Pages



7.3.2015

Luku 443.

Jane4

Iho alkutalvesta

clarii13
clarii15

Iho kahden Clarisonic-päivän jälkeen

clarii1
clarii2
clarii4

Iho viikko Clarisonic-aloituksen jälkeen

Ostin tosiaankin reilu viikko sitten hyvinkin teknisen kauneudenhoitolaitteen, nimittäin kasvoharjan nimeltään Clarisonic! Tuote lupaa puhdistaa ihon kuusi kertaa tehokkaammin, kuin perinteinen käsin tehtävä pesu. Ajattelinkin jo nyt kertoa ensi fiiliksiäni tuotteesta, sillä muutamia mielenkiintoisia seikkoja olen havainnut!

  • Ensipesu naamaharjan kanssa oli sangen..mielenkiintoinen. Tiedättekö sen tunteen, jos yht'äkkiä tupsahtaisitkin keskelle teatteriesitystä näyttelijäksi, eikä sinulla ole hajuakaan, mistä esitys kertoo, mitkä ovat vuorosanasi ja mitä sinun ylipäänsä pitäisi tehdä? No, siltä se ensimmäinen pesukerta tuntui ^_^ Olin alkuunsa kuivaharjoitellut harjalla viemällä sen kasvoilla Clarisonicin suositteleman järjestyksen mukaan. Eli 20 sekuntia otsalla, 20 sekuntia nenän ja leuan alueella ja 10 sekuntia/poski. Laitehan antaa äänimerkin, kun pitää siirtyä alueelta toiselle. Mutta siis, minusta tuntui siltä, että aika loppuu kesken! En tiedä, onko kasvojeni pinta-ala sitten mallia hehtaari verrattuna sirojen mallityttöjen aareihin, jolloin tuo aika ei vaan meinaa riittää? Muutaman kerran olen jo miettinyt, saisiko sitä ajastinta vähän peukaloitua..^_^
  • En ole myöskään aivan varma, osaanko painaa tuotetta kasvoille oikealla paineella, pelkään siis painavani joko liikaa tai sitten liian heppoisesti? Tähän aion kysyä konsultaatioapua, kun lähden ensi viikolla vaihtoharjaostoksille.
  • Parin päivän jälkeen huomasin poskiani kiristävän, joten päätin pitää välipäivän. Se oli varmaan hyvä veto, mutta välipäivän jälkeen olenkin käyttänyt tuotetta joka päivä, paitsi eilen illalla, jolloin olin alkavan flunssan takia niin väsynyt, etten yksinkertaisesti jaksanut. 
  • Iho on pesun jälkeen natisevan puhdas mutta hyvällä, ei kuivalla tavalla! Aiemmin kaksoispuhdistuksesta huolimatta on välillä tuntunut, että kasvoille on jäänyt sellainen öljyinen/tahmainen kerros vaikka vanulapputesti paljastaakin, ettei iholle ole likaa jäänyt. Iho myös hörppäisee ihan tolkuttomat määrät kosteuttavia tuotteita ja olinkin varautunut tähän, kosteuttava kasvovesi, seerumi ja kaksi kerrosta hoitovoidetta on melkeinpä vakio. Joudunkin kohta puoli lähtemään seerumi- ja hoitovoideostoksille. Eli edulliseksi laite ei tästä näkökulmasta tule. Ehkä jatkossa tämäkin tulee tasoittumaan?
  • Tosin, erilliset kuorinnat voinen tästä eteenpäin jättää väliin. Iho on nimittäin ihan tajuttoman sileä ja pehmeä! Löydän itseni useamman kerran päivästä silittämästä omaa poskeani ^_^ 
  • Ihon sävy on mielestäni tasoittunut aavistuksen verran? Ja finniarvetkin ovat ehkä aavistuksen haalistuneet? 
  • Mitään mieletöntä puhdistusreaktiota eli finniräjähdystä ei vielä ole tullut ja ihon pinta on vaikuttanut joustavalta, jolloin olen saanut muutaman tukkeuman pullautettua todella helposti ulos? Tosin, nyt loppuviikosta leukaan ja leukalinjaan vaikuttaisi tulleen jotain pientä tukkeumaa, mutta se saattaa myös johtua kokeilemastani seerumi-öljystä sekä flunssasta ( ja liiasta syödystä sokerista?)? Jos olisin ajatellut asian ihan loppuun asti, olisin pitäytynyt tämän Clarisonic-aloituksen ajan niissä hyväksi havaituissa ihonhoitotuotteissani enkä olisi kokeillut mitään uutta! Varsinkaan sellaista, jossa on alkoholia ja öljyä.
  • Ensimmäisinä päivinä olin huomaavinani, että iho olisi ehkä rasvoittunut nopeammin? Vakiomeikkivoiteeni tuntui tauhkaantuvan kasvoilla nopeammin? Loppuviikosta tämäkin kuitenkin tuntui tasoittuvan.


Tällaisia ensiajatuksia siis mieleeni jolkahti. Huomaan myös puhdistuksen rutinoiduttua, etten enää koe itseäni niin kömpelöksi laitteen kanssa. Muutaman päivän jälkeen tosiaankin pelkäsin, että nytkö se oli tässä mutta onneksi vaikuttaisi siltä, että ihoni on tämän aparaatin hyväksynyt. Sain myös vinkin Youtube-guru Gossin videoon, jossa hänelle oli käynyt hullusti ( eli kasvoille oli puhjennut akne )vaihdettuaan Clarisoniciinsa tehokkaamman harjapään. Aionkin kyllä seurailla tilannetta ja edetä ihon fiiliksien mukaan, eihän tätä välttämättä joka päivä tarvitse käyttää. Seuraavaksi harjaksi kaaveilenkin joko cashmerea tai delicatea, laitteen mukana tullut sensivite on siis normaalille/herkälle iholle ja nuo edellä mainitsemani ovat sensitiveä hellävaraisempia. Itse aion kyllä kiertää kaukaa kaikki muut sensitiveä rankemmat harjapäät, sillä voisin ajatella ihoni olevan kuitenkin sen verran herkkä, että ne voivat myös olla liian stimuloivia iholleni ( tätähän myös herra Goss mietti videoillaan ).

Päätän väliraporttini täältä tähän ja palaan asiaan taas jossain vaiheessa! Mutta hyvillä fiiliksillä siis olen, enkä ole katunut ostostani. Ainakaan vielä!


ps. Vähän kyllä mietin, viitsinkö tällaisia räjähtäneitä kuvia julkaista aamunaamoista. Mutta menkööt, tieteen nimissä ^_^Pahoitteluni siitä, etten saanut ehkä kaikista informatiivisia kuvia aikaan, mutta ehkä näistä jotain vertailupintaa aikaan saa.


9 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, aitoja. <3 Tiedän jo että olen niin laiska etten laitetta varmaan tule hankkimaan, mutta vaikuttaahan tuo tehokkaalta. :) Konjac sponcea käytän ja olen siihen mieltynyt puhdistusen suhteen. Mutta hormonit sen tekee, finnit tulee silloin kun mielii, enkä selvästikään niille mitään voi...

    Ihanaa viikonloppua Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii, aitoja nimenommaan ^_^ Konjac-sieni on kyllä ihan hyvä vastinen Clarisonicille, mutta itse sanoisin tämän olevan tehokkaampi..ja nopeampi käyttää? Sitten varsinkin, kun pääsee tämän kanssa sinuiksi :D

      Ja osa epäpuhatuksista on kyllä hormoneihin liittyviä, tosin kaiken järjen mukaan nyt näiden viimeksi puhjenneiden ei itselläni pitäisi olla? Tai sitten tulivat viiveellä :´D Ehdin jo nimittäin iloita, että ne joka kuukautiset hormonityrskyt jäivät tämän laitteen avulla välistä. Mutta iloitsinko siis liian aikaisin? Tai myöhään tässä tapauksessa :)

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Tiia! <3

      Poista
  2. Kiitos Salka perusteellisesta ja mielenkiintoisesta raportoinnista! Jäinkin viimeksi miettimään tuota natisevan puhdasta, mutta vähän arvasinkin ettet tarkoittanut sellaista saippuafiilistä. Parhaiten sen tuntee omissa nahoissaan sieltä sisäpuolelta, että onko jokin tuote tai laite hyvä, sopiva, hellä ja tehokas. Joitakin Youtube-videoita katsottuani mullekin tuli mieleen, että eihän tuo ajastettu aika riittäisi minulle mitenkään. Hauskasti kirjoittelit tuosta :) Mutta vaikka se just ja just riittäisikin, mä tykkään puhdistaa kasvot ihan kiireettömästi. Minusta ihosi näyttää hyvinvoivalta jo tuolla alkutilanteessa - siis huomaa, että sinulla on toimiva rutiini. Clarisonic-kuvista huomaa jo nyt sen kiillottavan (polishing) vaikutuksen, joka laitteella yleensäkin näyttää olevan ihoon. Mutta tosi jännä tuo ilmiö, että ihoon imeytyy paljon enemmän kosteusvoiteita jne. harjauksen jälkeen. Sehän on epäilemättä hyvä asia, paitsi tietysti rahapussille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että eihän kaikki kaikille sovi ja jokainen sen itse tietää, tai oppii tietämään, mikä on omalle iholle parasta :)

      Ennen tätä puhdistin muuten minäkin kasvoni aika verkkaisesti! Siis pyörittelin geeliä tai vaahtoa ihan ajan kanssa, kiireettömästi. Se on muuten myös tunne, jota aavistuksen kaipaan, kiireettömyys!

      Mäkin muuten katsoin, ettei ennen ja jälkeen kuvilla itseasiassa ole isoa eroa! Laite on kyllä aavistuksen kuorinut ja auttanut täten finniarpien haalentumisen suhteen. Ja totta, tällä on muuten kiillottava vaikutus! nyt kun sen sanoit, niin en ole aivan varma, tykkäänkö siitä efektistä..mutta onneksi iho on kuitenkin säilynyt pehmeänä, ei siis sellaista kuivaa kukkamulta-efektiä, kuin mitä mulle tuli Paulan tuotteiden kanssa! Ja näin jälkiviisaana ajatellen, lähes kaikkien kemiallisten kuorintojen kanssa ( paitsi Juice Beautyn ).

      Joo, ihoon saa kyllä imeytettyä hurjan määrän kosteuttavia tuotteita! Laitan vakavasti harkintaan vielä erillisen tuotteen kasvoveden ja seerumin väliin, siis jonkinmoisen hoitoveden :D Saatan tässä kallistua ehkä Misshan puoleen, jos siis sellaisen hankin :) Mutta koen kyllä hoitotuotteiden kovan käytön olevan ihan paikallaan, jos laittaisin pelkän hoitovoiteen niin naama olisi varmaan jo tippunut :D

      Poista
    2. Mä taas kyllä tykkäisin sellaisesta "kiillotetusta" vaikutuksesta joka näyttää kuitenkin luonnolliselta, kuten sinulla. Voihan tässä toki mennä liian pitkälle - ja nyt muistinkin, että olen nähnyt hiljattain sellaisen kuvan jossa jo valmiiksi todella kaunis nainen oli kiilloituttanut kasvonsa niin viiltävän sileiksi, että näytti melkein kuin ihon päällä olisi ollut sitä täydellisesti myötäilevä muovikelmu. Ottaisin sileän kiillotetun efektin kyllä oikein mielelläni ellei sitten kolikon kääntöpuolena naama alkaisi ärtyä punaiseksi joka asiasta. Vähän hankala meinaan sitten kosteuttaa, jos iholle ei enää mikään kelpaa. Mun tuurilla mulle kävisi juuri noin Clarisonicillakin, vaikka se on kyllä varmasti turvallisempi vaihtoehto kuin kemialliset kuorinnat kaikenkarvaisine hämärine ainesosineen... Oma naamaihoni on aika selväsanaisesti ilmaissut haluavansa olla mahdollisimman paksu, niin tähän on tyytyminen.

      Poista
    3. Itse ehkä haaveilen taas sellaisesta "persikkaposki"-efektistä, tai ehkä koen siis tuon kiillon aavistuksen armottomammaksi? Hui, elmukelmuinen look kuulostaa aika hurjalle!

      Olen kyllä kokenut kantapään kautta tuon ihon pinnan kuivumisen. Hölmönä käytin silloin liian heppoisia kosteutustuotteita kemiallisen kuorinnan ohella. Jos ihon pinta on kiristävän kuiva, niin hoitotuotteet eivät kyllä imeydy lainkaan optimaalisesti. Oman ihoni kuntoa on myös auttanut ehdottomasti se, että uskaltauduin ottamaan rutiineihin myös rasvakosteutta vesikosteuden lisäksi-tosin oikean rasvakosteuttajan löytäminen olikin sitten todella, todella haastavaa! Öljyt sellaisenaan olivat liian tukkivia ( saatoin annostella liikaa?) ja moni tuhdimpi rasva sisälsi sheavoita jonka ansiosta naama jatkoi kukintaa..sopivan sheavoittoman, alkoholittoman ja hellävaraisen hoitovoiteen löytäminen ei ollut helpoimmasta päästä :D

      Mutta jos siis uskallat, niin se Konjac-sieni voisi olla hyvä vaihtoehto, jos haluat välttää kemiallisia kuorintoja! Koin, ettei se ollut iholle niinkään rankka sinällään, ainoastaan se sienen hygieenisyys arvellutti, vaikka pesinkin sen joka käytön jälkeen saippualla ja desinfioin kerran viikossa keittämällä sekä annoin kuivua kunnolla. Toki olen tällainen semi-allerginen, ehkä se sienen materiaali ei ollut iholleni sopivin? Olisin siis halunnut, että sen sienen käytön jälkeen epäpuhtaudet olisivat loppuneet tyystin :D Mutta sientä käyttäessäni käytin myös samalla öljyjä kosteuttamiseen ja kuten yllä kirjoitinkin, saattoivat ne öljyt myös olla syypää ihon kukkimiseen.

      Poista
    4. Ei, siis mä en tarkoittanut "kiillotetulla" kiiltävää vaan sellaista sileää, joka näyttää vähän kuin hiotulta. Kuin siis olisi käynyt kosmetologilla jossakin kalliissa hoidossa :) Minulla kävi kemiallisten kuorintojen (lähinnä Paula's Choice Aha 5%) kanssa niin, että ne eivät yhtään kiristäneet ihoa, vaan äkkiarvaamatta pamahti päälle suuri ärtymys - ja naama helahti punaiseksi lähes jokaisesta kosteusvoiteesta. Hilseily alkoi vasta myöhemmin. Voi olla, että tämä johtui kosteutuksen riittämättömyydestä, mutta en kyllä huomannut erityistä kuivuutta tai ainakaan kiristystä sinä aikana kun käytin säännöllistä kemiallista kuorintaa. Oma teoriani on kuitenkin se, että kuorinta ohensi ihoani liikaa. Nyt alkaa tuntua siltä, että iho on vihdoin palannut ennalleen. Se ei enää hilseile eikä punoita. Muuten, oletko sattunut kokeilemaan ruusunmarjansiemenöljyä? Minusta se on selvästi erilaista kuin muut kokeilemani öljyt. Olen sitä käyttänyt nyt parisen kuukautta, aluksi vain silloin tällöin (koska se on jääkaapissa enkä siksi useinkaan muistanut käyttää sitä) mutta nykyään melkein joka ilta, kun olen ihastunut siihen koko ajan enemmän. Aion siitä kirjoitellakin kokemuksiani, mutta sitä ennen haluan testata, alkaako se aiheuttaa epäpuhtauksia säännöllisessä käytössä. Konjac-sieni on mulla kyllä toivelistalla, joten luultavasti mä ostan sen sitten kun ruusunmarjansiemenöljy on saanut ihoni räjähtämään :D

      Poista
  3. Ooh cool! Mulla odottaa toisella paikkakunnalla oma Clarisonic hakemistaan. Tän luettuani odotan kyllä ihan kahta kauheammin, että saan sen jo omaan käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sait omasi :)! Jään innolla odottamaan sun raportointia, uskoisin että tulet kyllä tähän rakastumaan :) Ainakin itse koen tämän vallankumouksellisena laitteena ^_^

      Poista