Luku 20.

Alan olla sitä mieltä, että parhaimmat löydöt tekee omasta vaatekaapistaan. Olin ostanut erään jakkumaisen mekon suurinpiirtein puolitoista vuotta sitten kirppikseltä, tarkoituksenani muokata sitä toisenlaiseksi. Projektipinothan tiedetään, mikäli et heti käy tuumasta toimeen, projektit jäävät monesti sinne pinon syövereihin. Niin tapahtui mekollenikin. Harkitsin jo mekon lykkäämistä kirppikselle, kunnes eräs päivä päätin piruuttani sovittaa sitä.

Niin siinä sitten kävi, että mekosta tuli pysyvä osa vaatekaappiani. Kauan kyllä kesti, että ymmärsin mekon arvon, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä mekon aika olikin vasta nyt, sillä olen tällä hetkellä hyvin inspiroitunut naisellisella tavalla militanteista linjoista, joita tästäkin mekosta huokuu. Kaikista onnellisin olen sen seikan suhteen, etten ehtinyt saksia mekkoa mihinkään toiseen muotoon. Silloin olisin todennäköisesti pilannut sen!

Mekko on siis oikeasti hyvin jakkumainen, sen kangas on kaunista, paksua ja napakkaa. Yleensä arastelen avaria päänteitä, mutta tässä yksilössä avonaisuus ei haittaa, sillä se on hillityllä tavalla avonainen, siis millaisia jakkujen pääntiet yleensä ovat. Samoin napakka ja korostettu olkalinja vetää huomion avarasta pääntiestä pois, ja kuinka ryhdikäs olo mekko yllä onkaan! Povaan mekolleni ja minulle monia yhteisiä hetkiä, sillä vaate, jonka täydellisyyden kruunaa taskut, ei vaan yksinkertaisesti voi jäädä käyttämättä!