In this Light

Kauneusblogi

Luku 409.

mango5
mango9
mango8
mango1


Olen viime aikoina hämmästynyt, kuinka lämpimäksi ihoni sävy onkaan muuttunut, mutta onhan se, jos puolisen vuotta juo joka viikko keskimäärin kaksi litraa porkkana-sitruuna-omena tai porkkana-kurpitsa-omenamehua! Tänä kesänä rusketuinkin todella hyvin ja rusketuksen sävy onkin ollut mielestäni kultaisempi aiempaan verrattuna, rusketus on myös ollut hyvin kestävä. Muistaakseni on ihan tehty tutkimuskin, kun koehenkilö rupesi syömään kasviksia reippaasti, hänen ihonsävynsä muuttui ja moni kokikin sävyn muuttuneen viehättävämmäksi. Toki kasvoillani oleva mineraalimeikki lämpimän sävynsä ansiosta korostaa ihon sävyä vielä lämpimämmäksi, mutta yllättävän hyvin se kuitenkin kasvojeni sävyyn istuu, vaikka onkin sävynä yllättävän tumma. Mineraalimeikit kun vaan pruukaavat monesti olemaan todella vaaleita iholle levityksen jälkeen, jopa aika tummatkin sävyt, ainakin itse koin sopivan sävyn etsimisen hankalaksi. Mutta nyt löydettyäni sen itselleni sopivan mineraalimeikkisarjan, aion olla sille uskollinen!

Lämpimät sinisen ja petroolin sävyt saavat oman ihoni suorastaan hehkumaan, siksi en voinutkaan vastustaa tätä Mangon mekkoa. Lisäksi se on malliltaan ihastuttava, minulle itseasiassa tuli mieleen Whyredin muutaman vuoden takaisen syysmalliston silkkimekko, johon en silloin raaskinut sijoittaa. Tennareiden kanssa look on moderni, nilkkureiden ja huopahatun kanssa ihanan boheemi, tiedättekös vähän grunge mutta kuitenkin 70-lukua huokuva.

Mango-vaateketju on omissa silmissäni ollut vähän blääh, liikkeiden esillepano sekava eikä minun ole tehnyt ikinä mieli ostaa ko. ketjusta yhtään mitään. Mutta kas, satuinpa ostoksille Jumbon uuteen liikkeeseen, jonka miljöö oli suoraan sanottuna shoppailuun inspiroiva. Vaatteet olivat ilmavasti esillä, liike oli valoisa ja taustamusiikki, josta tuli mieleen Peaking Lights ja Lykke Li, kruunasivat oman ostokokemukseni. Se on välillä pienestä kiinni, mutta huomaan kyllä jos liike on sekainen, sokkeloinen, tuotteet ahtaasti esillä tai taustamusiikki huonoa ja kenties liian kovalla, ahdistun ja haluan vaan äkkiä pois.

2 Kommentit

  1. Upea mekko! Ja väri sopii tosiaan sulle loistavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä oli kyllä vaaterakkautta ensi silmäyksellä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow