In this Light

Kauneusblogi

Luku 259.

227.812copy 222.812copy 224.812copy


Se, että käy ystävän luona kylässä, saattaa tulla kalliiksi. Ei, onneksi en kaatanut kahvia omenaläppärille tai onnistunut tekemään mitään muuta vahinkoa, tulin vain selanneeksi uutta Novita-lehteä.

Lehdessä oli vaikka mitä inspiroivaa, mutta huomioni eritoten kiinnittyi yhteen mekkoon. Siihen, joka oli stailattu maailmankaikkeuden upeimpien villahousujen kaveriksi. Mekko jäi kaihertamaan mieltä sen verran, että jouduin päivän päästä kysymään sosiaalisessa mediassa ystävältäni, että onko mekko sama, kuin Marimekon sivuilla näkyvä yksilö, siinä vaiheessa olin vielä Novita-lehdetön reppana. Hassua sinällään, kuinka eriltä vaate voikaan näyttää eri yhteydessä ja kuinka erilaisena sen voi muistaakaan, siis jos ei sillä hetkellä se alkuperäinen inspiraatiokuva ole käsillä.

Ystäväni salapoliisityön jälkeen otin suunnaksi Marimekon liikkeen, ihan vain etukäteistutkailumielessä. Liikkeestä poistuin maailmankaikkeuden vekkulein mekko ostoskassissa. Mutta on se vain niin hiano! Siinä on ensiksi, pitkät hihat. Sen helman mitta on siveä. Ja kuosi, kaikessa ennakkoon epäsalkamaisuudessaan se on kuitenkin silti niin salkamainen, graafinen ja minimalistinen. En voi muuta kuin tykätä isolla teellä!

ps. Selasin ystävän luona myös Marimekon lehteä ( tämä mekko oli myös lehdessä, mutta puusilmänä en osannut yhdistää Novitan ja Marimekkolehden mekkoja yhdeksi ja samaksi ) ja tulin todenneeksi, että Marimekko on kyllä tehnyt mekkomyynnin äärettömän helpoksi kaikille niille tytöille, jotka omistavat Swedish Hasbeensin nilkkurit :D

6 Kommentit

  1. Oi, sä ostit sen! Aivan mielettömän hyvin sopii sinulle ja voi että miten on kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo oli vaan niin mun tuntuinen kun sitä sovitin sillä etukäteiskyttäämisreissulla :) Tää on kyllä niin ihana, tosin ehdin jo samana päivänä sotkemaan sen ja tulipahan sitten testattua, miten se reagoi pesuun :D

      Poista
  2. On se kyllä älyttömän kaunis! Ja tuli äkillinen himo saada villapöksyt.
    Jos vaikka ostaisi valmiina. Kärsivällisyys ei ihan riitä ohjeista neulomiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa se Novitan ohje vaikutti ihan inhimilliseltä, lahkeet oli virkattu ja muuten siis kudottu. Jos mä saan sellaiset valmistettua, niin uskoisin kyllä sen luontuvan sultakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow