkin, voisin tanssia tämän ( ja itseasiassa Tensnaken muunkin tuotannon) tahtiin läpi yön. Tai sitten vain maata olohuoneen matolla, nauttien biiteistä jotka porautuvat sisälle, syvälle suoraan sieluun.

Luku 135.

2011-09-09T23:07:00.000+03:00

On olemassa hienoja muovilattioita ja sitten taas ei. Voitte arvata, kumpaan kategoriaan meidän kotimme lattia kuului. Voitte myös arvata, kuinka iloisia olimme, kun vuokranantajamme muisti pitkään asunnossa asuneita vuokralaisia, tarjoten mahdollisuuden asunnon kohentamiseen. Onneksemme vaihtoehtoista löytyi mahdollisuus uusia lattiat-muovin sijaan laminaattia kyllä kiitos!

Tosin matkaan tuli pieniä mutkia, kiitos rakenteisiin kätkeytyneille sähkövedoille, onneksi saimme ne oikaistua. Tai, remonttimies sai. Meidän tarvitsi vain käydä valitsemassa mieleisemme väri laminaatteihin, asiantunteva remonttimies hoiti niiden asennuksen ( mikä on oikeasti hyvä asia, vaikka emme me elämänkumppanini kanssa todellakaan mitään poropeukaloita olla ). Toki asunto tuli siivottua ja tavaroita siirreltyä huoneesta toiseen jotta remonttimies saisi työskenneltyä mahdollisimman esteettömästi, ihan työstä sekin kyllä kävi-järjestin spontaanisti mm. kaupunginosamme vahvin mies kilpailun isolla Ikea-kassillisella muotilehtiä. Voin muuten sanoa, ettei kilpailuun osallistujaa naurattanut-ainakaan ensimmäisenä päivänä! Kaikista pahimmaksi epäilty, teollisuusompelukoneen siirtäminen olikin taaseen yllättävän helppo nakki, kirjahyllyn siirtäminen sen sijaan aiheutti mustelmia jalkapöytään.

Mutta ai että, kuinka nätti uusi lattiatulokas onkaan! Sävyksi valikoitui vaahtera, se on ihanan vaalea ja sopii niin täydellisesti mustien ja valkoisten huonekalujemme kaveriksi. Mutta tiedättekös, mikä on remontin jälkeisessä elämässä kaikista pahinta? Se, kuinka muu asunto näyttääkin niin kulahtaneelta uudenkarhean lattian rinnalla. Karu tosiasia on, että se rakkain sohva on virttynyt pahasti, samoin verhot. Lista on gröhm, loputon, eli tämän alustuksen jälkeen teitä on varoitettu, blogi saattaa aina toisinaan ottaa syrjähyppyjä sisustuksellisiin asioihin, eritoten haaveilemisen merkeissä!

Lattia ennen, kuinka kaunis muovilattia voikaan olla aah! Myös lattia oli päässyt virttymään olohuoneessa, sen huomasimme kun siirsimme huonekalut toiseen huoneeseen.

Luku 134.

2011-09-05T21:58:00.000+03:00

Useimmiten kirpputorilta tulee lähdettyä tyhjin käsin ja täysin lompakoin. Joskus tosin onnistaa, askel kotia kohden käy keventynein lompakoin. Löysin viime viikolla kirpputorilta ihastuttavan kukkahameen eurolla. Hame on ehtaa H&M:n 90-luvun tuotantoa, tehty kauniisti laskeutuvasta viskoosista. Ja ne kukat! Täydellisiä, sanoisinko. Juuri tällaiseen kukkahamoseen pukeudun ilomielin, musta pohja on tuttu ja turvallinen-tosin en myöskään vieroksu kukkasia vaalealla pohjalla. Mutta nyt viimeisen vuoden aikana vaatekaappini kirjaimellisesti puhjettua kukkaan, veikkaisin kukkakiintiön olevan hetkeksi aikaa täysi, seuraavat kukat saavatkin siis olla leikkokukkia kotia kaunistuttamaan!

Luku 133.

2011-09-02T21:58:00.000+03:00

kuvista kiitos elämänkumppanille!

Syksy on minulle, kuten monelle muullekin pukeutumisen suhteen inspiroivinta aikaa. Rakastan vuodenaikaa, joka mahdollistaa kevyiden, kesäisten sekä lämpimien, talvisten vaatteiden sulan yhteissovun. Sitä, kun vielä kykenee ilman paleltumista lähtemään ulos paljain säärin tai ohuissa sukkavermeissä. Ja takki, sen voi vielä huoletta unohtaa kotiin. Tai korvata kevyellä jakulla tai ihanan upottavalla jättineuleella. Ja kun päähän saa kiskoa myssyn, kaulaan muhkean huivin! Mutta kaikesta inspiroivuudestaan huolimatta, kaipaan jo nyt kesää ja sen ihanaa lämpöä-tai toivon mukaan syksy on täynnä tällaisia lämpimiä päiviä, kuin mitä tänä perjantai on tarjonnut!

Luku 132.

2011-08-31T23:06:00.000+03:00

Pitkästä aikaa jotain itse ommeltua, musta mekko maailman ihanimman tuntuisesta kankaasta. Myönnetään, mekko on törkeä kopio Whyredin Marblié mekosta, mutta mitäs menivät myymään mekon loppuun! Tosin, mekko taisi olla myytynä loppuun haluamassani värissä jo silloin, kun siihen ensimmäisen kerran silmäni iskin. Ei siis auttanut muu, kuin nöyrtyä, etsiä sopiva kangas, ommella proto ja saada etukäteen tuskan hiki otsalle, istutettua hihaa miettiessä.

Loppujen lopuksi kaikki sujui kuten ommellessa pitääkin, palaset loksahtivat paikoilleen lähes itsestään! Eniten, niiden istutettujen hihojen lisäksi itseäni mietitytti kangas, mutta onneksi seitsemän vuoden ompelukokemus on auttanut ymmärtämään, mikä kangas toimii missäkin vaatteessa ja missä taas ei.

Lauantaina uskaltauduin liikenteeseen paljain säärin, tosin öisellä kotimatkalla kiskoin jalkojani lämmittämään ylipolvensukat. Mutta syksyllä aion naittaa mekon harmaiden villasukkahousujen ja pitkävartisten prätkäsaappaiden kanssa, kietoutuen upottavaan villatakkiin ja yli-isoon villahuiviin. Päähän tietysti myssy, lämpimimpinä syyspäivinä voisin uskaltautua korvaamaan sukkahousut harmailla, villaisilla ylipolvensukilla-lieneekö siis aika rohkaistua ja kaivella kudinpuikot esiin luottaen siihen, että kyllä se kantapää löytyy selkärangasta ja palmikkoneule ~~per..~~on helppo oppia?

Luku 131.

2011-08-29T17:55:00.000+03:00

Viikonloppuna alkoi vuoden odotetuin juttu, nimittäin kesälomani! No jos nyt oikein rehellisiä ollaan, termi kesäloma on ehkä aavistuksen hämäävä, paremminkin voisi puhua syyslomasta. Mutta loma mikä loma, pääasia että kalenteri on täysin tyhjä kaikista velvollisuuksista!

Mutta sain silti palan kesää lomani alkuun, kiitos nurkan takaa yllättämään päässeen intiaanikesän. Perjantaina houkuttelin ystäväni mukaan Taiteiden yöhön. Vaikka olen asunut jo reilun viisi vuotta pääkaupunkiseudulla, oli kyseessä ensimmäinen Taiteiden yöni! Kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se vain on. Aiemmat vuodet olen joko ollut toisaalla muilla mailla tai sitten seuraavan päivän velvollisuuksien painaessa päälle olen suosiolla jättänyt riennot muille.

Tosin, Taiteiden yö taisi enemmänkin olla meidän kohdalla syöminkien ja juominkien yö. Loimme kyllä hyvän sotasuunnitelman terassilla, mutta loppujen lopuksi se taisi olla pohjattomat mahamme, mitkä päättivät menosuunnan. Ja ehkä vähän sydämemme, mikä onkaan parempaa kuin parantaa maailmaa ystävien kesken kuin istua ystävien kanssa tuppisuuna kuuntelemassa jotain taide-esitystä!

Lauantaina taaseen houkuttelin elämänkumppanini maailman parhaimmille hamppareille viehättävään lähipubiin remppasiivouksen päätteeksi. Tulimme huomanneeksi, että pubi oli saanut oman nimikkoeläimen, joku lähitalojen kissoista oli terasilla kuin kotonaan-ja osoittautui varsinaiseksi linssiluteeksi ( vaikka näyttääkin toisessa kuvassa ilkeältä, silmät päästä raatelevalta suloisuudelta) ja asiakkaiden iloksi. Seuravana päivänä olikin sangen mukavaa aloittaa huonekalujen siirtäminen, onneksi olimme kaukaa viisaita ja jätimme alunperin matkajuomaksi kaavaillun kuoharipullon jääkaappiin odottamaan parempia aikoja, ehkä sen vuoro on remontin valmistumisen jälkeen!

Luku 130.

2011-08-24T23:05:00.000+03:00

Eräänä iltana kameran jalusta sanoi sopimuksensa irti, onneksi kamera selvisi ehjin kuorin ja sisälmyksin kyseisestä rytäkästä. Vakiokuvaajanikin on aloittanut kiireisen arjen, näistä syistä saatte ihastella kliseisiä peilin kautta otettuja asukuvia. Luulin järjestäneeni taustan romut näkymättömiin, mutta ei minusta näemmä saa kuvausympäristön stailaajaa sitten niin millään ( ja puolustukseksi ( tai, ei minun tarvitse puolustella, tämä ei ole sellainen anteeksipyytelevä älkää nyt vaan kiinnittäkö sotkuihin mitään huomiota tai jos kiinnititte niin älkää tuomitko tai pitäkö epäsiistinä possuna tyylinen lausahdus, vaan ihan realistinen toteamus, että näin asia nyt on ), meillä alkaa ensi viikolla remontti, jota edeltää viikonloppuinen suursiivous, sitä ennen ei hirveästi viitsi asuntoa siivota, vaikka toki silloin itse viikonlopun urakka ei välttämättä olisi niin iso..).

Mutta jokatapauksessa, yllä maailman cooleimpia pieniä kukkia mekon muodossa. Mekko on itse tehty, puuvillapopliiniin on ihana kietoutua. Rakastan, kuinka neulenuttu ja maailman mukavimmat nilkkurit loihtivat asusta vanhahtavan, modernilla otteella tietysti. Mieluiten vielä painelisin menemään ilman leggingsejä, myssyä ja neulenuttuja, varsinkin kun intiaanikesä on ihan nurkan takana, mutta minkäs teet-en halua ottaa flunssasta uusintaerää kun olen vihdoin ja viimein ottamassa voiton ensimmäisestä erästä!

Luku 129.

2011-08-22T21:57:00.000+03:00

Voihan Whyred, mitä olet minulle tehnyt! Olen ollut ihastunut merkkiin vasta parin vuoden ajan, mutta viaton ihastuminen on alkanut muuttua pakkomielteiseksi rakkaudeksi-siis juurikin sellaiseksi, joka valvottaa yöt ja laittaa päivisin kirjoittamaan kiihkeitä rakkauskirjeitä, tirkistelemään ja seuraamaan pienen välimatkan päästä rakkauden kohdetta-tietysti syvään huokaillen ja haaveillen yhteisistä tulevista hetkistä.

Mutta en vain voi mitään, merkin mekot ja oikeastaan ihan kaikki muukin on vain jumalaista, rakastan designista huokuvaa pop-kulttuurin tiukkaa mutta samalla rentoa otetta mutta yhtälailla sitä, kuinka ajatonta merkin suunnittelijoiden kynän jälki on ollutkaan-mielestäni muoti on onnistunut silloin, kun vaatteen voi pukea ylleen niin vuonna 2005, 2011 tai 2025. Mielestäni Whyred onnistuu siinä. Pukisin, ehdottomasti.

Kuvat ovat Whyredin nettisivuilta, pakkomielteisestä rakkaudestani huolimatta en ole vielä saanut lähestymiskieltoa nettisivuille, vaikka niin tapahtuisi, jos Whyred olisi ihminen, ei vaatemerkki.

Luku 128.

2011-08-20T22:18:00.000+03:00

Koska bloggaajaa on kohdannut katala, paha kesäflunssa, jonka ansiosta koko viikko on mennyt enemmän ja vähemmän pipariksi sohvan syövereissä niiskuttaen ja ihmetellen, kuka mokoma on juottanut bloggaajalle ammoniakkia. Tästä johtuen bloggaaja on suosiolla jättänyt haastavat kirjoitustehtävät muihin, terveempiin päiviin, mutta jossain vaiheessa hän ei voi itselleen mitään, jos edes muutama musiikkihaasteen kohta akuuttiin näppäimistön kaipuuseen!

Seuraavaksi siis musiikkihaasteen kolmanneksi ja toiseksi viimeisimmät kohdat, kappale joka saa tuntemaan syyllisyyttä sekä kappale lapsuusajoilta. Varmaan arvaatte, kumpi on kumpi, kun kyseessä ovat The Jesus And Mary Chainin Snakedriver sekä Irwinin Rentun Ruusu. Ei sillä, minusta olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut ihanaa, jos äitini tai isäni olisi soittanut minulle ollessani pieni piltti, The Jesus And Mary Chainia. Mutta minä se vaan tykkäilin Irwinistä ja kappaleista, joissa laulettiin ruusuista, toinen lapsuusvuosien suosikkibiisi kun oli miljoona ruusua!

Onneksi, onneksi olen löytänyt The Jesus And Mary Chainin myöhemmiten oma-aloitteisesti, meillä se menee itseasiassa niin päin, että lapsi on tartuttanut äidilleen sellaisia musiikki-ihastuksia, joita ei ihan joka mutsi kuuntele, toki ilman äidin paloa olisi moni mainioa yhtye ja artisti jäänyt itseltäni pimentoon!

Mutta JAMC:n Snakedriver ja kappale, joka saa minut tuntemaan syyllisyyttä, liittyy läheisesti The Crow elokuvan soundtrackiin ja soundtrackin ostamisen ajankohtaan ja poikaan, joka tykkäsi minusta enemmän kuin minä pojasta. Silloisessa kuudentoista vuoden kypsässä iässä tiesin ainoastaan sen, että haluan olla vapaa kuin taivaan lintu, enkä sitoutua mihinkään, joka olisi saattanut vaikeuttaa maailmalle liihottamista. Tämä tietysti teki kipeää, mutta onneksi vain hetken-aika parantaa haavat ja kultaa muistot.

Luku 127.

2011-08-14T22:56:00.000+03:00

Viime viikonloppuinen kesäretki Loviisaan piti sisällään aamupalapikniköintiä Svartholman linnakkeen aurinkoisilla kallioilla, seikkailua linnakkeen maastossa joka voisi olla kuin suoraan Ivana Helsingin muotikuvauksista, vesibusseilua ja ihmettelyä kuinka kauan vesibussin kymmenen minuutin matka voikaan olla ( siihen saimme vastauksen, neljäkymmentäviisiminuuttia, enää en luota elämänkumppanin merimatkan kestämisarviointeihin, vaikka takana onkin ura rannikkotykistössä), ydinvoimalan bongailua, neljänkymmenenviidenminuutin kirppiskierroksen joka olisi sen sijaan saanut olla tuplasti pidempi ( kirppikselle jäi ties mitä aarteita!), sateessa kävelyä ja uneliaan kaupungin ihastelua ( uskomme vakaasti paikkakunnalta löytyvän poliisilaitoksen sijaan Sherlock Holmesmaisen etsivätoimiston, katsokaa nyt tuota mainoslyhtyä!), äärettömän hyvää ruokaa Bella Loviisa ravintolassa ( söin ehkä elämäni parhaimman ravintola-aterian!), ja yleistä riemukasta menoa. Tietysti mitä parhaimmassa seurassa, johon lukeutui mm. Norsis!

Luku 126.

2011-08-10T23:50:00.000+03:00

Jos otsikoisoin toisenlaisella tavalla, tämän luvun nimeksi tulisi todennäköisesti päiväni puputyttönä. Tai vaihtoehtoisesti päiväni joulukuusena. Tai varo, näin yliasustat itsesi sukujuhliin!

Eräänä kauniina heinäkuisena viikonloppuna juhlittiin mummuni 90-vuotissynttäreitä lapsuudenkodissani. Juhlia varten ompelin kauniista libertykuosisesta puuvillakankaasta mekon, voi kuinka rakastankaan mekon kuosia! Se on täynnä pieniä sieviä kukkia, jotka vievät ajatukset 40-luvulle-juuri siitä syystä hyväksyin kukkakankaan omakseni. Vaikka se on sievä, ei se ole sitä liian makealla tavalla, vaan tavallaan surullisesti-mieleen kun tulee sota-aika. Tällaiseen mekkoon* itse päivänsankari olisi saattanut pukeutua lähtiessään tansseihin päästyään rintamalta kotilomalle.

Juhlia varten ompelin myös Minni Korvat, ajattelin niiden sopivan mekon kanssa sekä juhlan luonteeseen juuri passelisti. Äitini ja tätini ihastuivat korviin ja nyökyttelivät kanssani, eivät ne ole liian överit. Niinpä juhla-aamuna puin mekon ylleni, kiskoin korvat paikoilleen, sujautin ranteeseen rannekorun, pakkasin oleelliset asiat pieneen laukkuun ja hyppäsin puukenkiini.

Mutta näin jälkikäteen, kuvia katsoessani minulla on asusta vähän ristiriitainen olo. Siinä on, noh, jotain liikaa. Rannekoru, kenties? Mutta toisaalta, rannekoru sopii kenkiin, ovatko muut asusteet sitten liian tummia?

Toisaalta, tällaisen asian jälkikäteen miettiminen on aikalailla turhaa. Mitä siitä, jos joskus asuvalinnat eivät mene omasta mielestä nappiin, pääasia että itse päivän aikana viihdyin kuteissani! Ja ehkä ensi kerralla muistan, että asustekammoisen on parempi pysyä lestissään-silloin ei ainakaan omasta mielestään voi mennä pieleen.

*Tiedän, ettei mekko malliltaan ole 40-lukua jo helman pituutensa puolesta, mutta jotain sen ajan henkeä siinä on kuitenkin piirun verran.

Luku 125.

2011-08-10T22:30:00.000+03:00

On monia kappaleita, jotka saavat minut nauramaan tai haluamaan, että osaisin soittaa ne. Sen sijaan ei ole olemassa kappaletta, jonka osaisin soittaa jollain instrumentilla. Vai onko?

Musiikkihaasteessa tiedusteltiin ylläolevia kohtia, päädyin valitsemaan Ok Go:n Here it goes againin kappaleeksi, joka saa minut nauramaan. Tosin, tässä kappaleessa on ehkä enemmänkin video, kuin itse biisi, joka vetää suupielet pakostakin ylöspäin. Jos et vielä ole nähnyt valloittavaa juoksumattovideota, suosittelen katsomaan sen nyt!

Minä oikeasti haluaisin olla musiikillisesti lahjakas. On suorastaan vääryys olla soitannollisesti peukalo keskellä kämmentä, varsinkin kun mieleen aina välillä juolahtaa maailmankaikkeuden hienoimpia yhtyeideoita-jos osaisin, kokoaisin alta aikayksikön kokoonpanon jonka ideana on sovittaa ja ehkä vähän sanoittaa Popedan biisejä uudestaan. Yhtye soittaisi indiefolkkia ja laulaisi, " jos piparia saan, niin mä lähden mukaan".

Musiikkihaaste jumahtikin pitkäksi ajaksi paikoilleen juuri tämän kohdan takia, kunnes keksin, että oikeasti, osaanhan minä soittaa, Joy Divisionin Disorderin. Osaan soittaa sitä cd-levyltä, mp3-soittimesta, tietokoneelta, sopivan tilaisuuden tullen myös radiosta. Vinyyliltä en vielä osaa soittaa, sitä täytyy joskus hamassa tulevaisuudessa treenata ( no oikeasti, tässä kohtaa olisi voinut olla mikä tahansa biisi, onneksi haasteessa on olemassa ainakin yksi kohta, johon voi ilman sen suurempia tunnesidoksia ujuttaa yhden lempibändeistään, joka ei ole muihin haasteen kohtiin sopinut!)

Mutta jos minun oikeasti pitäisi valita yksi, vain yksi biisi, jonka haluaisin osata soittaa, se olisi All Along The Wathtower. Ja nimenomaan Jimin versiona. Tämä biisi on myös lukuisten Doorsin biisien ohella avannut silmäni musiikin suhteen, ja se yhä edelleen, vuosikymmenistä huolimatta, iskee tajuntaan räjäyttävästi. Soinnut vievät mielikuvitusmatkalle lempivuosikymmenelleni, 60-luvulle, aina biisin kuullessani ajattelen kaihoisasti-ja aavistuksen romantisoidusti-tuota huikeaa hippiaikaa. Juuri siksi haluaisin osata soittaa sen.

Luku 124.

2011-08-08T23:34:00.000+03:00

Olen laiminlyönyt musiikkihaasteen niin pahoin, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Haaste on kylläkin sosiaalisen median puolella lähes suoritettu, joten ei luulisi olevan ison työn kirjoittaa haastebiisit myös tänne blogin puolelle.

Jokatapauksessa seuraavaksi tiedätte, minkä biisien toivoisin soivan häissäni ja hautajaisissani. Hääkohta oli oikeasti kinkkinen, sillä en tiedä, haluaisinko hiiskua etukäteen joukolle ihmisiä mahdollisten häiden mahdollisista biisivalinnoista. Ennemminkin voisin tehdä listan biiseistä, jotka eivät soisi häissäni, niihin lukeutuisi mm. Popedan koko tuotanto. Ja vaikka tulevat hääni olisivat todennäköisesti pienet, en soisi Pienissä häissä-kappaleen soivan illan aikana kertaakaan.

Mutta olen ihastunut Reino And The Rhinosin Lempee kappaleeseen, sen soimista vastaan minulla ei olisi mitään moitteen sijaa! Elämänkumppanikin kanssatykkää yhtyeestä ja kyseisestä biisistä, joten kappalevalinta olisi myöskin demokraattinen.

Hautajaiskappaleen ajatteleminen sai minut surulliseksi, tuntuu jotenkin hassulta miettiä tässä iässä sitä, kuinka joskus oikeasti on poissa. Kokonaan. Sitä vastaan minulla ei olisi mitään, että viimeisellä matkallani soisi Dave Lindholmin pieni ja hento ote. Laulu, joka kertoo rakkaudesta ja elämästä, niiden samanaikaisesta voimasta ja hauraudesta saa ainakin minut ajattelemaan entistä kiivaammin, että olemme tässä ja nyt. Ja kuinka meidän pitääkään nauttia siitä, että olemme tässä ja nyt, sillä se on loppujen lopuksi kaikki, mitä meillä on.

Luku 123.

2011-08-07T22:27:00.000+03:00

Materiaalionnea on löytää täydellinen samettimekko Uffin neljän euron päiviltä. Mekko oli ostettaessa aivan liian iso, mutta näin mekossa tarpeeksi potentiaalia joten uskalsin ostaa sen sillä mielellä, että kavennan sen itselleni sopivaksi. Monta kertaa on vaarana, että kirppikseltä ostetut, muokkausta vaativat vaatteet jäävät projektipinon alimmaisiksi ja ne löytää vasta silloin, kun intoutuu siivoamaan kaapin, jossa projektipino ~~romahtaa~~ kohoaa.

Ihastuin mekossa sen pidempään helmaan ja mystisyyteen, näen sen tulevana syksynä niin modernien noita-akkanilkkureiden kuin maihareiden parhaimpana kumppanina! Jos rakastan 40-luvun ja grungen sekoitusta, en voi myöskään olla rakastamatta 70-luvun boheemiuden sekä grungeilun soppaa. Ja pidemmät helmat, vaikka kuinka rakastankin minimittaa, en voi olla kuin haltioissani pituudesta, joka peittää polvet. Se on niin freesi, eikä todellakaan tarvitse murehtia onko helma hilautunut ylös sangen epäsopivaan ja paljastavaan pituuteen!

Mietin hetken aikaa, kuinka suuri virhe on sonnustautua raskaaseen samettimekkoon keskellä kauneinta kesää. Onneksi järkeilyni osoittautui oikeaksi, meren rannalla olisi oikeasti tullut kylmä ohuessa kesämekossa. Viileämpinä kesäpäivinä vilukissan kannattaa siis pukeutua lämpimään mekkoon, tällöin uskaltaa jättää muun asun kesäiseksi. Vaikka meren ääreltä kotiin palattuani kiskoinkin ensitöikseni villasukat ja villahameen ylleni.

Luku 122.

2011-08-04T22:06:00.000+03:00

Tiistaina katselin haikeana, kun toispuolisen hiusmallini suortuvat yksi toisensa jälkeen tippuivat paksuina tuppoina kampaamon lattialle. Toivotin kuitenkin samalla lämpimästi tervetulleeksi todella lyhyen hiusmallin, joka on paljon velkaa 60-luvulle ( ja ehkä vähän neuvostoajan naisvangeille ). Ihan vielä en ole päättänyt, onko malli liian lyhyt, mutta tiedättekös, hiuksissa on se hyvä puoli, että ne kyllä kasvavat takaisin! Ehkä se, kun sain otetuksi ensimmäiset kuvat, joissa en näytä kujeilevalta pojalta, nopeuttavat sopeutumista- vessan peili ei nimittäin koskaan petä omakuvien ottamisen suhteen!

Luku 121.

2011-08-01T22:37:00.003+03:00

On olemassa yksi väriyhdistelmä ylitse muiden, jos minulta kysytään. Se on mustan ja valkoisen liitto. Musta ja valkoinen ovat jo erikseen, mutta eritoten yhdessä voimakkaita, graafisia, selkeitä ja klassisia. Ajattomia ja aina muodissa olevia. Niiden yhdistelmä ei yksikertaisesti voi mennä pieleen, oli kysymyksessä ruudut, raidat tai tasapinnat!

Yhtä ajaton ja oikeasti myös nerokas asia on maailman yksinkertaisin, housujen ja t-paidan tai topin yhdistelmä. Itse veikkaan sen salaisuuden piilevän juurikin yksinkertaisuudessa, yksinkertaiset asiat ovat oikeasti parhaita, oli sitten kyseessä rusetit tai ruseteista riisutut asut. Vielä kun useammin muistaisin tämän asun nerokkuuden ja kiskoa housut jalkaan, mekkojen kustannuksella.

Luku 120.

2011-08-01T01:09:00.000+03:00

Minä lukeudun ihmisiin, jotka suhtautuvat ristiriitaisesti aika moniin asioihin. Kuten rusetteihin. Älkää käsittäkö väärin, ei minulla ole filosofisesti mitään rusetteja vastaan-niin kauan kuin ne eivät tule minun iholleni. Mistään lapsuudentraumoista ei ole kyse, äiti tykkäsi pukea minut ennemminkin käytännöllisesti, kuin kuorruttaa pienillä sievillä ruseteilla. Pari vuotta sitten vain tajusin, että kyllä se äiti oli oikeassa, ja pienet sievät rusetit alkoivat ahdistaa jos ne pyrkivät asustautumaan minuun.

Mutta ristiriitaisesti rusetteihin suhtautuva ihminen suostuu joskus tekemään lähempää tuttavuutta rusettien kanssa. Askartelin torstai-iltana hetken päähänpistoksesta päärusetin mummuni synttäreille, jos kerran sille linjalle lähdetään, että rusetteihin ristiriitaisesti suhtautuva ihminen aikoo asustautua rusettiin, tehdään se sitten näyttävästi! Toisaalta, tässä mittakaavassa rusetti muistuttaa enemmän jo Minni Hiiren korvia. Siinä on syy, miksi rusetteihin ristiriitaisesti suhtautuva ihminen ei kokenut suurta ahdistusta päässään keikkuvaan jättirusettiin-aina voi väittää sen olevan rusetin sijaan Minni Hiiren korvat!

Luku 119.

2011-07-27T23:42:00.000+03:00

kuvista kiitos elämänkumppanille!

