Pages



29.5.2011

Luku 84.

Eilinen katosi yhtä nopeasti kuin se oli saapunutkin, joten musiikkihaasteen neljäs päivä koittaa loogisesti päivän virallista jäljessä. Osasyynä lienee tämän kohdan kinkkisyys, minun pitäisi kertoa kappaleesta, joka saa minut surulliseksi.

On moniakin kappaleita, jotka saavat minut surulliseksi. Niihin liittyy muistoja ihmisistä, joita ei enää ole olemassa, muistoja päivistä jolloin aurinko ei paistanut risukasaan. Oikeastaan mikä tahansa hautajaisviisu saa minut surulliseksi ja hautajaiset ovatkin tällaiselle porukollille aina yhtä tuskaa-nenäliinoja kuluu kun eläydyn muiden ihmisten suruun oman surun ohella.

Päätin kuitenkin lähestyä aihetta toiselta kantilta ja jaan kanssanne kappaleen, joka saa minut kaihomieli surusilmäksi. Kappale on todella kaunis, herkkä mutta samalla niin voimakas, suorastaan yliluonnollisella tavalla. Olen kuunnellut tätä teininä lukuisia kertoja kesäisin yöllä valvoessani ja istuskellessani huoneeni ikkunalaudalla, tuntien suurta ja repivän pakahduttavaa haikeutta sydämessäni. Kappale on edelleenkin täydellinen kesäöihin, jolloin taivaalla loistaa täysikuu ja yksinäisen pöllön huhuilu katkoo veitsenterävästi sumuisen ilmanalan. Ja ilmassa on häivähdys syksyä.


2 kommenttia :

  1. Tuo kirjoittamasi teksti on ihan kuin sydämestäni, tosin ei tähän biisiin liittyen koska bändi on vähän vieraampi minulle. Mutta tuo pakahduttava haikeus! musiikissa ihaninta on se miten se välillä vetoaa niin kokonaisvaltaisesti tunteisiin.

    VastaaPoista
  2. Sarakissa, juuri tällainen musiikki, joka vetoaa tunteisiin suorastaan mystisellä tavalla, on vaan niin parasta. Ja ihanaa. Jotain sellaista, mitä ei melkein kestä, kun se on vaan niin mahtavaa!

    VastaaPoista