Pages



9.10.2016

Luku 643-Retroherkun uudet vaatteet; omenainen puolukkavispipuuro



Sain lähipiiriltäni syksyllä uuden lempinimen. Marjamummo. Ja tarkemmin ottaen puolukkamummo. Ilmeisesti muukin Suomi on sekaisin puolukasta mutta mikäpä siinä, kyseessähän on mitä mainioin marja! Marjaintoni on jaksanut erityisesti naurattaa äitiäni, minua kun ei enää yhdeksän ikävuoden jälkeen saanut metsään marjoja poimimaan. Marjojen poimiminen oli mielestäni raskasta ja eräänä vuonna minua pisti kaulaan ampiainen. Tämän jälkeen sain kammon niin ampiaisia, kuin marjastamista kohtaan.

Mutta ajat muuttuvat. Minua on aikuisiällä kiehtonut omavaraisuus. Haluaisin oman kasvimaan, mutta kaupungissa sellaisen ylläpitäminen ei ole kaikista helpointa. En kyllä tiedä, tulisiko minusta koskaan kasvimaan ylläpitäjää vaikka siihen olisikin mahdollisuus ( tähänkin liittyy eräs tarina, joka äitiäni naurattaa). Mutta marjastus! Siinä saa tosiaankin poimia marjat kakun päältä, hehheh! Tarkoitan, että senkun menee metsään ja toivoo, että kaikkia marjoja ei ole kerätty. Sinun ei tarvitse kastella marjapuskia, eikä tehdä mitään sen eteen, että marjat kypsyvät. Niitä ei tarvitse itse kasvattaa. Ja kyllä se näkyy lompakossa, ettei tarvitse ostaa kaupasta pakastemarjoja. Marjat ovat lisäksi terveellisiä, ne sisältävät kuitua, antioksidantteja ja jonkin verran vitamiinejakin. Mutta oikeastaan parasta minun mielestäni marjastamisessa on se yhteys luontoon. Tulen muistamaan lämmöllä niitä aurinkoisia iltapäiviä, jolloin nautin metsästä, yksinäisyydestä ja ihanasta alkusyksyn valosta. Ja poimin niitä puolukoita. Jo yli omien tarpeidenkin ( eli suomeksi sanottuna, mies kielsi minua ottamasta koko satoa mukaan, koska se ei mahtuisi meille. No, loput marjat jäivätkin vanhemmilleni ).

Marjoista ja puolukoiden säilömisestä heräsi aktiivinen keskustelu Facebookissa, ja kovin moni heitti ilmoille idean vanhasta respetistä, jota en ole nauttinut sittemmin lapsuudenkodista muutettuani. Puolukkavispipuuro. Puolukkavispipuuro tuo minulle mieleen ne 90-luvun ihanat hetket, kun rakkaan mummoni kanssa teimme vispipuuroa ja veimme puuron takapihallamme kulkevaan luomaan jäähtymään. Ja pitihän puuroa heti kokeilla puolukkasesongin kunniaksi. Ensimmäiset puurot tein noudattaen klassista ohjetta, sitten alkoi soveltaminen :D Omasta mielestäni puolukan ja omenan liitto on taivaallinen, ja olin nähnyt Sonjan tehneen omenoista vispipuuroa joten ajattelin, miksipäs ei? Seuraavaksi siis ohje puolukka-omenavispipuuroon, jossa käytetään perinteisten mannasuurimoiden sijaan spelttimannaa. Vispipuuron runko on muunnelma Akuutissa olleesta reseptistä, mutta lisäsin vettä vähän enemmän.

Omenainen puolukkavispipuuro spelttimannalla

8 dl vettä
4 dl puolukoita ( jos käytät survosta, tarvitset sitä n.puolet vähemmän )
4 pientä omenaa ( mieluiten makeita )
1-1,5 dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
ripaus suolaa ( n. 0,5 tl )
n. 1,5 dl spelttimannasuurimoita ( Sunspelt )


Puolukka1



Laita vesi kattilaan, omani taisikin olla 3 litran kattila. Pese omenat, lohko ne kuorineen n. neljään osaan ja laita veden sekaan. Mittaa puolukat mukaan. Keitä n. 10 minuuttia, lisää keittäminen loppuvaiheessa sokeri, vaniljasokeri ja ripaus suolaa. Ota kattila liedeltä pois. Soseuta sauvasekoittimella puolukat ja omenat sileäksi mehuksi. Laita kattila takaisin liedelle, lisää sekaan spelttimannasuurimot koko ajan vispaten ( menevät helposti muuten klimppiin ). Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen n. viisi-seitsemän minuuttia. Teoriassa spelttimannaryynit kypsyvät jo ihan parissa minuutissa, mutta itse pelaan varman päälle. Mannaryynit muuten palavat herkästi pohjaan, joten sekoita koko ajan! Kun puuro on kypsynyt, ota se liedeltä pois.

Jäähdytä puuro. Jos laitat puuron kylmällä vedellä täytettyyn tiskialtaaseen jäähtymään, kannattaa miettiä kaataako puuron kattilasta esim. metalliseen, isoon kulhoon. Kuuma kattila voi helposti menettää muotoaan liian radikaaleista lämpötilanvaihteluista. Kannattaa muutenkin valita astia sen mukaan, että pystyt vatkaamaan puuron kuohkeaksi, vatkasit sen sitten kattilassa jossa keitit puuron, tai erillisessä astiassa. Eli, mielummin liian iso kuin pieni astia! Itse kaadoin puuron 4 litran teräksiseen kulhoon ( haha, ai miten niin ärsyttää epätarkat reseptit, joissa ei kerrota esim. piirakkavuoan halkaisijaa tai muita yksityiskohtia ).

Kun puuro on jäähtynyt, vatkaa se kuohkeaksi sähkövatkaimella. Puuro on hyvässä vaahdossa silloin, kun sen väri on selvästi vaalentunut ja koostumus tuhtiutunut, tähän menee n. 15-20 minuuttia. Puuron koostumukseen vaikuttaa toki kuinka runsaasti käytät suurimoita. Ja kun käytät marjat kuorineen, vaahdosta ei tule niin ilmavaa kuin kuoret siivilöitäessä. Mutta omasta mielestäni kuorien siivilöinti on hyvän ruoan haaskuun heittämistä :D

Omasta mielestäni puuro on parhaimmillaan seuraavana päivänä, maku jotenkin lempeytyy. Nautin puuron sellaisenaan, mies taas maidon kanssa. Vaniljakastikekaan ei olisi varmaan huonompi valinta! Puuro maistuu selvästi puolukalle, mutta omena antaa pienen, lempeän säväyksen, samoin kuin vanilja. Teoriassa vispipuuron voi tehdä mistä tahansa marjasta tai hedelmästä, voisin veikata esimerkiksi vadelman toimivan todella upeasti vispipuurossa!

Uskallatteko kokeilla reseptiä? Vai onko vispipuuro ihan totaalisen out?

ps. Vielä on aikaa osallistua lippuarvontaan I love me-messuille!

10 kommenttia :

  1. Mä en ole ikinä itse tehnyt puolukkavispipuuroa mutta nyt iski ihan sellainen olo, että tämän syksyn aikana on kokeiltava! :D Itse en kovinkaan innokas marjastaja ole, mutta onneksi vanhemmat huolehtivat, että meikäläisenkin pakastin ja jääkaappi on marjoja täynnä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla :) Tämä on kuitenkin tosi helppo tehdä :D Ja ihanat vanhemmat sulla! Kyllä mäkin saisin vanhemmiltani marjoja, mutta välimatka aiheuttaa sen, että esim. pakasteiden kuljettaminen on haastavaa :T

      Poista
  2. Puolukkavispipuuro on ihan älyttömän hyvää, mutta pitää ehdottomasti joku kerta kokeilla lisätä joukkoon myös noita omenoita! Kuulostaa todellla herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenat antavat kyllä kivan, pikantin lisän :) Aion kyllä kokeilla vadelmoillakin, appelsiinillakin tulee kuulemma hyvä vispipuuro :D

      Poista
  3. Vispipuuro on parhautta! Äiti sitä aina teki kun olin pieni, ja kerran olen tehnyt itsekin aikuisiällä. Mäkin marjastin äidin kanssa pienenä, mutta mulla se loppui siihen, kun upposin suohon melkein kaulaa myöden. Kokemus oli tosi kammottava ja mun marjareissut loppui kuin seinään. Nyt aikuisiällä olen kyllä käynyt marjastamassa ja sienestämässäkin. Pitäis tehdä taas joskus visparia. On se sellainen herkku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii, vipsipuuro on tainnutkin kuulua meidän lapsuuden herkkuihin :D Ja voi että, sullakin metsätraumoja :( Voin kuvitella, että suohon uppoaminen on tuntunut kamalalta :'( Miten sä pääsit sieltä pois? Mä jäin kerran skidinä saappaistani jumiin pellolle, enkä päässyt pois. Saappaat siis upposivat oikein kunnolla sellaiseen tosi tymäkkään saveen. Olin kuulemma rukoillut jumalalta apua, jossain vaiheessa välähti että hittolainen, mähän voin ottaa jalat saappaista pois :D Niin sitten kävelin sukkasillani pellolta kotiin xD Onneksi ollaan aikuisiällä päästy metsätraumoista eroon :)

      Poista
  4. Mua ei saa metsään marjastamaan tms. vaikka mikä olis niin syvässä on traumat ja inho. Onneksi ukkeli on himopuutarhaihminen ja hoitaa kaikki marjanpoiminnat ja omenien keruun. Mä sitten säilön ja syön;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No hei, jää enemmän marjoja sitten muille :D No ei vaineskaan. Ei kaikki tykkääkään marjastamisesta, eikä tarvitsekaan tykätä :) Ja ihana kuulla, että teillä mies hoitaa puutarha- ja marja-asiat :)

      Poista
  5. Täällä kans yks marjamummo! Vuosikausiin en kylläkään metsässä käynyt poimimassa, mutta sehän onkin ihan hauskaa puuhaa, kun nyt taas parina vuonna on tullut käytyä. Osui ja upposi tuo sun varoitus mannaryynien pohjaanpalamisesta. Sain nimittäin just viime viikonloppuna äidin tekemää lievästi savuaromista vispipuuroa, kun hän oli jättänyt kattilan "vielä ihan hetkeksi" hellalle ja sitten lähtenytkin pois keittiöstä vähän liian pitkäksi hetkeksi. Kyllä se syötyä tuli silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :D Marjamummoilu on kivaa ^_^ Tosiaankin marjastamisen viehätyksen saattaa tajuta vasta aikuisena-tosin ei se ole kaikkien laji.

      Mulla äiti varoitteli mannaryynien pohjaan palamisesta :D Mä tosin keittelen loppuvaiheessa aika miedolla lämmöllä, mutta sekoitan kyllä koko ajan. Ja hei, olen aikoinaan saanut poltettua perunat pohjaan :'D

      Poista