In this Light

Kauneusblogi

Luku 383.

uhana1 uhana2 uhana5

Kun ensimmäisen kerran näin Uhana Designin huppuhuivin, tiesin tiemme joskus kohtaavan. Huivi on osoittautunut todella suosituksi ja se löytyy mm. Oi mutsi mutsilta sekä Nelliinalta. Nelliina oli muuten saanut huivin lahjaksi mieheltään, suomalainen indiedesign on varsinkin näinä kansantaloudellisesti epävakaina aikoina todellakin ässä lahjaidea ( vink vink vaan miekkoselleni )! Huivi on suunniteltu ja valmistettu Suomessa ja tämän tuotteen suhteen voinkin rinta rottingilla sanoa tuntevani toisen suunnittelijoista. Materiaalina on pehmeä ja ainakin minua kutittamaton merinovilla.

Huivi on hyvin monikäyttöinen, se toimii niin hupun kanssa kuin ilman sitä. Itse olen sen verran kaulahuivifriikki, että sellainen löytyy kaulastani aina talvisin, pitkälle kevääseen ja aika aikaisin syksyllä. Luulen, että tästä huppuhuivista tuli viralllinen seuraaja sille harmaalle jumitushuiville, joka oli hätäostos Berliinissä palelleelle bloggaajalle pari, kolme vuotta sitten. Mustavalkoinen on lisäksi omassa vaatekaapissani ajaton yhdistelmä, joten eiköhän huiville ja meikäflikalle tule paljon yhteisiä vuosia-varsinkin kun tämän käyttöön ei painonvaihtelut vaikuta!

ps. En muuten reissuun lähtiessä kuvitellut, että meikäflikasta kuoriutuisi pieni papu!

2 Kommentit

  1. Uhanalla on muitakin ihania tuotteita, itse ihastuin mustaan huppumekkoon. Ihanan lämpöinen vaate ja mukava kuin mikä. Sen verran hintava mekko kuitenkin on että en ole raaskinut sitä vielä hommata, mutta ehkä aloitan huivista. Tuo siksak-kuvio on alkanut miellyttää omaakin silmää kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhanalla on kyllä ihania tuotteita! Kesäksi on tulossa ihana mekko ja myönnän odottavani ensi syksyn pipoja..:D Facebook sivuilla noihin ihanuuksiin olen törmännyt. itse ajattelen, että tämä on sijoitus, nyt viikko pari sitten siivosin eteisen ja aika paljon tuli törmättyä huiveihin, joita en vaan käytä. Mulla on talvella käytössä se harmaa, nyt uutena tämä Uhanan huivi ja satunnaisesti joku muu-miksi siis varastoisin nurkissani ylimääräistä tavaraa, jota en edes käytä? :D Eli iso kasa huiveja lähtee kiertoon. Muut varmaan nakkaan Uffalle, mutta venäjämummohuivit saatan myydä kirppiksellä/huutiksessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Follow