In this Light

Kauneusblogi

Luku 116.

19.74copy

19.73copy

Se on niin, ettei kaikkea hyvää voi saada samassa paketissa. Ainakaan, jos puhutaan vaatteista. Rakastan yli kaiken viime kesänä ostamaani Firetrapin mekkoa, jonka kauniin polttopainetun kankaan läpi iho kuultaa juuri niin paljon, kuin on soveliasta. Mutta jostain kumman syystä kangas on pilliintynyt hurjasti, jonka ansiosta mekon käyttö rajoittuu päiviin, jolloin ei tarvitse näyttää niin siistiltä. Harmi, sillä muuten käyttäisin sitä useammin, ehdottomasti!

Kuitenkin pitkästä aikaa koitti päivä, jolloin puin mekon ylleni sen epäsiististä habituksesta huolimatta. Mekon kaveriksi päätyivät Bronxin mahdottoman hienot, Tex Willer-henkiset kiilakorot parin vuoden takaa. Olen todennut näiden kenkien olevan parhaimmillaan housujen kanssa, mutta näemmä ne käyvät myös aavistuksen säkittävien mekkojenkin kanssa, varsinkin jos asun kruunaa rennolla hatulla! Ei kuitenkaan puhuta siitä, kuinka jouduin vaihtamaan kotimatkalla toiset kengät jalkaan, ja kuinka rakoilla varpaani olivat näiden kenkien käytön jälkeen-taidan joutua varvasaukon venyttämispuuhiin.

4 Kommentit

  1. Tuli vielä mokkasiineista mieleen että näin niitä tänään Forumin Biancossa -70 % hintalapulla varustettuna muutamia kokoja jäljellä, muistaakseni 37-39 kokoja jos kiinnostaa:)

    VastaaPoista
  2. Kengät kruunaavat kyllä asun joka on muutenkin hyvinkin sievä. Kesä ja rakot kuuluvat valitettavasti yhteen ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana rento kesäasu. :) Miksi oi miksi Norppis onkaan niin oikeassa, että kesä ja rakot vain taitavat kuulua yhteen...

    VastaaPoista
  4. Aini, kiitos vinkistä, tosin mokkasiinit ovat jo löytäneet tiensä mun kenkähyllyyn :)

    Norppis, niin se kyllä vaan taitaa olla :T Ja hih, mä olen tänä vuonna kyllä saanut sellaiseen tahtiin rakkoja varpaisiin, että oksat pois :D

    Christina, kiitos :) Mun puolesta saisivat olla kuulumatta :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow