In this Light

Kauneusblogi

Luku 540-Ole joulupukkina seniorille

Roihis13


Joulu on juhla, joka on totuttu näkemään perheen yhteen kokoontumisena. Kaikilla meillä on tavallaan perhe, mutta ei ole itsestään selvyys että kaikilla olisi perhe jonka luo mennä viettämään joulua tai ylipäänsä kyläilemään. Meillä Suomessa on moni asia-ainakin toistaiseksi-kovin hyvin. Vaikka itsellä ja omalla lähipiirillä menisikin hyvin, on kuitenkin ihmisiä joilla on elämässään haasteita ja vastoinkäymisiä. Köyhyys, sairaudet ja/tai yksinäisyys. Itseäni eritoten liikuttaa vanhukset ja he, jotka ovat syystä tai toisesta yksinäisiä. Puoliso on jo menehtynyt, tai sitä ei ole ollutkaan. Lapset ja lapsenlapset eivät ehdi käymään kylässä, ystävä- ja tuttavapiirikin vuosi vuodelta pienenee.


Roihis11



Kun viime vuonna huomasin kampajan, "Ole Joulupukkina Seniorille", halusin ehdottomasti osallistua siihen! Ideana on se, että voit kampajakukkakaupoista valita nimilapun, ja ostaa nimilapun seniorille joulukukan tuomaan pientä iloa jouluun. Kukkalahjoituksen saajiksi on valittu yksinäisiä ja köyhiä vanhuksia. Kampanja on tänäkin vuonna käynnissä, vielä muutaman päivän! Kukan tai kukkia voi ostaa vielä sunnuntaina 20.12. Kampanjan kukkakaupat löydät täältä. Itse aion huomenna käydä osallistumassa kampanjaan. Haluankin haastaa teidät, lukijat, tähän kampanjaan, jos se suinkin sopii ^_^

2 Kommentit

  1. Ihana idea Salka <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana kampanja <3! Iloista viikonloppua, Tiia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow