Luku 685-Mitä pelkäsin pienenä?

Keyword-Love blogia kirjoittava Jonna haastoi minut hauskaan tehtävään, kertomaan siitä mitä pelkäsin lapsena. Koska muiden pelkoja oli mielenkiintoista ja jopa terapeuttistakin lukea, päätin minäkin kirjoittaa omista peloistani ^_^

ISOT TYÖKONEET

Vitsit, minä juoksin aina karkuun jos satuin olemaan ulkona samaan aikaan kun isä käynnisti traktorin. Pelkäsin traktorin ääntä, varsinkin toisessa oli vielä pahempi ja ilkeämpi ääni! Pelkäsin myös sitä, että jäisin vahingossa traktorin alle. Serkulleni melkein kävi niin, onni onnettomuudessa että tilanteesta selvittiin säikähdyksellä! Pelkäsin myös isoja rekkoja ja aura-autoja. Koulumatkaani kuului parin maantien laidalla tarpomista ja näissä pelkäsin myös sitä, että jäisin vahingossa rekan alle. Tai että aura-auto ei näkisi minua ja jäisin auratuksi! Itseasiassa en vieläkään oikein tykkää massiivisista koneista ja autoista. Kun olimme vuosia sitten Thaimaassa ja pyöräilimme moottoritien laidassa ja takanamme tuli hiljaa ajava avolava-auto, joka mainosti tulevien vaalien ehdokas X:ää tai jotain puoluetta, oli sangen kuumottavaa kun tiesi ( ja ennen kaikkea kuuli ) takana, aivan kintereillä olevan auton. Autossa oli siis massiiviset kaiuttimet, ja sen mainospuheen kyllä kuuli. Tällöinkin mieleen heräsi ne "apua, se voisi ihan hyvin ajaa meidän yli!"-kuvitelmat. Älkääkä kysykö miksi pyöräilimme Thaimassa moottoritien laidalla, yksinkertaisesti siksi ettei muuta reittiä ollut paikasta X paikkaan Y!

PERHEEN MENETTÄMINEN

Muistan joskus eksyneeni perheestäni ihan muutamaksi minuutiksi huonekalukaupassa ja se tunne oli sanoin kuvaamattoman kauhea. Luulin, että minut oli hylätty! Tosiasiassa olin vaan vilkkaana lapsena ehtinyt mennä vähän liian kauas. Joskus kun olimme äitini kanssa kahden käymässä Puuhamaassa, kunnan järjestämän kyydityksen turvin, pelästyin herätessäni bussissa eikä äitiä näkynyt missään. Olimme pysähtyneet huoltoasemalle ja äiti oli jättänyt nukkuvan lapsensa sisälle bussiin, kun hän oli käynyt huoltoasemalla vessassa ja ostamassa meille karkkia. Murehdin myös pienenä sitä, että mitä jos vanhemmat tai veljeni kuolee. Veljeni onnistui eräs kerta nukahtamaan heinäsuuliin ulkona leikkiessään ja tilanne eskaloitui siihen, että vanhempani olivat jo soittamassa poliiseja paikalle, kun pientä poikaa ei vaan näkynyt missään, tällöin oli lisäksi tulva-aika. Muistan hämärästi itkeä tihrustaneeni veljeni huoneessa, veljen sängyllä peiton alla maaten rakkaan pikkuveljen mahdollista kuolemaa. Juuri kun kaikki olivat melkein totaalisesti paniikissa, unen pöpperöinen veljeni tupsahtaa pihapiiriin. En nyt tarkalleen ottaen muista, oliko homma niin ettei hän uskaltanut tulla esille piilostaan ( oli siis kuullut huutelut mutta ei uskaltanut tulla esille kun kuvitteli tehneensä jotain tuhmaa) vai vetikö hän sikeitä ihan loppuun saakka. Ja ennen kuin kukaan on pyörtymässä kauhusta, niin käsi sydämellä voin sanoa minulla olleen parhaimman mahdollisen lapsuuden, vanhempani rakastivat ( ja rakastavat yhä edelleen ) kumpaakin meistä, minua sekä veljeäni. 80-luvulla lasten kasvattaminen oli tietyllä tavalla liberaalimpaa ja lintukotoisempaa, jos eläisimme tätä päivää mutta minun lapsuudessani, meidät ( ja moni muukin 80-luvun lapsi ) olisi varmaan huostaanotettu moneen kertaan!!

PIKKU KAKKOSEN HEIKOT JÄÄT

Hrrr, tämä on kyllä jättänyt suurimmat traumat! Olemme veljeni kanssa poranneet suoraa kurkkua, jos jouduimme katsomaan heikot jäät. Meillä oli jossain vaiheessa ennen kunnollisen väritelevision tulemista mustavalko-matkatelkkari, jossa oli todella jäykkä kanavien vaihtonappula, sellainen käännettävä siis. Emme veljeni kanssa pystyneet kääntämään kanavaa toiselle ja isä yritti meitä joskus koulia katsomaan heikkoja jäitä, eikä vaihtanut kanavaa. Juuri tuo kerta on syöpynyt mieleni sopukoihin, ja muistan itkeneeni veljen kanssa ihan hervottomasti. Koko animaatiossa on niin ahdistava tunnelma, että tekisi mieli vetää ranteet auki. Musiikki, värimaailma..ehkä se musiikki on pahin. Ja jossain kohdassa välkkyvä animaatio. Hrrr, en halua muistella! Vieläkin tekee pahaa, vaikka en enää sentään itkuun purskahda animaatiota katsoessani :D

UFOT

Jos olet elänyt 90-luvun alulla ja tiedostanut populaarikulttuuria, et ole voinut välttyä Ufo-hysterialta. Muistan vuonna 1992 ollessani ala-asteen toisella luokalla, asian räjähtäneen kaikkien tietoisuuteen ja jostain syystä keskellä pimeintä aikaa. Siinäpä oli sitten kiva kävellä aamuisin pimeässä kouluun ja pelätä, koska ne ufot tulevat ja kidnappaavat tieteellisiin tarkoituksiin! Ruodimme asiaa koulutaipaleen osittain jakaneen naapurin lasten kanssa todella usein, pelonsekaisin tunnelmin. Jokainen taivaalla välähtänyt tai liikkunut outo asia oli tottakai ufo! Pelkäsin todella monena iltana mentyäni nukkumaan, että ufot tulevat ja kidnappaavat minut yön aikana. Siis että heräisin siihen, että sänkyni ympärillä on humanoideja ja he tapittaisivat minua suurine silmineen. Enkä minä pystyisi liikuttamaan raajojani. Kaikista pelottavimpia olivat kertomukset pahantahtoisista humanodeista, joista jossain dokumenteissa kerrottiin. Oma defenssini olikin piirtää itseni ja humanoidit leikkimässä, halusin ajatella humanoidit rauhaa rakastavina ja ystävällisinä olentoina, en maapalloa tuhoavina. Näin jälkikäteen mietittynä, mitähän lasten psykiatri olisi moisista piirrustuksista tulkinnut? No, ehkä sen että "kiitos vaan Juhan Af Grann, kun olet traumatisoinut kaikki lapset ikuisiksi ajoiksi!". Toisaalta, teininä tuli kyllä ihan oma-aloitteisesti luettua kaiken maailman rajatietokirjoja ja kyllä silloinkin eräs suomalaisiin ufotapauksiin perustunut kirja kuumotti ( ja tottakai yllytin pikkuveljenkin lukemaan sen, haha! ), varsinkin kun yksi tapaus oli sattunut juuri sopivasti lähes naapurikunnassa...

Mitä sinä pelkäsit pienenä? Haastan kaikki ne, jotka eivät ole tätä vielä tehneet ^_^