In this Light

Kauneusblogi

Luku 501-kasvoputsareiden musta hevonen

Erisanpuhdistusgeeli7

Alkukesästä asetin itselleni kasvopuhdistushaasteen, puhdistus tapahtuisi viikon ajan pelkällä misellivedellä muutamaa tehopesupäivää lukuunottamatta. Oivalsin tuon viikon aikana, että entinen kaksoispuhdistuksen nimeen vannova minäni joutui kokemaan kasvojen menetyksen identiteettikriisin. Koin ihoni yksinkertaisesti voivan paremmin, kun maltoin jättää puhdistamisen mahdollisimman yksinkertaiseksi. Jos puhdistan liikaa ja liian tehokkaasti, ihon pinta kuivuu ja normaali talin eritys häiriintyy, sitä alkaa erittyä liikaa tai sitten se jää vaihtoehtoisesti "muhimaan" pintakuivuneen ihon sisälle. 

Yksinkertainen ei kuitenkaan tarkoita tehotonta. Sain misellivedellä hyvää puhdistusjälkeä aikaan mutta voi poijjat, sitä vanulappujen määrää! Keskimäärin sain iltaisin niitä kulumaan kolme. Enkä vielä toistaiseksi ole keksinyt, mistä voisi duunailla kestovanulappuja. Kieltämättä moinen vanulappumäärä tuntui aika pröystäilyltä, joten päädyin takaisin perinteisten puhdistustuotteiden pariin, jotka pesun päätteeksi huuhdellaan pois kraanavedellä. Olin kuitenkin päättänyt etsiä mahdollisimman hellävaraisen, mutta tehokkaan tuotteen. Eräänä kesäiltana tutkailin saniteettitilojemme kaappia ja käsiini osui Erisanin puhdistusgeeli. Päätin kokeilla sitä, miettien miksiköhän tästä on jäänyt hassut jämät purkin pohjalle. Olenko se vain minä, joka hilloaa purkin loppuja toivoen, etteivät ne siten koskaan loppuisi?

Erisanpuhdistusgeeli2


Pesun jälkeen yllätyin iloisesti, tämähän on-yhä edelleen-toimiva tuote! Päädyinkin hankkimaan kesälomaretkeltä Veljekset Keskisille puhdistusgeelistä tuplapakkauksen, josta toinen puteli on kohta loppuun rakastettu rutistettu.

Nimestään huolimatta tämä ei ole minusta geelimäinen, ei ainakaan perinteisellä tavalla. Koen tuotteen enemmän balmimaiseksi, mutta ei tämä mitään kiinteää tatamiakaan ole. Kenties geelimäinen balmi voisi olla kuvaavampi termi? Tuotetta suositellaan levitettävän kostutetulle iholle mutta olen väärinkäyttänyt tätä niin, että levitän sen kuivalle iholle. Pyörittelen balmia kasvoilla kunnolla, myös silmänympärysiholle ja kostutan sormet vedellä. Jatkan balmin iholla työstämistä vielä tovin ja sitten huuhtelen sen pois haalean lämpimällä vedellä. Tämä tuote muuten poistaa minulta kaikista parhaiten erään todella tiuskasti ripsiin jumahtavan ripsivärinkin! Meikinpoistoon suunniteltu erityinen öljykin on aiheuttanut pandasilmät levittämällä ripsivärin alaluomelle, Erisanilla moista ongelmaa ei ole. Tosin, tuo saattaa olla ominaista puhdistusöljyille ja monta kertaa ne vaativatkin sen kaksoispuhdistuksen. 

Olen kokenut tuotteen omiin puhdistustarpeisiini riittäväksi, saan sillä meikinkin pestyä pois ja iho kiittää hellävaraisesta puhdistusrituaalista! Käytän n. pari kertaa viikossa kasvoharjaani, Clarisonicia ja mielestäni sekin toimii tuotteen kanssa, toki liukutuntuma ei ole yhtä hyvä kuin vaahdolla. Tällöin teen puhdistuksen kuten normaalisti mutta otan Clarisonicin käyttöön vasta puhtaalle, jo pestylle iholle uuden puhdistusgeelinokareen kera. Jonain kertoina olen käyttänyt puhdistukseen apuna musliiniliinaa, sekin on muuten oiva väline varsinkin balmimaisten puhdistustuotteiden kanssa!

Jos jotain huonoa tuotteesta pitää sanoa niin se on riittävyys. Tätä kuluu mielestäni kerralla suhteellisen iso nokare! Todella tuoksuherkkiä voi häiritä tuotteen raaka-aineiden tuoksu. Joinain kertoina tämä on tuntunut iholla jännältä, ikäänkuin kirvelevältä? Mutta kuitenkaan mitään ärsytystä ei ole ilmennyt, iho on pesun jälkeen mukavan pehmoinen, ei sellainen narskuvan kireä. Itselleni sellaiset puhdistustuotteet ovat ihan no-no! Tuotteen saatavuus on hyvä, tätä myydään ihan päivittäistavarakaupoissa ja hinta pyörii vitosen kieppeillä-hinta Sokoksen verkkokaupassa on 5,90 euroa. Tästä tuli uusi luottoputsarini ja tämä todellakin herätti kiinnostukseni myös muita balmimaisia puhdistustuotteita kohtaan! Uskallan suositella tätä eritoten herkälle, kuivalle iholle tai pintakuivalle iholle.

Erisan on sarjana suunnattu herkälle iholle, tuotteet ovat hajusteettomia ja niissä on vältelty yleisiä allergeenejä. Tuotteet on suunniteltu yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa ja niille on myönnetty allergiatunnus. Erisan on kotimainen brändi jonka tuotteet valmistetaan Suomessa, onkin ilo tehdä ostopäätös sellaisen tuotteen suhteen, jolla tulee tuettua kotimaista työtä!

ps. Olen turinoitut tuotteesta jo aiemmin ja apua, kuinka voikaan mielipide muuttua! Tykkäsin tuotteesta jo tuolloin mutta mitä ihmettä, ei pessyt silmämeikkiä..jaa-as! No minun nykyisillä meikkaamistavoilla olen saanut silmämeikinkin tällä pestyä pois, olenko nykyään sitten perusteellisempi ja pyörittelen tuotetta sen verran enemmän iholla, että se oikeasti liuottaa ja sulattaa meikin pois? 


P9166711

7 Kommentit

  1. Tuota täytyy kokeilla! Multa tulee tänään ulos postaus LV:n vaahtoputsarista joka on myös erinomainen, hellävarainen vaihtoehto.

    Mä huomasin myös ihon kunnon parantumista, kun jätin aamupesun pois. Pyyhin nykyään aamulla kasvot vain kasvo- tai misellivedellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätäkin :) Mä sain pestyä jopa muuten tosi tiukassa olevan Cliniquen Cream Shaper silmämeikkikynänkin moitteettomasti pois :O

      Mä aion kyllä hankkia tuon LV:n vaahtoutsarin Clarisonic-päiviä varten :)

      Ja mahtava kuulla, että olet hyötynyt kasvojen aamupesurituaalin muuttamisesta! Mäkin huomaan selvän eron, joskus olen kokeillut aamuisin vesipesua putsarin kanssa ja ei, sillä on kielteinen vaikutus mun ihoon :(

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mä oon käyttänyt tätä joskus ja ihan tykkäsin. Se pHformulan putsari mikä mulla on nyt käytössä on koostumukseltaan samanlaista. Tosi hellävaraista, mutta siinä on lisänä happoja jotka kuorii ihon pintaa. Koen että se on jotenkin tehokkaampaa kuin tämä Erisan. Mutta onhan tässä loistava hinta/laatusuhde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä tosi loistava hinta/laatusuhde :)! Ja saan kyllä tiukassaskin olevat meikit hyvin pois, mikä on hämmentävää.

      Hei muuten, osaatko kommentoida kuinka kuoriva vaikutus tuolla Phformulan putsarilla on? Jos esim. vertaa Dermalogican Skin Resurfacing Cleanseriin, oletko koskaan sitä käyttänyt? Mulla alkuun tuo Dermalogica toimi hyvin mutta sitten se tuntui liian kuivattavalta :O Olisi pitänyt kenties jättää se sellaiseen muutaman kerran viikossa käytölle :T

      Poista
  4. Hei wau kiitos vinkistä, arvaas mitä mulla on tätä tuolla korissa ja ei kun käyttöön. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt käyttöön :)! Ja kannattaa tosiaankin työstää kunnolla iholla, niin saa tiukankin meikin irti :) Jos omistaa esim. puhdistusliinan/konjac-sienen niin sillähän saa tehostettua vaikutusta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow