Luku 72.

On eräs asia, mitä kaipaan pitkistä hiuksista. Kampaukset. Reilu vuosi lyhythiuksisena vaaleaverikkönä on ollut antoisaa aikaa ja jos rehellisiä ollaan, en kaipaa pitkiä hiuksia. Paitsi aina silloin tällöin, kun mieli tekisi tupeerata kunnon ampiaispesä.

Se vaati vain reilun vuoden lyhythiuksisena vaaleaverikkönä tajutakseni, että lyhyisiin hiuksiinkin voi tehdä kampauksia! Tai ainakin tällaiseen toispuoliseen malliin, jossa toinen puoli on toista pidempi.

Catwalkin hiustyyleistä reuhottavan hiuspesäkampauksen tekeminen on helppoa, vaaditaan vain yön yli pystyy nukutut hiukset. Aamulla vessan peilin edessä otetaan kampa käteen ja veden sekä kamman avulla tainnutetaan lyhyemmän puolen hiustörröttäjät pään myötäisiksi. Pitävään ja törrötysyllätyksettömään lopputulokseen saatetaan vaatia suhaus hiuslakkaa.

Pidemmälle puolelle ei oikeastaan tehdä mitään muuta, kuin kiepauteta enimmät hiukset pinnillä kiinni niin, että ne luovat illuusion pitkistä hiuksista, jotka on varta vasten föönätty, puunattu ja kammattu reuhottavaksi hiuspesäksi. Jos haluaa ilmavamman lopputuloksen, hiuksia voi kevyesti tupeerata ja sitten iskeä ne pinnin avulla kampaukseksi. Ja taas suhaus lakkaa!

Olen nyt pari päivää hengannut kampauksessani ja voi pojat, kuinka mahtavaa tämä onkaan! Kampaus on samaan aikaan ihanan hipahtava, romanttinen, Marie Antoinettemainen mutta yhtä kaikki moderni. Olen lisäksi yllättynyt siitä, kuinka hyvin ainoastaan yksi hiuspinni on suostunut pitämään hiussuortuvat siellä, missä pitääkin, tai sitten vaan kuvittelen sen vielä olevan siellä, vaikka se onkin jo aika päiviä sitten pudonnut ja maastoutunut paikkaan, mihin kaikki kadonneet pinnit menevät.