Pages



31.1.2014

Luku 378.

Lomogram_2014-01-31_10-05-18-PM Lomogram_2014-01-31_10-09-41-PM

Olin aiemmin suuri kirppishai, kirppisten kiertely oli joka viikkoinen huvi ja harraste. Olen oikeastaan ostanut kaikki takkini ja nyttemmin käytössä olevat laukkuni kirppiksiltä, on ollut hienoa huomata useiden niistä kulkeneen rinnallani vuosia ja luoneen tyyliini tiettyä kerroksellisuutta- siis sitä sellaista, että vaikka ikää tulee lisää, tyyli elää ja kehittyy, niin tietyt jutut säilyvät mukana. Ja näyttävät aina vähän kuitenkin uudelta, silloisenkin elämänvaiheen läpi katsottuna.

Joka tapauksessa kirppiksillä kiertely on jäänyt viime aikoina vähemmälle ja niiltä löytöjen tekeminen sitäkin vähemmälle. Kävin marraskuussa ystäväni kanssa pikaisella kirppiskierroksella, jonka saldona oli pyöreä nolla kirppislöytöä. Sama homma oli aiemmin syksyllä lähikirppikseni kanssa, en vain löytänyt mitään ostettavaa. Siksi olinkin tällä viikolla kirppikselle mennessäni skeptinen, josko nytkin poistuisin tyhjin käsin.

Vaan kuinka väärässä olinkaan. Tuo kirppisreissu oli suorastaan jo utopista ja minun olisi tehnyt mieli hehkuttaa löytöjäni kirppiksen käytävillä vastaantulleille kirppistelijöille, mutta pidin riemut mahassa ( koska ajattelin, että joku voisi vohkia löytöni ). Löysin ensimmäisten minuuttien aikaan Samujin jakun hintaa KAKSI JA PUOLI EUROA (!!!!), hetken päästä silkkisen, pussy bow-henkisen vintagekauluspaidan ja lopulta kuvissa näkyvät, Dr Martensin korolliset nilkkurit kuudella eurolla. Minun tekisi vieläkin mieli nipistää itseäni, en meinaa millään uskoa, että yhdellä kertaa tekee tällaiset löydöt. No, onpa kaverini bongannut Acnen korkokengät muutaman euron hintaan, kaikki on mahdollista.

Moni ihminen sanookin, ettei koskaan löyydä kirppiksiltä mitään. Ihmiset varmaan jakautuvatkin niihin, jotka tekevät löytöjä ja niihin, jotka eivät löydä koskaan mitään. Mutta olen sitä mieltä, että truekirppislöytöhaukaksi voi itsensä kouluttaa, jos vain niin haluaa. On oikeastaan kaksi tärkeää asiaa, joiden ansiosta joko tekee löytöjä tai sitten ei tee.

1. Käy kirppiksillä usein. Ota selville, onko käymälläsi kirppiksellä joku tietty päivä, jolloin myyntiin tulee eniten uutta ( heh ) tavaraa. Näin saatat olla paikalla juuri silloin, kun myyntiin on tullut kauan etsimäsi asia!

2. Tiedä, mitä etsit. Itse toivon viime kirppiskerralla löytäväni jakun (löytyi ) ja olin jo pidemmän tovin haaveillut korkeakorkoisista, paksupohjaisista nilkkureista ( löytyi ). Anna kuitenkin myös tilaa spontaaneille löydöille ( silkkikauluspaita ) mutta pidä kuitenkin järki kädessä, aivan kaikkea ei tarvitse ostaa ( jätin ostamatta Bossin neuletakin, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan tyyliäni ja boyfriend-farkut, jotka olivat loppujen lopuksi liian isot ).

Näillä kahdella ohjeella milestäni pääsee jo pitkälle. Tuleeko muille mieleen muita? Entä mikä on teidän ikimuistoisin ja paras kirpputorilöytö? Itse kyllä sanon tuon Samujin jakun sekä näiden Martensien kuuluvan siihen kastiin itselläni!

6 kommenttia :

  1. Jee, ihania löytöjä :) Mun super-ilostuttavat löydöt on viime joulukuulta keltainen kirjotuskone ja Lomonosovin bambi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoituskone on ihana ja bambeja ei sulla voi olla liikaa :)

      Poista
  2. Itselle tärkein kirppisvinkki on SOVITA. Sovita aina, vaikka se olisi vain t-paita ja vaikka se tuntuu usein työläältä ja turhalta. Itse ainakin aikoinaan ajattelin tyyliin "noh, jos ei se sovi/ole hyvä, niin eihän se maksa kuin 50 senttiä, sen voi sitten panna kierrätykseen". Tämä johti siihen, että kotiin tuli kärrättyä varmaan kymmenien eurojen edestä halpoja rättejä, jotka olivat syystä tai toisesta epäsopivia. Sovittamalla säästää rahaa ja kaappitilaa, kun kotiin tulee vietyä vain sellaisia vaatteita, jotka oikeasti näyttävät hyvältä päällä ja pääsevät käyttöön. (Tämä tietysti pätee myös uusia vaatteita shoppaillessa, mutta erityisesti kirppiksellä, missä on helppo sortua ostamaan halpaa sovittamatta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, sovittamatta kun ostaa, niin silloin tekee ne hudit. Näin se menee :T

      Poista
  3. Onneksi olkoon ihastuttavista löydöistä!

    Olisiko sulla antaa jotain tipsejä Helsingin parhaista kirppiksistä? Itse olen tehnyt parhaat löytöni Kaivarin Kanuunasta ja Hakaniemen Fidalta, mutta voisin mieluusti vähän laajentaakin repertuaariani. Kaikenkaikkiaan Helsingin apajat ovat kyllä mielestäni huomattavasti nihkeämmät kuin esim. Tampereella. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse en niinkään osaa Helsingin parhaista kirppiksitä vinkata, kun Valtterikin lopetti..mutta Mäkelänkadun varrella on pari kiintoisaa kirppistä. Jos on mahdollista lähteä Helsinkiä pidemmäs, niin esim. Tuusulassa Femmatori on hyvä ja iso kirppis, Korsossa Sun-kirppis ( tätä ei porukka ole vielä ehkä kovin hyvin löytänyt )..ja Järvenpäässä on muuten tosi hyviä kirppiksiä! Itsekin fanitan enten maakuntien kirppiksiä, niistä voi tehdä hyviä retrolöytöjä. Moni pk-seudun kirppis kun aika täynnä sellaista H&M/Gina nöyhtävaatteita :T Ja ai niin, Espoossa oleva Akseli on hyvä, tiedän yhden frendin joka tekee sieltä ihan uskomattomia löytöjä!

      Poista