In this Light

Kauneusblogi

Luku 696-Paras irtopuuteri talveen ja kuivaihoisille

irtopuuteri


Tutustuin vuosi sitten ranskalaiseen By Terry -kosmetiikkamerkkiin ensimmäistä kertaa. Olin kuullut tuotteista aiemmin ja luonnollisesti kiinnostukseni heräsi. Kauniit pakkaukset ja mielenkiintoisilta vaikuttavat tuotteet kuulostivat kutkuttavilta! By Terryn saatavuus oli vaan vähän huono, olinkin suunnittelemassa tilausta Feeluniquelle kunnes korviini kantautui tieto, By Terry olisi tulossa elevenin valikoimiin! Ekassa By Terry -haalinnassa hankin voidemaisen poskipunan sekä huulipunan, joista eka oli hitti, huulipuna taasen vähän huti. Tilauksen mukana tuli pieni näytepurkki merkin kulttimainetta nauttivasta irtopuuterista ja otinkin sen kokeiluun, ihastuen samoin tein! Sain kuitenkin vasta viime vuoden loppupuolella aikaiseksi tilattua irtopuuterista täysikokoisen purkin, sillä ajattelin ennen sen tilaamista kuluttaa yhden vanhan irtopuuterin loppuun. No, sitä ei koskaan tullut tapahtumaan ja kun elevenillä oli mukava 20% ale, päätin tilata puuterin.

puuteri


Mutta mikä tekee By Terryn irtopuuterista niin erikoisen, kulttistatuksen ansaitsevan? Miten se eroaa radikaalisti muista puutereista? Syy löytyy incistä, ja sen voi päätellä jo nimestä; Hyaluronic Hydra-Powderista. Irtopuuteri sisältää nimittäin hyaluronihappoa, joka on mahtava kosteudensitoja ja täten ihoa kosteuttava sekä täytelöittävä raaka-aine! Irtopuuterin inci on hyvin lyhyt ja ytimekäs, se perustuu silicaan, ja sen sekä hyaluronihapon ohella siitä löytyy pari muuta ainesosaa.

Puuterissa on aavistuksen kitkainen tuntu, ja veikkaan sen johtuvan silicasta. NYXin HD-puuterissa on nimittäin samantyylinen fiilis. By Terryn puuteri on valkoista, mutta se sulautuu iholle todella hyvin. Sen levitys on helppoa ja se tasoittaa ihoa upeasti, eikä puuteria tarvitse annostella isoa määrää. Iho jää puuterin jäljiltä kauniin samettisen mataksi, eikä puuteri jätä tuotetuntua. Tämän puuterin kanssa huomasin, kuinka kauniisti se viimeistelee mineraalipohjan! Joskus nimittäin minulla mineraalipohja jää vähän sellaisen rosoisen oloiseksi, siis ikään kuin ihohuokoset korostuisivat enemmän esille. Päälle puuterisiveltimellä puuterin pyörittely ja avot, rosoisuus on hävinnyt! Tästä syystä uskon tämän toimivan upeasti jo ikääntyneemmällä iholla, samoin kosteutta sitovuus on omasta mielestäni hyvä ominaisuus kun halutaan ennalta ehkäistä ikääntymisen merkkejä.

Irtopuuteri tuo omalla kohdallani meikin kestävyyteen ehdottomasti parannusta, toki kesällä kun ihoni on enemmän rasvoittuva, voidaan olla uusien haasteiden äärellä. Mutta ainakin näin talvella tämä toimii itselläni täydellisesti, ja muut irtopuuterit viettävät ansaittua talvilomaa. Irtopuuteri on muuten siitä mielenkiintoinen ja uraa uurtava, että sitä voi levittää jopa yövoiteenkin ylle, sitomaan kosteutta. Tätä en ole vielä rohjennut kokeilla, sillä myönnän olevani sen verran vanhanaikainen, että meikkikerros yöksi kuulostaa..väärältä, vaikka kyseessä olisikin ihonhoidollinen ominaisuus.

By Terryn irtopuuteria myy eleven ja sen saa omakseen 42,60 eurolla. Pakkauksessa on puuteria 10 grammaa. Irtopuuterin pakkaus voisi olla omaan makuuni kauniimpi ja omasta mielestäni kansi on vähän jäykkä ja saattaa helposti kiertyä jumiin, väärille jengoille. Puuterissa ei ole myöskään erillistä ns. lukitsevaa sihtimekanismia, eikä vippaa, joten matkustaessa suosittelen jonkin sortin tiivistysfyllien virittämistä, jottei puuteri hölskyä miten sattuu. Suosittelen puuteria lämmöllä ikääntyneelle iholle sekä kaikille kuivaihoisille, mutta myös sekaihoisilla tämä toimii hyvin! Oikein rasvoittuvalle iholle en tiedä, riittävätkö puuterin paukut.

Oletko jo kokeillut tätä irtopuuteria? Mikä on mahdollinen suosikkisi By Terryltä?

16 Kommentit

  1. Tämä ehdottomasti kiinnostaa, mutta vielä en ole itselleni raaskinut tilata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Kannattaa kyllä tätä kokeilla, mahtava tuote!

      Poista
  2. Tää on ihan lemppari tällä hetkellä. <3

    VastaaPoista
  3. Tää on mullakin ostoslistalla mutta odottelee vakaampia taloudellisia aikoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mäkin venttailin ja panttasin ostopäätöstä, mutta enpä ole joutunut katumaan :D

      Poista
  4. Juu, kiinnostaa minuakin, mutta ei tuolla hinnalla;) Tosin irtopuuterit ovat riittoisia ja kestävät vuosia, mutta toisaalta ikuisuusprojektit eivät innosta;) Koostumus olisi varmaan ihan meikäemännän heiniä; ikääntyvä, kuivakka iho :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää vähän tyyriimpi, mutta mun mielestä tässä saa rahoilleen vastinetta :)Puuterit on onneksi aika pitkäikäisiä :D Mulla sama, en jaksa ikuisuusprojekteja mutta tän puuterin en haluaisi loppuvan <3

      Poista
  5. Vaikka blogini nimi on kivipuuteri, niin silti pidän enemmän irtopuuterien jättämästä pinnasta iholla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sama juttu! Tosin on kivipuuteritkin ottaneet ison harppauksen eteenpäin, ja toimivat myös meikinkiinnityksessä. Mutta joo, kun ostin ekan irtopuuterin oli se menoa :D

      Poista
  6. Tämä onkin aivan uusi tuttavuus sekä tuotteena, että merkkinä. Pitääpä laittaa nimi muistiin. Kärsin talvisin kuivasta ja kutisevasta ihosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidä ehdottomasti mielessä! Tämä on onneksi aika riittoisa tapaus ja mun mielestä saa rahoille hyvän vastineen :)

      Poista
  7. Onpa kiinnostava puuteri. En ole aikaisemmin kuullut merkistä. Kun tulee puuterin aika, niin tämä on nyt kalenterissa. Tämä kiinnostaa kuivaihoista todella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on huippu! Ihanaa, jos innostuit tästä :) Tää on kyllä ihan mun lemppari tällä hetkellä!

      Poista
  8. Minäkin ostin jollakin lentomatkalla koneesta tuon puuterin ja tykkään. Pitääkin kirjoitella siitä omassa blogissani. Sille on muuten edullisempi, korealainen vastineensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä loistava puuteri :) Ehditkös muuten jo kirjoittaa tästä, tai kirjoititko siitä edullisemmasta vastineesta? Ihan kuin olisin siitä sun blogista lukenut, mutta täytyy tulla tsekkaamaan :) ( ja haha, taidanpa tehdä muutamien sun postausten perusteella myös Ebayhin ostoslistaa ^_^ )

      Poista

Lähetä kommentti

Follow