In this Light

Kauneusblogi

Luku 613-Marokkolainen syväpuhdistus

Marokko3


Löysin syväpuhdistavien shampoiden maailman vasta 2000-luvun puolessa välissä. En tiedä, minusta tuntuu ettei niitä juuri liiemmin aiemmin ollut, siis ylipäänsä konsepti nimeltään syväpuhdistava shampoo on suhteellisen uusi. Saa korjata, jos olen väärässä! Mutta tuolloin ainakin itse hoksasin, että kyseiselle tuotteelle olisi varmaankin tarvetta. Silloin aktiivisesti värjäsin hiuksiani, ja halusin ennen värjäämistä hiukseni hyvissä ajoin mahdollisimman syväpuhtaiksi. En niinkään ollut huolissani muotoilutuotejäämien säännöllisestä syväpesemisestä, joten syväpuhdistavan shampoon käyttäminen jäi hyvin epäsäännölliseksi. Tähän mennessä muistan käyttäneeni SIM:in syväpuhdistavaa shampoota, jonka tosin jouduin nakkaamaan roskikseen koska se alkoi olla jo niin yliaikainen sekä saman kohtalon koki Biozell. Nyt tosin syväpuhdistavan shampoon käyttö painottuu minulla nimenomaan muotoilujäämien poispesemiseen, koska en enää värjää hiuksia.

Mutta uudelle syväpuhdistavalle shampoolle tuli alkuvuodesta tarvetta ja päädyin Minnan inspiroimana ostamaan Moroccanoilin syväpuhdistavan shampoon. Tämän myötä meni myös Moroccanoil neitsyyteni, vaikka olenkin miettinyt merkin tuotteiden hankkimista jo kauan!

Tämä syväpuhdistava shampoo on siitä jännä, että se on itseasiassa hyvin hellävarainen. Moroccanoilin tuotteet pohjautuvat arganöljyyn, joka on tunnettu sen kosteuttavista sekä hoitavista ominaisuuksistaan. Sitä en tiedä, kuinka ns. eettistä merkin käyttämä arganöjy on. Syväpuhdistavassa shampoossa on myös mukana avokadoöljyä, rosmariiniuutetta, kamomillan kukkauutetta, laventelin kukkauutetta, kahdenlaista keratiinia, silkkiä, risiiniöljyä, jojobaa..huhhuh! Olen bongaavinani incistä jopa viittä eri pesevää ainesosaa, mutta myönnän kyllä olevani aika noviisi tensidien maailmassa, minulle ei myöskään SLS ole kirosana. Shampoo on sulfaatiton, parabeeniton sekä fosfaatiton.

Shampoo suositellaan levitettävän kunnolla kostutettuihin hiuksiin. Pieni määrä ainetta riittää, tämän koostumus on hyvin tiivistä! Itse teen kaksoisvaahdotuksen ja toisella kerralla saan melkeinpä jo sellaisen vaahdon aikaan, että se ahdistaa. Hahaa, vaahtofobia ^_^ Annan aina syväpuhdistavan shampoon vaikuttaa jonkun aikaa hiuksissa. Vaahto ei ole sellaista lirua, mikä katsoaa alta aikayksikön, se pysyy muutaman minuutin hyvänä kunnes lässähtää. Poispestessä huomaan todella erikoisen ilmiön. Hiukset eivät ole yhtään sellaiset, mitä ne yleensä syväpuhdistavan shampoon jäljiltä ovat. Ne ovat nahkeat, mutta eivät yksi iso takkukasa. Olen jopa voinut skipata perinteisen hoitoaineen ja sen sijaan levittää hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Kokeilin itseasiassa viime pesukerralla skipata hoitoaineen kokonaan välistä ja hiukset jäivät pesun jälkeen aivan normaaleiksi. Sain selvitettyä ne hyvin, eivätkä hiukset jääneet liian kuivan näköisiksi. Mutta painotankin, oma hiuslaatuni on lähes käsittelemätön. Värjätyt ja/tai muuten käsitellyt hiukset vaativat aivan varmasti eri tyylisen jälkihoidon sekä tuntuvat pesun jälkeen toisenlaisilta! Vaikka shampoo onkin yllättävän hellävarainen ja jopa hoitava, se mielestäni täyttää funktionsa eli syväpuhdistaa. Huomaan shampoon hoitavuuden siinä, että esim. verrattuna Kerastasen shampooseen, hiusteni pyykkipäivä tulee eteen päivää aiemmin.

Shampoon tuoksu on aika maskuliininen, mutta alkujärkytyksen jälkeen olen tykästynyt tuoksuun! Shampoon hinta on 27 euroa mikä on aika kova, mutta tuote on toisaalta todella riittoisa. Yritän, ettei minulla kävisi tämän kanssa samoin kuin muiden syväputsaavien shampoiden kanssa ja voinkin sanoa, että tätä olen ihan oikeasti käyttänyt teoriassa säännöllisesti. Eli lupaavalta vaikuttaa!

Käytättekö syväpuhdistavia shampoita? Mikä on teidän suosikki?

12 Kommentit

  1. Olen käyttänyt toistaiseksi vain Dermosilin syväpuhdistavaa shampoota, joka oli ihan ok, muttei mielestäni erityisen syväpuhdistava. Nyt aion kokeilla Herbinaa. En ole käyttänyt Moroccanoililta muuta kuin hiusöljyä, joka on hyvä tuote, mutta melko kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herbinaa voisin itsekin kokeilla seuraavaksi :) Tämä on tosin siinä mielessä ollut "koukuttava" tuote, kun ei ole mikään megakorputtaja :D Moroccanoil on kyllä aika tyyris merkki, hiusöljyä varmaan aion seuraavaksi kokeilla koska olen utelias, onko se oikeasti ihan ylipääsemöttämän mahtava tuote :)

      Poista
  2. Mä käytin pitkään Herbinaa, koska se tuntui olevan ainoa marketeista saatava syväpuhdistava shampoo. Ja se onkin tosi hyvä hintaansa nähden. Nyt käytän Unique Haircaren shampoota, joka tuntuu pesevän tehokkaasti muttei liian kuivattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herbina ja Unique alkoivat nyt kiinnostamaan! Unique voisi olla hyvä "koyhän naisen versio" tälle Moroccanoilille, kuulostaa nimittäin vähän samanlaiselta konseptilta :)

      Poista
  3. Olen kokeillut syväpuhdistavaa shampoota, mutten omassa arjessa kovinkaan usein käytä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mullakin käyttö säännöllisen epäsäännöllistä :D

      Poista
  4. Kyllä me käytettiin jo 90-luvun välissä parturi-kampaamo koulussa syväpuhdistajia, auttoivat silloin mihin nykyäänkin. Poistivat tuoteaineiden jämiä jne. Meillä oli kotona tosi rautainen vesi niin kerran viikossa syväpuhdistajalla pestessä vaaleat hiukset eivät menneet vihertäviksi. :D Ehkä meni kuitenkin vuosia ennen kuin ajatus saatiin myytyä kuluttajille. :) Itse tykkään mm. Redkenin syväpuhdistajasta, mutta tätä Moroccanoiliakin on tullut käytettyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista vähän ounastelinkin :) Vai oliskohan noita ollut jo ysärilläkin myynnissä, mutta jollain vähän toisenlaisella nimellä? Valikoima on kyllä hurjasti kasvanut niistä vuosista, mitä olen ekat syväpuhdistavat ostanut :D Redkeniltä en muuten varmaan ole koskaan shampoota kokeillutkaan, ehkä täytyy korjata tämäkin vääryys :)

      Poista
  5. Enpä ole käyttänyt naismuistiin, pitäisi kyllä ja vielä kun tykkään niin kovin Moroccan oilista. :) Hitsi pian testaan sampoota joka ei vaahtoa lainkaan, se tulee olemaan outoa, sillä liitän niin vahvasti puhdistukseen vaahdon, vaikka esim. Yotuel hammastahnahan ei vaahtoa eli kaikkeen tottuu.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän satunnaisesti :) Eipä noita meinaa aina muistaa ja varsinkin nyt kun olen käyttänyt paljon tuollaisia päänahkaa hoitavia shampoita niin kaikki muut ovat jääneet vähän paitsioon :P Ja kääk, mä en tiedä osaisinko käyttää vaahtoamatonta shampoota..jotenkin koen, etten saisi levitettyä sitä tarpeeksi laajalle ja osa hiuksista ja hiuspohjasta jäisi kuitenkin likaiseksi :P Jään odottamaan mielenkiinnolla sun raporttia!

      Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ollas hyvä :) Tää on kyllä huippu tuote, jos haluaa ns. hellävaraisen syväpuhdistavan shampoon!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow