In this Light

Kauneusblogi

Luku 417.

isadora3
isadora9
isadora15
isadora16
isadora17


Minulla on meikkaamisen suhteen kausia, joskus meikkaan enemmän, joskus vähemmän. Silloin kymmenen vuotta sitten meikkiini kuului meikkivoide, kulmien ehostus, ruskean sävyinen luomiväri ja rrrunsaaasti ripsiväriä. Poskipunaa saatoin sipaista, mutta esimerkiksi aurinkopuuteri ja huulipuna olivat vieraita elementtejä meikipussissani. Jossain vaiheessa meikkirutiini yksinkertaistui ripsiväriin, meikkipohjaan ja kulmien ehostukseen sekä satunnaiseen poskipunaan. 

Tällä hetkellä, jos minulla on siis vain aikaa, tykkään kyllä puleerata meikkipurkkieni parissa! Taidot ovat päässeet ruostumaan ja en kyllä arkiaamuisin oikeastaan ehdi panostaa silmämeikkiin kuin ripsarin verran. Vapaapäivät ovatkin sitten taas sitä meikkileikkiaikaa mutta tottakai suon myös iholle meikittömiä hengähdyshetkiä. Vapaapäivien meikkihetkissä on myös se ajatus taustalla, että niiden ansiosta saan harjoitusta pensselöintiin ja suteiluun, harjoituksen ansiosta ehkä uskaltaudun ottaa haltuun arkimeikissäkin ripsiväriä vaativamman silmämeikin!

Tässä meikissä on siis käytetty yllättävän monta tuotetta, silmiin sudin Zuiin kulttimaineessa olevaa Chestnut luomiväriä sekä Terre d'Ocin lilaan taittavaa ruskeaa Marron Telouer 405 luomiväriä. Zuii on luomella ja Terre varjostuksissa luomivaossa sekä silmän ulkonurkassa. Poskilla on eräs suosikkiposkipunani, Zuiin Peach. Terre d'Ocin aurinkopunaa Soleil doré Sahara 802 olen sipaissut ohimoille, poskiluun alle, leukalinjaan sekä pienen töpäyksen nenän päähän. Poskipään ylle taasen sipaisin Terre d'Ocin kylmän lilan sävyistä luomiväriä Rose Kelaa 402. En ollut ihan täysin vakuuttunut sen laadusta luomivärinä mutta korostustuotteena tuo hohtava ja haalean jäljen jättävä tuote on mitä mainioin! 

Kulmat ehostin Kicksin kulmakynällä, joka on omaan makuuni aivan liian pehmeä, kova kynä sopii kulmiini paljon paremmin. Lämpimän sävyisen meikin raikastaa Isadoran huulipunakynä, 05 Pink Punch. Täytyy sanoa, että tykkään todella paljon näistä kylmiä ja lämpimiä sävyjä yhdistelevistä meikeistä ja Tunnetilan Ninahan reportoi Isadoran meikkitaiteilijan mielenkiintoisista väriteorioista, jonka perusteella koen kylmän sävyiset huulituotteet mielenkiintoisina.


2 Kommentit

  1. En ehtinyt edes lukea tekstiä kun jo katsoin että nytpä on Salkalla upean värinen huulipuna! Stephanin väriteoriassa taitaa todella piillä totuus. Näytät tosi kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Ja mä kyllä luulen, että Stephanilla on kyllä värisilmää tässä asiassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow