Pages



30.7.2015

Luku 485.

JaneIdGolden6

Kirjoitin talvella Jane Iredalen ihanasta puristepohjasta ja ajattelin nyt vilauttaa kesäsävyäni ko. tuotteesta. Tuote tuli itselleni erittäin ajankohtaiseksi viikko sitten, mutta miksi, siihen syy selviää kohta!

JaneIDgolden1
JaneIDGolden2

Oma sävyni on Golden Glow, joka on lämmin sävy. Golden Glowta vaaleampi lämmin sävy on Warm Sienna, joka onkin talvisävyni. Latte taasen on tummempi. Vaalealle käsivarren sisäpuolelle levitettynä sävy näyttää hurjan erottuvalta! Sävy on selvästi kellertävä, jopa aavistuksen persikkainenkin. Monta kertaa mineraalimeikkipohjat näyttävät kasvoilla yllättävän valkoisilta, muistaakseni titaanioksidin ansiosta ( vai oliko se sittenkin mica..? Mican pitäisi ainakin vaikuttaa tuotteen hohtavuuteen, tosin niissäkin oli eri pitoisuuksia).

JaneID2

Juuri, kun ehdin iloita ihanaan kuntoon kuntoutuneesta ihostani, iskee takavasemmalta naamakohtaus. Viikko sitten ihan yht'äkkiä kasvojen ihoon pamahti täyteen näppyä jos toista, eritoten suun ympärille! Suunympärys myös muuttui samalla kuivaksi, mutta mitään kuumotusta tai kutinaa ei ilmennyt. Epäilen syylliseksi aloittamaani b-vitamiinilisää, diagnoosina joko ruusufinni tai lievä aknekohtaus. Tosin ruusufinnissä näpyt eivät ole märkänäppyjä, joita nämä ovat? Totesin, että nyt olisi parempi jättää ylimääräiset rassailut vähemmälle ja meikissäkin siirtyä mineraalipohjan pariin. Koen ihon kriiseillessä mineraalipohjat ihoa rauhoittaviksi tai no, sellaisiksi jotka eivät heitä bensaa liekkeihin. 

JaneIDGolden7-2
JaneIDGolden7-3

Vaikka naamakohtaus onkin ankea juttu, on se toisaalta kosmetiikkabloggaajalle mahdollisuus. Silloin saa testattua meikkipohjien peittävyyttä ihan eri tavalla! Tosin, edelliseen kappaleeseen viitaten, minun testailut jäävät toistaiseksi tähän mineraalipohjaan kunnes iho on rauhoittunut. Mutta aika kiitettävästi puristepohja peittää punoittavia näppyjä ja tasoittaa ihon sävyä! Sävy on ehkä aavistuksen liian tumma mutta toisaalta koen sen seuraavaksi vaaleamman Warm Siennan liian vaaleaksi vähän väriä saaneelle iholleni.

JaneIGlodenGlow2
JaneIGoldenGlow

Tässä vielä puristepohja osana meikkiä! Täytyy kyllä sanoa, että mineraalimeikki on yksi järkevimmistä kesämeikkipohjista, varsinkin jos iho on rasvoittuvuuteen taipuvainen. Tämä kestää ihan erilailla kuin voidemaiset vaihtoehdot. Huomasin myös sen, että levitettyäni puristepohjan suoraan yön yli levänneille kasvoille ja jättäen kasvojen aamupesun ja rasvauksen välistä, meikkipohjan kesto parantui entisestään. Täytyisikin useammin malttaa jättää välistä kasvojen aamupesurituaalit, jos sillä on suotuisia vaikutuksia pohjameikin kestävyyteen! Kesätuotteeksi tämä on muuten myös mainio aurinkosuojan SPF20 ansiosta, puristepohjan luvataan myös olevan vettä hylkivä jopa 40 minuutin ajan!


 

26.7.2015

Luku 484.

27.11copy hair1.copy pariisi24copy paris4copy hiukset3copy IMG_5462-2 mu10copy lorkkubb pinksu1 zuiimp3 kiharat4 mineraali6 mango1 kultasimmu11 newcam5 MAC3 KjaerWeisNo22 JaneBB16 Guerlainaurinko9

Hiushistoria 2011-2015

Hiukset. Voisin veikata, että suurimalle osalle naisista ne tuottavat harmaita hiuksia. Hiukset ovat joko liian lyhyet, liian pitkät. Väärän väriset, kampaaja leikannut ne miten sattuu. Ne ovat liian kurittomat, liian lasimaiset, liian karkeat. Liian ohuet, joillakin liian paksut(!!). Niitä lähtee liikaa päästä, ne kasvavat liian hitaasti.Tai sitten liian nopeasti. Ne ovat liian kiharat, liian suorat. No, aina jotenkin vääränmoiset. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Mutta onneksi hiuksiin tyytymättömyys on oikeastaan mielentila, jonka pystyy myös useimmiten selättämään. Ja eivät kaikki ole tyytymättömiä hiuksiinsa!

Koen tällä hetkellä pieni muotoista hiuskriisiä. Ei sillä, hiukset ovat nyt kivat ja sitä, mitä lähdin kolmisen vuotta sitten tavoittelemaan. Lähes oman väriset, olkapäämittaiset. Mutta jotenkin..kaipaan lyhyitä hiuksia. Niiden helppoutta. Ja jos rehellisiä ollaan, 99% asettelen hiukseni tällä hetkellä toispuoleisesti. Vähän kuin huijaten sellaista toispuoleista leikkausta, joka oli tunnustyylini useamman vuoden. My signature style.

Miksi sitten epäröin hiusten lyhyeksi pätkäisemistä? Koska pelkään, etteivät ne enää näyttäisi siltä, miltä silloin aikanaan. Minä olen muuttunut, kasvanut niin konkreettisesti ja toivon mukaan myös henkisestikin. Iskisikö minulle katumus, lähtisinkö peruukkiostoksille? Haluaisin lyhyisiin hiuksiin myös kunnon vaalennuksen, uskaltaisinko lähteä leikkiin vai joutuisinko tämän jälkeen todellakin peruukkiostoksille, kun hiukset tippuisivat päästä?

No, hiukset ovat siitä kiva luonnonvara että ne kasvavat takaisin. Itseasiassa tajusin, että hiukseni ovat kasvaneet ihan ybernopeasti viime syksynä, neljänneksi alimman kuvasarjan harmaa t-paita kuva on otettu elokuun puolessa välissä ja dalmatialaistoppi kuva taasen huhtikuun puolessa välissä. Olen kuitenkin säännöllisin väliajoin tasannut latvoja. Mutta kattoos nyt, näette kyllä jos päätän pätkäistä hiukseni lyhyiksi!

20.7.2015

Luku 483.

Melvitabbv

Mietin tovin, tohdinko edes näin vanhasta tuotteesta kirjoittaakaan, mutta kannetaan oma korsi kekoon Melvitan bb-voiteen suhteen. Meikkipohjafriikkimuija tässä siis hei! ^_^ ( OT, kerran melkein repesin kun eräs vanhempi musliminainen puhutteli minua muijana, hän oli oikein iloinen ja hymyileväinen ja voin veikata, ettei hän tiennyt muijan olevan teoriassa eri asian kuin tytön/naisen.Tai sitten hän oli vaan ybercool ^_^ Minusta tuo oli siis sympaattista enkä todellakaan vetänyt hernettä nenään!)

Melvitan bb-voide on yksi ensimmäisistä luonnonkosmetiikan bb-voiteista ja se on saanut ylistäviä arvioita. Sain tästä aikoinaan vuonna 2013 pienen näytepussin jonka vetovoima oli niin suuri, että kipaisin ostamaan täysikokoisen voiteen. Kyllä, kuvassa näkyvä yksilö on todellakin vuodelta 2013! Tuotteelle on luvattu kuuden kuukauden säilyvyys, mutta aistinvaraisesti arvioituna tuote on edelleen säilyneen oloinen. Nimenomaan säilyneen oloinen, en halua edes tietää millaiset petrimaljaviljelmät tämä kasvattaisi!

MelvitaBB1
MelvitaBB2

Bb-voide on notkeaa ja löysää, se levittyy hyvin. Tuotteessa on spf 15 joka perustuu fyysiseen filtteriin, titaanioksidiin. Tuoksu on mieto, mausteisen ruusuinen. Tuote on ladattu täyteen ihoa helliviin ainesosiin, se sisältää mm. ruusuvettä, auringonkukan siemenöljyä, sheavoita. Jogurttijauheella taataan mattaisempi lopputulos. Tuotteesta on yksi sävy, harmaaseen taittava beige. Tässä inci kopioituna Terveysmarketin sivuilta:

AQUA/WATER - CI 77891/TITANIUM DIOXIDE - GLYCERIN - CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE - VEGETABLE OIL/OLUS OIL*** - OCTYLDODECANOL - ROSA DAMASCENA FLOWER WATER* - HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL - SILICA - COCO-GLUCOSIDE - CETEARYL ALCOHOL - BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA) BUTTER* - ROSA RUBIGINOSA SEED OIL* - SIMMONDSIA CHINENSIS (JOJOBA) SEED OIL - ROSA CANINA FLOWER EXTRACT* - ROSA DAMASCENA FLOWER OIL - YOGURT POWDER - INULIN - POLYHYDROXYSTEARIC ACID - LAUROYL LYSINE - ALUMINA - MICA - POLYGLYCERYL-2 CAPRATE - LEVULINIC ACID - COCONUT ALCOHOL - SODIUM GLUCONATE - OLEIC/LINOLEIC/LINOLENIC POLYGLYCERIDES - SCLEROTIUM GUM - XANTHAN GUM - SODIUM LEVULINATE - STEARIC ACID - SUCROSE STEARATE - TOCOPHEROL - SQUALANE - GLYCERYL CAPRYLATE - BIOSACCHARIDE GUM-1 - PARFUM/FRAGRANCE - SODIUM BENZOATE - POTASSIUM SORBATE - GERANIOL** - CITRONELLOL** - LINALOOL** - CITRAL**- LIMONENE** - CI 77492/IRON OXIDES - CI 77491/IRON OXIDES - CI 77499/IRON OXIDES.

MelvitaBB13

Bb-voide tasoittaa ihon sävyä ja peittää pienet epäkohdat kauniisti. Jos iholla on paljon peitettävää esim. punoittavat aknearvet tai voimakkaan pigmenttiläiskät, en usko tuotteen peittävän niitä, ainoastaan tasoittavan ihoa. Toisaalta omalla ylähuulellani on ihan huulen rajassa melasma eli hyperpigmentoitunut alue, jonka bb-voide on peittänyt nätisti. Pinta jää heleäksi ja suhteellisen mattaiseksi. En tarvitse alle erillistä kosteusvoidetta, vaan tämä toimittaa myös kosteusvoiteen virkaa. Joidenkin kosteusvoiteiden kanssa voide on saattanut rullautua/murustua, joten suosittelen tätä sellaisenaan tai alle kosteusseerumia, jos lisäkosteutta haluaa. Tuotetta pystyy kerrostamaan mutta itselläni lopputulos tuntui jäävän silloin kirjavaksi, bb-voide tuntui tarrautuvan joihinkin kohtiin paksummin. Tässä kuvassa ihoni on lähtökohtaisesti ihan superhyvässä kunnossa! Voitte käydä tämän linkin takaa katsomassa, miltä voide on näyttänyt kasvoillani vuonna 2013.

MelvitaBB11

Kuva valitettavasti ylivalottui, mutta tässä bb-voide vielä osana kokonaisuutta. Palatte varmaan halusta kuulla, mikä on lopullinen mielipiteeni voiteesta? Sanottakoon, se että tuotetta löytyy jemmoistani vielä kahden vuoden jälkeen sen ostamisesta, kertoo jo jotain. Tykkään itse tuotteesta, mutta siinä on kaksi seikkaa, joiden ansiosta sen käyttäminen on ollut haastavaa. Ensiksi, väri tummuu eli hapettuu kasvoillani vähän liian tummaksi. Toiseksi, tämä murheenkryyni kranttu nirso ihoni ei vaan tykkää tuotteesta. Koen tuotteen tukkivan ja aiheuttavan lievää allergianäppyä jos käytän sitä monta päivää putkeen. Olenkin todennut sheavoin ja alkoholin omalle iholleni epäsopiviksi ja tämä tuote jälleen kerran vahvisti luulojani, tosin siitepölyallergisena moni kukkauutekin voi aiheuttaa oireita, eipä näistä oikein ikinä tiedä! Eli, tykkään mutta kenkku ihoni ei tykkää. Siksi tätä on vieläkin jäljellä, ehkä nyt voisi olla hyvä hetki päästää tämä kosmetiikkataivaaseen, pilven reunalle vilkuttamaan?

Mutta jos haet kevyttä, ihoa hoitavaa, luonnollisen lopputuloksen antavaa ja nimenomaan luonnonkosmetiikan bb-voidetta, tämä on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto! Mikään kovin kestävä tapaus tämä ei ole ja suosittelen puuterointia, jolla kestävyyttä saa luonnollisesti pidennettyä. Tämä on niitä tapauksia, jotka tuppaavan haihtumaan iholta, koostumus on sen verran kevyt.

ps. Päätin ottaa käyttöön tunnisteet vähän laajemmalla skaalalla, ne löytyvät ihan tuolta alhaalta. Helpottavat myös itseänikin, uskoisin niin ^_^

17.7.2015

Luku 482.

InstagramCapture_02173a95-e7b8-4f37-a996-a7535d2b597d


Kesäloma, mikä ihana syy kosmetiikkashoppailla! Teimme taannoin perinteeksi muodostuneen Tuuri-reissun Vesan maille ja jotain ostettavaa sieltä löytyikin-joskin ei sinällään mitään erityisen eksoottista, ihan perusjuttuja, joista yksi tuli akuuttiin hätään ja muut, osa tarpeeseen, osa taas ei. Tässä kuitenkin pieni kooste ostoksista, kah näin!

Erisanin hoitava puhdistusgeeli on suursuosikki vuosien takaa. Nyt näin myynnissä tuplapakkauksen, päätin sijoittaa. Myönnän myös jo ennen Keskisreissua kaivaneeni kaapin pohjalta vanhan puhdistusgeelini jämät ja vähän rakastuneen siihen uudelleen. Ihoni on voinut huomattavasti paremmin tämän puhdistusgeelin kuin vaahtoavan puhdistusaineen kanssa! Vaahto lienee liian pesevä, Erisanin puhdistusgeeli on sopivan mieto mutta pesutehoa ei silti puutu, vaikka tämän ansiosta ihon suojavaippaa ei tule pestyä pois.

Himalaya Herbals Intensive Moisturizing Cream oli heräteostos puhdasta uteliaisuudesta. Olin jo voittanut ennakkoluuloni tuotemerkin suhteen mainion käsivoiteen ansiosta, nyt paloin halusta tutustua tuotemerkkiin paremmin. Voisiko halvalla saada hyvää? Rohkea rokan syö ja päätin eräs ilta kokeilla tätä kasvoille, peläten aamuista finni- allergia- ja naama putoo hyökkäystä. Ihme ja kumma, sellaista ei tapahtunut. Testailu kuitenkin jatkukoon, raporttia tiedossa jossain vaiheessa!

Essence Metal glam Eyeshadow oli myös heräteostos, tämä olikin ensimmäinen Essence ostokseni! Sävy on 15 hello goldie! joka on ihastuttava metallisen kultainen persikka, jossa on vivahde vanhaan roosaan. Olisin varmaan ostanut enemmänkin Essenceä, mutta hylly oli paikoitellen aika..tyhjä. No, täytyy käydä tutkimassa pk-seudun Essencet. Ehkä ne pysyisivät täydempinä alkuhuuman jälkeen?

Garnier Respons Marvellous Nectar Conditioner oli se tarpeeseen ostettu tuote. Onnistuin pakkaamaan parin viikon reissuun liian heppoisen hoitoaineen. Itseasiassa olisin halunnut ostaa tästä Garnierin uudesta hiustenhoitosarjasta hiusnaamion, mutta en yksinkertaisesti löytänyt niitä kaupasta! Tämä oli ensisijaisesti suunnattu kuiville ja kiillottomille hiuksille, kaupassa on näppärä infolappunen jonka perusteella hoitoaineen valitsin. Muuten olisin varmaan vieläkin siellä valitsemassa, haluanko kirsikkaa, hunajaa vai jotain muuta? Hoitoaine sisältää argan- ja cameliaöljyjä. Ihan perusjees, odotin ehkä vielä enemmän hoitavuutta tai sitten hiukseni ovat yksinkertaisesti niin hamppuisessa kunnossa ^_^ Katsotaan, tuleeko käytettyä loppuun hoitoaineena vai sheivaustuotteena.

Freeman Barefoot Butter Cream Vanilla & Jasmine on aivan ihanaa jalkavoidetatamia! Yritin tätä jo metsästää Savon reissumme aikana Kuopiosta, huonolla menestyksellä. Onneksi Keskinen ei pettänyt! Ja onneksi muistin tätä ostaa, juuri sopivasti reissuamme edeltävänä päivänä Hellinin postauksessa vilahti Freemanin jalkavoide, eri tuoksuisena tosin. Tästä ovat bloganneet ainakin Elisa ja Kaisuli, Kaisulin postauksen jälkeen olin vakuuttunut, että tätä aion jossain vaiheessa ostaa.

Born to Bio Sacha Inchi-öljy oli myös heräteostos. Luonnonkosmetiikkahan on Keskisillä ruokakaupan yhteydessä, valikoima on pieni ja mukana on myös ei-luonnonkosmetiikkaa, esim. Korres. Mutta löydettyäni Born to Bion öljyhyllyn, uppouduin sen äärelle miettien, uskaltaisinko ostaa öljyn kokeiluun, koska loppupeleissä koin ne ihoa tukkiviksi. Tämän nimenomaisen öljyn luvattiin sopivan kuivalle, herkälle ja jopa akneiholle, joten uskallauduin ostamaan sen. Takaraivossa oli myös muistikuva Lindan postauksesta ja oikein muistin, tätä samaa öljyä hän kehui. Sitäpaitsi jos öljy osoittautuisi kasvoille epäsopivaksi, käyttökohteita löytyisi kyllä muualta kehosta. Olen käyttänyt öljyä nyt reilun viikon verran enemmän tai vähemmän ja uskallan sanoa, että lupaavalta kuulkaas vaikuttaa! Tämänkin suhteen raporttia pukkaa, kunhan saan testailtua vähän kauemmin.

Biozell tuuheuttava suolasuihke tuli jo ajat sitten loppuneen suolasuihkeen tilalle. Heidi olikin taannoin sopivasti vertaillut suolasuihkeita, joten Biozell oli raapustettu ostoslistaan etukäteen. Ja huhhuh, tällä kyllä saa rapsakkaa tuuheutta! Sekä tarvittaessa ihanat surffilaineet, joskin tällä hetkellä koen identiteettikriisiä hiusten pituuden suhteen jota kiharat hiukset pahentavat. Mutta hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä tuote, taidan jatkossa suosia vallan tätä!


11.7.2015

Luku 481.


Guerlain2

Guerlain6

Nappasin viime viikolla alennusmyynneistä Guerlainin aurinkopuuterin, Guerlain Terracotta Joli Teint Powder Duon. Tuotteesta on valikoimissa neljä sävyä, joista kaksi on kylmiä ( 00 Clair/Light- Blondes ja 02 Naturel/Natural-Blondes ) ja kaksi lämmintä ( 01 Clair/Light-Brunettes ja 03-Naturel/Natural-Brunettes). Pitkän ja perusteellisen pohdinnan jälkeen päädyin sävyyn 01, jota myyjäkin minulle suositteli.


  Guerlain3

Tuote on pakattu peililliseen rasiaan, mukana ei tule vippaa. Aurinkopuuteri koostuu kahdesta eri osasta, joita on tarkoitus pyöräyttää samaan siveltimeen tai punaisempaa kohtaa voi erikseen sipaista poskipunasiveltimeen. Tottahan toki ruskeampaa kohtaa voi myös käyttää erikseen, mutta itse näen tuotteen funktion huutavan molempien osioiden siveltimeen nappaamista! Tuotteen tuoksu on todella parfymoidun hurmaava ja vähän jo siinä rajalla, onko se liiankin huumaava. Se nimittäin tuoksuu hyvin vahvasti kannen aukaisun jälkeen ja teoriassa voisi mennä huonetuoksunakin, hohhoo! Iholla en tuoksua huomaa tai sitten olen jo niin turtunut siihen.

Guerlainaurinko1
Guerlain Terracotta Joli Teint Powder Duo 01 Clair-Light Brunettes

Sävy on kauniin persikkainen ja hyvin luonnollinen, taittaen keltaiseen. Ylläolevaan kuvaan olen kerrostanut tuotetta napakalla peiteainesiveltimellä runsaasti. Tuotteen glow on yllättävän maltillinen, se näkyy tietyssä valossa parhaiten enkä itse osannut sitä kuviin vangita. Jos välttelet talkkia, vältä tätä tuotetta sillä talkki on inci-listan ykkössijalla. Inci on pitkähkö mutta mukaan on onnistuttu leipomaan allantoinia, glyseroolia sekä hyaluronihappoa, joilla on ihonhoidollisia ansioita. Incissä on kolmantena Lauroyl Lysine, kookosöljystä johdettu aminohappo jolla voi myös olla ihonhoidollisia ominaisuuksia. Moniin puuterisiin tuotteisiin sitä lisätään antamaan "silkkistä tuntua", jolloin tuote levittyy pehmeämmin. Siihen en ota kantaa, kuinka hoitava tuote oikeasti on! Reilun viikon käyttö ei kuitenkaan ole tukkinut ihoani tai muutenkaan sitä runnellut. Valitettavasti unohdin ottaa incistä kuvan, mutta Temptalian sivuilla voi sen käydä kurkkimassa.


Guerlainaurinko7
Guerlainaurinko9


Tässä vielä muutama kuva, miltä tuote näyttää kasvoilla lähikuvassa sekä osana kokonaisuutta. Meikkipohjan eli L'orealin cc-voiteen puuteroin kevyesti Jane Iredalen puristepohjalla ja sipaisin aurinkopuuteria poskille sekä ohimoille. Lopputulos on todella luonnollinen vaikka käytinkin siveltimenä napakkaa kabukia! Tämän kanssa kabuki tai muu napakka sivellin on melkeinpä ehdoton, muuten voi olla ettet saa tuotetta tarpeeksi pyöriteltyä siveltimeen. Teoriassa on hyvä asia, että tuotetta joutuu ihan kunnolla pyöräyttämään siveltimeen ja sen jälkeen työstämään iholle. Toisaalta, tämän hintaluokan tuotteessa tuo koostumus voi jotain harmittaa. Levittyvyys on kuitenkin mainio, tämä häivyttyy hyvin. Koostumuksen ja värin ansiosta suosittelen ensisijaisesti vaaleaihoisille, tummemmalla iholla sävyt saattavat sulautua liikaakin. Oikein lumikki-ihoisten kannattaa aluksi toki kokeilla, miten tämä erottuu, onko liian tumma. 

Olen kyllä ehtinyt tykästyä tuotteeseen, tämä on ihanan kesäinen vaihtoehto Bobbi Brownille. Uskaltaisin jopa väittää Guerlainin levittyvän ja häivyttyvän kauniimmin kuin Bobbin! Ja onhan se fiilis aina ihan eri sipaista poskille Guerlainia. Jos haluat panostaa yhteen selektiiviseen tuotteeseen, kannattaa katsastaa Guerlainin aurinkopuuterituotteet, sillä tämä firma taitaa ne ja onhan aurinkopuuteri pitkäikäinen ostos, sen pannun pohjan näkemiseen saa kyllä tehdä töitä! Ja puuterimaiset tuotteet eivät niin pilaannu, kuin esimerkiksi huulituotteet.


ps. Flickr teki uudistustepposet ja vanha hyvä html-upotus vaihtui näemmä firman mainokseen ja kameramerkin maailmalle toitottamiseen. Ja mahdollisesti dorkien kuvanimien blogieetteriin pamahtamiseen! Nimimerkillä "laitoin jo palautetta".

pps. SUURKiitos Tiinalle, joka vinkkasi miten flickr kuvat saa upotettua ilman ylimääräisiä mainoksia! Vaihdoinkin postauksen kuvat mainoksettomiin versioihin asap ^_^

7.7.2015

Luku 480.

Mirka5
Mirka1



Mustat mekot ja minä, meillä on ollut hyvin intensiivinen suhde. Kunnes jossain vaiheessa kasvoin mekoistani ulos. Ne olivat konkreettisesti liian pieniä tai liian lyhyitä. Epäsopivia. Ei enää minun tyylisiä. Tyylin suhteen koen pientä identiteettikriisiä, ollako aikuinen vai forever young? Rakastan kukkakuosisia mekkoja ja hameita, mutta ovatko ne kuitenkin liian lapsekkaita? Haluaisin osata käyttää loafereita mutta ne jalassa on liian virastonainen, liian aikuinen tunne. Ihan kamalaa, kun tuntuu ettei kaapista löydy mitään päällepuettavaa mutta samalla ei oikein osaa ostaa uusia vaatteita. Koska ei tiedä, millaisia niiden pitäisi olla.

No, olen minä vaatteita kuitenkin ostanut. Onneksi suurin osa on osoittautunut mieluisiksi! Kuten tämä Mirka Pukineen mekko. Se ei ollut halpa sijoitus ja en kyllä rehellisesti sanottuna ollut aikeissa mekkoa ostaa-syytänkin parempaa puoliskoani, joka vinkkasi matkalle osuneesta työhuoneesta, jossa oli samassa työhuonemyymälä.

Mekko on kuitenkin kotimaista työtä, se on ajaton ja moneen tilanteeseen sopiva. Olen mekko yllä jo yhdet juhlat juhlinut sekä käyttänyt sitä arjen eri tilanteissa, kuten päivällistreffeillä kaverini kanssa, joka varta vasten halusi muuten nämä kuvat ottaa, kiitos ihana! Mekko menee myös ilman vyötä, mutta tykkään eniten kuroa vyön avulla mekon vyötäröltä kasaan. Pingviinihihat ovat ihanan väljät ja villasekoite on yllättävän toimiva suhteellisen paahteisena kesäpäivänäkin-toki mikään hellemekko tämä ei ole.

3.7.2015

Luku 479.

Kesismeikki10
Kesismeikki9

Kesällä on ihana keventää meikkiä tai vaihtoehtoisesti olla vallan ilman meikin ripaustakaan. Itse kuulun kyllä siihen heimoon, jonka mielestä kesälläkin pieni ehostus on ok. Tässä siis kuuden tuotteen pikainen kesämeikki, kuvasta unohtui ripsiväri! 

Meikissä on luonnollisesti käytettyä uusia alelöytöjäni. Cc-voiteen ihana ominaisuus on kevyt, kuulas ja yllättävän mattainen lopputulos aurinkosuojakertoimella 20, tämä on toiminut yllättävän hyvin helteisillä kävelylenkeillä! Puuteroinnille ei välttämättä ole tarvetta, mistä yllätyin. Iloisesti. Levitin cc-voidetta myös silmänalusille. Ja niin, kuuden kohdan meikki onkin itseasiassa seitsemän, koska puuteroin silmänympäryksen kevyesti Jane Iredalen puristepohjalla. Niin ylä- kuin alaluomen. Tuo tuote on muuten oiva aurinkosuojatuote silmänalueen iholle, koska siinä on fyysinen aurinkosuojakerroin 20. Suosittelen lämpimästi silmänalueen ihon puuterointia, koska silloin meikkikin pysyy paremmin paikallaan eikä se karkaa silmiä ärsyttämään!

Kesismeikki6

Silmiin sudin ripsivärin ohella Korresin kylmän kultaista luomiväriä, niin ylä -kuin alaluomelle. Kulmat ehostin L'orealin kynällä. Huulille töpöttelin Kjaer Weisin huulisävytettä suloisessa korallin värissä sweetness.

Kesismeikki5

Poskille sudin reilusti uutta Guerlainin aurinkopuuteriani. Sävy on yllättävän luonnollinen, vaikka kyllä tälläkin saa överit aikaan! Päätin kokeilla, toimisiko Kjaer Weisin huulisävyte myös poskipunana. Alkuun pelästyin, että niinköhän se vaan jumahti aurinkopuuterin päälle epämääräiseksi laikuksi mutta sitten tapahtui häivytyksen ihme. En toki ota vastuuta, jos joku onnistuu meikkinsä pilaamaan lisäämällä puuterisen tuotteen päälle voidemaista ^_^ Mutta ei hullumpi lopputulos, teoriassahan tämä olisi jollekin pienelle viikonloppureissulle oiva 2 in 1-tuote, jos siis haluaa minimoida pakkaamisen. Itsehän pakkasin viikon reissulle kolme poskipunaa koska en vaan osannut valita mieluista ja vaihteleehan se meikkausfiiliskin päivittäin.

2.7.2015

Luku 478.

Alelöydöt

Olin etukäteen päättänyt, että ostaisin alennusmyynneistä vain tarpeeseen tulevia tuotteita. Ja niin, eihän se nyt ihan niin mennytkään. Mutta ylpeänä voin sanoa, että vaatepuolella alelöytöjen saldo on pyöreä nolla! Tai, mediaseksikkäästi ostin Lidlistä halpisurheilukuteet mutta ne tulivatkin tarpeeseen. 

Teimme viikon reissun Savoon, jossa kävimme yhtenä päivänä katsastamassa Kuopion kauppojen tarjonnan. Olin jo Helsingissä tuoksutellut Stockkalla Narciso Rodriguezin l'eau for her-tuoksua ja itseasiassa sain siitä pienimuotoisen pakkomielteen, vaikka alkuunsa olinkin skeptinen, sopisiko tuoksu minulle kuitenkaan, se tuntui jossain vaiheessa muuttuvan ranteessa pistäväksi. Kuitenkin kotvan kuluttua tuoksu olikin muuttunut ihanan freesiksi ja raikkaaksi, silloin oikeastaan tiesin haluavani tuoksun! En kuitenkaan enää ehtinyt kipaista Stockkalle ja verkkokauppakin oli jo myynyt tuoksun loppuun. Päätinkin jättää tuoksun hankkimisen oman onnensa nojaan, jos en sitä enää alesta löytäisi, olkoot! Mutta niin vain Kuopion Carlsonilla tuo tuoksu löytyi ja se oli onnea se, varsinkin kun tässä kaupassa oli osattu laittaa aleprosentit kohdilleen, ei mitään säälittäviä 30% aleja, mikä on monessa paikassa tuntunut olevan sääntö kuin poikkeus! Ainoa mikä minua jäi harmittamaan oli pullon muoto, jostain syystä olin kuvitellut sen yhtä viehkoksi kuin testerin, nyt tuo on vain tavallinen pötkylä. Tuoksu on kuitenkin ihana! Hintaa tuoksulle jäi reilu 25 euroa, mikä ei ole paha lainkaan. Narcisoa on näkynytkin niin Stockkan kuin Sokoksen aleissa, vaihtelevalla kattauksella. Keskiviikkoisen raportoinin perusteella esimerkiksi Helsingin keskustan Stockkalla tätä nimenomaista l'eau for her-versiota löytyi useampikin pullo! Tosin nyt aloin miettiä, olikokaan se alunperin tuoksuttamani versio nimenomaan l'eau for her, vai olisiko se ollutkin for her?

Kuopion Sokokselta mukaan tarttui vain Lumenen Arctic Aqua Deep Moisture Eye Gel. Tällä ei ollut iso aleprosentti, nyt tuote maksoi 8,50 euroa ja normaalistihan tuote maksaa 9,90 euroa. Ihan peruspätevä tuote, sopii herkille silmilleni hyvin ja tottahan toki edullisuus, siinäpä varsin pätevät ostosyyt!

Kuopion Sokoksen alennusmyynnit olivat kyllä aikamoinen koitinkivi, pyörin varmaan varttin verran Guerlainin ihastuttava huulituote hyppysissäni mutta päätin kuitenkin jättää sen jonkun vielä intohimoisemman ihmisen löydettäväksi. Siinä tuotteessa oli kyllä alet kohdillaan, 50 euron tuotteen olisi saanut 15 eurolla! Syy, miksi lopulta jätin tuotteen ostamatta oli tylsä, koska minulta löytyy jo vastaavanlainen-tosin köyhän naisen versiona. Huulituotteissa askarruttaa niiden säilyvyys, nyt en anna itselleni lupaa ostaa uusia ennen kuin saan jonkun vanhan kulutettua loppuun! Ja silloin, kun saan kokonaisen huulipunan loppumaan, pistän kyllä bileet pystyyn.

Olin sopinut keskiviikolle Helsingin keskustaan treffit kaverini kanssa ja päätin vielä käydä katsomassa keskustan aletarjonnan. Olin itseasiassa spartalaisen iloinen tiukasta "en löydä mitään"-linjasta, kunnes Sokoksella sokka lähti irti. L'orealin Cc-voiteen päädyin ostamaan, koska olin sitä jo monta kertaa katsonut sillä silmällä. Merkin bb-voiteesta minulla on hyviä muistoja, katsotaan mihin tämä cc-voide yltää! Rehellisesti sanottuna tuo huulituotteiden kohdalla pitämäni kuri ei kyllä toteudu meikkipohjien kanssa, huokaus..mutta olen huomannut, että käyttämällä eri meikkipohjia vuoropäivin ne tuntuvat toimivan paremmin? Ei sillä, että kyseessä olisi lievää selityksen makua ^_^ Cc-voide maksoi 12,50 euroa ja sen normaalihinta on 19,50 euroa.

Sokoksella riemastuin, kun näin pitkästä aikaa ihanaa Rexonan puuvilladödöä! Dödö maksoi 2,50 euroa ja normaalihinta oli 3,35 euroa. Dödön ja sy-geelin lasken järkiostoksiksi, jotka tulevat oikeasti tarpeeseen, muut ovat sitten arjen luksusta.

Ja kirsikkana kakussa, Guerlainin aurinkopuuteri, Terracotta Joli Teint Natural Healthy Glow Powder Duo. Päästin aika spontaanin "ohon", kun ymmärsin alessa olevan aurinkopuuterin uutuustuotestatuksen. Itseasiassa olin kuvitellut tämän tulleen korvaamaan sen perinteisen aurinkopuuterin tai siis jäin siihen käsitykseen, kunnes nyt Guerlainin sivuilla seikkaillessani huomasin perinteisen Terracotta aurinkopuuterin löytyvän yhä valikoimasta. No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, mutta kieltämättä virnuilen itselleni aikalailla! Hahhaa! Mutta tutkailtuani asiaa päädyin siihen, että tämä ostamani versio on kevyempi versio perinteisestä Terracotta aurinkopuuterista ja hyvä niin, sillä kevyen aurinkopuuterin perään olenkin vähän haikaillut. Aurinkopuuteri maksoi nyt 39,90 euroa ja sen normaalihinta on 56,40 euroa.

Miten teidän aleostokset, oletteko tehneet hyviä löytöjä?