In this Light

Kauneusblogi

Luku 366.

WP_000695

Kylä se on vaan niin, köyhän ei kannata ostaa halpaa. Näin köpelösti kävi kesällä ostamilleni kympin aletennareille. Myönnetään, meikäflikassa on pahaa jalan vatkaajan vikaa istuessani mutta silti, tämä on kenkien puhkikulumisen huipennus! ( No olisi minulla takataskussa yksi toinenkin stoori mutta kerrottakoon se joskus toiste, jos kerrottakoon. )

Tästä suivaantuneena päätin ostaa elämäni ensimmäiset Converset, onnistuin löytämään sellaiset alehintaan K-Kengästä mutta perhana, hyllystä ei löytynytkään toista paria! Sisuunnuin sen verran kenkäkarmalleni että päätin etsiä moiset netistä alennettuina ja uskomatonta mutta totta, niin sen tein. Päivääkään en ole katunut Conversejengin kelkkaan hyppäämistä, nämä ovat nimittäin tähän mennessä kokeilluista Ramotossuista juuri minun jalalleni parhaimmat! Ethleticit olivat aavistuksen painavan oloiset ja nuo kympin kengät todellakin kovat koppurat, Converset sen sijaan ovat kuin silkkii. En ole saanut yhden yhtä rakkoa, pohja on ihana pehmeä ja elastinen. Ja ovat nämä niin kivan näköisetkin! Mitä tästä opimme, kannattaa suhtautua suurella varauksella kenkiin, joiden hintalappu on vain muutaman kympin arvoinen- toki lupaan raportoida jos nämä kengät kuluvat liian nopeasti puhki.

  tennarit1tennarit2 tennarit3

2 Kommentit

Lähetä kommentti

Follow