In this Light

Kauneusblogi

Luku 469.

iltarutiini3-2


 Oho, tässä pääsi käymään niin, että aikani Clarisonicin kanssa on kulunut kuin siivillä. Ostaessani helmikuun lopussa tuon kasvojenhoidon mullistavuutta tihkuvan, elektronisen kasvojenpesuharjan, päätin että se olisi viimeinen kokeilu ennen ihotautilääkärille marssimista. Aloituksesta tovin päästä avasinkin käyttökokemuksiani ja tarkoitus OLI kirjoittaa jo monta, monta postausta sitten, miten meidän yhteiselo on sujunut. Onko bloggaajan kasvot kokeneet finnihyökkäyksen? Onko Clarisonic kuivattanut ihon karrelle? Miten käyttö on sujunut, olisiko bloggaaja yhä edelleen valmis investoimaan tähän kyseiseen aparaattiin?

Jane4
iho helmikuussa 2015

 Ihan ensiksi minun on sanottava, Clarisonic on kyllä tuntunut pelastaneen ihoni! Toki se kärsii yhä edelleen epäpuhtauksista, mutta niiden määrä on murto-osa edelliseen verrattuna. Enemmän tähän taitaa vaikuttaa tällä hetkellä ruoka ( mahdollinen pähkinäallergia tms.? ) ja käyttämäni kosmetiikka sekä hormonit. Siihen tiettyyn aikaan kuukaudesta naamakin kukkii, tai jännänä juttuna oikeastaan vasta niiden päivien jälkeen! Mutta ennen Clarisonicia kärsin kasvojen laidoilla olevista, miliumi-tyylisistä talitukkeumista, jotka ovat nyt tyystin kadonneet. Ei siis enää epämääräistä röpelöä! Moni Clarisonic-käyttäjä raportoi alkuun ihon kärsivän puhdistusefektistä mutta itse aavistuksen petyin, kun koin ettei mitään megalomaanista, syvältä ihon sisältä tapahtuvaa mönjän ulostulemista tapahtunutkaan.

lumenenude1
iho maaliskuun lopussa 2015

 Sain viime talvena toiseen poskeen aika mojovat finniarvet, säännöllinen naamaharjailu ( ja toki aika itsessään ) on niitä onneksi vaalentanut. Olen huomannut myös nenän vieressä olevien huokosten pienentyneen! Nenässä olevien "ikimustapäiden" määrä on kenties myös vähentynyt? Mutta niiden suhteen olisin ehkä toivonut suurempaa muuttoliikettä. Lisäksi otsan suhteen en ole sinällään huomannut muutosta suuntaan jos toiseen, siis ihohuokosten suhteen. Oma ihotyyppini on normaali, herkkä sekaiho, joka on ennemminkin paksu kuin ohut. Varsinkin otsan kohdalla tunnen sen paksuuden, ehkä tämä ihotyyppi itsessään on otsan suhteen ns. suurihuokoisempi? Ihohuokosten kokoon tuntuu myös vaikuttavan moni muu asia, josta en ole kärryillä, koska toisinaan huokoset tuntuvat olevan apposen auki ja toisinaan nätisti supussa.


KjaerWeisNo4
iho huhtikuun puolessa välissä 2015

Kasvoharjan käyttö rutinoitui aika nopeasti, nyt se käy ilman kummempia ponnisteluja. Hienosäädän ihon tarpeiden mukaan harjaustahtia, joka iltainen harjailu tuntuu liian tiukalta tahdilta. Jos siis harjaan liian tiheään tahtiin, iho tuntuu kuivuvan, varsinkin poskien kohdalta. Joka toinen ilta on hyvä tahti, joskus olen pitänyt parinkin päivän tauon jos jostain syystä iho on hermostunut. Käytin harjan mukana tullutta normaalille iholle tarkoitettua sensitive-harjapäätä todella vähän aikaa ja kipaisinkin sen tilalle delicaten, joka on kuivalle, herkälle iholle. Seuraavaksi harjapääksi aion ehdottomasti hankkia cashmeren!


YSLmv1
iho toukokuun puolessa välissä 2015 ( takapakkia)

Kolmen kuukauden aikana olen ladannut harjan kolme kertaa, mukaan lukien ensimmäinen alkulataus. Itse odotin mielenkiinnolla, miten harja ilmoittaa lataustarpeesta. En tiedä, mutta minulle on molemmilla kerroilla käynyt yhtä huono tuuri, olen yrittänyt käynnistää harjan ja vasta silloin se alkaa välkyttää latausvaloa sekä täristä! Ennen ensimmäistä latauksenloppumiskertaa harja oli käytön jälkeen tehnyt pienen täräytyksen muutamana iltana mutta valo ei vilkkunut, joten oletin akkua vielä olevan. Toisella kerralla, kun jäin naamaharjausta vaille, toistui sama episodi. En tiedä, ilmeisesti tämä on ihan normaalia eikä minulle ole sattunut sitä maanantaikappaletta..mutta yllätyin, koska kuvittelin harjan akun selkeästi loppuvan käytön jälkeen eikä ennen käyttöä. Seuraavalla kerralla tiedän olevani varuillani ^_^


29.5.155
iho nyt, toukokuun lopussa 2015, takaisin parempaan!


Olen siis selvästi huomannut ihon kunnon kohentuneen! Ihon rasvoittuvuuteen tällä ei ole mielestäni ollut vaikutusta. Kuorinnat ja detox-naamiot olen jättänyt vähemmälle, olen aina silloin tällöin tehnyt hedelmähappokuorinnan ja joskus toiste taasen savi- tai turvenaamion, mutta mitään joka viikottaista tämä ei siis ole. Ihoni ei välttämättä hyödy niistä tällä hetkellä optimaalisesti, varsinkin savi- ja turvenaamiot voivat olla ehkä liian stimuloivia iholle? Ihoa kun ei myöskään kannata ylihoitaa, joskus finneilyt ja muut reaktiot voivat johtua siitä!

Yhä edelleen huomaan, että ihoni tuntuu imaisevan hoitotuotteita sisäänsä naurettavia määriä. Nyt käytössä on siis iltaisin kosteuttava kasvovesi, kosteusseerumi, hoitovoide ja viimeisenä voiteluna sivelen kasvoille yönaamion! Varsinkin jos teen voitelut tarpeeksi ajoissa, ei tyynyliinaan kyllä juurikaan jää tahmaa ^_^ Aamuisin kyllä huomaan, varsinkin nyt kesää kohden mentäessä otsan alkaneen rasvoittua yön aikana, ehkä jossain vaiheessa yritän vieroitusta tuosta yönaamiosta ainakin ( joka lähti alunperin ihan vaan viattomana kokeiluna saada keskinkertainen kosteusnaamio kulutettua loppuun, mutta se on osoittautunutkin tässä osoitteessa hitiksi yönaamiokäytössä ja vähän jo etukäteen suren naamion loppumista, se on nimittäin kohta käsillä! Tai paremminkin, kasvoilla!)

6 Kommentit

  1. Voi että alan oikeasti uskoa tuohon laitteeseen.. Pitäisikö sellainen hankkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä itse tykännyt enkä uskalla kuvitella, millaiseksi iho muuttuu, jos jättäisin tän vallan rutiineista pois :D Hankintalistalla onkin se hellävaraisempi harjapää, niin saisi tän ihan jokapäiväiseen käyttöön.

      Poista
  2. Kiva kun kirjoitit, tätä olen odottanut! Minulla vähän samansuuntaisia kokemuksia omasta halpisharjastani, jota olen käyttänyt vasta huhtikuun puolivälistä mutta tiheämmin kuin sinä, käytännössä kerran päivässä, yleensä iltaisin. Minullakin on ollut kasvojen reunoilla röpelöä, joka on kasvoharjalla siloittunut pesun aikana. Nyt on jopa niin, että röpelöä ei edes ole tullut päivän aikana, eli kun illalla levitän putsarin naamaan (käsin), iho on jo valmiiksi sileä ennen kuin edes tartun kasvoharjaan. Luulen kyllä että tämä on pikemminkin kevään kuin kasvoharjan vaikutusta, mutta silti, käytän kasvoharjaa mielelläni :) Huokosten kokoon se ei minulla ole vaikuttanut, mutta en sitä oikein odottanutkaan.

    Latauksista puheen ollen: tämä minun harjani on paristokäyttöinen, ja olen ihmetellyt, miten kauan kahdesta sormiparistosta lähtee virtaa :D Olen nyt siis päivittäin (ja aluksi kaksi kertaa päivässä) käyttänyt laitetta puolitoista kuukautta, eikä laite osoita minkäänlaista hyytymisen merkkiä. Laitteessa on siis vieläkin paketin mukana tulleet paristot. Niiden jälkeen aion siirtyä ladattaviin paristoihin, mutta laite käyttää kyllä hämmästyttävän vähän sähköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua ajattelinkin, kun päätin tän nyt saada ulos :)

      Mä olen kyllä huomannut, että mun ihon yleisfiilis on muuttunut sileäksi ja ihan kuin se olisi aavistuksen ohentunut. Tavallaan kuin yksi kerros olisi kadonnut johonkin :D Se ei ole siis huono tunne! Sulla ei muuten varmaan tullut sellaista ihon puhdistusreaktiota? Tajusin muuten yksi päivä, että kevät ei taida tehdä hyvää mun iholle, se on hyvällä tolalla kevättalvisin, mutta toukokuusta eteenpäin näemmä joka vuosi se kriiseilee..:P

      Onpas muuten kestävät paristot! Nykyään onneksi osataan tehdä vähän sähköä kuluttavia laitteita. Patterit ovat siinä mielessä kätevämmät, ettei käy niin kuin mulle..:D Itse ehkä aavistuksen pelkäisin, että miten kosteus vaikuttaa paristoihin..siis että onhan se paristojen vaihtoluukku tarpeeksi vesitiivis?

      Ja haha, aina välillä mietin, pitäisikö "tieteen" nimissä tilata se Nexa ja tehä vertailu, huomaako siinä eron Clarisoniciin :D

      Poista
    2. Ei tullut "puhdistusreaktiota".

      Nexan runko pysyy mun mielestä aina ihan kuivana. En ole paristojen kostumista pahemmin pelännyt varmaan sen takia, että lapsen kylpylelut ovat karaisseet mieleni ;) Lapsellani on esim. Baby Bornin uiva nukke, joka käy paristoilla, ja kieltämättä tuntui aluksi hurjalta laittaa se veteen lapsen kanssa. Perheen DI-jäsen kuitenkin vakuutti, ettei mitään vaaraa ole.

      Sun täytyy varmaan tieteen vuoksi uhrautua ja raahautua meille kokeilemaan Nexaa! Mullahan on vaihtoharja kaapissa odottamassa ihan tätä vertailua :D Olisin kyllä tosi utelias kuulemaan Clarisonicin käyttäjän arvion Nexasta. Muistan ennen ostopäätöstä nähneeni Youtube-videon, jossa joku kertoi kokeilleensa äitinsä tms. Clarisonicia mutta pitäneensä Nexasta enemmän, mutta ellen nyt väärin muista, tuo Nexa oli se pyöriväharjainen vanha versio.

      Poista
    3. Hih, uiva nukke kuulostaa aika hauskalta :D Kaikkea sitä onkin keksitty :) itse muistan lapsuudestani pissaavan My Little Pony-vauvan, jonka vaippojen vöri vaihtui kun tuli nesteet läpi :D Mutta totta, eiköhän paristolaitteiden vesitiiviys ole testattu ja varmaan moneen kertaan. Mulla on ehkä traumana ne paristot, jotka ovat "vuotaneet" laitteen sisälle. Eipä muuten ollut pitkä aika kun luin uutisen, jossa sanottiin paristojen keräyksen olevan noususuhdanteessa, kieltämättä olin uutisotsikon lukemisen jälkeen pöyristynyt siitä, että jättääkö joku ne vieläkin oikeasti kierrättämättä :O ??

      Naamaharjojen kokoontumisajot :D Mä siis mietin sitä niin, että olisin vaikka kuukauden ajan kokeillut toiselle puolelle Clarisonicia, toiselle Nexaa :) Mutta joo, en tiedä onko siinä mitään järkeä oikeasti ostaa toista laitetta, kun oletusarvoisesti pärjää sillä yhdellä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow