In this Light

Kauneusblogi

Luku 503-huulimeikinpohjustaja, kaikkien huulipunien sankari?

KicksLipPrimer
KicksLipPrimer3

Kestävä huulimeikki, sitähän varmaan kaikki huulimeikkiä käyttävät kaipaavat? Olinkin kiinnostunut konseptista nimeltä huulimeikinpohjustaja, jos sen avulla saisi meikin kestämään vieläkin kauemmin niin sehän olisi vallan mainio juttu! 

Huomasin jossain vaiheessa Kickseihin rantautuneen merkin omaan meikkisarjaan Lip Primerin eli huulimeikinpohjustajan ja päätin ostaa sen. Tosin, ostaminen ei ollut mikään helpoin juttu koska en ikinä meinannut muistaa sen olemassa oloa tai sitä, että tätä tuotetta tarvitsisin. No, onko se sitten merkki siitä, että tarvitsenko tuotetta oikeasti..

Huulimeikinpohjustaja pääsi tosi toimiin eräissä kesäisissä juhlissa. Muistan käyttäneeni punana Maybellinen Electric Orangea. Ihan ensimmäiseksi hämmennyin, mitä hittoa, punahan muuttuu aivan toisenlaiseksi! Maybellinen Electric Orange on laadultaan satiinimaisen matta, joka on enemmän kallellaan kuivaan kuin rasvaiseen. Kun alle laittoi primerin, muuttui puna sellaiseksi kermaisen rasvaisen kiiltäväksi! Ja kestävyys, noo, ei kovin hyvä. Mutta ei kuitenkaan huono. Jotenkin silti odotin, että tämän ansiosta puna pysyisi paremmin paikalleen.

Päätin kokeilla pohjustajaa minun huulilla hankalasti käyttäytyvän huulipunan kanssa ( klikklik ) ja ooh, olin ihastunut! Zuiin huulipuna on omaan makuuni jo liian kuiva, sen alle laitettu pohjustaja sai punan levittymään kauniimmin sekä raikasti sävyä ja edelleen loihti kermaisen, kiiltävän lopputuloksen. Mutta jälleen kerran se kestävyys, mielestäni se ei ollut sitä, mitä odotin. Ja petrokemian tuote luonnonkosmetiikan alla, ajatuskin särkee sydämeni.

No entä sitten kuiva, mattaisa huulipuna? Miten pohjustaja käyttäytyisi sellaisen kanssa? Päätinkin eräs päivä laittaa pohjustajan MACin Ruby Woon alle. Ruby Woohan on koostumukseltaan Retro Matte eli kestävä mattapuna. Ja minun huulille se lähtökohtaisesti levittyy nätisti! Mutta niin, koin että pohjustaja tuntui tämän punalaadun kanssa vähän..turhalta? Huulipuna kenties levittäytyy aavistuksen liukkaammin ja tasaisemmin. Ruby Woo on yksi kestävimmistä punistani ja koin pohjustajan itseasiassa heikentävän tämän kestävyyttä! Toisaalta, annostelullakin on vaikutusta, kun toisena päivänä maltoin ihan vaan sipaista pohjustajaa, tuntui se toimivammalta ja kestävämmältä Rubynkin alla.

Huulimeikinpohjustaja on koostumukseltaan sangen mielenkiintoinen. Se on aika kiintää, vahamaista tavaraa jota alkuunsa sai ihan tosissaan hinkata huulille. En tiedä, mutta luulen että tämän tuotteen kanssa vähemmän on enemmän, jos tätä sivelee liian paksun kerroksen se vaikuttaa pysyvyyteen vielä enemmän heikentävästi kuin ohut kerros. Mutta sitten taas se, että miten tätä saa annosteltua oikean annoksen onkin kysymys, johon en kyllä osaa sanoa vastausta. Kiinteä, kova koostumus kun ikäänkuin pakottaa tätä hinkkaamaan huulille!

Jos etsit huulimeikin kestoa pidentävää tuotetta, älä ihmeessä hukkaa rahojasi tähän! Mutta vaikka tuote ei toiminutkaan ennakko-odotuksieni mukaisesti ei se silti ole huono. Tämä voisi olla optimaalinen oikein kuivilla huulilla tai oikein kuivien huulipunien alla. Tai jos huulten iho on oikein epätasainen ja ryppyinen. Ja hyvä tuote kirkastamaan huulipunan sävyä, jos huulten oma pigmentti on kovin tumma! Ja jos joku huulipuna on jäänyt vähälle käytölle huonon levittyvyyden takia, voisi tämä olla ratkaisu ongelmaan ( tai vaihtoehtoisesti vaan sen huonon punan roskiin heittäminen ). 

Luulen että minun osaltani tämä tuoteformaatti jää tähän yksilöön vai onko jollain vinkata pohjustajasta, joka oikeasti pidentäisi huulipunien kestävyyttä? Mirssiinakin on tästä kirjoittanut ja kyllä, aikalailla samat fiilikset on tässäkin osoitteessa.


KicksLipPrimer2

10 Kommentit

  1. Oon muuten täysin unohtanut tälläisen puikon olemassa. olon. Joskus kolmekymppisenä (mistä on siis aikaa) käytin aina Clarinsin vastaava, se oli huippu. Saakohan sitä vielä....

    Kivaa alkanutta viikkoa Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ehdin unohtaa jo monta kertaa myös, mutta lopulta muistin :D Oi, täytyy käydä vakoilemassa olisko Clarinsilla vielä vastaava tuote! :) Muistatko, auttoiko se pysyvyyteen?

      Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa Tiia <3 :)

      Poista
  2. Itseasiassa viikonloppuna tuskailin huulipunan keston heikkoutta. Ei tietenkään ollut pohjustusaineita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut punat ei oo niin kestäviä kuin toiset :( Mutta en kyllä tätä suosittele, jos haluat lisää kestävyyttä! Sen sijaan meikkivoide+puuteri kombolla ainakin mun työkaveri on saanut huulimeikkiin kestävyyttä? Itse en ole vielä sitä testannut mutta tarkoitus olisi joku vapaapäivä :)

      Poista
  3. Mä oon käyttänyt ainoastaan Sensain ja Too Facedin pohjustajia. Molemmat toimii itsellä juuri mattapunien kanssa hyvin. Varsinkin jos huulet ei ole ihan priimakunnossa, niin noi kaksi pohjustajaa tasoittaa pohjaa aika mukavasti niiden alle. Ohuempien punien kanssa en oikein mitään hyötyä ole niin paljoa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistänpä nuokin merkit korvan taakse :) Luulen, että tämä tällainen pohjustajakonsepti onkin omiaan silloin, jos huulten kunto ei ole hyvä. Tai huonosti levittyvien kanssa :D

      Poista
  4. Mielenkiintoista lukea kokemuksiasi. Ajatuksena oli kyllä tuo hankkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä olen vähän "whatwhatwhat"-fiiliksillä, tämä on oikeasti hämmentävä tuote :D Mutta aivan varmasti tälläkin on hetkensä, vaikka ei vastannut sitä mitä tästä alunperin ajattelin, tai toivoin olevan :) Ja tulee kyllä käytettyä kuivien punien kanssa. Jos oot menossa ostamaan, pyydä vaikka jos liikkeessä kokeilisivat eka huulille. Mulle Kicksin myyjä sanoi, että asiakkaat ovat kehuneet tuotteen toimivan erityisen hyvin merkin omien mattapunien kanssa! Kicksin omassa meikkisarjassahan on se tyytyväisyystakuu, jos tuote ei miellytäkään sen voi palauttaa ja saada rahat takaisin :)

      Poista
  5. Mun o pitänyt hankkia oma pohjsutaja huulipunille, mutta enpä tietenkään ole muistanut....!
    Mietin tuota Kicksin vaihtoehtoa, mutta ehkä voisi katsella vielä joitain muita. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, laajemman tarjonnan katsastaminen ei ole välttämättä huono vaihtoehto ^_^ Kyllä tämä hyvä tuote on, mutta meikin kestävyyttä tämä ei valitettavasti lisää :P

      Poista

Lähetä kommentti

Follow