Pages



20.1.2011

Luku 41.

20.2


20.3


Siivotessani eilen ompelumateriaalikaappiani, silmiini osui muokattavien vaatteiden pussi. Katselin pussin sisältä paljastunutta nilkkapituista vekkihametta, olin ostanut sen aikoinani kirppikseltä materiaaliksi johonkin, mikä ei ole tähän päiväänkään mennessä valmistunut. Olen aina sopivan pliseeratun hameen osuessa kirppiksellä kohdalleni ostanut sen pois kuleksimasta, sillä ne ovat oivaa harjoitusmateriaalia. Harmi vaan en ole keksinyt, mitä kaikella harjoitusmateriaalillani oikein tekisin, joten päätin nyt kokeilla, toimisiko hame ihan sellaisenaan, hameena.

Vaikka maksipituiset vekkihameet ovatkin nyt kuuminta muotia, koin tämän hameen pääsevän paremmin oikeuksiinsa aavistuksen lyhyemmässä helmanmitassa. Saksin hameen midimittaiseksi, olenhan jo hyvän tovin ollut viehtynyt midimitasta.

Tapojeni mukaisesti yhdistin hameen Monkin piukan bodyn, maihareiden sekä jättihuivin kanssa. En vaan voi sille mitään, mutta ne ovat täydellisyyttä hipova yhdistelmä, järeät huivi ja maiharit kun taittavat vekkihameen naisellisuutta juuri oikealla tavalla. Tai, onneksi en voi asialle mitään, sillä parhaimmat asiat vaan ovat sellaisenaan-parhaita.

6 kommenttia :

  1. Just tää on se syy, miksi sun asut usein nappaa meikäläistä. Sopiva kombo feminiinistä ja maskuliinista. :)

    VastaaPoista
  2. Sun asu on ensimmäinen, jossa vekkihame näyttää hyvältä!

    Ja vaikka mullakin on vuosien saatossa kertynyt kokoelmiin vaikka mitä, yhtään vekkihametta sieltä ei löydy. Olen ehkä alitajuisesti ahdistunut niille liikaa 1980-luvun alussa... joten mistä lyödään vetoa, että mullakin on ennen kesää vekkihame!

    VastaaPoista
  3. Jessus että näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Tosi makea vekkihame! Itekin tykkään vekkihameista mutta harmi vain ne kauneimmat on yleensä tekokuitua ja siksi järkyttävän sähköisiä ja epämukavia päällä :/

    VastaaPoista
  5. Kiva kombo! Tuo hameen mitta sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Varpunen, kiitos ja mukava kuulla :)

    Vimps, kiitos! Hmm, mulla ei käsittääkseni ole vastaavanlaisia traumoja, mutta olen kyllä pitänyt vekkihameita vähän mammoina..mutta sellainen Twin Peaksin Audrey henkinen vekkihame look on ihana ja uskoisin sen pukevan myös sua?:)

    Ravenwaves, kiitos :)

    Rhia, kiitos! Tää hame on ikävä kyllä täyttä polyesteriä, ja ihan tajuttoman sähköinen, ja niin kiinni sukkahousuissa..täytyy kyllä ommella viskoosinen alushame, jos se vähän helpottaisi tuota sähköisyysasiaa..

    Ulrika, kiitos :) olen todennut tuon mitan itseasiassa aika imartelevaksi, se ehkä huijaa illuusion pidemmistä sääristä kätkemällä säären oikean pituuden:D

    VastaaPoista