In this Light

Kauneusblogi

Luku 29.

Jo toisena peräkkäisenä Itsenäisyyspäivänä matkasimme ystäviemme luokse vieraisille, juhlimaan vapaapäivää hyvin syöden, Kate Bushin videoita tulkiten sekä illalla linnan juhlia katsoen. Päätimme, että tästä tehdään perinne, mikäpäs on sen mukavempaa kuin hyvässä seurassa katsella pukuloistoa ja esittää omia arviointeja asujen onnistuvuudesta!

En ole koskaan aiemmin blogissa sen kummemmin kirjoittanut arvioita muiden ihmisten pukeutumisesta, sillä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi, en ainakaan toisten pukeutumisen lyttäämistä. Toki nytkin näin joukon asuja, jotka eivät miellyttäneet omaa silmääni ja jotka olisin itse suunnitellut toisin, mutta en ainakaan omalla tontillani jaksa polttaa negatiivisuuden suitsuketta. Sitä kun saa päivittäin haistella aivan tarpeeksi!

Mutta sen sijaan minun on pakko hehkuttaa paria kaunotarta, joiden kokonaisuudet erottuivat selvästi suosikeikseni, ja joista toisen vielä enemmän.

Minä en ole Chisun suurin fani. Mutta voi, kuinka kauniina hän Linnaan asteli, puku, kampaus, asusteet-koko nainen on suorastaan täydellinen! Olen suuri toispuolisten kampausten ystävä mutta nyt viimeistään mieltä polttelee ajatus toisen puolen päätä vetäminen millisiiliksi. Minusta Chisulla oli ehdottomasti illan onnistunein kokonaisuus, rakastuin menneen ajan Hollywood glamouria huokuvan iltapuvun sekä modernin kampauksen kontrastiin. Kaunista, kaunista ja vielä kerran kaunista. Tuollaisen lookin huolisin kernaasti itselleni kenties joskus tulevaisuudessa jos päätän astella maistraattiin sanomaan yhden tärkeän sanan, joka sinetöi rakkauden loppuelämäksi.




























Toinen kokonaisuus, joka kiinnitti huomioni niin, että muistin sen vielä juhlien jälkeenkin, oli Henna Tanskasen. Edelleenkin kokonaisuus oli toimiva, mennyttä aikaa huokuva mutta samalla moderni. Puvussa oli jotain viktoriaanista, rakastan viktoriaanisuutta muiden, kuin itseni yllä. Mustat, paksut nauhat toivat muuten herkkään kokonaisuuteen jylhää särmää sekä ryhdikkyyttä.




























Muuten huomion herätti juhlapuvuissa tietynlainen cabaree- sekä saluunahenkisyys, trendi jota löytyi yllättävän paljon! Vaikka moni mielellään näkisikin räväköitä värejä iltapuvuissa, itse huomasin ihastelevani kaikista eniten mustia tai vaihtoehtoisesti vaaleita pukuja. En minäkään tuollaisiin juhliin missään ehtakeltaisenvihreässäpuvussa astelisi, paitsi jos kokisin ehtakeltaisenvihreän omakseni.

kuvat täältä

4 Kommentit

  1. voi että toi henna tanskanen! sain juuri kovan inspiraation hienoimpiin kekkereihin, joihin koskaan tuun osallistumaan eli vuosijuhliini. tuommoinen puku kiitos ja kutsua linnaan odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat molemmat:) Mä en juhlia jaksanut katellakaan ollenkaan, mutta jälkikäteen kuvia katseltuani nämä molemmat jäivät mieleen!

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo Tanskasen puku oli kaunein ^__^

    VastaaPoista
  4. Kaksi loistavaa kokonaisuutta, ehdottomasti. Vaikka olisin kyllä odottanut Chisulta jotain vähän räväkämpää.. Tai jotenkin. Ehkä vähän liian moderni kokonaisuus mieleeni, Tanskanen osui silmään paremmin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow