In this Light

Kauneusblogi

Luku 187.

vaatteet

Nyt valitettavasti bloggaamisen lopettanut Riikka kertoi viime vuoden puolella oman listauksensa 25:stä vaatteesta ja asusteesta, joiden varaan toimiva vaatekaappi rakentuisi. Omanlainen listaus naisten lehtien suosimasta klassikkovaatelistauksesta siis. Välittömästi postauksen luettuani aloin ajatella omaa klassikkolistaani, siis jos minun pitäisi valita vain 25 vaatetta ja asustetta, mitkä valitsisin?

Rehellisesti sanottuna tällaisten listausten tekeminen on helvetin vaikeaa. Mutta toisaalta niin ihanan helppoa. Vain kaksikymmentä viisi vaatetta ja asustetta. Ja se vasta ihanan helppoa olisikin, jos eläisi listan mukaan mutta hyvä on olla olemassa vaihtoehtoja-eikä minusta olisi siihen, että pesisin joka toinen päivä puoliksi tyhjillään olevan pesukoneellisen vaatteita. Mutta jos nyt unohdetaan kaikki tuollainen niin sanottu listan mukaan elämisen mahdottomuus ja keskitytään itse listaukseen!

Tarkan laskupään omaavat lukijat varmaan huomasivatkin, ettei listalla ole 25:ttä asiaa. Tämä jo ihan siitä syystä, että piirsin listalla olevat asiat itse ja jätin asusteet suosiolla pois. Niistä voin kertoa myöhemmin, jahka vain saan hiottua vyön piirtämistaitoni kohdilleen. Itseäni listauksessani eniten hämmästytti se, että sain sille mietityksi vain kolme mekkoa. Tämä ehkä kertoo siitä, että elän tyylillistä murrosaikaa, aiemmin listalta poissaolollaan loistaneet housut ovat saapuneet elämääni jäädäkseen-ainakin tällä hetkellä. Takkejakin päätyi listalle suhteessa suuri määrä, mutta minkäs takkifriikki itselleen mahtaa ja onhan takki aika mahtava vaate siinä suhteessa, ettei ihan joka päivä näytä täysin samalta ovesta ulos astuessaan! Jakku toimii muuten mainiosti myös villatakin korvikkeena ja tarpeen vaatiessa nahkarotsikin siihen virkaan taipuu.

Mutta tiedättekös, mikä on listauksessani kaikista parasta? Nimittäin se, että lähes kaikki vaatteet lukuunottamatta valkoista t-paitaa sekä perusvillaneuletta ( pari postausta taaksepäin komeileva villapaita on muuten oikeasti neuletakki ja en ennusta sille kovinkaan pitkää ikää ottaen huomioon, että muutaman päivän käytön jälkeen saan trimmata koko vaatteen kauttaaltaan muistuttamaan lampaan sijasta jälleen neuletakkia!)löytyvätkin jo omasta vaatekaapistani! Taidan printata kuvan vaatekaappini oveen ihan vain muistutukseksi, että ne omat klassikot toimivat silloinkin, vaikka kuinka olisi siipi maassa. Ja että millaisia vaatteita minun kannattaa ostaa, jos jotain uutta mielin.

2 Kommentit

  1. mä piirsin joskus muutama vuosi sitten kuvia omista kivoista vaatteista, jotta muistaisin käyttää niitä useammin ja lätkäsin piirroksen vaatehuoneen oveen. Se toimi yllättävän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti toimii, vaikka voisi ajatella että automaattisesti muistaisi, mitä vaatteita kaapissa on, ei se niin mene, pieni muistin virkistys on siis hyvästä! Vielä kun vaan itse saisi aikaiseksi teipattua tuon vaatekaapin oveen niin hyvä olisi :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow