Pages



23.11.2012

Luku 288.



Tunnustus, menin ja sorruin kiilakorkotennareihin. Poden tällä hetkellä talvikenkäketutusta, en omista yksiäkään fiksuja sellaisia. Kenkiä on eteinen täysi ja maiharit yhä edelleen suurta rakkautta, mutta valitettavasti Martensit ovat niin sukkamehulla marinoidut, etten tiedä pelastaako minkään sortin kenkädödökään niitä ( ja olen kyllä tunnollisesti niitä aina silloin tällöin raikastanut kenkädödöllä, mutta pahoin pelkään ettei sekään enää auta). Jatsarit ovat omiaan silloin, kun ei tarvitse näyttää niin edustavalta, edustavampina päivinä olenkin yleensä turvautunut martenseihin. Jotka ovat nyt siis osoittautumassa kelvottomiksi. Oma syy, maiharipäivinä olenkin yleensä koko päivän jumittanut maihareissa, seuraavien maihareiden kanssa en kyllä tee sitä erhettä ( ja sitten, kun jostain löytäisi fiksut työkengät, se onkin asia erikseen!).

Niin, kaikessa loogisuudessa olisin kiltisti hankkinut itselleni fiksut talvikengät, mutta ostinkin kiilakorkotennarit. Toisaalta, jos talvi on nyt mitä se tähän asti on ollut, tulevat nämä yksilöt olemaan ne fiksut talvikenkäni. Joka tapauksessa olen ihaillut kiilakorkotennareita jo kauan, rakastan niissä sitä kömpelöä möhkälemäistä ulkomuotoa, sporttisuutta ja tiettyä vanhusten tukikenkäfiilistä. Kiilakorkotennarit jalassa ei voi olla huono fiilis, päin vastoin voin kuvitella ne jalassa olevansa turvassa pahalta maailmalta. Niissä on jotain alkukantaista, turvallisuuden tunteeseen kietovaa hohtoa! Liekö sitten se, että ne myös muistuttavat lapsuuden tarralenkkareita ja sitä tunnetta, kun sai olla lapsi eikä murehtia aikuisten asioita?

Aluksi ajattelin, että tilaan kengät ebaysta halvalla mutta eräs päivä sovittaessani Spirit Storen halpoja kiilakorkotennareita tulin toisiin aatoksiin. Ne olivat niin kamalan tuntuiset jalkaan! Hyviä kenkiä ei saa halvalla, se jos mikä on päivänselvä asia. Koska kiilakorkotennarit loistavat Suomen kenkäkauppojen hyllyillä ei-oon kohdalla ( toisaalta, en kyllä ole ehtinyt tehdä tämän asian suhteen perusteellista tutkivaa journalismia ), päädyin tutkimaan nettikauppojen valikoimaa. Eniten omaa silmää ja kukkaroa miellyttävän vaihtoehdon löysin Zalandosta, vaikka mieli tekisikin boikotoida kyseistä kauppaa sen hirveän mainoksen takia. Nyt sitten odotellaan pakettia saapuvaksi, toivoen kenkien osoittautuvan koon ja kaiken muunkin suhteen nuhteettomiksi. Aion yhdistää kengät ihan kaiken kanssa, kiilakorkotennarit ja vintagemekot saavat kyllä sopia yhteen luvan kanssa! Farkkujen ja muiden housujen kanssa kengät ovat ihan ässäpari, se on totta puhuakseni realistisin yhdistelmä, missä minut tullaan näkemään ( toki myös laitan paidan kiltisti ylle, hehheh).

Mitäs muut ovat mieltä, kiilakorkotennarit, koliseeko vaiko olisiko tämäkin trendi saanut jäädä vain ajatuksen asteelle?

9 kommenttia :

  1. Heh, munkin piti boikotoida Zalandoa sen mainoksen takia mutta sitten jossain sivubannerissa pyörivät kengät sai nyt pyörtämään päätökseni. Kiilakirkotennareihin mulla on ristiriitaisia tunteita. Toisaalta niissä on jotain hauskaa ja käytännöllisen oloista, mut voisko nyt jotain korollisia tarralenkkareita pitää esim töissä... Ja niistä kun mielestä fiksuimmat on mokkanahkaa eli tuhoaisin ne heti tässä kurasäässä... Eli toistaiseksi eivät oo päätyneet kun ostoskoriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zalandossa on se hyvä puoli, että valikoimaa löytyy :) Ja voin kyllä uskoa, että kiilakorkotennarit herättävät ristiriitaisia tunteita, munkin mielestä ne fiksuimman näköiset ovat mokkaa! Tilasin mokkaiset yksilöt, täytyy nyt vaan toivoa, että en niitä ihan heti onnistu tuhoamaan :)

      Poista
  2. Hah ei pitäis kirjottaa kommentteja kännykällä kun autokorjaus muuttaa puolet pikkusanoista...

    VastaaPoista
  3. Mä pohdin samaa omassa blogissa joku aika sitten ja nyt voin myöntää tappioni, sillä ostin viime viikolla omani. Ja ne ovat ihanat. Noissa pätee silti sama kuin kaikissa kenkämalleissa, että niistä löytyy niitä hienoja yksilöitä ja sitten niitä kamaluuksia.
    Edelliseen kommenttiin viitaten minäkin kurkin kiilakorkotennareita Zalandolta, mutta juurikin mainoksen takia jätin tilaamatta sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahhaa, toivon mukaan Zalandon mainosmiehet googlettavat ahkeraan, mitä Zalandosta puhutaan ja täten vaihtaisivat mainosta, en ole ensimmäinen joka on aiheesta avautunut :D Mutta joo, olen samaa mieltä, kaikista kenkämalleista löytyy kivoja ja ei niin kivoja! Mä kyllä niin hyvin kykenen kuvittelemaan sulle KKT:t, vielä en osaa sanoa onko omani ihanat kun paketti vielä saapumatta :T

      Poista
  4. Joo siis voi kiesus sitä mainosta, ärsyttävämpää saa hakea! En jotenkin yhtään kestä sen äijän kitisevää ääntä, menee telkka heti mutelle kun mainos alkaa:D

    Kiilakorkotennarit ei noin trendinä kyllä kolahtanu mulle, mutta myönnän että on niitä kivannäkösiäkin olemassa ja riippuu paljon just miten ne yhdistää muuhun asuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan älyävät vaihtaa mainoksen toisenlaiseksi, tosin enpä ole sitä nyt hetkeen telkasta bongannut-onneksi :)

      Mä olen kyllä syttynyt noille kengille, vielä kun vaan saisi sen paketin ihan kotiin asti, pikkaisen on nyt mutkia matkassa asian suhteen ^_^

      Poista
  5. Minä meinasin sortua jo tämän vuoden ensimmäisellä Amsterdamin reissulla alkuvuodesta. Jäi sitten kaivelemaan sen verran paljon, että tällä kertaa nappasin mukaani nuo ihanatkamalat. Okei, okei. Olen jo koukussa. :D

    VastaaPoista