Leomekko, tuo kirppikseltä löydetty helmi, on eräs ehdottomista lempimekoistani. Käyttäisin sitä useammin, mutta pelko ylle räjähtävistä saumoista antaa mekolle lepopäiviä vaatekaappini syövereissä, lisäksi on olemassa päiviä jolloin mekon minipituus on millin liian lyhyt. Vahvistaisin saumoja jos osaisin, tai ehkä enemmänkin on kyse siitä, kun olisi ihan kiva mahtua mekkoon saumojen vahvistamisen jälkeen.

Edellisessä postauksessa kerroin uusien kenkieni parhaimman puolen olevan kuin suoraan 40-luvun filmistaran grungeseikkailuista, minä niin näen itseni syksyllä kietoutuneena isoon statement-neuletakkiin, muun vaatetuksen noudattaessa linjaa leomekko, paksut ylipolvensukat ( ellen sitten koe äkillistä nolostusta ylipolvensukkien ja sangen minin helmanpituuden yhdistelmästä, jolloin helma tuntuu kaksi milliä liian lyhyeltä ja kolme liian irstaalta) sekä raidalliset puukengät. Jos siis leomekkoni suostuu kestämään sinne asti, ratkeamatta. Ja myssy päässä, tottakai! Mutta älkää nyt kuvitelko, että toivoisin syksyn jo saapuvan, aion ottaa nyt kaiken ilon irti sukattomista kintuista, kesäkengistä ja helmoista-olivatpa ne sitten minejä tai makseja!

Luku 118.

2011-07-24T23:37:00.000+03:00

En voinut vastustaa kiusausta, kun löysin koko kevään ajan haaveilemani kengät alennuksesta ja vieläpä omassa koossani. En taida enää suostua käyttämään muita korkokenkiä, näissä on täydellinen lesti. Ja kuinka namuset ne ovatkaan! Vielä kun jämäkästä nahasta tehdyt remmit venyisivät yhteistyöhön jalkapöytäni kanssa, ensimmäisellä kerralla kenkiä jalkaan laittaessa meinasi päästä itku, ovatko ne kuitenkin liian pienet.

Onneksi trooppinen ilmasto sekä kenkien saapumisen jälkeen niiden lähes joka päiväinen käyttö ovat jo tehneet tehtävänsä, kengät istuvat päivä päivemmältä paremmin. Ja olinhan sovittanut Vimpsin saman merkin, mutta eri mallisia kenkiä juuri tässä kolmenkymmenenkuuden numeron koossa, todeten niiden istuvan kuin sukan sekä kokeillut juuri näitä kenkiä koossa kolmekymmentäseitsemän vain huomatakseni niiden pyörivän jalassa kuin humalaisen karusellissa!

Kuten varmaan päättelittekin, olen jo ehtinyt käyttää kenkiä paljon. Olen vakuuttunut siitä, kuinka nämä käyvät lähes kaikkien vaatteideni kanssa, kauniisti leikattujen mekkojen kanssa meno muistuttaa 40-luvun filmitähden grungekokeiluja ja sanoisinko, silloin ei voi mennä pahasti pieleen!

Luku 117.

2011-07-22T20:40:00.000+03:00

Tämän viikon trendikkäin ja samalla katu-uskottavin asuste on peukalolaastarit-kaikille meille, jotka onnistumme saamaan peukalon päähän syvän haavan, jonka olemassaolon huomaa vasta kirvelystä käsien pesun yhteydessä sekä meille, jotka onnistumme pariin otteeseen tunnin välein rei'ittämään nuppineulalla saman peukalon. Ompelu-mikä turvallinen harrastus!

Luku 116.

2011-07-19T21:37:00.000+03:00

Se on niin, ettei kaikkea hyvää voi saada samassa paketissa. Ainakaan, jos puhutaan vaatteista. Rakastan yli kaiken viime kesänä ostamaani Firetrapin mekkoa, jonka kauniin polttopainetun kankaan läpi iho kuultaa juuri niin paljon, kuin on soveliasta. Mutta jostain kumman syystä kangas on pilliintynyt hurjasti, jonka ansiosta mekon käyttö rajoittuu päiviin, jolloin ei tarvitse näyttää niin siistiltä. Harmi, sillä muuten käyttäisin sitä useammin, ehdottomasti!

Kuitenkin pitkästä aikaa koitti päivä, jolloin puin mekon ylleni sen epäsiististä habituksesta huolimatta. Mekon kaveriksi päätyivät Bronxin mahdottoman hienot, Tex Willer-henkiset kiilakorot parin vuoden takaa. Olen todennut näiden kenkien olevan parhaimmillaan housujen kanssa, mutta näemmä ne käyvät myös aavistuksen säkittävien mekkojenkin kanssa, varsinkin jos asun kruunaa rennolla hatulla! Ei kuitenkaan puhuta siitä, kuinka jouduin vaihtamaan kotimatkalla toiset kengät jalkaan, ja kuinka rakoilla varpaani olivat näiden kenkien käytön jälkeen-taidan joutua varvasaukon venyttämispuuhiin.

Luku 115.

2011-07-17T22:50:00.020+03:00

Lupailin lisää skeittikuvia, tässä niitä nyt pesee. En pyytele anteeksi kuvaspämmiä, mutta joskus on vain vaikeaa valita. Skeittaukseni on siis tällaista seesteistä paikasta toiseen päämäärättömästi rullaamista, nauttien loivista alamäistä, ilman pelkoa kaatumisesta ja laudan karkaamisesta. Puhutaan niistä tempuista sitten, kun hallitsen kulkuvälineeni paremmin ja olen hommanut kokovartalohaarniskan. Kypärättä rullaamaan lähteminen ei tulisi mieleenikään näin aloittelijana, mutta polvisuojat totesin potentiaalisiksi surmavälineiksi, jos ne laittaisin jalkaan, kangistuisin ja kaatuisin. Uskon farkkujen suojaavan pahimmilta ruhjeilta ja jalkani ovat jo muutenkin niin arpiset ja mustelmaiset, epänormaalimpaa olisi täysin ruhjeeton keho.

Luku 114.

2011-07-15T21:03:00.000+03:00

Salka loves tammenlehtisalaatti-, varsiselleri-, päärynä- ja banaanihippipirtelö!

Olen pääsiäisestä saakka tehtaillut lähes joka päivä itselleni viherpirtelön. Aluksi pirtelöt olivat hyvin hedelmäpainotteisia jo ihan maun vuoksi, mutta päätin uskaltaa ottaa askeleen eteenpäin ja lisätä sekaan enemmän vihanneksia sun muuta lehtivihreää.

Sellerin blenderiin tunkeminen tuntui alkuunsa suoraan sanottuna perverssiltä. Mutta uskokaa tai älkää, selleri tuo viherpirtelöihin oman pikantin lisänsä! Olen myös oppinut, että päärynä on oikeastaan banaania parempi maun antaja, se tuo pirtelöön samettisen makean vivahteen. Mutta vielä en ole uskaltanut banaanistakaan luopua, tiedän kuitenkin sen päivän koittavan, jolloin päärynän lisäksi banaanilla maustettu pirtelö maistuu liian makealta.

Monia varmaan kiinnostaa, millaisia vaikutuksia näillä viherpirtelöillä on. No, itse en ole huomannut mitään dramaattista, paitsi makeanhimoni on suorastaan kuihtunut olemattomiin. Toki edelleen syön makeaa jäätelön ja leivonnaisten muodossa, mutta karkin syöminen on jäänyt lähestulkoon kokonaan. Kuvittelisin myös ihoni voivan hehkeämmin ja olo on ehkä aavistuksen energisempi. Oli pirtelöillä oikeasti vaikutusta tai ei, mutta mainiosta placebosta ne aikakin menevät, ainakin tuon pirteyden tunteen kohdalla! Ja ai niin, kiitos lukuisten juotujen porkkanapohjaisten pirtelöiden, olen tänä vuonna ruskettunut intensiivisemmin aikaisempiin vuosiin verrattuna. Enää odotan, että näköni paranee, harmi vain siihen ei taida porkkanan pureksiminen auttaa.

Luku 113.

2011-07-13T19:29:00.000+03:00

Minun sisälläni on asunut skeittityttö jo kolmetoista vuotta. Vaati vain sen kolmetoista vuotta, että tyttö uskalsi nousta laudalle ja kesyttää sen. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan, eikä koskaan ole liian myöhäistä opetella skeittaamaan.

Luku 112.

2011-07-11T22:31:00.000+03:00

Swedish Hasbeensien kuva täältä

Conversien kuva täältä

Minnetonkien kuva täältä

Olen nykyään hyvin maltillinen kenkäfanaatikko. Mutta se ei estä ihailemasta ja haaveilemasta kengistä. Päinvastoin, pitkään jatkunut kuivuus kenkähimojen rintamalla aiheuttaa sen, että kerralla himoitsee useampaakin paria. Varsin häpeilemättä.

Swedish Hasbeensien Striped Beach Sandaalit ovat toki olleet himotuksen kohteena siitä saakka, kun ne ensimmäisen kerran näin. Eli kuukausien, kuukausien ajan, silloin kun maassa oli vielä lumi, unelmoin kuumista kesäkaduista joita astelisin kyseiset kengät jalassa. Ainoastaan hinta ja huono saatavuus omassa koossani ovat olleet yhteisen taipaleemme esteenä.

Marimekon ja Conversen seuraavan yhteistyömalliston hedelmät ovat sulattaneet sydämeni, varsinkin kuvassa näkyvät yksilöt ovat vaan niin namuset! Uudet tennarit tulisivatkin tarpeeseen, vanhoilla kehtaa enää kuluttaa vain ja ainoastaan asfalttia jarrutusmielessä. Kuvitelkaa bloggaaja useimmin nähdyssä mustassa uniformussaan, jonka kruunaisivat väriräjähdyspisteessä olevat tennarit. Ne niin rrräjäyttäisivät tajunnan! Tämä on muuten ensimmäinen asia, jonka jonottamista harkitsen ( poislukien keikkaliput), vielä kun tietäisi missä ja milloin tossut tulevat myyntiin!

Kaikista tuorein himotus onkin mokkasiinit. Ilmeisesti aurinko on laittanut pääni pyörälle, sillä näen niin itseni tepastelemassa tänä kesänä farkkushorteissa, ohuen ohuessa intianpuuvillatunikassa ja mokkasiineissa. Päässä tietysti hippimäinen panta. Mutta mokkasiinit menisivät myös syksyllä, samoin lauhana ja lumettomana talvena. Minnetonkan Tramper malli on ehkä ihaninta, mitä tiedän mokkasiinien saralta, tosin kovista etsinnöistä huolimatta muita hienoja mokkasiineja, kuin Minnetonkan valmistamia, ei tahdo löytyä. Saa siis vinkata hyvistä mokkasiiniapajista!

Mutta himotukset muuttuvat joskus virtuaaliomistamisesta konkreettiseksi, osaako kukaan arvata, mitkä kengät ovat matkalla luokseni kahdesta vaihtoehdosta?

Luku 111.

2011-07-08T22:08:00.000+03:00

Elämänkumppanini huomasi tänään, että olin ostanut aikuisten naisten lehden. Minä taas huomasin, kuinka hyvin huulipuna soveltuukaan kasvoilleni. Olenko siis oikeasti kasvamassa aikuiseksi naiseksi, punaa ja aikuisten naisten lehtiä, vielä puuttuisivat tukisukkahousut, säännölliset nukkumaanmenoajat ja vaihdevuodet!

Keväällä pohdin huulipunan minulle sopimattomuutta, onneksi olen nähnyt paljon kauniita naisia kauniisti punattuine huulineen, viimeinen inspiraatio huulipuna-arsenaalin kaivelemisen suhteen oli Kirsin ihana huulipunalook!

Dramaattinen vadelmanpunainen muuttaa silmäni vihreiksi, se oli ainoa puna jonka onnistuin kaivelemaan esiin. Paloautonpunaisen olen näemmä heittänyt mäkeen. Nyt harmittaa, sillä ymmärsin että punatuista huulista voivat nauttia myös huolettomat ihmiset, itse olen eniten viehättynyt punattuihin huuliini silloin, kun enimmät punat kaunistavat kahvimukin reunaa, filtteriä tai rakkaani huulia. Ja kun puna on aavistuksen karannut huulipielien yli. Silloin on minun punatut huuleni parhaimmillaan.

Luku 110.

2011-07-06T22:25:00.000+03:00

Olen etsinyt vuoden ajan pohjepituista, lantion runsauttavaa hametta-hametta johon en olisi iki kuuna päivänä suostunut pukeutumaan vielä nelisen vuotta sitten, paitsi jos kysymyksessä olisi ollut naamiaiset. Mutta niin se mieli muuttuu, mikä on loppupeleissä hyvä asia! Sillä jos olisin pitäytynyt jääräpäisesti asenteessani lantion runsauttavia hameita kohtaan, olisin ohittanut eräällä kirppiskierroksella kuvissa näkyvän yksilön pelkällä olankohautuksella. Tosin niin oli lähellä käydä, siitä huolimatta että hameesta löytyivät taskut, sillä hame oli mustan sijaan tummansininen. Mietin ostopäätöstä, taskuista huolimatta, sillä tiesin hameen hautautuvan tummansinisenä hamehyllyn pohjimmaiseksi. Joskus riskien ottaminen kannattaa sillä hame suostui värjäytymään tummansinisestä yönmustaksi!

Hameen ollessa pitkähkö ja runsas puin sen seuraksi niukan yläosan. Löysää löysällä ja vieläpä runsaasti on tyyli, jota en luultavasti koskaan osaa ottaa haltuun ( tosin, pidätän oikeuden mieleni muuttumiseen!). Tämän malliset hameet ovat muuten oivia takamuksen oikean koon kätkemiseen ja samalla hame huijaa runsaudellaan olkalinjan astetta sirommaksi. Vaikka ei minulla oikeasti olekaan mitään vaatteita vastaan, jotka paljastavat takamuksen oikean koon tai saavat olkalinjan näyttämään ladonovilta. Mutta joskus on kiva huijata kehoaan!

Luku 109.

2011-07-05T20:20:00.000+03:00

Musiikkihaasteen seuraavissa kolmessa kohdassa kuullaan kappaleet, jotka soivat silloin kun olen vihainen, iloinen tai surullinen.

Rage Against The Machinen Snakecharmer on kappale, jota voisin kuvitella kuuntelevani vihaisena. Kuvitella siksi, että olen vihainen äärimmäisen harvoin, sen tunteen sijaan närkästyn ja tuohdun uutisista tai ilmiöistä päivittäin. Mutta vihaksi en sitä nyt kuitenkaan nimittäisi, jos esimerkiksi päivän politiikka saa verenpaineen kiehumaan pääkopassa tai jos kuulen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Jos siis olisin enemmän vihainen, kuin tuohtunut nuori nainen, luukuttaisin RATM:ia enemmänkin, mutta yhtä hyvin kuuntelen yhtyettä ilman henkilökohtaisia vihatunnelatauksiakin!

Iloisuus onkin sen sijaan tutumpi tunne, oikeastaan iloisena kuuntelen ihan mitä musiikkia vaan, melankolinen indiesoundi menee siinä missä kepeät mutta kolisevat surfkitarat. Päädyin lopulta Best Coast:in Happy-kappaleeseen, sillä se saa minut jotenkin käsittämättömän kepeän iloiseksi! Ja pogoamaan ja tanssimaan ja riehumaan sydämen kyllyydestä, tuntemaan kutkuttavaa levottomuutta ja rauhattomutta sielussa, jolloin tekisi mieli pakata laukku, napata elämänkumppania kädestä ja karata Etelä-Amerikkaan.

Suiciden Surrender on sen sijaan kappale, joka on täydellinen surusilmähetkiin. Olen jo aiemmin kirjoittanut melankoliasta, tunteesta joka on minulle se rakkain tunne. Olen siis kauniilla tavalla surullinen koko ajan, ja tämän tyyliset kappaleet saavat minut rakastamaan melankoliaa entistä enemmän. Ah, täydellistä!

Luku 108.

2011-06-30T23:00:00.000+03:00

Olen tänä kesänä innostunut huiveista. Olen tavallaan hämilläni jo siitäkin syystä, että viihdyn yhä edelleen mainiosti hiusmallistani, joka ei todellakaan pääse edukseen huivin alle kätkettynä.

Toisaalta huivi on hyvä vaihtoehto niinä päivinä jolloin huomaa hiusten pesupäivän menneen jo pari päivää sitten. Huiveilla saa siis loihdittua rasvalettilookin yllätävän kampauksenomaiseksi ja ovathan huivit mainio asuste!

Päätin muutama ilta sitten verestää huivinsitomistaitojani, kun olin kahdeksantoista, elin päähän turbaaneiksi sidotuista huiveista, kissarajauksista sekä silmänurkkiin huolellisesti asetelluista minibindeistä. Itseasiassa huivin kietominen turbaaniksi oli yllättävän helppoa, muistin sen olleen paljon vaikeampaa! Toisaalta huivin päässä pysyminen ei ollut muuttunut miksikään, sitä sai olla aina välillä korjailemassa. Ehkä jonkinsortin huivineula, jota musliminaisetkin käyttävät, tulisi tarpeen?

Eilen jatkoin huivilinjalla, silmiin vedin kissarajaukset mutta binditimantit loistivat poissaolollaan. Ihan siinä määrin en ole kykeneväinen palaamaan takaisin menneeseen, vaikka yhä edelleen ihailen hipahtavia rastafarinaisia. Siitä huolimatta 60-luvun mystikkonaiset ovat kuitenkin enemmän se, mistä imen inspiraationi-oli sitten kyseessä turbaanihuivi tai mikä tahansa aikaan sopiva elementti.

Luku 107.

2011-06-30T21:30:00.000+03:00

Handsome Furs yhtyeen Plague Park albumi on eräs lempilevyistäni. Rakastan yhtyeen soundia, säröiset kitarat ja viiltävän viileä elektro ovat tajuttoman toimiva yhdistelmä. Itsekin soittaisin, jos osaisin!

Albumilta löytyy henkeäsalpaavan kaunis ja herkän rosoinen kappale, Radio's hot sun. Jos olisin kulkuri, jonka koti on alla tumman tähtitaivaan, en kuuntelisi mitään muuta, kuin tätä kappaletta. Ja ehkä vähän Johnny Cashia.

Tämä oli siis musiikkihaasteen 19. kohta ja kappale lempialbumilta.

Luku 106.

2011-06-27T22:41:00.000+03:00

Hyvä juhannus koostuu seuraavista asioista. Maailman parhaasta ulkosaunasta ja sen pehmeistä löylyistä, monesta pullosta kuohuviiniä, yksinkertaisesta mutta herkullisesta grillisapuskasta, kielen menneessään vievästä omenapiirakasta, mansikoista kermavaahdolla, kavereista, hupsuista koirista, päiväunista, ensimmäisistä perinteisistä(!) lavatansseista(!!) aikuisiällä joissa seurueemme voitti paikan juniorit palkinnon sekä ensimmäisestä itse sidotusta kukkaseppeleestä* aikuisiällä, yöllisestä pyörämatkasta halki sumun verhoavan kylän tienoon, kiireettömyydestä.

Mutta pakkaa hyvä ihminen ensi vuonna mukaan optimistisesti edes yksi mekko, jossa kehtaa lähteä kuokkimaan naapurin sedän 80-vuotisjuhliin, katselemaan menoa kylän ainoaan kapakkaan ja ennen kaikkea lavatansseihin. Toisaalta, trikootunika keijumaisella ripauksella ei estänyt ottamasta muutamaa tanssiaskelta ikkunaprinsessan tahtiin.

*Kukkaseppele on ehkä tässä merkityksessään laimea nimitys, itse puhuisin ehkä enemmän päähän laitetusta kukka~~reuhkasta~~puskasta

Luku 105.

2011-06-24T14:32:00.005+03:00

On mukava fiilistellä kuvia kuuman kesäpäivän illalta, kun on lähtenyt juhannuksen viettoon varsin perisuomalaisen juhannussään tahdittamana. Eilinen ruokakauppakokemus oli suoraan helvetistä, ei sillä että kauppa oli kuin pommin jäljiltä ja muistutti lähinnä Neuvostoliiton runsasta tuotevalikoimaa, eikä se miten muut ostoksille lähteneet ryysäsivät ostoskärryillä miten sattuu vaan se, kuinka tuulessa sade pureutui luihin ja ytimiin, matkalla parkkipaikalta kauppaan ja takaisin. Ja vielä pariin otteeseen. Argh! Siinä vaiheessa kyllä mietin, tuliko mukaan pakattua yhtäkään lämmintä vaatetta, onneksi tähän ikään mennessä on oppinut, ettei Suomen säähän pidä suhtautua optimistisesti. Edes juhannuksena.

Silloin, kun oli oikeasti lämmintä, luotin paljon pieniin hameisiin ja olkaimettomiin toppeihin-tänä vuonna ajattelin olla hankkimatta olkaimista rusketusraitoja. Illan viiletessä niskaan heitettiin ohut neuletakki, joka on eräs keväinen löytö Lindexiltä, " Ota kolme, maksa kaksi aletuotetta". Neuleesta onkin tullut yksi eniten käytetyistä vaatteistani, se kun loihtii lähestulkoon törkeän mittaiset helmat siveellisiksi. Rakastan neuleessa todella paljon sen laskeutuvuutta, joka on sopivan jämäkkä, ei missään nimessä liian lörö muttei myöskään liian tönkkö. Ja siinä on vallan ihanat taskut, joihin on hyvä tunkea kädet!

Mutta kivaa juhannusta kaikille, taidan mennä ulos hämmästelemään ihmettä nimeltään auringonpaiste!

ps. Kuvista kiitos Bubblelle ja Vimpsille!

Luku 104.

2011-06-21T23:08:00.000+03:00

Jälleen kerran musiikkihaastetta useamman kohdan ryppäässä. Vaikka haaste välillä tuntuukin riesalta, on tämän tekeminen kuitenkin mukavaa! Olen tavallaan tehnyt tutkimusmatkaa musiikkimakuuni sekä omaan itseeni, jokaisen kohtaan sopivan kappaleen miettiminen on ollut kinkkisyyden lisäksi hauskaa-mieleen kun saattaa yllättäen muistua musiikki-ihastuksia vuosien takaa!

Haasteen 16. kohdassa kuullaan kappale, josta on aiemmin tykännyt mutta nyt vihaa. Minulle se on Maija Vilkkumaan Ei saa surettaa. Tosin jouduin vähän huijaamaan, olen inhonnut kyseistä kappaletta siitä saakka, kun kuulin sen ensimmäisen kerran! Mutta Maijasta tykkäsin kun olin teini, jossain vaiheessa tykkääminen kuitenkin kuihtui olemattomiin. En oikeastaan tiedä miksi, toisaalta juuri tältä kuulostava musiikki ei minua liiemmin hetkauta. Enää.

17. kohdassa on taaseen kappale, jonka kuulee usein radiosta. Vaikka kuuntelen aika usein radiota, tiedostan oikeastaan vain yhden kappaleen, joka soi suhteellisen usein eetteristä. Se on Johnny Cashin Hurt. Ja voi kuinka onnellinen olenkaan kuullessani sen, kylmät väreet kutittavat kehoa ja silmäkulmani kostuvat aina joka kerta. Kyllä, aivan joka ikinen kerta kuullessani sen. Kappale on kaunis nimenomaan Cashin versiona, alkuperäinen NiN:n tulkinta on sen rinnalla todella mitäänsanomaton.

Mutta mikä on sitten kappale, jonka haluaisin kuulla radiosta, eli 17. kohta? Itseasiassa haluaisin kuulla montakin kappaletta, mutta kaikista eniten New Orderin Crystal-kappaleen. Ehkä juuri siksi, että kuulin sen ensimmäistä kertaa elämässäni radiosta. Oli kaunis kesäilta vuonna 2001 ja minä odotin niin kiihkeästi aikaa, jolloin olisin täysin vapaa tehdäkseni mitä ikinä huvittaakaan. Kappale kolahti tajuntaan todella voimakkaasti, sitä tulikin luukutettua 2000-luvun alkupuoliskolla erinäisillä kesäreissuilla jolloin vain taivas ja auton hupeneva bensatankki olivat rajana. Aina, kun satun kappaleen radiosta kuulemaan, väännän nupit kaakkoon. Ehdottomasti! Menneiden muistolle ja tulevan elämiselle!

ps. En saanut Cashin Hurt-biisiä upotettua, mutta jos joku on kokenut vääryyden eikä ole sitä kuullut, kipinkapin youtubeen katsomaan se!

Luku 103.

2011-06-20T20:42:00.000+03:00

Olen viime päivät onnistunut pukeutumaan hyvin epäonnistuneesti. Eilen huitelin ohuessa silkkimekossa aamuisen auringon muuttuessa harmaaksi sateeksi, tänään sitten lähdin harmaaseen ja sateiseen aamuun enemmän kuin lämpimästi varustautuneena ja yllätys yllätys-päivä muuttuikin kauniin auringoiseksi. Ehkä huomenna teen saman jos se on tae kauniille kesäpäiville, varaudun vain sellaisella vaateparrella josta voi päivän mittaan kuoria ne liian lämpimiltä tuntuvat elementit pois.

Jokatapauksessa tänään yllä Monkin body sekä pitkästä aikaa American Apparelin Le Sac-mekko, tällä kertaa hameeksi viriteltynä. Näytän kenkineni päivineni ehkä vähän noidalta, mutta samapa tuo-kun kerran inspiroituu pukeutumisessaan mystisistä elementeistä, ei niistä pääse eroon. Enkä kyllä edes haluakaan! Vielä kun hameen saisi viriteltyä enemmän laskostetusti kuin rypytetysti vyötäisille, niin olisin onnellinen! Tykkään kuitenkin enemmän niukasta, vartaloa myötäilevästä linjasta kun helman pituus on reilusti alle polven. Mutta tämä mekko on kyllä eräs suosikkivaatteeni, moneen taipuvat vaatteet ovat parhautta!

Luku 102.

2011-06-17T21:53:00.002+03:00

Viikko sitten kokoontui joukko bloggaajia helteessä kylpevään puistoon ja kuinka kivaa meillä olikaan! Koska olen huono kirjoittamaan tapahtumista ( ja juuri siitä syystä en niistä juuri liiemmin kirjoita), antaa kuvien puhua puolestaan, mutta tiedossa on ainakin kastimerkki eli erään Pollyn jäänteet, nirunarukenkien sovittelua sekä jättiläismäisiä saippuakuplia. Ja paljon kuvia kauniista naisihmisistä! Otetaan myöhemmin uudestaan!

Kuvat joku Bubble tai minä, useimmiten kamerani linssin takaa taisi kuitenkin löytyä Vimps.

Luku 101.

2011-06-17T21:18:00.000+03:00

Monet minut tuntevat ihmiset tietävät, että nauran ja hymyilen paljon. Mutta hymyn takana on kuitenkin pohjimmiltaan surullinen tyttö. Tyttö, joka ammentaa elämänilonsa melankoliasta, tyttö jolle surumielisyys on kaikista kauneinta maailmassa, happea mitä hän ympäröivästä universiumista hengittää. Melankolia ei ole ahdistavaa, eikä ikävää vaan hyvin voimauttavaa ja jos en vielä maininnut-kaikkein kauneinta.

Tämän 15. kohdan musiikkihaasteessa siis kuullaan kappale, joka kuvaa minua. Olkaaten hyvä, The National ja Sorrow!

Luku 100.

2011-06-16T21:27:00.012+03:00

Seuraa tiedote, jos kuuntelet omasta mielestäsi hyvää indie/elektromusiikkia, suosittelen jättämään postauksen kokonaan väliin. Luvassa on nimittäin musiikkihaasteen 14. kohta ja kappale, josta kukaan ei uskoisi minun pitävän. Tämä kappale jopa yllätti minutkin. Mutta yllätykset ovat kivoja ja näemmä avartavia.

Mutta en vaan voi olla pitämättä Jennifer Lopezin On The Floor-biisistä. Rakastan kertosäkeen ysärisoundin sekä lambadan flirttailua, se on syy miksi olen huumaantunut kappaleeseen. Tanssittavaa? Todellakin! Tanssisin, ehdottomasti!