In this Light

Kauneusblogi

Luku 577-Tabitha James Kraan ja luonnollinen hiustenhoito

Tabitha1


Käsi ylös kuka tunnustaa skeptisyyden luonnonkosmetiikan hiustenpesuaineiden suhteen? Minä voin rehellisesi myöntää olevani yberskeptinen mitä tulee luonnonkosmetiikan ja hiusten yhdistelmään. Olen toki löytänyt ihanan ja omalla kohdallani toimivan suolasuihkeen mutta entäs sitten se pesupuoli?

Viime vuoden puolella Naturellen valikoimiin saapui englantilaisen Tabitha James Kraanin hiustuotteet. En ollut koskaan aiemmin merkistä kuullutkaan, mutta jostain syystä mielenkiintoni heräsi. Tuotteiden luvattiin olevan hiuksia ja hiuspohjaa helliviä. Oma päänahkani on ollut ajoittain kenkku, kärsin mitä ilmeisemmin lievästä seborrooisesta ekseemasta. Olen aiemmin käyttänyt System4-sarjaa ja käyttäisin sitä varmaan jatkossakin, mutta valitettavasti valmistaja on mennyt uusimaan koostumuksia enkä halua käyttää uuden koostumuksen omaavia tuotteita. Omalla kohdallani kasvojen ihon kunto on kohentunut siirryttyäni hellävaraisempiin tuotteisiin, päätinkin ottaa riskin ja kokeilla, miten sama filosofia toimisi hiustuotteiden kanssa.

Tabitha James Kraan on englantilainen hiustenhoitoon erikoistunut luonnonkosmetiikkayritys, jonka perustaja Tabitha James Kraan avasi ensimmäisen salonkinsa 23-vuotiaana vuonna 1993. Kuten moni muu luonnonkosmetiikkayrityksen perustajanainen, sai hänkin herätyksen luonnollisen kosmetiikan äärelle ensimmäisen raskautensa aikana vuonna 1999. Tabithan oman tuotesarjan tuotteen näkivät päivänvalon vuonna 2015, mutta jo vuonna 2013 Tabitha alkoi testata tuotteitaan salonkinsa asiakkailla.

Ostin toki aluksi testikoot, sillä ihan tämän hintaisia hiustuotteita en uskalla ostaa kuin sikaa säkissä. Ne vaikuttivat lupaavilta, joten päädyin tilaamaan täysikokoiset tuotteet. Valitsin pienen pähkäilyn jälkeen Amber Rose-sarjan shampoon tai paremminkin hiustenpuhdistajan, kuten Naturellen sivuilla sanotaan ja saman sarjan hoitoaineen. Amber Rose-linjaa markkinoidaan sanoilla puhdistava-tasapainottava-kosteuttava. Hiustenpuhdistajan hinta on 35 euroa ja hoitoaine maksaa myöskin 35 euroa, pakkauksissa tavaraa on 150 ml. Toinen vaihtoehto olisi ollut Golden Citrus-linja, jota myydään saatesanoilla tasapainottava-ravitseva-rauhoittava. Tämä linja on muutaman euron edukkaampi kuin Amber Rose. Tuotteet on pakattu alumiinisiin pakkauksiin, jotka on helppo kierrättää ja pakkaus suojaa itse tuotetta hyvin. Pakkauksissa annostelumekanismi on pumppupullo, joka toimii hyvin. Tuotteet muuten valmistetaan Englannissa!

Tabitha2


Käytin hiustenpuhdistajaa niin, että pumppasin n. 6-10 pumppausta kämmenelle ja hieroin puhdistajan päänahkaan. Hiukset olivat luonnollisesti valmiiksi kastellut. Hieroin hetken puhdistajaa päänahassa ja huuhdoin hiukset. Tämän jälkeen toistin toimenpiteen ja jätin puhdistajan vaikuttamaan hetkeksi hiuksiin sekä päänahkaan. Puhdistaja on ladattu täyteen mitä mielenkiintoisempia aineita, jotka kosteuttavat ja tasapainottavat päänahkaa. Pesevänä ainesosana on suopapuu. Kaura, arganöljy, kookosöljy, ruusunmarjaöljy, aloe vera ja erinäiset eteeriset öljyt huolehtivat hoitavuudesta. Puhdistajan luvataan rauhoittavan ja tasapainottavan päänahkaa, sen luvataan ehkäisevän tulehduksia ja sienten kasvamista. Hiustenpuhdistajassa on aika voimakas tuoksu, en suosittele tätä tuoksuherkille. Hiustenpuhdistaja on matalavaahtoinen, mutta kyllä minä saan toisella "vaahdotuksella" aikaan ihanan, kermaisan pehmeän vaahdon. Vaahto tosin ei ole kovin liukasta, en ainakaan itse saa sitä levitettyä kovin laajalle alalle. Toisin sanoen joudun niskaan yleensä truuttamaan lisää puhdistajaa, kun en vain yksinkertaisesti saa vaahtoa leviämään sinne saakka.

Mielestäni puhdistaja puhdisti hiukseni hyvin ja päänahka jäi vallan ihastuttavan tuntuiseksi! Se tuntuu kosteutetulta, pehmeältä ja puhtaalta. Hiusten pituudetkin tykkäävät tuotteesta, mutta hoitavuudesta huolimatta en kokenut tätä latistavaksi. Tykkäisin tuotteesta muuten täysillä, mutta valitettavasti se kuluu aivan liian nopeasti. En vaan kykene hyväksymään sitä, että minun pitäisi ostaa lähes joka kuukausi noinkin tyyris shampoo. Toisekseen, vaikka koostumus oli päänahkaa hellivä, seborrooinen ekseema heräsi talviuniltaan ja jouduin turvautumaan apteekin lääkeshampooseen. Päänahkaa siis kutitti ja huomasin otsalle hiusrajaan pamahtaneen sellaisen ihastuttavan ihottumalaikun. Sain ongelman pois päiväjärjetyksestä apteekin lääkeshampoolla ja nyt olen löytänyt ylläpitohoitoon aika lupaavan oloisen shampoon! Mutta niin, Tabithan hiustenpuhdistaja jää itselläni sellaisiin hemmotteluhetkiin. Osana joka päiväistä arkea se on valitettavasti liian hintava juuri nyt.

Tabitha3


Hiustenhoitoaine on sen sijaan riittoisaa kamaa! Toisaalta, en käytä tätä kuten normaalisti hoitoaineita käytetään eli levitetään märkiin hiuksiin ja sitten huuhdellaan pois. Sen sijaan käytän tätä jätettävänä hoitoaineena. Käytän omaan, pidempään polkkapituuteen n. neljä-kuusi pumppausta. Koska koostumus pohjautuu kasvikunnan raaka-aineisiin, ei tämä ole mikään megasiloittaja eikä takkuja ns. avaava. Teen niin, että rutistan hoitoaineen pyyhekuivattuihin hiuksiin jotka sitten harjaan auki Tangle Teezerilla. Omat hiukseni ovat lähes käsittelemättömät, joten ne ovat suhteellisen hyvä kuntoiset eikä minulla ole mitään pahaa takkuongelmaakaan, joten siinä mielessä olen huono arvioimaan hoitoaineiden tehoja. Tämä hoitoaine kuitenkin mielestäni kosteuttaa ja tuo hiuksiin aavistuksen kiiltoa. Vaikka toisinaan olenkin saattanut annostella hoitoainetta reippaastikin, en ole saanut klähmäisia hiuksia eikä tämä ole mitenkään mahdottomasti lätsäyttänyt hiuksiani. Toki jos hiuslaatu on ohut, suosittelen varovaisempaa annostelua. Mutta esim. John Master Organicsin hoitoaine, jota käytän samalla tavalla on paljon rasvaisemman tuntuinen ja sillä saa helpommin klähmähiukset, jotka menevät päätä pitkin.

Hoitoaineessa on käytetty ruusunmarja-, argan- ja kookosöljyä sekä erilaisia öljyuutteita, mm. ruusun, mirhan, nerolin ja kamomillan. Koostumuksesta puhutaan 4 in 1, eli sillä ilmeisesti tarkoitetaan tuotteen moninaisia käyttötarkoituksia. Tosin, itse näen ne lähes yhtenä ja samana! Mutta tosiaankin, 4 in 1 tarkoittaa perinteistä hoitoainetta, hiuksiin jätettävää hoitoainetta, hiuspohjan hoitoainetta ja muotoilutuotetta. Omat kokemukseni rajoittuvat tosiaankin jätettävään hoitoaineeseen, mutta toisaalta, onpa tämä ollut muutamien kiharakampausten pohjana suolasuihkeen kanssa. Mutta nyrkkisääntönä ihan näin maalaisjärjellä ajateltuna, jos muotoilun alle levittää kovin öljyistä ja hoitavaa tuotetta, ei kampauksen pito ole välttämättä kestävin.

Tykkään molemmista tuotteista, hiustenpuhdistaja on mukavasti päänahkaa hellivä ja kosteuttava, mutta jää itselläni hintapoliittisista syistä hemmottelukäyttöön. Hoitoaine sopii tällä hetkellä hiuksilleni ja pirtaani hyvin, fanitankin eniten tällaisia hiuksiin jätettäviä hoitoaineita. Aina silloin tällöin käytän perinteisiä, hiuksiin pesun yhteydessä levitettäviä ja huuhdeltavia hoitoaineita, mutta kyllä nämä jätettävät vaan aiheuttavat enemmän ilon tunteita. Kaiken kaikkiaan Tabithan tuotteita leimaa laatu ja luksus, olen hiustenhoitotuotteiden suhteen todella nirso mutta nämä tuotteet läpäisivät seulani.

Onko Tabitha teille tuttu? Entä tykkäättekö luonnonkosmetiikan hiustuotteista?

6 Kommentit

  1. Mä aina yllätyn, kun kuulen kommentteja etteikö luonnolliset hiustuotteet voisi olla hyviä. Mä olen tykännyt lähes kaikista luonnollisista shampoista ja hoitoaineista, joita olen kokeillut. On hellävaraisia kuin peseviäkin shampoita, joten uskon, että kaikille löytyy sopivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan noin muutenkin olla niin kranttu hiustuotteiden suhteen, että moni tavan kosmetiikankin hiustenhoitotuote on mulle "njääh" :D Tabithan lisäksi olen tykännyt Urtekramista. Hiustuotteet ja meikit, niihin suhtaudun kyllä luonnonkosmetiikassa aina vähän jännittynein mielin, mutta ihonhoitoon taas luotan :D

      Poista
  2. Ei ole tuttu. Onpa jännät hyvin erilaiset pakkaukset. Mä tykkään tosi paljon esim. Laveran shampoista, mutta hyvä hoitoaine luonnollisista on vielä etsinnässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkauksista eka mielleyhtymä on muotoilutuotteet! Mutta veikkaan, että pakkaus suojaa tuotetta hyvin valolta ja on kivasti kierrätettävissä :) Mulle ei kovin moni shmapoo ole sopinut, joskin joudun niitä etsimään kissojen ja koirien kanssa tavan kosmetiikastakin :( Ja joo, voin veikata pidempien hiusten kaipaavan vähän enemmän paukkuja hoitotehoissa, luonnonkosmetiikassa on hyviä hoitoaineita jos hiukset eivät ole mitenkään megakäsitelty/äärettömän pitkät :P

      Poista
  3. Uusi tuttavuus minulle. Hinnat hieman pitkän oloisia.. Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hinnat ovat kyllä kohdillaan :D Hoitoaine on enemmän hintasuhteeltaan ok, kun se ei onneksi kulu niin nopeasti. Mutta tuo shampoo..no, ymmärrän kyllä raaka-aineidenkin ja pakkauksen maksavan, mutta mulla kyllä tosiaankin shampoo jää silloin tällöin luksushemmotteluun :P

      Ihanaa keskiviikkoa! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Follow