In this Light

Kauneusblogi

Luku 719 - Edullinen ja hyvä; voiko halpa tuoksu tuoksua hyvältä?

HM3

 Kun olin teini, en todellakaan ollut nirso hajuvesien ja tuoksujen suhteen. Tai siis olin ja en ollut. Jos tuoksu tuoksui liian vanhahtavalta, kiersin ne kaukaa. Mutta muuten olin todella, todella avoin kaikille tuoksuille. Fii, todellakin kelpasi. Enpä osannut edes ajatella halpakaupasta ostamani Poisonin alkuperää, sen muistan että tuoksu muuttui illan tullen kitkerähköksi ja 13-vuotiaana ymmärsin silti sen, etten sitä tuoksultani halunnut. Isovanhempani ostivat minulle joululahjaksi parikin tuoksua, toinen oli Café-Café by Confinluxe ( julkaistu vuonna 1996, ja sain sen muistaakseni vuonna 1998 ) ja toinen oli Cacharelin kulttimainetta nauttiva Anais-Anais. Oma Anais-Anais -tuoksuni oli pakattu mitä kauneimpaan pulloon, pullo oli siis itsessään kukka. Hajuvesiosa oli kukan varressa ja kun kukan nupun otti irti, paljastui sumutinosa. Harmi, kun en tiedä, onko tuo kaunis pullo vielä jossain tallessa! Ensimmäisillä kesätyörahoilla ostin Yves Rocherilta tuoksuja, voi kun se yksi tuoksu oli niin kesän kutsuva tapaus, ettei tosikaan! Voi vitsit, kun minulle tulvahti mieleen nyt niin paljon vekkuleita tarinoita tuoksujen takaa, en tiedä haluaisitteko kuulla niistä enemmän?

Mutta kun minusta tuli nuori nainen, halusin panostaa tuoksuihin. Yleensä ostin matkoilta tuoksuja. Moschinon Happyn toin Latviasta, vieläkin muistan "lähdetään pääsiäistä viettämään vähän etelämpään, missä on varmasti lämpimämpää" -loman ja jouduimme päivä toisensa perään ostamaan lämpimät vanttuut, lisähuivin ja lopulta myös myssyt. Chloen Eau de Toiletten ostin taas kun olimme ystävien kanssa Oslon reissun suunnitteluristeilyllä. Siinä missä parikymppisenä opiskelijana saatoin vielä ostaa tuoksun H&M:ltä, en enää edes vilkaissutkaan H&M:n, saati sitten markettien tuoksuhyllyjen puoleen. Ne eivät yksinkertaisesti enää minua kiinnostaneet. Halusin tuoksuiltani laatua, ja pulloilta kauneutta. Monet edulliset tuoksut kun eivät joko oikein kestä iholla tai sitten muuttuvat iholla kitkeriksi.

  HM2

Mutta viime keväänä päädyin H&M:lle ostamaan kevätvaatteita ja tulin samalla tutkineeksi uudistettua kosmetiikkaosastoa. Olen aiemmin keskittynyt H&M:llä vain meikkien maailmaan, sillä ihan kaikissa myymälöissä valikoima ei kata aivan kaikkia tuotteita. Löysin itseni vartalotuotteiden parista, nuuhkimasta vartalotuoksuja. Ja niistä eräs tietty herätti mielenkiintoni, se oli Cashmere Haze. Rakastan puuterisia, pehmeitä tuoksuja ja sitä tämä on. Kaunista, pehmeää ja niin lohduttavan puuterista. Hyvin eteerinen tuoksu, sanoisinko! Tuoksussa on jasmiinia, santelipuuta, vaniljaa ja kieloa. Itseasiassa en ollut tiennyt tuoksun kielovivahteesta ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta ja nyt ymmärrän vielä paremmin, miksi olen tähän niin ihastunut. Kielo on yksi suosikkituoksuistani, mutta se ei ehkä tässä tule niin esille, pehmeän puuterimaisuuden takaa.

Tästä tuoksusta olen saanut kehuja. Teen niin, että yleensä suihkautan tätä reippaasti jaloille. Vartalosuihkeiden suhteen voi ottaa hövelimmän annostelun, mitä tavallisten hajuvesien suhteen, sillä vartalosuihkeet ovat kevyempiä. Kun suihketta suihkauttaa iholle, ihan ensiksi, suihkeen ollessa vielä märkänä iholla, huomaa alkoholin vivahteen. Mutta hyvin nopeasti, kosteuden haihduttua tuoksu alkaa kehittyä iholla siksi ihanaksi, pehmeän puuteriseksi syleilyksi. Minulla tuoksu toimii ympäri vuoden, niin kylminä, lumisina talvipäivinä mutta myös keskellä kesää. Ehkä tämä on ihan aavistuksen enemmän minulla talvea aistiva tuoksu? H&M:n vartalosuihkeiden hinta on n. 3-4 euroa. Se on suoraan sanottuna jo naurettavan edullinen. Vartalosuihkeiden kesto ei ole mitään hajuvesiluokkaa, mutta huomaan vielä illallakin ihan vienoa tuoksuvivahdetta.

Mutta kenelle tuoksua suosittelisin? Ennakkoluulottomalle, puuteristen tuoksujen ystävälle. Edullista ja kevyttä tuoksua hakeville. Ja kyllä, edullinen tuoksu voi olla hyvä ja laadukas, ja vielä tuoksua hyvälle!

20 Kommentit

  1. Mä en jotenkin ole ikinä oppinut käyttämään vartalotuoksuja, yrittänyt olen kovasti, mutta en vaan osaa. Varsinkin Acorellella on paljon aivan ihania juttuja siltä saralta. Ehkä takana on osaksi se, että musta jotenkin pelottavaa suihkuttaa tuoksua isolle osalle kroppaa. Luulen, että noissa Acorelleissa on se, että ne on ECOCERT-sertifioituja niin ajattelen, että niitä on "turvallisempi" suihkia laajoille ihoalueille. Joo sekakäyttäjällä liikkuu joskus tällaisia älyttömiä juttuja päässä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyviä pointteja! Mä ehkä koen, että kun nämä on miedompaa kamaa verrattuna parfyymeihin, näitä voi suihkia teippaamin. Joskin mä yleensä suihkin vaan jalkoihin, en siis kuorruta itseäni kokonaan näillä 😃 Mutta tuoksuherkkyydet on tätä päivää, eikä liikaa kyllä kannata yhtään mitään annostella 🤓

      Poista
  2. Tytär on käyttänyt enemmänkin näitä vartalotuoksuja. Victoria's secret tuoksut ovat olleet kovassa käytössä. Tätä täytyykin käydä nuuhkimassa ja ostaa vaikka yksi yhteiseen käyttöön.
    Mukavaa huhtikuun alkua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä tuoksuttassa, tämä on ihana 😍 Ihanaa alkanutta huhtikuuta myös sinulle ❤

      Poista
  3. Olen aika huono käyttämään vartalotuoksuja, kun en muutenkaan ole tuoksuihib erityisemmin perehtynyt. Olen kokeillut jotain Herbinan vartalotuoksua, eikä se kyllä vakuuttanut. H&M:n tuoksuja käytin viimeksi noin 20 vuotta sitten, joten ehkä nyt pitää ottaa uudestaan kokeiluun;) Voisin aloittaa uusiolöytöretken vaikka body mististä:) Kiitos vinkistä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kokeile ihmeessä H&M:n tuoksuja, ainakin nää vartalosuihkeet on kivoja 😊 Mullakin on yhdestä hajuvedestä kokemusta 15 vuoden takaa about, ja tykkäsin silloin tosi paljon 😄

      Poista
  4. Kiitos vinkistä ja kyllä edukaskin todellakin voi tuoksua hyvältä. <3 Ihanan eleetön pullo muuten. Aurinkoa sunnuntaille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä 😃 Pullo on muuten tosi kaunis, muhun vetoaa tällaiset eteeriset puuterisävyt ❤ Ihanaa viikonloppua ❤

      Poista
  5. Mulla ei ole koskaan ollut vartalotuoksua, mutta nyt iän karttuessa oeln miettinyt, että pitäisikö testaata, ehkäpä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, nää on näppäriä ja helppoja 😊

      Poista
  6. Other Stories-merkillä on ihania tuoksuja ja body mistejä. Helsingissä käydessä aion vierailla ainakin kaupan kosmetiikkaosastolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä tsekkaamassa Other Storiesin valikoima noin yleisesti ottaen, mullahan on heiltä poskipuna ja oon tykännyt 😊

      Poista
  7. Tämä on niin ihana! Ostin samantien koko sarja, paitsi sen hajuveden. Tuoksusta tulee mummuni mieleen, ja se on niin turvallinen mielikuva. Viime viikolla olin rasvannut kroppani sarjan voiteella, ja veljeni ihmetteli, miksi asunnossa tuoksuu mummulta. <3 Itse aistin Cashmere hazessa voimakkaan myskisen vivahteen. Ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sun muisto ja se, että tuoksufriikkinä tykkäät tästä 😄 Mullekin tulee pienet myski-fibat tästä. Jännää, kun siitä ei kuitenkaan ollut mainintaa missään. Mutta joo, jotain myskisyyttä tässä kyllä on!

      Poista
  8. Kävin juuri eilen nuuhkimassa & Other Storiesin kosmetiikkaosastolla ja olen täysin rakastunut heidän kookokselta, karamellilta ja vaniljalta tuoksuvaan tuotelinjaansa, johon kuuluu myös ihana body mist <3 Täytyy käydä joskus nuuhkimassa tätä H&M:n tuoksua myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kuulostaapa ihastuttavalta tuoksulta! Täytyy tehdä löytöretki tuonne kauppaan 😊 Kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Mä rakastan puuterisia tuoksuja, mutta vartalotuoksuja en osaa käyttää, paitsi kesäisin :) Perinteiset hajuvedet on mulle ykkösiä. Niissä on vaan se oma luksusfiilis, kun kaunista pulloa suihkauttaa ylleen päivän alussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tarttunut tähän yllättävän usein, ehkä siksi kun tätä on kiireessä helppo suihkia :D Hajuvedet vaativat vähän keskittymistä, haha :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow