In this Light

Kauneusblogi

Luku 663-Sosar, turvenaamio naapurimaasta



Mitä tulee ihonhoitoon, niin fiilistelen yhtä lailla viimeisen päälle hiottuja, tieteellisiä ja innovatiivisia tuotteita mutta myös hyvin yksinkertaisia, luonnosta inspiraation hakeneita tuotteita. Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut turpeen käyttämisestä kosmetiikassa, koen sen vanhan kansan perinnetuotteena. Turve on mielestäni ollut unholassa, se ei siis ole mikään mediaseksikäs raaka-aine. Vanhempieni luona olenkin muutamia turvetuotteita käyttänyt, ne eivät vaan ole olleet puhdasta luonnonkosmetiikkaa. Huomatessani virolaisen luonnonkosmetiikkayrityksen Sosarin valikoimissa turvenaamion, tiesin olevan vain ajan kysymys, koska sen itselleni ostaisin. Olen käyttänyt niin monia savi- ja mutanaamioita, että turve tuntuu niiden jälkeen todella eksoottiselta!

Turvehan on myös siitä mielenkiintoista, että sitähän on meillä Suomessa vaikka ja kuinka. Hoitoturpeelle on tottakai omat kriteerinsä, ihan mitä tahansa ja mistä tahansa nostettua turvetta ei voi käyttää. Turvehan on siis suossa aikoinaan kasvaneiden kasvien hajoamisen lopputulos. Mutta suon paikka vaikuttaa, mahdolliset suohon pääsevät ympäristön valumat voivat muuttaa turvetta jopa allergisoivaksi, jos suon kautta virtaa vettä läpi, se taas voi laimentaa turpeen vaikuttavia aineita. Turve sisältää flavonoideja ja tiesittekö, että hoitoturpeen suon olisi syytä olla hapan, pH-arvon n. 4? Tämän jälkeen kiinnostuin toden teolla turpeesta, koska olen viime aikoina fiilistellyt happamia ihonhoitotuotteita. Ihohan on luonnostaan miedosti hapan, joten on järkeen käypää suosia ihonhoitotuotteita joiden pH olisi lähellä ihon omaa pH-arvoa.




Sosarin Sacret Forest Peat Mask tulee tyylikkäässä lasisessa pakkauksessa. Tykkään muutenkin sarjan visuaalisesta ilmeestä, se on raikas! Sosar lyökin turpeen suhteen kovat paukut pöytään, sanoen virolaisen turpeen olevan suomalaista turvetta tehokkaampaa. Ilmeisesti virolainen turve sisältää enemmän humiiniaineita. Mutta joka tapauksessa turpeen pitäisi olla hyvä raaka-aine niin akne-, kuin couperosaiholle. Tai ylipäänsä iholle, jolla on jonkinlaisia ongelmia! Turve saattaa tuhota sieniä ja esim. tarjota apua erilaisiin hiuspohjaongelmiin. Turve on syväpuhdistavaa, mutta myös samalla ihon talintuotantoa säätelevää sekä ihoa kosteuttavaa. Turve sopii lähes kaikille, mutta ihan kaikille se ei sovellu. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi kasvaimet tai raskaus, sydänsairaudet jne. Jos yhtään epäilyttää sopiiko turve itselle, kannattaa konsultoida lääkäriä tai fytonomia asiasta. Aavistuksen luulosairaana turpeen ( ja vastaavien tuotteiden ) käyttäminen on vähän kuumottavaa, mietin aina näiden kanssa että mitä jos minulla olisikin kasvain ja käyttäisin tuotetta, mitä tapahtuisi?



Turvenaamiota suositellaan käytettäväksi kerran viikossa. Naamion raaka-aineina on turpeen lisäksi vain damaskosruusuvettä. Tuotteessa on mieto, turpeelle ominainen tuoksu. Sosarin naamio on koostumukseltaan jännä, geelimäinen massa joka pysyy hyvin kasassa. Toisaalta mitä luin turpeesta, niin hoitoturpeen ideaali koostumus on geelimäinen massa. Yllätyin siitä, että kun sen levittää iholle, se ei lähde valumaan pois vaan pysyy paikallaan. Naamion annetaan olla iholla 10-15 minuuttia ja se ei saa kuivua iholle. Kastelenkin naamiota sumuttamalla pullosta vettä naamion päälle. Ilmeisesti jos naamio kuivuu, turpeen tehokkuus kuolee. Kostea naamio onkin paljon miellyttävämpi kokemus kasvoilla kuin kuivan kireäksi kuivunut, joten jo ihan tästäkin syystä on mukavampaa pitää kasvoilla kosteaa naamiota!

Vaikutusajan jälkeen huuhtelen naamion pois, ensiksi kostutan sormet märiksi ja hieron naamiota hellästi ihoa vasten. Naamiossa tuntee pieniä, rouheita kohtia joten samalla saan tehostettua kuorivaa vaikutusta. Voin muuten sanoa, että naamion levittäminen sekä poispeseminen on aika sotkuista puuhaa ja sen jälkeen on syytä pestä lavuaari tai kylpyhuoneen lattia ^_^

Ensimmäisellä kerralla pystyin pitämään naamiota kasvoilla juuri ja juuri 10 minuuttia, sillä ihoa alkoi kutittaa niin paljon! Sittemmin olen voinut pitää naamiota kasvoilla maksimiajan. Mutta yllätyin, ettei yhdenkään naamiokerran jälkeen iho ole punoittanut. Ei niin yhtään! Itseasiassa vähän petyin, sillä olin etukäteen odottanut punoitusta, yhdistän sen turvetuotteissa siihen, että tuote on ollut tehokas, pistäen pintaverenkiertoon vipinää.

Toisaalta, iho jää naamion jälkeen pehmeäksi ja tasaiseksi. Ihoa ei kiristä, tämän jälkeen ei ole heti tarvetta kaivaa rasvapurkkeja esille. Naamion jälkeen on helppo pullauttaa sitkeämpiä tukkeutumia ulos, sillä koen naamion nostaneen epäpuhtauksia pinnalle. Ihoni on ollut koko syksyn hyvin tasapainoinen, eikä turvenaamio ole suistuttanut sitä raiteiltaan. Olen viime aikoina jättänyt Clarisonicin vallan pois ja keskittyen intensiivisiin naamiokuureihin, luottaen turvenaamion kuorivaan ja ihoa uudistavaan tehoon enkä ole joutunut pettymään. Luulen kuitenkin, että turvenaamiosta hyötyvät eniten he, joilla on ihossa näkyviä "ongelmia", omalle hyväkuntoiselle iholle naamio on hemmottelua, huokosten putsausta sekä kevyttä kuorintaa ja ihon uudistusta.

Turve, hot or not?

17 Kommentit

  1. Todellakin kiinnostaa nämä vähitellen markkinoille lipuvat turvenaamiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvetuotteet ovat kyllä herättäneet munkin kiinnostuksen, mahtavaa että sekin on pienessä nosteessa :)

      Poista
  2. Anti-age -turvenaamiota tai muuta anti- age -turvejuttua voisin kokeillakin. Sellaista ei taida olla vielä keksitty? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takavasemmalta huutelen, että se turve ihan itsessään taitaa olla myös anti-age -kamaa. En tiedä, mutta näin oletan.

      Poista
    2. Joo, tällaisen käsityksen itsekin sain, että turpeella olisi anti-age vaikutuksia! Mutta sitä en tiedä, mihin se perustuu. Onko se ihon oman kostuttamisen aktivoimista, vai perustuuko se noihin flavonoidien ihoa hoitaviin vaikutuksiin? Jäin kaipamaan tarkempaa infoa :D Ehkä joku turve-expertti osaisi tähän asiaan vastata? :)

      Poista
  3. Tästä tuli näytetuubi LivBoxissa ja kerran olen kokeillut. Kaikesta muusta tykkäsin, mutta koin hankalaksi tuon kosteana pitämisen. Mulla kun ei riitä oikein kärsivällisyys olla tekemättä mitään 10-15 minuuttia (naaman suihkuttelun vedellä koen ei minkään tekemiseksi).

    Olin koko vaikutusajan vessassa koska veden suihkiminen sai joitakin kertoja turpeisen veden valumaan pitkin naamaa ja kaulaa vaikka suihke olikin varsin hienojakoista. Jotenkin kauhean tylsää mun mielestä. Mutta iho tykkäsi ja noin muuten minäkin jos ei tuota tylsistymistä lasketa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä, olin eilen jo vastaavinani tähän, mutta ilmeisesti unohdin painaa tuota julkaise-nappia :D Mutta siis joo, jos vaikutusaika olisi yhtään pidempi, en varmaan jaksaisi tän kanssa hengailla suihke kourassa :D Mä kyllä hengailin makuuhuoneessa, mulla ei leviämistä tapahtunut. Viime kerralla tosin sain leukaan sellaisen tippakertymän, ja siitä tietty tiputteli. Silloin tosin hengailin jo vessassa/suihkussa ^_^ Ehkä joku keksii jossain vaiheessa turvenaamion, mitä ei tarvitse erikseen kostuttaa! Mutta oikein kiva tuote kyllä on, ihana kuulla että sunkin iho tykkää tästä :)

      Poista
  4. Mä olen kerran kokeillut LivBoxista saamaani näytettä ja tykkäsin. Nyt täytyykin tänään vielä laittaa naamio kasvoille.
    Savinaamio on myös ollut mieleinen ja mulla on sama kuin sulla, että tykkään myös tällaisista todella pelkistetyistä ja vähän raaka-aineita sisältävistä jutuista, vaikka toisaalta kaikki pitkälle kehitettykin kiinnostaa. Ihana merkki kaiken kaikkiaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamio kannattaakin muuten käyttää suhteellisen nopeasti pois, mullekin tuli sen käyttöön vipinää kun kuulin, että tällä ei ole mikään pisin säilyvyys, jo sillä purkilla itsellään ennen avaamista! Olin meinaan itse jo heittänyt pakkauspahvit pois, enkä saanut enää tarkistettua oman naamion parasta ennen-päivästä :P Voisinkin muuten tästä laittaa vielä maininnan tuonne tekstiinkin ^_^

      Ja kyllä, yksinkertaiset mutta myös viimeisen päälle tekniset koostumukset kyllä kiehtovat ^_^ Tällä hetkellä olen itse vähän luonnonkosmetiikkafiiliksissä taas, ne sun esittelemät Mossat kyllä alkoivat kans kiinnostaa :)

      Poista
  5. Näyttää ja kuulostaa hyvältä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä lähes kaikki ihonhoito on tavallaan anti-age meininkiä ^_^
    Tykkään turvetuotteista, joten Hot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sun kanssa samaa mieltä, jo se että hoitaa ihoaan on parasta mitä voi ajatella anti-age näkökulmasta :) Mutta mua kyllä kiehtoisi tietää, mikä juuri turpeessa olisi se ikääntymisen merkkejä ehkäisevä/häivyttävä periaate? :D Kun tavallaan olen ajatellut turpeen enemmän syväpuhdistavana ja esim. psoriakseen/hilseilyyn tehoavaksi. Täytyy siis tehdä jatkotutkimusta, sillä mä olen sekaisin turpeesta ^_^ ^_^

      Poista
  7. Mäkin olen alkanut käyttämään ihonhoitotuotteita, joissa on alhainen pH. Ihan vain sen takia, että kuulemma BHA-kuorinta toimii silloin paremmin iholla. Sosarin tuubi odottaa mua kaapissa, jos ehtisi sitä testailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla että säkin olet innostunut ihonhoitotuotteiden pH-arvoista :) Jos jaksat, niin olisi kiva kuulla sun ajatuksia ihan postauksen verran? :) Hapot vaativatkin oikeaa pH-arvoa toimiakseen kunnolla, sen muistan.

      Poista
  8. Loistava postaus! Täytyykin hankkai vesisuihkepullo tuon kaveriksi.

    x Charlotta / http://charlottaeve.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit ^_^ Ja suosittelen suihkepulloa, ellei ole saunamahdollisuutta ^_^

      Poista

Lähetä kommentti

Follow