Pages



12.2.2017

Luku 699-Alkuvuoden ostokset

Ostokset tammi2


Mietin tänä vuonna kulutuksen vähentämistä, mutta en silti ajatellut ryhtyä tyystin ostolakkoon. Mutta kuitenkin, pieni ryhtiliike on menossa, koska se oma punainen tupa -unelma on yhä voimissaan. Olen alkuvuodesta hyödyntänyt vaatealet, ostaen fiksuja ja aikuismaisia työvaatteita mutta myös uudet yövaatteet, eli kotona hengailuvaatteet sen polvesta rikkoutuneen lököhaalarin tilalle ( joka piti laittaa roskiin, mutta niin, enpä raaskinut sillä se nyt vaan sattuu olemaan ultimaalisen mahtava lököilyvaate! ).

Kosmetiikan suhteen olen toistaiseksi onnistunut pitämään maltin matkassa ja sallinut itseni ostaa tuotteita, joita kuluu nopeasti loppuun. Acon suihkuvoide Wild Honey oli alekorilöytö, olen näitä pakkauksia kuolannut kauan ja eräällä apteekkireissulla päätin spontaanisti ostaa sen. Suihkussa tuotteita kuluu ja on kivaa saada vaihtelua kauan käyttämieni Korresin suihkugeelien oheen! Wild Honeyssa on hunajan ohella ripaus vaniljaa ja se kietookin lämpimän pehmeään tuoksusyleilyyn. Aivan ihana tuoksu kylmiin talvi-iltoihin!

Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut Bakelin tuotteista ja Jonnan postatessa Top 5 -seerumit, en voinut olla tilaamatta Bakelin Malic-seerumia! Se ainakin kuulostaa juuri siltä, mitä ihoni rakastaa. Kevyesti kuoriva ja ihoa kirkastava seerumi, joka loihtisi tasaisen ihon, kyllä kiitos! Seerumi ei ollut mikään edullinen ostos, mutta kun miettii, mitkä kaupantekijäiset sain, on se lähes puoli-ilmainen. Tein tilauksen My Choice -verkkokaupasta, jossa sai tilaajalahjan ostosten ylittäessä tietyn summan. Koska seerumi oli hintava, oikeutti se tilaajalahjaan. Olin alunperin miettinyt tilaajalahjan olevan huulirasvan tms. pienen tuotteen ja olin tippua sohvalta huomatessani sen olevan tasoa Bakelin aurinkovoide kasvoille! Pakettia hakiessa pakettiautomaatista mietin, että onpas tilaus pakattu aika isoon pahvilaatikkoon..kotona yllätyinkin kun huomasin yhden ylimääräisen tuotteen olevan tilauksessa mukana! Verkkokauppa oli päättänyt poistaa vanhaksi meneviä aurinkovoiteita ja lahjoittaa ne tilaajille. Suit You, sir! En ole niin päivälleen kosmetiikkatuotteiden päiväysten suhteen ( kun kyseessä avaamaton tuote ), joten otan ilomielin toisen aurinkovoiteen käsieni suojaksi kevätauringon säteiltä ^_^ Tulin tästä tilauksesta kyllä niin hyvälle mielelle, että aivan varmasti tilaan toisenkin kerran kyseisestä verkkokaupasta!

The Body Shopin hoitovesi on viimeisin ostos, itseasiassa ostin sen ollessani anti-shoppailemassa ystäväni kanssa torstaina. Anti-shoppailemassa siksi, että olemme surullisen kuuluisia siitä, että hyvin usein lähtiessämme shoppailemaan, emme ole ostaneet yhtään mitään. Tästä syystä sovimmekin nykyään yhteiset shoppailuiltapäivät nimikkeellä anti-shoppailu! Olin itseasiassa ostamassa tätä jo edellisenä päivänä piipahtaessani matkan varrella Body Shopissa mutta päätin jättää ostamisen seuraavalle, anti-shoppailupäivälle. Että olisi edes jotain ostettavaa! Ja sitten kävikin niin hyvä tuuri, että juuri torstaina Body Shopissa alkoikin kanta-asiakas alepäivät, jolloin normaalihintaisista tuotteista saa 20 % alennuksen! Oikein paksut, hyvin kosteuttavat hoitovedet ovat olleet kokeilulistallani, ja Body Shopin E-vitamiinilinjan hoitovesi geelimäisen koostumuksena ansiosta sopii tähän joukkoon. Hoitovesi on ihonhoitotuote, joka tulee kasvoveden ja seerumin väliin, ja uskoisin monen kuivaihoisen hyötyvän tästä konseptista. Odotankin mielenkiinnolla tämän testaamista!

Sellaiset ostokset tällä erää. Omasta mielestäni olen aloittanut tavoitteeni hyvin, sillä en ole vielä toistaiseksi sortunut ostaamaan meikkejä. Olinkin pohtinut monien tuotteiden suhteen ostosten määrän puolittamista, esimerkiksi viime vuonna ostin seitsemän huulipunaa ja tämän vuoden saldoksi ajattelin kolmea tai neljää. Onkin jännä nähdä, mikä tulee olemaan tämän vuoden ensimmäinen huulipuna, jonka ostan! Aivan varmaa on se, että se on astetta speciaalimpi huulipuna-joku, jonka ostamista odotan kuin kuuta nousevaa!

Mitä te olette ostaneet alkuvuodesta?

18 kommenttia :

  1. TBS:n Vitamin E hoitovesi on ihana:) Puoli pulloa olen jo hulautellut nassuuni, kun luin Ostolakossa blogista hoitovesien kerrosttamisesta;) Ja sehän sopii tällaiselle "tuhlarissa";)
    Tuota Bakelia pitäisi päästä kokeilemaan:) Kenties jossain vaiheessa...
    Kivaa sunnuntaita, Salka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät TBS:n hoitovedestä ^_^ Odotan innolla sen testailuja! Luitko muuten Virven blogin kommenteista sen, että ilmeisesti sitä kerrostamista kannattaa tehdä muutaman kerran viikossa, ei ihan joka päivä? Bakeliin tutustumisen aloitan iloisin mielin, luulen vähän ettei tämä tule jäämään ainoaksi Bakelikseni ;D

      Ihanaa alkavaa viikkoa Sari ^_^

      Poista
    2. Kiitos, Salka:) Ymmärsin, ettei pidä joka päivä kerrostella, ja yritänkin pitää läträilymaniani kurissa;)

      Poista
    3. Hyvä juttu että olit tietoinen, tosi harvoin luen muiden blogien kommentit jos en kommentoi mutta tosiaankin tuon postauksen kommentit selasin läpi ja huomioni kiinnittyi lukijan kommenttiin, ettei joka päivä kannata lotrata :D

      Poista
  2. Huh mikä Bakel-lahja! :) Mä ostin myös yhden aika kalliin seerumin, mutta muutoin olen pitänyt kukkaron nyörit aika tiukemmalla ihan realiteettisyistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, ihan mieletön :D Ja joo, välillä tulee ostettua kalliimpia asioita vähemmän..itsellä on säästötavoite nyt tosiaankin menossa, mutta voi olla settä senkin jälkeen sama linja tulee jatkumaan ^_^

      Poista
  3. Meikkejä en ole minäkään ostanut, mutta Eucerin pesuöljyn ostin. Sitä meillä käyttää koko perhe. Herran jestas, en tosiaan ole ostanut muuta... Pakko lähteä shoppailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, pesuöljyä täytyisi kokeilla! Harmi kun Eucerinin maahantuonti Suomeen lopetetaan :(

      Poista
  4. Mä suosittelen kanssa lämpimästi My Choicea, siis siellä on aivan loistavaa palvelua. Olisivat lähettäneet Ruotsiin yhdelle lukijallenikin tuotteen, jos olisi halunnut tilata, koska Ruotsissa ei myydä Bakelia. Suomessa ei taida olla ihan kaikkia Bakelin tuotteita myynnissä, mutta luulen, että verkkokaupan ylläpitäjä saisi varmaan suoraan Italiasta tilattua kaikkia Bakelin tuotteita. Ja todellakin tollaisista kaupanpäällisistä tulee niin hyvä fiilis, että tilaa toistekin. Mua vähän jänskättää, että mitä tulet Malicista pitämään, se on just ihan paras tähän vuoden aikaan, kesällä en itse sitä käytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, verkkokaupan palvelu kuulostaa 10 + tasolta! :) Ihan mahtavaa, että olisivat postittaneet Ruotsiinkin. Omasta mielestäni mahtavalla palvelulla saa kyllä kilpailukykyä muihin verkkokauppoihin ja mä ainakin maksan vaikka vähän enemmänkin, jos palvelu on loistavaa :D

      Mä kyllä luulen, että tulen siihen ihastumaan :) Bakel kuulostaa sarjana niin mielenkiintoiselta, mahtavaa että herkkäihoisillekin on olemassa tehokkaita ihonhoitosarjoja!

      Poista
  5. Kerrothan sitten kokemuksia tuosta TBS:n hoitovedestä? Tuli sitä nimittäin silmäiltyä verkkokaupassa tässä yksi päivä, mutta jätin vielä ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti lupaan kertoa :) Luulen tykästyväni siihen, ainakin toivon mukaan :D Hei tänäänhän saisi vielä sen kantisalen, en tiedä koskiko se verkkokauppaakin?

      Poista
  6. Mäkin ostin vasta The body shopin hoitoveden, mutta linja oli Drops of youth. Sen vihreä pullo oli vaan jotenkin niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis, tykkään tästä hempeästä vaaleanpunaisestakin ^_^ Mun oli pakko vaan valita hoitovesi sen perusteella, missä ei ollut denaturoitua alkoholia, kun ihoni nyrpistelee sille :(

      Poista
  7. Mulla tuli hieman enemmän kosmeshoppailtua, muttei onneksi alessa ihan täysin mopo lähtenyt käsistä :D Blogin puolesta voikin käydä kurkkaamassa tammikuun ostokset: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/02/tammikuun-kosmetiikkaostokset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sulta löytyneen paljon kivoja kosmetiikkalöytöjä :) Joskus tulee ostettua enemmän ja edullisempia juttuja, joskus taas vähemmän ja kalliimpia :D

      Poista
  8. Toi TBS:n hoitovesi on päässyt ainakin mun suosiooni :) Toimii tosi hyvin ja auttaa ihoa pysymään kosteutettuna! Munkin piti aloittaa tää vuosi ihan rauhallisesti kosmetiikan ostamisen suhteen, mutta tää mennyt viikko on kyllä ollut kaikkea muuta kuin onnistunut sen suhteen. Oon tilannut vaikka ja mitä vähän turhankin kallista. Mutta onneksi tästä voi aina taas tsempata itseään ja koittaa parantaa tapoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että TBS:n hoitovesi saa jo toisen äänen :) Odotankin innolla sen testaamista! Joskus tulee innostuttua ostamisen suhteen, joskus taas tulee sijoitettua rahoja toisiin kohteisiin :D Mulla on nyt asunnon omarahoituksen säästämisen loppukiri, täytyy varmaan jossain vaiheessa kertoa meidän projektista blogissakin asti tarkemmin :D

      Poista