Pages



21.8.2013

Luku 348.

hya2 hya3 hya1

Toin eräänä päivänä kirppikseltä euron maksaneen ysärimekon kotiin. Mekko oli aika karmea mutta näin sen potentiaalin, sille täytyisi vaan näyttää vähän saksia ja kauan haaveilemani grungemekon aukko olisi vaatekaapissani täytetty!

Eilen illalla, kahdentoista tunnin työpäivän (!!) jälkeen tilanne vaati nollausta ja väsyneenä päätin saksia mekon uuteen uskoon. Silloin tajusin kantaneeni kotiin ehdan Hyacinth mekon! Hetken mietin, säilyttäisinkö mekon sellaisenaan mutta järjen ääneni sanoi minun yhä olevan 29-vuotias nuorison edustaja, ei 60-vuotias brittilady.

Ja kylä se ilme vaan raikastui niinkin pienellä operaatiolla, kuin helman lyhentäminen sekä hihojen muokkaus. Hihoihin ompelin rypytyksen, se oli minuutin pikamuokkaus kun ymmärsin mielentilani olevan sen verran hervoton, ettei nyt kannattaisi lähteä hihoja saksimaan.

Mekko on juuri sellainen, minkä perään olen haikaillut, sitten kun syksy saapuu yhdistän sen maihareiden kanssa mutta niin kauan kuin lämpöä piisaa, kuljen maailman parhaimmissa puukengissä.

18.8.2013

Luku 347.

Manteli

Manteliöljy oli sellainen asia, jota minun piti aina muistaa ostaa, jo tyyliin vuodesta 1999. Ensimmäisen kerran öljy hiipi tajuntaani lukiessani naistenlehtien manikyyriniksejä, joissa aina vilahti manteliöljy. Sain kuitenkin aikaiseksi ostaa öljyä vasta viime syksynä, kun siihen luontaistuotekaupassa törmäsin. En tiedä, aiemmin vaikutti siltä että kyseessä on hyvinkin hifistelytuote, jonka saatavuus on kehno. Tai siis, sitä joutuu metsästämään kissojen ja koirien kanssa!

Oma öljyni on ostettu siis luontaistuotekaupasta, se on merkiltään Valioravinnon eikä se ole mitään hifilaatua. Jostain satuin lukemaan, että öljyissäkin on eroja, teoriassa varta vasten kosmetiikkaan valmistetut olisivat "ravinteikkaampia"? Itselleni ei nyt niin ole väliksi, sillä tämä öljy on ajanut tehtävänsä vallan mallikkaasti ja sen tehon huomaa vasta sitten, kun unohtaa tuotteen olemassa olon, kynsinauhojen protestoinnilla!

Käytän öljyä iltaisin, holvaan sillä kädet, kynnet ja kynsinauhat perusteellisesti hieroen. Tämän jälkeen saatan vielä lisäillä käsirasvaa mutta pelkällä öljylläkin pärjää yllättävän hyvin. öljyn ja meikäflikan yhteiseloa on huomattavasti helpottanut öljyn siirtäminen erilliseen pumppupulloon vaan täytyy sekin myöntää, ettei kyseessä todellakaan ole laadukkain puteli. Pullo kun pruukaa truutata öljyä välillä miten sattuu ja miten paljon. Olen myös lukenut, että öljyt kannattaisi säilyttää tummissa pulloissa, jolloin valo ei pääse niitä härskiyttämään ja kallisarvoisia ravinteita pilaamaan.

Manteliöljyyn onnistuin ylipuhumaan myös äitini, joka on muuten malliesimerkki rasvojen tehosta. Äitini ei juuri liiemmin ole itseään rasvaillut ja nyt, tyttärensä hienolla painostuksella aloitettuaan ihon hoivaamirutiinit, ero entiseen on silminnähtävissä! Ja sen olen hänelle muistanut mainita, mikä onkaan parempi motivaattori kuin kannustava palaute ^_^!

13.8.2013

Luku 346.

ADD1

Lupailin kertoa L'ateriel L'atelier des Delicesin meikinpoistovedestä tarkemmin ja nyt niitä mietteitä olisi tarjolla. Tällä hetkellä kosmetiikkarintaman eräs kuuminta hottia tuoteryhmä koostuu meikinpuhdistus- aka misellivesistä*. Sellaiseen haksahdin itsekin, tai olisin jo haksahtanut ajat sitten, mikäli eteen olisi tupsahtanut tuote sopivalla inci-listalla varusteltuna. Minä kun en halua lotrata propylene glykolin kanssa. Niitä kun apteekkituotteet olivat pullollaan, pois ne minun peilikaapista!

Lähtökohtaisesti en jaksa uskoa, että tuotteella saisi oikeasti meikin puhdistettua. Rehellisesti sanottuna en ole edes kokeillut, paitsi yhden kerran ennen hikilenkille lähtemistä pyyhin meikkipuuterin jämät pois. Minun ihoni vaatii perusteellisen puhdistuksen, muuten se vetää itsensä tukkeumille.

Mutta kuulkaas, aamuputsarina tämä toimii vallan mainiosti ja siihen tarkoitukseen sen hommasinkin! Välillä olen käyttänyt tätä iltaisin kasvovetenä, silloin kun olen sortunut pesemään kasvot suihkussa vain yhdellä puhdistusaineella. Itseäni ahdistaa ajatus aamuisesta, lavuaarin äärellä suoritetusta vesipesusta, siitähän saa slaaginkin! Olen erittäin kiitollinen, että voin tarpeen vaatiessa lämpimän vällyn välissä unenpöpperöisenä puhdistaa kasvot aina sopivan lämpimällä puhdistusvedellä. Mahdollisimman lempeä aamuherätys, kyllä kiitos minulle!

Tuote lupaa olevansa hajusteeton vaan kyllä minä tunnistan, ihanan karvasmantelin. Tämä tiedoksi heille, jotka olettavat tuotteen olevan tuoksultaan neutraali,  tuoksu tulee siis raaka-aineista. Ja incihän on seuraavanlainen:

AQUA / WATER / EAU
CENTAUREA CYANUS FLOWER WATER
GLYCERIN
POLYGLYCERYL-4-CAPRATE 
ALOE BARBADENSIS LEAF JUICEPOWDER
SODIUM BENZOATE
BENZYL ALCOHOL
DEHYDROACETIC ACID

Vettä, ruiskaunokkivettä, kasvipohjaista glyserolia, ??, aloe veraa, sekä loput maalaisjärjellä ajateltuina säilöntäaineita. Itse en kyllä keksi, miksi tuote mielestäni tuoksuu karvasmantelille, tosin minulla ei ole käsitystä, mille ruiskaunokit tuoksuvat. Benzyl Alcohol on muuten mainittu 26 allergisoivamman hajusteen listauksessa mutta voisin veikata, ettei se ole tässä tuotteessa tuoksua tuomassa ( tai sitten se aiheuttaa tuon karvasmantelin tuoksun!). 

Minun herkkä ja tukkoisuuteen taipuvainen ihoni on ihme ja kumma hyväksynyt tuotteen ilman suurempia nikotteluita, tykkään tästä oikeastaan hyvin paljon! Tuote jättää mukavan ihotunteen, teoriassa kuumempina kesäpäivinä en tarvitsisi "aamupesun" jälkeen rasvaa, mutta kun minkäs rasvalotraaja itselleen mahtaa. Nyt vaikuttaisi siltä, että misellivedet ovat jääneet ollakseen osa tämän flikan aamurutiineja!

*Jos ihmettelette, että mikä ihmeen misellivesi, niin täällä, täällä ja täällä on aiheesta tietoa. Mutta yksinkertaisuudessaan voisi sanoa, että ajaa hyvin saman asian kuin kasvovesi, ollen kenties puhdistavampi. 





6.8.2013

Luku 345.

684.13 682.13

Ai että, nämä keinonahkashortsit löytyvät yhä useampana päivänä jalastani. Vaikka ulkona olisikin lämmin. Myönnän myös haaveilevani keinonahkaisesta kellohameesta, ronskin materiaalin kohdatessa sievän mallin ei lopputulos voi olla kuin mieletöntä! Keinonahkainen kellohamehan olisi myös vilpoisempi, täytyy ehdottomasti sellainen vielä ommella, jo vaikka ensi kesää silmällä pitäen.

Tänään verhosin jalat kevein denierin, koska epilaattorilakko. Tai suomeksi sanottuna, jalat odottavat sitä hetkeä, että saisin kaivettua kyseisen laitteen esille. Yläosan virkaa toimitti itse ommeltu, galaksihenkinen viskoositunika ja jalkaan sujautin Vagabondin mokkaiset korkokengät, alelöytö viime talvelta. Ja kyllä, omistan samat myös vihreinä, enkä tunne edes syyllisyyttä, sillä malli on mitä mainioin eikä minulla ole ollut mustia perus korkokenkiä. Kyllä sellaiset jokainen friidu tarvitsee!

3.8.2013

Luku 344.

ADD1

Olen niitä ihmisiä, joiden mieli on kuin tuuliviiri, tietämättä ollako lintu vai kala. Haluan saada kaiken, mutta en kuitenkaan. Ristiriitaisuus on siis enemmän kuin tuttu tunne. Kyllästyn helposti, varsinkin jos uusi hurahduksen kohteeni ei osoittaudukaan maata mullistavaksi keksinnöksi.

Onneksi tämä ei kuitenkaan koske ihmissuhteita. Eikä ruokavaliota. Eikä kodin sisustusta. Eikä nykyään vaatekaapin sisältöä. Vaan, tadaa, kosmetiikkaa!

Vielä talvella vannoin, etten koske pitkällä tikullakaan mihinkään kosmetiikkaan, joka on luonnonmukaista. Traumat iholle sopimattomista tuotteista olivat niin tuoreessa muistissa, vaan aika parantaa haavat. Ja aina kesää kohden mennessä, sisäinen hippityttöni ottaa yliotteen ja haluaa käyttää keholleen mahdollisimman luonnollista kosmetiikkaa. Itseasiassa käyttäisin luonnonkosmetiikkaa muuten täyspainoisesti, ellen olisi herkistynyt joillekin, kosmetiikassa käytettäville ainesosille. Itse epäilen syypäänä olevan lisättyjen hajusteiden, mutta missään allergiatesteissä en ole käynyt. Ja jos herkistyminen on lievää, näkyisikö se edes testeissä, lisäksi täytyy huomioida, että kosmetiikka on kemiaa ja jossain tuotteessa ainesosien sekoitus voi yhdessä olla ihoa ärsyttävä. Kosmetiikkaherkkien ei oikeastaan auta kuin selvittää kokeilemalla, miten iho reagoi, ellei sitten ole selvästi tiedossa allergiatestien kautta oireita aiheuttava aineosa.

Itselläni herkistyminen lähti liikkeelle Ecoverin pyykinpesuaineesta, sitä aiemmin olin käyttänyt hajustamatonta Erisania, koska elämänkumppanini on astmaattinen allergikko. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kropan kutina ja kuivat läikät johtuivat pyykinpesuaineesta, vielä tästä myöhemmin hoksasin mikä siinä pyykkäysnesteessä mätti, eteeriset öljyt. Siitä hetkestä lähtien aloitin hajusteettomien vartalotuotteiden käytön ja ne viimeisetkin psoriasisläikät parantuivat suorastaan silmin nähden! Kasvotuotteiden suhteen välttelin alkuunsa tiettyjä hajusteita, kunnes lopulta uskoin, että ehkä kannattaisi suosiolla vältellä niitä 24 muutakin yleisimmin allergisoivaa hajustetta. Kasvojen näppyongelma hävisi sen jälkeen, kun siirryin niissäkin mahdollisimman neutraaleihin, synteettisiin tuotteisiin ( mutta palasi takaisin, kiitos luomumman naishormonielämän. Kenties iloitsisin niistä synteettisistä tuotteista par'aikaa, ellei sekaisin olevat hormonini keksisi puskea kaikkea paskaa hipiälle ).

Mutta kuten kerroin, kaipuu luonnollisempiin tuotteisiin on ilmeisesti minuun ohjelmoitu. Päätin aloittaa tutkimusretken varovaisesti, hankkimalla alkuunsa hajusteettoman kasvojen puhdistusveden. Jos se sopisi, voisin uskaltautua kokeilemaan muitakin, luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita. Vielä en paljasta, miten kävi, sillä muuten postaus olisi aivan liian pitkä mutta tämä toimikoon hyvänä alustuksena, että missä mennään ( Jouko ja Kosti   ^_ ^ ! )