In this Light

Kauneusblogi

Luku 93.

Musiikkihaasteen kymmenennessä kohdassa tiedustellaan kappaletta, joka saa nukahtamaan. Itse lähestyn aihetta siitä näkökulmasta, että mikä kappale on tarpeeksi kaunis mutta samalla niin rauhallinen, jotta sen sointuihin voisi nukahtaa. Toisaalta tähän kohtaa sopisi myös sellainen kappale, joka tylsyydessään saa silmät luppaamaan-mutta kuka nyt kuuntelisi omasta mielestään tylsiä kappaleita, varsinkaan vapaaehtoisesti!

Minulla oli tähän kohtaan muutama ehdokas, mutta päädyin loppujen lopuksi Ulverin sijaan Airiin ja Universal Traveler biisiin. Kappale on kaunis mutta samalla rauhallinen-ja mikä onkaan universaalimpaa kuin unimaailmassa matkustaminen! Kappale löytyy Airin Talkie Walkie levyltä ja se on ehdottomasti yhtyeen paras levy Moon Safarin ohella. Kaunis on myös Virgin Suicides elokuvan soundtrack, niin elokuvalla kuin soundtrackilla on erityinen sija sydämessäni, ne ovat käännekohta joka ratkaisevasti vaikutti millainen nainen minusta on kasvanut.

2 Kommentit

  1. Hyvä valinta, ainakin näin toisen Virgin Suicides -soundtrackiin elinikäisen tunnesiteen teininä kasvattaneen mielestä. Minun valintani on Explosions In The Sky - Your Hand In Mine. Se on sen verran pitkä biisi, että sen aikana ehtisi ihan oikeasti nukahtaakin!

    VastaaPoista
  2. Kirsi, vihdoin ja viimein muistin mennä kuuntelemaan biisin, se on kaunis! Pitkät rauhalliset biisit ovat kyllä siitä hyviä, että niiden aikana ainakin teoriassa ehtii nukahtaa-jos vain malttaa :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow