Pages



14.6.2012

Luku 232.

myssy4copy myssy1copy myssy7copy myssy3copy myssy2copy

Kiitos sille ihmiselle, joka on keksinyt kutoa maailman mahtavimman pannumyssypipon! Ja kiitos kaikille niille ihmisille, jotka ovat jättäneet sen ostamatta jo vuodesta 2001 lähtien, sillä ilman teitä minulla ei olisi maailman cooleinta mummopipoa!

Seikkailin itseni tänne maalle ja tänään lähdin kotiseutumatkailemaan läheiseen pitäjään. Olin jo etukäteen katsonut kylästä löytyvän käsityömyymälän ja minähän rakastan maalaiskylien käsityömyymälöitä, yleensä niistä voi ostaa niin villapohjalliset kuin pullollisen tyrnimehua-ja vieläpä niin, että kaikki tuotteet ovat paikallisia. Arvostan kovasti tällaisia putiikkeja ja jos joskus kotikonnuilleni palaan, voisin ihan hyvin laittaa sellaisen puodin pystyyn!

Joka tapauksessa löysin itseni käsityömyymälän päähinenurkkauksesta sovittelemasta päähineitä ja silmäni hakeutuivat johonkin beigeen. Olin innoissani, kun sovittaessa totesin pipon mitä sopivammaksi ja hinta, kymmenen euroa oli suorastaan naurettavan halpa. Kunnes katsoin hintalappua uudestaan. Sata euroa. Siis sata euroa!

Kauhistuneena käppäilin kassalle, ensiksi katsoin mitä muut paikan pipot maksoivat. Ne olivat kahdenkymmenen euron kieppeillä mutta oli joukossa muutama tyyriimpikin tapaus. Siinä sitten kysyin myyjältä, että maksaako tämä pipo oikeasti sata euroa?

Myyjä alkoi nauraa ja sanoi, " ei, tämä hintalappu on markka-aikainen ja jostain syystä sitä ei ole vaihdettu uuteen". Yhdessä sitten hekottelimme, että johan olisi pipolla ollut hintaa! Ymmärrän, että käsitöillä on hintaa ja niin se pitää ollakin, tekijän on saatava kunnon korvaus. Mutta sata euroa ja sympaattinen, joskin tehdashallimainen käsityömyymälä eivät kuitenkaan kuulu samaan yhtälöön, ymmärtäisin jos löytäisin designmyymälästä sata euroa maksavan pipon. Voisin veikata, että kukaan pitäjäläinen ei iki kuuna päivänä ostaisi sata euroa maksavaa pipoa. Suuren kaupungin hyviin toimeentuleva ihminen sen sijaan saattaisi ostaa sata euroa maksavan pipon. Minä voisin ostaa sata euroa maksavan pipon, jos se olisi ikuinen enkä koskaan kyllästyisi siihen, se olisi tehty todella laadukkaista materiaaleista eikä siihen tulisi koskaan yhden yhtä nyppyä ja hukkaan joutuessa se palaisi aina takaisin kotiin. Eikä sitä koskaan varastettaisi.

ps. Minä hajoan hyttysiin. Ha-jo-an. Ja tarjosin heille herkullisen iltapalan pipoa kuvatessani, viimeisessä kuvassa näkyykin vilaus yhdestä heistä, helvetillisistä olennoista. Nimimerkillä kortisonia iholle ja telfastia nassuun.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti