Luku 721 - Uusia tuulia

Olen kertonut eläväni nyt todella kiireistä, mutta jännittävää aikaa. Härdellihässäkkä alkaa onneksi pikkuhiljaa helpottaa, mutta en oikein tiedä, mistä aloittaisin kertomisen, sillä rehellisesti sanottuna en meinaa pysyä nahoissani. Yritetään!

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun minun polkupyöräni varastettiin ja olin reilun vuoden, pari ilman pyörää. Jossain vaiheessa tympäännyin, marssin kierrätyskeskukseen ja poistuin polkien reteää 80-luvun retropyörää. Tovin polkupyörättömyys aiheutti sen, että oikein halusin lähteä fillaroimaan, vähän pidempiäkin lenkkejä. Tätä ei ollut tapahtunut aiemmin, olin käyttänyt polkupyörää lähinnä siirtymiseen paikasta a paikkaan b.

Sinä kesänä pyöräilin ensimmäisen kerran naapurikaupunkiimme. Muistan elävästi sen, kun en löytänyt pyörätietä vaan jouduin ajamaan maantiellä, pysähtyen autojen kanssa liikennevaloihin. Sittemmin kyllä keksin sen pyörätien, ja pyöräily helpottui. Ei enää tarvinnut pelätä niin paljoa auton alle jäämistä.

Pyöräretkilläni olin huomannut naapurikaupungin viehättävyyden. Aloin miettiä, voisiko tämä olla minun ja mieheni mahdollinen tuleva asuinpaikka? Mainitsin asiasta miehelleni, mutta hän ei oikein innostunut asiasta. "Ei siellä ole ainakaan yhtään edullisempaa asua, päinvastoin, kalliimpaa". Ehdin jo unohtaa haikailuni ja keskustelimme mieheni kanssa, mistä päin suurin piirtein lähtisimme omaa omistusasuntoa miettimään kotikaupungistamme.

Se oli eräs kesäkuinen perjantai viime vuonna, kun postiluukustamme tupsahti mainos. Siinä markkinointiin uusia asuntoja - joita ei siis oltu vielä rakennettu. Naapurikaupungistamme. Yllättäen huomasin mieheni vaikuttaneen kiinnostuneelta ja vielä samana iltana päädyimme tontille, minne asunnot olisi tarkoitus rakentaa. Seuraavana maanantaina menimme tutkimaan esittelyasuntoa. Se tunne, kun astuin ovesta sisään. Oli kuin olisin tullut kotiin! Mieskin vakuuttui ja niin alkoi armoton budjetointi. Päätimme tehdä kuukauden kuluttua varauksen, kun olimme miettineet ja järkeilleet asiaa sekä löytäneet asuntojen joukosta juuri sen helmimmän yksilön. Oma pieni piha metsänlaidassa, se ainakin kuulostaa ihastuttavalta!

Varausaamuna iski suuri pettymys, kun kävin katsomassa asuntojen varasutilanteen nettisivuilta, sillä viikonlopun aikana sen unelmiemme asunnon oli varannut joku toinen! Ja kaiken lisäksi, se toinen miettimämme vaihtoehto oli varattu, samaisen viikonlopun aikana. Soitto asuntomyyntifirmalle paljasti sen, että yksi ihminen oli varannut molemmat asunnot, kun ei osannut päättää kumman haluaisi. He lupasivat selvittää asiaa ja vielä saman päivän aikana saimme varattua sen, kakkosvaihtoehdon. Sanoin miehelleni, että jos se ykkösvaihtoehto on meille tarkoitettu, tulemme sen vielä saamaan. En siis haudannut unelmiemme asuntoa, vaan päätin antaa elämän meitä kuljettaa.

Minähän olen se ihminen, joka koukuttuu helposti. Koukutuin seuraamaan asuntojen varaustilannetta, koska tästä saattoi tehdä etukäteispäätelmiä sen suhteen, koska asuntojen myynti alkaisi. Eräänä elokuisena iltapäivänä, töissä ruokatauolla selailin asuntojen varaustilannetta ja huomasin yhden asunnon vapautuneen. Voitte uskoa, että olin tukehtua ruokaani huomatessani sen meidän unelmien asunnon, ykkösvaihtoehdon vapautuneen! Soitin äkkiä miehelleni, joka lähti selvittämään asiaa asuntojen myyntifirmaan, saisimmeko vaihdettua varauksemme siihen ykkösvaihtoehtoon. Ja onnistuihan se! Nipistin useamman kerran itseäni, silä en meinannut uskoa tätä todeksi.

 Aikaa kului ja varaustilanne vaikutti lohduttomalta. Saimmekin kuulla, että varausaikaa on jatkettu, ja asuntojen mahdollinen rakentaminen alkaakin puoli vuotta myöhemmin. Päätimme kuitenkin odottaa. Meillä ei ollut kiire, ja itseasiassa ASP-lainojen takia ennakkomarkkinoinnin jatkuminen vaikuttikin jopa hyvältä asialta. Enää täytyi jännittää, tuleeko uudella markkinointikierroksella tarpeeksi varauksia, jotta asuntojen rakennuspäätös tehdään. Olin välillä alakuloinen, tähänkö tämä nyt tyssäsi. Olin jo ehtinyt rakastua asuntoon ja rehellisesti sanottuna uuden asunnon etsiminen ei yhtään houkutellut. Kaikki muut selailemani vaihtoehdot tuntuivat unelmien asunnon jälkeen..ei, en saanut niistä samanlaista fiilistä, mitä minulla on tästä unelmien asunnosta ollut jo alusta lähtien. Siis se tunne, kuin olisit tullut kotiin!

Mutta niin vain kävi, että kuluneella viikolla kävimme tekemässä kaupat. Siitä unelmiemme asunnosta, ekasta omasta kodista! Meille ei lopulta tullut punaista tupaa, mutta pieni "perunamaa" kuitenkin! Kaikki pankkiasiat ja asunnon muut paperit ovat pitäneet meidät todella kiireisinä. Töissäkin kun on kiireisin aika ja työpäivät ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi, olen lisäksi kehittänyt työstressin ja onnistuin vielä saamaan pienen flunssan/allergian tärkeille asuntokauppaviikoille. En vielä ole ehkä täysin kyennyt sisäistämään asiaa, saan hetkellisiä intoilupiikkejä joissa sydämessä tuntuu erittäin hyvä, ja lämmin läikähdys. Ja vatsanpohjassa perhosia! Luulen, että sitten kun koti on oikeasti valmis ja sinne pääsee muuttamaan, innostus konkretisoituu. Mutta yhtä kaikki, olen väsynyt, mutta niin onnellinen! Olen myös pitkän projektin aikana oppinut sen, että kannattaa uskoa niihin omiin unelmiinsa. Ja valaa uskoa niillä hetkillä, jolloin sielu olisi pettymyksestä musta. Ja niitä unelmia kannattaa rohkeasti lähteä tavoittelemaan. Sillä mikään ei harmittaisi vanhana kiikkustuolissa kuin se, ettei olisi koskaan uskaltanut.

Saattaakin siis olla, että blogissa voi näkyä enemmän sisustusjuttuja. Toisaalta, jäin miettimään loisinko näille oman blogin? Itseasiassa olen jo keksinyt blogille nimen, toisaalta voisin käyttää sitä alatunnisteena ^_^ Mutta jaksatteko lukea kosmetiikkajuttujen lisäksi myös mahdollisesti sisustus- ja koitjuttuja tällä tontilla?