Luku 5.

Rehellisesti sanottuna en olisi iki kuuna päivänä voinut kuvitella tällaisen päivän vielä joskus koittavan. Sellaisen päivän, jolloin pukeutuisin kukkamekkoon. Ja vieläpä itse tehtyyn kukkamekkoon!

Kaikki lähti viime talvena. Olin matkalla kotiin, tapani mukaan nuokahtelin sillä junan tasainen kyyti oli omiaan kuljettamaan höyhensaarille. Havahduin kuitenkin horroksesta, kun näin erään kauniin naisen, jolla oli yllä kaunis kukkamekko sekä kauniit moposaappaat. En tiedä, huomasiko nainen tuijotustani, mutta sillä hetkellä ymmärsin, etteivät kukkamekot ole välttämättä vihollisia. Olin pitänyt niitä aiemmin kovin pikkutyttömäisinä ja liian romanttisina ja liian minulle sopimattomina ja olin kuvitellut että minun kokeiluni niiden kanssa olisivat jo kokeiltu. Ymmärsin, että jokaiselle on olemassa kukkamekko, jos koskaan kukkamekkoon haluaakaan pukeutua.

Alunperin halusin kukkamekon mustalla pohjalla ja pienen pienillä ruskeasävyisillä kukkasilla. Sellaista en vaan löytänyt. Löysin kuitenkin kankaan, joka muuten täytti kriteerini, mutta mustan pohjan sijaan oli ruskea. Päätin joustaa periaatteistani ja sitä paitsi, ruskea sopii minulle täydellisesti.

Niin tein, työllä ja tuskalla itselleni kukkamekon. Se oli jo kuukauden päivät odottanutkin viimeisiä ompeleita, jotka sain tovi sitten viimeisteltyä. Ja kuinka ihastunut olenkaan mekkoni vanhahtavaan tunnelmaan, jota ruskeavoittoisuus korostaa! Olen silti sopinut itseni kanssa, että käytän mekkoa ainoastaan korottomien kenkien kanssa, jyreät ja poikamaiset jalkineet tuovat mekon rinnalle rakastamaani kontrastia. Sitä sellaista, minkä kanssa ylipäänsä kykenen käyttämään kukkamekkoa.