In this Light

Kauneusblogi

Luku 661-Korealaista kosmetiikkaa silmänympärysiholle



Olen kirjoittanut siitä, etten voisi luopua kasvovedestä. Mutta on myös eräs toinen tuote, jonka nimeen vannon lähes henkeen ja vereen! En vaan osaisi olla ilman silmänympärysvoidetta. Silmänympärysvoiteiden käyttämisen olen aloittanut jo 15-vuotiaana, ensimmäinen virallinen voide taisikin olla The Body Shopin geelimäinen silmänympärysvoide. Ja voi, kuinka sitä silloin rakastinkaan! En tarkalleen muista, mistä olin saanut tiedon silmänympärysvoiteiden tarpeellisuudesta, oliko se äitini fanittamista Anna-lehdistä, omista Demi-lehdistä? Mutta silloin 90-luvulla sain tiedon, että kun aloittaa meikkaamisen, olisi syytä myös ottaa silmänympärysvoidekin käyttöön. Olenkin kohta 20 vuoden käyttämisen jälkeen saanut huomata oman silmänympärysihon muutokset ja kokeillut hyviä mutta myös huonoja silmänympärysvoiteita. Luulenkin, että läheisen suhteen ansiosta omat kriteerini ovatkin silmänympärystuotteiden kanssa todella tiukat. Tuote ei saa ärsyttää herkkiä silmiäni ja mitään tekemättömät tuotteet jäävät kosmetiikkajemmoihini pölyttymään.



Siksi olinkin erittäin kiinnostunut, kun luin Heidin kirjoituksen Misshan silmänympärysvoiteesta, Super Aqua Ultra Water-Full Eye Treatmentista. Kuvailun perusteella sydämessäni tuntui lämmin välkähdys, ja mieleeni muistui lämpimät muistot RENin mainioon silmänympärysvoiteeseen. Vaikka minulla onkin ikää yli 30-vuotta, en mahda sille mitään, että rakkauteni geelimäisiin tuotteisiin on ikuista. Lisäksi Missha aasialaisena merkkinä on kiinnostanut minua iät ja ajat, Aasiassa vannotaan nimenomaan ihon kosteuttamisen nimeen.

Misshan silmänympärysvoiteen koostumus on kuitenkin mielenkiintoinen. Kuten Heidi kirjoittikin, se on enemmän hyytelöä, kuin geeliä. Mutta vitsit, kuinka ihastunut olenkaan tuohon silmänympäryshyytelöön! Tuotteella on sen verran hyvät kosteustehot, että se suorastaan saa silmänympärysihon näyttämään täyteläisemmältä, pullauttamalla kosteusrypyt sileämmiksi. Tämän ylle on ilo levittää meikki! Olen käyttänyt tuottetta niin aamuin kuin illoin, nyt tosin olen iltakäyttöön ottanut täyteläisemmän tuotteen talven tultua pysyvästi kylään.

Silmänympärysvoide on pakattu isoon 30 ml tuubiin ja myönnän kyllä annostelevani tätä sangen hövelisti. Höveli annostelu ei ole kuitenkaan kostautunut. Voide on omaan nenääni tuoksuton, eikä tämä ole ärsyttänyt herkkiä silmiäni. Silmänympärysvoiteen hinta on Bearelin nettikaupassa 21,90 €, mikä on edullinen ottaen huomioon pakkauskoon.

Oikein kuivalla silmänympärysiholla tämä voisi toimia niinkin, että levittää tämän ensiksi ja vasta tämän päälle täyteläisemmän voiteen. Tai ottaa rutiineihin lisäksi silmänympärysseerumin. Oma silmänympärysihoni on 99 % ajasta hyvinvoiva, en ole oikeastaan koskaan kärsinyt kuivasta sy-ihosta. Levitän silmänympärysvoiteen aina myös lähelle silmän sisänurkkaa, siis alaluomelle. Misshan voiteen voin levittää myös yläluomellekin. Todella usein vien myös seerumin sekä kasvoöljynkin silmänympärysiholle, tottakai kuulostellen miten iho reagoi. Silmän ulkonurkassa tottakai myös hoitovoidekin pääsee levittymään apajille.

Misshan silmänympärysvoide nousi itselläni silmänympärysvoidesuosikkeihin, tätä voisin kyllä ostaa lisää!

Millaisista silmänympärysvoiteista sinä tykkäät?

Seuraa blogia Bloglovinissa, Facebookissa, Instassa 

16 Kommentit

  1. Mä olen kade, itse innostuin säännöllisesti sy-voiteista vasta kolmekymppisenä, eli ihan liian myöhään. Nyt paikkaillaan sitten vaurioita. :D Itse tykkään koostumukseltaan ohuista sy-voiteista, mutta yöllä käytän paksumpiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta oletan, että sä olet varmaan sitten sen hoitovoiteen kuitenkin levittänyt sy-iholle? Ohuet koostumukset on kyllä tosi jees, tosin tykkään yhdestä vähän tuhdimmasta ja nimenomaan yötä vasten :)

      Poista
  2. Mäkin aloitin sy-ihonhoidon jo muistaakseni 17weenä. En tosiaankaan ryppyjä ehkäistäkseni, vaan huomasin jo tuolloin omaavani tummat silmänaluset. Eli loputon (ja toivoton) taistelu pandasilmiä vastaan alkoi jo monta vuotta sitten ^_^

    Tämä Misshan tuote kuulosti kiinnostavalta. Harmittaa, kun aasialainen kosme on nyt jäänyt taka-alalle viimeaikoina. Ei vaan kerkeä käyttämämään kaikkea. Tarvisin yhtä monta päätä, kuin mustekalalla on lonkeroita. Voisi ehkä päästä kosmevarastoistakin eroon tämän elämän aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vasta viime vuosina ollut sy-ihon tummuutta, joten en ole koskaan hankkinut tuotteita tuota silmällä pitäen. Mä en jotenkaan usko, että sitä tummuutta saisi pois, paitsi optisesti huijaavilla koostumuksilla :P

      :D Joo, kosmetiikkafriikkinä sitä kyllä toivoisi joskus lisäpäitä :D Kun on niin monia ihania merkkejä ^_^

      Poista
  3. Ei mitään käsitystä koska olen aloittanut sy-voiteiden kanssa läträämisen...mutta tärkeä on, en minäkään voisi olla enää ilman! Tämä tuote kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, millähän muistaisi pitää tän mielessä niin, että sitten kun taas tarttee uutta niin hankkisi tämän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oma aloitukseni on jäänyt aika suhteellisen selvästi mieleen, varsinkin kun rakastin stiä voidetta silloin todella paljon :D Ja tosiaankin, enää en osaisi olla ilman! Olisi hauska tietää, miltä sy-iho näyttäisi jos ei olisi koskaan käyttänyt silmänympärysvoidetta?

      Ja tiedän tuon tunteen, mäkin aina innostun muiden postauksista, mutta en kuitenkaan välttämättä muista sitten aikoinaan sitä tuotetta ostaa :D Ehkä pitäisi tehdä sellainen toivomuslista? :)

      Poista
  4. Mua harmittaa, etten aloittanut sy-viiteen käyttöä säännöllisesti jo vuosikymmeniä sitten. Sy-voide on ehdottomasti tärkeä osa ihonhoitoa. Käytän yleensä kahta eri voidetta, vaikkei se ehkä ihan oikeaoppista ole, mutta sitä mun silmänympärysiho tarvitsee. Enkä aio lopettaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Mutta kyllä kai olet kuitenkin kasvovoidetta levittänyt sy-ihollekin? Vai jätitkö sy-ihon vallan voiteetta?

      Ja mun mielestä sun tekniikka on just hyvä, kannattaa kuunnella ihon tarpeita yleisien ohjeiden sijaan :)Mäkin kerrostan joskus :D

      Poista
  5. Tämä voisi olla sopiva omiin tarpeisiini. Missha <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Mua houkuttaisi seuraavaksi kokeilla merkin toista sy-voidetta :) Misshalla on hyviä tuotteita, osa ei vaan ole sopinut mun iholle :P

      Poista
  6. Minulla oli tästä testeripussi ja tuote oli kyllä erittäin kiva! Itsekin käytän sy-tuotteita öisin todella hövelisti. Tulen niin onnelliseksi kunnon kerroksesta tuotetta, eikä koskaan mikään ole vielä turvottanut. Voidetta pitää olla niin paljon, että aamullakin on vielä kunnolla kosteutettu olo (vaikka vähän olisi tyynyliinassakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit tuotteesta :) Mulla jotkut tuotteet turvottaa, mutta onneksi tämä ei sitä tee :) Ja kunnon kosteutus on tarpeellinen juttu, mulla on paha tapa nukkua kasvot tyynyyn hautautuneena joten tyynyliina kyllä imee osan kosteudesta :P Pitäisi opetella nukkumaan selin ^_^

      Poista
  7. Mä aloitin myös silmänympärysvoiteiden käytön tosi aikaisin, alle parikymppisenä jo. Muistaakseni 17-vuotiaana. Oon siitä tosi onnellinen, koska sy-ihon hoito on mulle supertärkeää! Toki muukin ihonhoito, mutta etenkin kasvoveden käyttö, sy-voiteeseen panostus ja samoin se säännöllinen kuorinta! Niistä en vaan laista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sun kokemuksia :) Jaan saman filosofian :D Olisi muuten hauska tietää, miltä iho näyttäisi jos ei olisi koskaan käyttänyt sy-voidetta!

      Poista
  8. Mullakaan ei ole erityisiä ongelmia sy-ihon kanssa, joten holvaan voidetta aina ylä- ja alaluomelle, enkä noudata "sääntöjä" voiteen käytön suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos iho vaan ei ota nokkiinsa, niin säännöistä ei kannatakaan välittää :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow