Luku 387.

 On hassua, kun tiedostaa olevansa vanha, muodin kiertokulun kautta. Tältä on varmaan äidistäni tuntunut, kun tytär on kiskonut ylleen äidin trumpettifarkut ( joihin muuten tasan mahduin kuudennella ja seitsemännellä luokalla, sen jälkeen ahteri- ja reisiosasto kävivät niin isoiksi...on ne 70-luvun nuoret vaan olleet riukuja, huhhuh! ). Kietaisupaidat, voi kuinka hullun kuumina kävimmekään teihin, koko meikäflikan kaveripiiri siis, kakstonnarin alkupuolella. Itselläni oli mm. kauluspaitamainen kietaisupaita, trikoisia kietaisupaitoja..kaikenlaisia. Ja paljon myös itse tehtyjä. Voi juma, kuinka ihania ne olivatkaan!

Kietaisupaidat kuitenkin koki kohtalonsa, pitkät, tunikamittaiset paidat syrjäyttivät ne. Moni myös huokaisi helpotuksesta, enää ei tarvinnut pelätä, että ahteri ja selkäosa vilahtaisivat paidan helman alta, kun paita verhosi jo pyllynkin. Itse tosin hurahdin mekkoihin ja ne vasta käteviä olivatkin!

Mutta niin se muoti kiertää ja nuo kakstonnarin alun kietaisupaidat ovat tulleet takaisin, samoin myös lyhyempään pituuteen leikatut puserot. Itse alkuun hymähtelin kietaisupaidoille, sovittaen yhtä yksilöä ja todeten, ettei meistä nyt tainnut tulla kavereita. Vaan niin minäkin käänsin kelkkani ja eilen kannoin kassalle maailman nokkelimman kietaisupaidan. Sellaisen, josta funktionaalisiin vaatteisiin hurahtanut ihminen unelmoi. Tätä kun voi käyttää kummin päin vaan! Kietaisuosa voi olla kuten kuvissa, selän puolella tai sitten, kuten se yleensä on totuttu näkemään. Myönnän, että itseäni kiehtoo huomattavasti enemmän tämä näin päin puettuna. Selän vilauttelu on kivempaa, kuin etumuksen.