In this Light

Kauneusblogi

Luku 353.

poola1 poola2

Kävin viime viikonloppuna elämäni ensimmäisen kerran Designmarketissa. Kyllä, ensimmäisen kerran. Aiemmin olen ollut joko matkoilla muilla mailla tai huomannut tapahtuman vasta sitten, kun sen ostossaldoa on muissa blogeissa esitelty.

Tänän vuonna tilanne oli kuitenkin toinen ja lähdin markkinoille Norsiksen sekä hänen siskoksa kanssa, ostoslistalle riipustettuna yksi täsmäostos, Poola Katarynan pupukorvikset. Olen haaveillut näistä jo reilun vuoden verran ja vihdoin ja viimein ne ovat minun, omat pupuset! Minusta on muuten kovaa vauhtia tulossa pupufani ja voisin jopa harkita oman suloisen pehmeän ja pikkuisen pullean pupun ottamista, jollei elämänkumppanini olisi allerginen.

Pupukorvikset ovat hyvät arkikorvikset, ne ovat minun vaihtoehto pienille sieville helmikorviksille. Pehmeä, tyttömäisen naisellinen mutta ei silti liian, hmm, aikuismaisen lookin tuova asuste. Helmikorviksien kanssa olisin liian aikuinen, puput korvissa taas sopivan aikuinen. Ja ovathan nämä korviin päätyneetkin, jo useampana päivänä!

Ps. Ai gauhea, anteeksi huonosti levitetty meikkivoide rajoineen mutta voisin vannoa, ettei livenä tilanne ole nyt noin paha, vaikka nyt ilmeisesti joko meikkivoide lisäkkeineen on hapettunut tai meikäflikan kalpeus ottanut aimon harppauksen etiäpäin.

7 Kommentit

  1. Ihanat puput. Olen törmännyt noihin jossain ennenkin, naistenlehdessä tai jonkun blogissa ja ajattelin silloin että tuollaiset pitäisi saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puput on ihanat! Mäkin olen törmännyt näihin ( tai sitten lintuihin) ainakin Me Naisissa tai peräti Eevassa ( anopillani lukiessa ) ja se vain vahvisti ihastusta :) Jos oikein ihastuit, niin Poolaltahan saa näitä suoraan tilattuakin :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Jestats, mitkä triplaklikkaukset onnistuinkaan napauttamaan, ne on nyt siis poistettu!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow