In this Light

Kauneusblogi

Luku 665-Sävyseerumi, meikkiä vai ihonhoitoa?



Varmaan hyvin harvalle on jäänyt epäselväksi, että meidän kotimainen Lumene meni ja uusi ilmeensä, marssittaen samalla markkinoille liudan uusia tuotteita. Uusi slogan on Beauty Born of Light, joka oli itselleni alkuun vähän hankala ja sain jostain syystä mielleyhtymät elokuvaan Natural Born Killers-jota tosin en ole nähnyt. Uudessa ulkoasussakin oli vähän sulattelemista, mutta kun näin ensimmäisiä kuvia lanseerauksesta ja uusista tuotteista, olin vakuuttunut. Ihastuin jo tuolloin uuteen Invisible Illumination-tuotelinjaan, johon kuuluu ihon omaa kauneutta korostavia meikkituotteita. Lumenen filosofia onkin korostaa luonnollista kauneutta, ja överien meikkikerrosten jälkeen raikas ja minimalistinen meikki tuntuu entistäkin raikkaammalta. Ja on sanomattakin selvää, että oma meikkifilosofiani on tätä lähellä, rakastan heleää ja ohutta pohjameikkiä!



Päädyinkin uteliaisuuttani ostamaan uudesta tuotelinjasta sävyseerumin, Instant Glow Beauty Serumin. Se on siis eräänlainen meikkipohja, mutta siinä on myös mukana ihonhoidollisia elementtejä kuten nimessä oleva seerumi antaa ymmärtää. Tuotteessa on käytetty mm. lähdevettä sekä lakkaa, se sisältää myös valoa heijastavia sävypigmenttejä.

Mutta minulle tuote on vain ja ainoastaan meikkipohja. Alkuun rakastuin palavasti tuotteeseen, mutta nyt rakastavaisten välille on tullut pieniä erimielisyyksiä, alkuhuuman jälkeen. Koen tuotteen idean ihastuttavana, mutta myös samalla sangen hämmentävänä. Ja se johtuu vain ja ainoastaan tuosta seerumi sanasta. Minulle on opetettu, että seerumi levitetään ennen hoitovoidetta suoraan puhtaalle iholle tai kosteustiivisteen ylle. Tämän tuotteen levittäminen hoitovoiteen alle ei ole sen idea. Mutta riittääkö tämä sellaisenaan aamuisin meikkivoiteen alle, paikkaamaan muita kosteuttavia tuotteita? Minusta ei välttämättä. Ja omasta mielestäni tämän päälle toisen meikkivoiteen levittäminen sotii tuotteen kaunista jälkeä tekevää koostumusta vastaan. Käytän tuotetta niin, että levitän sen joko suoraan puhtaalle iholle tai jonkun kosteuttavan/pohjustavan tuotteen päälle. Omalla ihollani tämä varmaan toimisi optimaalisin alkusyksystä ja loppukeväästä, nyt tuotteen kosteustehot eivät ole riittävät ollakseen ainoa kosteuttava tuote.



Tuote on koostumukseltaan juoksevaa nestettä, mieleeni tulee saman firman Nude Perfection meikkivoide, joka on vähän tätä paksumpaa ja peittävämpää koostumukseltaan. Tuoksu on mieto. Tuote levittyy iholle todella kauniisti, eikä korosta pintakuivuutta. Sen jättämä jälki on kauniin hohtava, kuin toinen iho. Tuotteessahan on yksi sävy, mutta minun on sanottava sen olevan kyllä aivan liian tumma suurimmalle osalle suomalaisista. Minullakin jää sävyero kaulan ihoon nähden! Sävy on kuitenkin ihoa kaunistava, vähän persikkaan taittava. Pulloa kannattaa ravistaa hyvin, olen kokenut pipettiannostelun omassa käytössäni toimivaksi. Lumenen aiempaan, huokeaan hintatasoon nähden sävyseerumin hinta, yli 30 € vaatii vähän sulattelemista. Onhan pakkausformaatti kaunis ja tuote moniulotteinen, mutta aiempien meikkipohjien hintoihin verrattuna yli kymmenen euroa korkeampi hinta on aika iso erotus.



Lumene1
Lumene2
Lumene17
Lumene18


Omalla ihollani sävyseerumi on riittänyt sellaisenaan pohjameikiksi, koska minulla ei ole paljon peitettävää, en siis ole käyttänyt tätä toisen meikkivoiteen alla. Peittävyyttäkin saa näppärästi kerrostettua. Puuteroin tottakai lopputuloksen, koska muuten iho jää liian rasvaisen näköiseksi. Sävy on tosiaankin liian tumma, voi kunpa tästä tuotaisiin markkinoille astetta vaaleampikin sävy! Aion vielä kokeilla tätä niin, että sekoitan tätä jonkun todella vaalean ja koostumukseltaan tuhdimman meikkivoiteen kanssa. Meikkipohjana tämä ei ole minulla kaikista kestävin-ei edes puuteroitunakaan.

Jos rakastat ohuita meikkipohjia ja ihosi ei ole kovin vaalea, ja ihosi ei ole kovin rasvoittuva, voisin kuvitella tuotteen olevan juuri sinun juttusi. Kovin vaalealla iholla tämä on auttamatta liian tumma-ohuesta koostumuksesta huolimatta. Ja rasvoittuvalla iholla tämä ei ole välttämättä kestävin meikkituote. Mutta, vaikka lopulta tästä ei ehkä sitä omaa meikkipohjasuosikkiani tullutkaan, tykkään tuotteen ideasta kevyenä, ihoa kaunistavana meikkituotteena. Ja iso hatunnosto Lumenelle noin muuten uudesta upeasta ilmeestä-uusi look on todella onnistunut!

Mitä tykkäätte Lumenen uudesta ilmeestä? Kuinka moni on ehtinyt jo kokeilla tätä?

Seuraa blogia Bloglovinissa, Facebookissa, Instassa

10 Kommentit

  1. Lumenen uusi ilme on eteerisen tyylikäs ja vimpan päälle lumenemaisesti stailattu; vaaleeta, viileetä, hallittua ja hillittyä. Olen nyt kaupoissa pyöritellyt ja tutkaillut uusia tuotteita, mutta en ole ostanut vielä yhtäkään. Misellivettä ehkä ostan joskus, jos on jossain Citymarketin -40 %:n tarjouksessa. Muut uutuudet eivät ihan hirveästi enää houkuttele. Sävyseerumi on ehkä oudoin kasvotuote pitkään aikaan. Minä en keksi sille mitään käyttöä. Seerumi seerumina ja sävyt sitten muissa voiteissa asianmukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät uudesta ilmeestä :) Mä aion niitä hehkujuttujakin joskus kokeilla, odotan kans jotain tarjousta :D Myös se uusi Sisu-tuotelinja kuulostaa kivalta!

      Mulla kans samat aatokset, vaikka ymmärränkin mitä tuolla seerumi-sanalla on yritetty hakea. Seerumit seerumeina ja meikit meikkeinä! :)

      Poista
  2. Mäkään en ollut aluksi ihan varmaan tuosta uudistuksesta, mutta nyt kun silmä on tottunut niin tykkään ihan hirveästi uudesta ulkomuodosta. Sävyseerumi on mulla tällä hetkellä meikinpohjustaja tai kotipäivinä, jos haluan freesata vähän ihoa niin ainoa tuote. Keväällä ja kesällä luulen, että tämä tulee olemaane eniten yksinään käytössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vissiin sytytään hitaasti :D Mä en vaan osaa ajatella tätä ihonhoitotuotteena, vaikka kuinka yrittäisinkin :/ Mun on pakko puuteroida, sillä muuten lopputulos liian glow :P Mutta koostumus on muuten ihana :)

      Poista
  3. Mä tykkään tästä ihan arkimeikkipohjana ja sävykin on mulle sopiva. Huomasin, että pulloni on vajunut jo kolmanneksen, joten tämä on tosiaan ollut tehokkaassa käytössä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan onkin tämä ollut kovassa käytössä :) Arkimeikkinä ihana, mitta mun täytyy kyllä kokeilla joidenkin vaalentavien tuotteiden kanssa tätä sekoittaa, sävy on mulle liian umppa lumppamainen :P

      Poista
  4. Lumenen meikkiuutuudet ovat tosi kauniissa pakkauksissa, joten melkein tekisi mieli kokeilla, mutta tiedän jo etukäteen ettei nämä sopisi minun iholleni. Nakkasin sen Nude Perfection meikkivoiteen vasta roskiin, kun en ollut käyttänyt sitä yli vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset on kyllä kauniit! Toimisiko sulla ne hehkupisarat? Niiden testaamista aion jossain vaiheessa harkita :) Ja jos joku tuote vaan jää käyttämättä, kannattaa se kyllä laittaa kiertoon tai roskikseen ^_^

      Poista
  5. Oli hyvä testaus, kiitos! En ole paremmin vielä tutustunut Lumenen uudistuneeseen ulkomuotoon, vaikka tuotteita ohimennen Sokoksessa katselinkin. Katsotaan, ostanko?
    Mukavaa viikkoa, Salka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit :) Mun mielestä Lumenen uusi ulkoasu on todellakin pop, ylpeänä olen tästä merkistä! Kerro ihmeessä jos ostit, mitä tykkäsit ^_^

      Ihanaa ja talvista viikon jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow