In this Light

Kauneusblogi

Luku 520-Meikkimunaillen.

Meikkimuna1
Meikkimuna5


Meikkimunat ovat oiva apuväline meikkivoiteiden levittämiseen! Niillä saa tasaisen, lähes photoshopatun lopputuloksen. Huonosti käyttäytyvät meikkivoiteet laitetaan meikkimunan avulla ruotuun, se toimii nestemäisten ja vahamaisten koostumusten kanssa oivasti. Mutta myönnetään, en alkuunsa lotkauttanut korvaanikaan puuterimaisten tuotteiden levittämiseen meikkimunalla, kunnes kerran kokeilin. Eipä kai kerta kokeilulla nyt pahaa saisi aikaan, ainahan meikin voi vaikka pestä pois jos oikein metsään menisi! Mutta niin, aidosti yllätyin kuinka toimiva kapistus meikkimuna on myös puuteristen tuotteiden levityksen suhteen. Kuvasinkin eräänä päivänä meikkimunalla toteutetun puuterisen meikkipohjan, joka on tehty Zuiin meikkipuuterilla.


Meikkimuna8

Meikkimuna10


Lähtökohtana meikittömät kasvot, joille olen levittänyt meikinpohjustusvoiteen. Lähden levittämään meikkipuuteria niin, että sipaisen sitä meikkimunaan. Kasvoille levitän meikkipuuterin munalla sivellen ja/tai painaen niin, että väännän munaa akseliaan kiertäen. Sivelykin on toimiva ratkaisu, silloin teen sellaisia ns. maalaavia liikkeitä. Meikkimuna on muuten kuiva, normaalistihan se kastellaan ja kuivataan nihkeäksi. Teoriassa puuterisenkin tuotteen voi levittää nihkeällä meikkimunalla, kunhan ei dippaa meikkimunaa suoraan pannusta! Ehkä seuraavaksi voisin kokeilla nihkeällä meikkimunalla puuterisen meikkipohjan levittämistä?

Meikkimuna12
Meikkimuna18


Näissä kuvissa meikkipuuteri on levitetty kasvojen oikealle puolelle ( minun vasemman käden puoli, mutta kuvassa oikea). Lähikuvasta toivon mukaan näkee sen, kuinka luonnollinen lopputulos on! Minusta tästä tekniikasta eniten hyötyy pintakuiva iho, jos tilanne on niin että perinteinen kabukin pyörittelytekniikka korostaa kuivuutta entisestään. Minulla nimittäin ainakin vielä jokunen aika sitten oli niin pintakuiva iho, että puuteriset meikkipohjat eivät levittyneet kauniisti vaan ihosta erottui sellaisia "mannerlaatta"-henkisiä osuuksia. Iho siis näytti tavallaan siltä, kuin se halkeaisi! Ihon pinta itsessään oli kuitenkin ehjä, mutta niin pintakuiva, jolloin efekti erottui. Olen myös levittänyt menestyksekkäästi perinteistä, jauhemaistakin mineraalimeikkipohjaa tällä tekniikalla-toki silloin mineraalimeikkipohjaa kuluu kerralla enemmän ja kabukin pyörittelyyn tottuneille tekniikka voi olla alkuun outo.


Meikkimuna17


Tässä vielä meikki kokonaisuudessaan, sivelin muuten varjostukset sekä poskipunankin paikalleen meikkimunalla! Kyllä se vaan taipuu moneen, joskin huomasin meikkimunan ehkä aavistuksen kärsineen siitä, kun hinkkasin meikkipuuteria pannun reunoista..No, mikäänhän ei ikuista ole ja ostinpahan muuten sen virallisen Beautyblenderinkin!

10 Kommentit

  1. Tää tosiaan toimii, mulla tulee kabukeilla pyöritellen kamalaa jälkeä. (paitsi kesäiholla) Ne on kaikki liian kovia ja iho ärtyy siitä buffaamisesta. Kun meikkimunalla sively ja taputtelu ei ärsytä ihoa ollenkaan samalla tavalla ja kuivat kohdatkaan eivät tule samalla tavalla näkyviin.Toki pohja näyttää ohuemmalta, mutta otan mieluummin sen, kun näkyvästi hilseilevät kohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkimunassa on kyllä taikaa! Mun iho ei ole aiemmin ollut noin kuiva, otin nyt sisäisen öljykuurin ja se ehkä on auttanut. Mutta pintakuivalle iholle tuo meikkimuna on kyllä ehdoton tuote, se taikoo kuivat kohdat näkymättömiin!

      Poista
  2. Kehtaanko myöntää, että mulle meikkimuna on vieläkin käytössä vieras juttu! En ole kokeillut, vaikka on mulle pari erilaista versiota testiin ajautunut, alkuperäisiä ja jälkeläisiä :D En vaan ole koskaan ollut sieni-tyyppiä, aina olen levittänyt meikkivoiteet sormin. Mutta kyllä mä vielä kokeilen. Tämä sun postauskin sai taas hämmästelemään, miten kaunista jälkeä sillä saa aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Mia kokeilet ihmeessä, näillä saa nimittäin todella upeaa jälkeä aikaan, ihan varmasti tulet tykästymään :)! Ihan jo sellainen photoshopattu look. Ja hei, silloin kun messuilla nähtiin, niin mun meikkipohja oli tehty Beauty Blenderillä, meikkivoiteena MUFE:n uusi HD :) Mutta mun on kyllä myönnettävä, että olen meikkivoiteiden levittämisen suhteen sen verran laiska, että tosi harvoin jaksan niitä munailla. Tai siis, käyttää tuota munaa kosteana! Jotenkin mukamas niin kova vaiva kävellä vessaan se kastelemaan..:D

      Poista
  3. Kiva juttu. :) Mistä meikkimunia saa edullisesti Ja voiko tolla levittää ihan "tavallistakin" puuteria, entä voiko sitä käyttää meikkivoiteen levittämiseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä Make-up Blender-munia myy esim. Biodelly verkkokauppa ja Ruohonjuuri, saattaa olla jossain muissakin ekokaupoissa :) Hinta pyörii siinä reilussa kympissä ja pakkauksessa on kaksi munaa :) Nämä ovat aika usein Ruohonjuuressa tarjouksessa! Mä olen levittänyt voidemaista meikkivoidetta, nestemäistä meikkivoidetta, bb-voidetta näillä sekä kivipuuteriakin :) Sekä jauhemaista mineraalimeikkiä. Uskoisin perinteisen irtopuuterinkin levityksen onnistuvan? Nyrkkisääntönä kannattaa pitää se, että nestemäiset ja voidemaiset levitetään kostutetulla munalla, kuivat puuterimaiset kuivalla munalla :)

      Poista
  4. Mineraalimeikkipuutereille on ollut myös omia "sieniä", ainakin Lily Lololla oli joskus, en tiedä onko enää. Itse olen levittänyt mineraalimeikkipuuteria oikeastaan enimmäkseen kostealla meikkimunalla, tulee nättiä jälkeä. Ensin teen kylläkin peruspohjan siveltimellä mutta viimeistelykerroksen/kerrokset sitten kostealla munalla. Suosittelen kokeilemaan erityisesti kuivalle iholle.

    Puuterinhan voi levittää kasvoille myös tavallisella meikkisienellä (sekä kivi- että irtopuuterin), tulee usein paljon nätimmän näköistä jälkeä kuin tavis puuterivipalla. Ei kannata kuitenkaan vedellä vaan töpötellä, varsinkin jos on kuiva iho. Joskus olen myös mineraalimeikkipuuterin kanssa käyttänyt tavis meikkisientä, sitä vaan kuluu sienen kanssa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtava tietää että ainakin joskus on ollut omia mineraalimeikkisieniä :) Täytyy tutustua tarjontaan! Ehkä niiden kysyntä ei vaan ole kovin runsasta? Tai ainakin itse miellän vahvasti kabukin mineraalimeikkien levitysvälineeksi. Miten muuten levität sillä kostealla munalla? Siroitatko mineraalimeikin erilliselle lautaselle? Buffaatko sitä puuteria siihen munaan? Vai käytätkö sitä kosteaa munaa suoraan vaan kasvoille, ilman että annostelet siihen mineraalipuuteria lisää? Hihhii, tulipas nyt aikamoinen kuulustelu mutta palan halusta tietää lisää levitysniksejä :D

      Multa löytyy jemmasta ehkä yksi perinteinen meikkisieni, voisin testata sitäkin :) Meikkipuuterin olenkin tuolla munalla painanut paikalleen, jos puhutaan Guerlainista. Vetelyä/maalaamista olen harrastanut lähinnä jauhemaisten pohjien kanssa mutta myös tämän Zuiin meikkipuuterin kanssa. Mutta hyvä huomio, että kuivalla iholla vetäminen voi olla haastavampi tekniikka!

      Poista
    2. Sori, vähän kesti vastauksen kanssa. Kopautan puuterin yleensä aina puuterin omalle kannelle. Tässä uskon siihen, että vähemmän on enemmän, ihan sama levitänkö siveltimellä vai sienellä. Tai siis munalla. Sitten varovasti "kastan" meikkimunaa puuteriin ja jos näyttää, että sitä tuli kovin runsaasti niin pyöräytän sen vielä meikkipuuterirasian shifterillä ennen kuin töpötän kasvoille. Koska kosteaan meikkimunaan puuteri tarttuu herkästi vähän sellaisina klöntteinä niin sen takia annostelen yleensä aika varovaisesti ja homman joutuu toistamaan usein saadakseen koko kasvot käsiteltyä. Levitystekniikka siis mun mielestäni ehdottomasti painelu/töpöttely, varsinkin jos pohja on tehty nestemäisellä meikkivoiteella. Jos teen pohjan nestemäisellä meikkivoiteella ja olen levittänyt sen meikkimunalla niin käytän puuterin kanssa sitä samaa meikkimunaa.

      Poista
    3. Kiitos Mohn tarkennuksesta :) Täytyy kokeilla tuota kostealla munalla puuterimaisen pohjan levitystä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow