Pages



2.6.2016

Luku 596-Erikoinen kuivashampoo

Tabithakuivis1


Minulla ja kuivashampoilla on ollut vähän katkonainen suhde. Tutustuin kuivashampoiden maailmaan ensimmäisen kerran vuonna 2009, kun ne rynnivät suuren kansan tietoisuuteen. Silloin minulla oli musta polkkatukka, joka kaipasikin aina välillä kuivisfreesausta. Vuonna 2010 pätkäisin hiukseni lyhyiksi ja aloitin elämäni blondina. Hiuslaatuni on luonnostaan kallellaan karheaan, ja blondaus teki siitä superkarhean. Samoin hiuspohjani oli ihanan kuiva, eikä kuivashampoille ollut tarvetta.

Vuonna 2012 aloitin urakan ja oman värin takaisin kasvattamisen. Voin vannoa, että tuolloin olisi kuivashampoolle ollut tarvetta! Sen verran öljyiseksi päänahkani muuttui. No, jos on värjännyt hiuksiaan lähes 20 vuotta, ei ole ihme jos päänahka menee sekaisin siitä, ettei sinne enää tupata ylimääräisiä aineita. Tuolloin en kuitenkaan käyttänyt kuivashampoita, koska kehoni oli epätasapainossa ja reagoin hajusteisiin. Tai johonkin muuhun, mutta varmuuden vuoksi supistin kosmetiikan käytön minimiin. Tai niin minimiin, kuin raaskin ^_^ Suurimman myönnytyksen taisinkin tehdä hiustenhoidon suhteen, silloin jäi hiuspurnukka jos toinenkin työttömäksi.

Nyt kehoni on löytänyt tasapainon, ja olen tavallaan "karaistunut" kosmetiikan suhteen. Moni aiemmin "ehdoton ei" on nykyään "mikäs siinä". Mutta tämän pohjustuksen jälkeen päästäänkin siihen, että vuodenvaihteessa hankin itselleni ekologisen kuivashampoon. Olin todennut Tabitha James Kraanin hiustenhoitotuotteet mainioiksi, joten uskoin merkin kuivashampoonkin jatkavan samaa rataa.

Tabithakuivis3


Luonnonkosmetiikan kuivashampoot eroavat hurjasti verrattuna tavan kosmetiikan kuivashampoisiin. En ole törmännyt yhteenkään luonnonkosmetiikan kuivashampooseen, joka olisi pakattu aerosolipakkaukseen. Tabithan kuivashampoo tulee metallisessa purnukassa ja itse kuivashampoo on jauhemainen. Purkissa onkin sirottelureiät. Kuivashampoo muistuttaa muutama vuosi sitten kovassa nosteessa olleita hiuspuutereita, joilla sai volyymia ja nostetta. Tabithan kuivashampoo lupaa puhdistaa hiukset, mutta sillä on myös hiuksia muotoilevia ominaisuuksia. Tätä voi käyttää jopa hiustenkuivaajan kanssa kylmäpuhalluksella, jolloin hiuspuuterin saa levittymään tasaisesti! Tällä kikalla ilmeisesti saa tuotteeseen lisää "potkua".

Kun kyseessä on luonnonkosmetiikka, tuotteen ainesosalista on mukavaa luettavaa. Tuotteessa on tapiokaa sekä riisiä, oletan niiden tuovan rakennetta ja imevän hiuksista rasvaa. Mukana on myös mm. kikherneitä sekä maissijauhetta, nokkosta, ruusua, kurjenpolvea, sitruunaruohoa ja mirhaa. Nokkonen onkin rasvoittuvalle hiuspohjalle lupaava ainesosa, sen luvataan myös stimuloivan päänahan verenkiertoa sekä vähentävän hilsettä. Kuivashampoota on kahta eri sävyä, omansa on bruneteille ja myös blondeille. Päädyin blondien versioon, vaikka ehkä jälkiviisaana tummempi sävy olisikin voinut olla parempi.  Kuivashampoon luvataan pitkällä aikavälillä tasoittavan hiuspohjan rasvoittumista

Olen tykännyt tuotteesta, se kivasti freesaa hiuksia ja hiuspohjaa, tuo maltillista tuuheutta ( en ole kokeillut föönikikkaa, koska se kuulostaa vähän..no, siltä, että onnistun saamaan tuotetta fööniin sisälle ja täten rikkomaan föönin ) ja on ihanan tuoksuinen. Ainoastaan muutama seikka on huomionarvoinen. Omiin hiuksiini kuivashampoo jää näkyville, vaikka olisin hieronut sen hyvin päänahkaan ja pituuksiin. Toinen seikka liittyy annosteluun. Aluksi kopsuttelin purkia päänahkaa vasten, mutta siirryin aika pian levittämään kuivashampoon käsien kautta. Metallisella purkilla päähän kopsuttelu tuntui ikävältä ^_^ Koska koostumus on jauhemaista, pruukaa kuivashampoota löytyä niin lavuaarista kuin vaatteistani. En myöskään tykkää siitä tunteesta, miltä kuivashampoo tuntuu päänahassa. Kuivashampoota joutuu työstämään aika kauan, että saa jauheen karkeuden sulamaan. En valitettavasti halua käyttää niin kauan aikaa kuivashampoon työstämiseen, mitä tämä tuote vaatii. Ja jos jauhe jää liian karkeaksi, sitä saattaa varista hiusrajalta otsalle ja kasvojen pesun yhteydessä saat kasvojenpesuaineeseen kuivashampoo boostauksen ^_^

Vaikka kuivashampoo ei ole täydellinen, ei se silti huono tuote ole. Käyttäjältä vaaditaan pitkää pinnaa ja kiireettömyyttä. Tuote maksaa hurjat 40 euro, siihen hintaan kuivashampoon täytyy jo olla täydellinen. Tabithan tuotteita myy Suomessa Naturelle.

Mikä on sinun kuivashampoosuosikkisi?

8 kommenttia :

  1. Melko hintava kuivashampooksi, itse menen alle 10 euron markettikuivashampoilla. :) Luonnonkosmetiikan kuivashampoita en ole kokeillut vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä on kyllä aika pitkä hinta :D Jatkossa taidan minäkin suosia budjettivaihtoehtoja :) Batiste kuitenkin toimii hyvin ^_^

      Poista
  2. Moroccan oil ja kevin.murphy on ehdottomasti mun lempparit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos raaskin tuhlata, niin pidän noi mielessä :) Nyt taidan vähän nuolla haavojani ja pitäytyä budjettivaihtoehdoissa :D

      Poista
  3. Vaikka olisi kiva käyttää luonnollista kuivashampoota, niin en tiedä riittäisikö viitseliäisyys tähän. Suihke on kuitenkin niin helppo ja nopea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihke on kyllä niin helppo ja nopea! Joku kerta yritin levittää tän jo illalla, mutta lopputulos ei ollut aamulla mieleinen :P Mun aika ja viitseliäisyys ei vaan riitä tän kanssa kikkailuun :(

      Poista
  4. Kuulostaa jännältä. En ole itse kokeillut mitään luonnonkosmetiikan kuivashampoita kun ei tuolle perinteisellekään kuivashampoolle tahdo löytyä käyttöä. Tuli kumminkin mieleeni että olisiko sen levitys puuterivipalka helpompaa. Annostelisi ensin vippaan jossa rakenne rikottaisiin hieromalla vipan reunoja yhteen keskenään niin että puuteri menee vipan sisään ja sitten sieltä töpöteltäisiin hiusten tyveen ja pituuksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyy kyllä testata tuon vipan kanssa :) Kuulostaa loogiselta! Ja tosiaankin olisi hyvä saada "vangittua" se jauhe, kämmenestä se helposti humpsahtaa vähän sinne sun tänne :P

      Poista