Pages



10.10.2010

Luku 1.

On koittanut aika uuden blogin. Edellinen blogi oli ottanut minut vangikseen, en yksinkertaisesti osannut kirjoittaa sinne mitään muuta, kuin omakohtaista tyylipohdintaa. Omakohtainen tyylipohdinta on ihanaa, rakastan sitä, mutta paloin halusta kirjoittaa myös jotain muuta. Mutta en vain osannut. Olin kahlittuna.

Mutta joskus ne kahleetkin murtuvat. Koitti uusi päivä, ja löysin itseni luomasta uutta blogia. Uutta alkua. Jäähyväiset kahleille, olen vapaa kuin taivaan linut kirjoittamaan ihan mistä minua huvittaa! Tiedän kuitenkin jo etukäteen, että linja aiempaan ei muutu radikaalisti, se siis jää nähtäväksi, millaiseksi blogi tulee kasvamaan. Sen tiedän, etten ahdista sitä taipumaan mihinkään, mikä ei tunnu luontevalta ja siltä, minkä voisin itse allekirjoittaa.

Miettiessäni blogille nimeä, ajatuksenjuoksuni palasi aina ja uudestaan ja uudestaan yhteen tiettyyn nimiehdokkaaseen. Ehdokas muuttui erityiseksi ja ymmärsin kuinka en enää voisi edes miettiä mitään muuta nimeä, kuin tämä in this light and on this evening. Se ei kaipaa selittelyjä, se vain on. Joidenkin asioiden pitää vain olla, eikä niitä voi sen kummemmin selittää, sillä ne vain ovat. Täydellisinä juuri sellaisinaan. Mutta nyt, tervetuloa uuteen blogiini!

22 kommenttia :

  1. Aika mystistä, tää blogi oli ilmestyny mun suosikkeihin myös blogilistalla...siis ihan itsestään. Rupesin siellä vaan kattoo, että mikäs hiton blogi tää on ja hups, se oliki sun. Outoa.

    VastaaPoista
  2. AnneVee: Mä muutin mun tietoihin tuolla blogilistalla tän uuden blogin osoitteen, siksi tää oli ilmestynyt automaattisesti sun suosikkeihin :D

    VastaaPoista
  3. Ai:D No mä jo mietin, että jo on taikuutta.:D

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen blogiin Salka!
    Kivaa, mitähän tästä blogista tuleekaan löytymään jatkossa :)

    Olen itsekin aika ajoin miettinyt blogini alasajoa ja uuden aloitusta, osin ihan vaihtelun ja uudistumisen vuoksi. Saapa nähdä ehdinkö koskaan toteuttaa uudistussuunnitelmaani.

    VastaaPoista
  5. Mä olin eka ihan että nöyyyyyy! Mutta sitten tajusin että huh, et lopettanutkaan kokonaan vaan siirryit uuteen osoitteeseen:D Ihanaa, onnea uudelle blogille:)

    VastaaPoista
  6. Ilona, kiitos! Hih, uuden blogin perustaminen on jännää :) Ja se kyllä vaatii ajatustyötä, tavallaan on haikeaa sanoa heipat vanhalle blogille, mutta uusi alku..niin kiehtovaa! Ja ainakin itse koen, että sitä kautta on helpompi ns. uudistua.

    Ja heh, heti tuli pino ongelmiakin, jostain syystä otsikko ei näy ja kommentit eivät tule s-postiin ja eipä tuota kommenttinamiskaakaan taida näkyä :D Eli, illaksi on vielä puuhaa :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että perustit uuden blogin, etkä suinkaan lopettanut! Odotan innolla että mitä tästä vielä tuleekaan. :)

    VastaaPoista
  8. Aini: Kiitos :) Ja hih, lopettamista en ole tosissani harkinnutkaan, mutta joskus on kiva aloittaa puhtaalta pöydältä :) Mulla myös esimerkiksi lähti järki vanhan blogin epämääräisiin tunnisteisiin, tarve uudistua lähtee ihan pienistä jutuista, mutta sitten kun niitä on tarpeeksi, homma konkretisoituu :)

    VastaaPoista
  9. Sagu: Joo, lopettamassa en ole :) Mutta joskus on kiva uudistautua! Ja kiva huomata, että vanhan blogin puolelta "tuttuja naamoja" on jo löytänyt tiensä tänne :)!

    VastaaPoista
  10. Heips! Löysin aikaisempaasi vasta tovi sitten ja aloin heti viihtyä oikein hyvin - ja sitten pelästyin, että joko se loppus! Onneksi ei :) Lueskelen juttujasi mielelläni tämänkin otsikon alla.

    Ei mulla nyt mitään järkevää sanottavaa näköjään ollut, mutta halusinpahan esittäytyä, kun kerran vakituiseen olen täällä vieraileva :) Kiitos kivoista teksteistäsi!

    VastaaPoista
  11. Onnea uutukaiselle! Hieman kummastutti blogilistalla blogi, josta en muistanut aiemmin kuulleeni. Piti tietenkin tulla tutkimusretkelle ja selvittämään kuka on sen takana :)

    VastaaPoista
  12. Odotan innolla jo seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, innolla ja mielenkiinnolla odotan uusia postauksia :)

    VastaaPoista
  14. Katri: Kiitos kovasti :)!

    Mirjami: Kiva että esittäydyit, ja mukavaa että olet viihtynyt, se jää nähtäväksi, mistä kaikesta mä tänne oikein kirjoitan, mutta uskoisin, että samaan henkeen, kuin mitä tuossa vanhassakin blogissa :)

    Onneli: Kiitos :)! Hih, mäkin olen muutaman kerran itse häkeltynyt, kun omissa suosikeissa on joku blogi, mitä en muista tilanneeni, mutta aina on kuitenkin selvinnyt, kuka on bloginsa mennyt muuttamaan :D

    Prefecta & Ravenwaves: Hih, niin mäkin :D Mutta päivitystahti tullee pysymään sellaisena laiskanpulskeana, se on ainoa asia, minkä pystyn lupaamaan :D

    VastaaPoista
  15. Jeee jeee. Mulle kävi samoin kun Annelle, pieni ihmestys. Tykkään nimestä!

    VastaaPoista
  16. Onnea uudelle alulle! Ja pitää täälläkin todeta, että hyvä on nimi. Jee, en ole ainoa, jolla on nimihirviöosoite :D

    VastaaPoista
  17. hihii, samaa määkin ihmettelin, että mikäs mun suosikkeihin on ilmestynyt :D onnea uudelle blogipoikaiselle!

    VastaaPoista
  18. Niin sitä pitää! Jos uudistuminen tuntuu ajankohtaiselta, se on just se juttu, joka pitää tehdä, ettei blogaus ala ahistaa. Toisille meistä auttaa pelkkä tauko kirjottelusta, toisilla se vaatii kokonaan uuden blogin. Pääasia, että joku temppu toimii ja kirjoittelu tuntuu jatkossakin hauskalta ajanvietteeltä. Ootan siis mielenkiinnolla mihin suuntaan tää uus blogi lähtee kulkemaan. Kaikki käy!;)

    VastaaPoista
  19. Eipä mulla mitään sanottavaa muuta kuin että a) ihana otsikko b) yhtä innolla seuraan tätä kuin edellistäkin! Musiikkihommiin oon varmasti ahkerampi kommentoimaankin ;)

    VastaaPoista
  20. Onnea uudelle blogille ja uudelle alulle! Jään mielenkiinnolla seurailemaan mitä on tulossa.

    VastaaPoista
  21. Heidi: Mun täytyy myöntää, että olen blogin nimeen niin tyytyväinen, se jotenkin kuvastaa juuri tätä hetkeä :) Ja joo, yllätykset blogilistalla aiheuttavat aina ihmetystä, mutta aina kuitenkin on selvinnyt, minkä uuden blogin olenkaan mahatnut tilata :D

    J: No oli se aiemmankin blogin nimi aika nimihirivö :D Mutta minkäs teet, kun joku nimi vaan iskee ja lujaa :) Ja onhan tää yhden lempilevyni nimi, otaksuisin, että myös sunkin :D

    Tiiti: Kiitos! Se on muuten aika jännää, kun huomaa blogilistan omiin suosikkeihin tupsahtaneen uuden blogin :D Mä oon aina ihan into piukassa katsomassa, kuka on mennyt muuttamaan bloginsa nimen :D

    Bemary: Joo, mä en itse mitään taukoja kaipaa, toki päivitystahti on tällainen laiskanpulskea :D Ajatus uudesta blogista alkoi kiehtoa päivä päivältä enemmän, joten ei siinä sitten enää mitään muuta voinut tehdä, kuin aloittaa se uusi blogi :) Ja kiitos tuesta! Se jää nähtävksi, mistä kaikesta mä täällä intoudun kirjoittamaan, mutta luulen, että poliittiset kannanotot eivät ole tämän blogin anti :D

    Bubble: Kiitos, ihana kuulla :) Ja blogin otsikko on vaan niin jee, onhan se yhden todella mahtavan albuminkin nimi :)!

    Ilmapallomatka: Kiitos! Mä voin tässä vaiheessa vain ja ainoastaan sanoa, että mäkin odotan innolla, mistä kaikesta tuun tänne kirjoittamaan :)!

    VastaaPoista