Pages



2.5.2017

Luku 728 - Here comes the sun eli aurinkoviikko, Elizabeth Arden Prevage City Smart with DNA Repair Complex

aurinkovoide kasvoille


Päätin hyvissä ajoin tänä keväänä, että tulen pitämään blogissani tulevaan kesään olennaisesti liittyvän teemaviikon, liittyen kosmetiikkabloggaajana loogisesti aurinkovoiteisiin. Tarkoitus olisi nostaa esille keväällä testaamiani tuotteita, mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen varsinaista sesonkia. Tulette näkemään pari kasvoille tarkoitettua tuotetta, mutta myös vartalolle suunnitellut tuotteet vilahtavat. Ja saa nähdä, tuleeko vielä neljäs, tai jopa viides aiheeseen liittyvä postaus! Eli toukokuun alku tuleekin olemaan pyhitetty ihanan vaaralliselle auringolle! Mutta pidemmittä puheitta, lähdetään tutustumaan tämän päivän tuotteeseen, mikä on Elizabeth Arden Prevage City Smart with DNA Repair Complex -voide ( 40 ml/ 57,40 €).

aurinkovoide

Sen, mitä olen Elizabeth Ardenin tuotteisiin ehtinyt tutustua, olen vakuuttunut. Omalle kohdalleni ei ole vielä osunut huonoa tuotetta merkiltä, mutta ymmärrän kyllä, etteivät kaikki välttämättä ole merkin faneja. Mutta nyt esittelyssä oleva aurinkovoide on sellainen, johon uskoisin suurimman osan sitä kokeilleista ihastuvan. Minulla ei ollut aurinkovoiteen suhteen sen kummempia ennakko-odotuksia, kun aikoinaan talvella bongasin sen elevenin sivuilta. Kiinnostuin korkeasta suojakertoimesta, SPF 50 on vähimmäisvaatimukseni, koska käytän happokuorintoja sekä silloin tällöin retinolia. Tällöin ihon suojaaminen on ehdotonta! Minun mielestäni ihon suojaaminen auringolta on yksi paras keino ennaltaehkäistä ikääntymistä, säännöllisen ihonhoidon ohella.

Elizabethin voiteessa on sekä UVA- mutta myös UVB-suoja. UVB-säteet ovat ne ihoa polttavat ja aiheuttavat enemmän ihosyöpää, UVA-säteet taas vanhentavat. Pakkauksessa oleva merkintä PA++++ tarkoittaakin erittäin hyvää suojaa UVA-säteitä vastaan, tämä on aasialainen tapa ilmaista UVA-säteiltä suojaaminen. Pelkkä SPF kun ei lupaa UVA-suojaa. Mutta, Elizabethin voiteella on myös Yhdysvaltalaisen Skin Cancer Foundationin Daily Use -tunnus, joka takaa myös UVA-suojan. Kannattaakin bongailla aurinkotuotteista noita merkintöjä, tai sitten erillistä "UVA-palloa".

  EA10


Elizabethin voiteessa on fysikaalinen aurinkosuoja! Itseasiassa luulin pitkään suojan olevan kemiallinen, sillä voiteen ihotuntuma ei vastaa yhtään fysikaalisten voiteiden tuntua ( enkä lukenut inciäkään, saati paketin infoja läpi ). Mutta tämähän minua ilahdutti, sillä lähtökohtaisesti tykkään enemmän fysikaalisista aurinkosuojista, varsinkin kasvoilla. Aurinkovoiteessa on myös saastesuoja, ja se sisältää sekä kosteuttavia, kosteutta sitovia, sekä antioksidanttisia ainesosia. Antioksidantithan suojelevat soluvaurioilta, ja varsinkin aurinkovoiteissa tämä on toivottu ominaisuus. Auringonsäteet kun aiheuttavat helposti soluvaurioita, ja aurinkovoiteissa itse suojafiltterin ohella antioksidantit toimivat hyvinä ainesosina. Aurinkovoide on kehitetty erityisesti kaupunkiolosuhteisiin, joten ehkä rannalle kannattaa valita jokin toinen tuote?


EA14

EA15


Parasta voiteessa, fysikaalisen suojan ohella, onkin sen koostumus. Olen etsinyt sitä täydellistä aurinkovoidetta, sitä kuitenkaan löytämättä. Voiteet ovat olleet joko liian paksuja, klähmäisiä, ihoa tukkivia, tai muuten vaan epäsopivia. Kuinka moni mattana mainostettu aurinkovoide onkin osoittautunut diskopalloksi kasvoilla? Mutta joskus odotus palkitaan. Kymmenen vuoden sinnikäs työ tuotti vihdoin ja viimein tulosta! Voide on kevyesti sävytetty, mutta kasvoille sävy katoaa, eikä se erotu. Ihaninta on kuitenkin ohut, kuulas jälki, tämä asettuu iholle kuin..no, toinen iho.

    terrymeikkis5 

Tästä syystä aurinkovoide onkin mitä ihastuttavin tuote niihin päiviin, kun kasvoille ei kaipaa meikkiä, mutta kuitenkin ihan pientä tasoitusta. Iholle jää terve, kuulas hehku. Tästä tulee niin minun kesätuote, mutta tottakai olen käyttänyt sitä into piukeana jo koko keväänkin, meikin alla! Yllä olevassa kuvassa minulla on kasvoille levitetettynä tämä aurinkovoide. Voide on tarkoitus levittää viimeisenä, ihonhoitotuotteiden jälkeen kasvoille ja sen ylle voi huoletta levittää vielä meikkipohjan. Jos iho on oikein rasvoittuva, uskoisin aurinkovoiteen riittävän sellaisenaankin. Olen kokenut, ettei voide ole vaikuttanut negatiivisesti meikkipohjan pysyvyyteen. Elizabethin voidetta myy ainakin eleven, josta omani ostin. Hinta ei ole se kaikista edullisin, mutta jatkossa maksan sen mukisematta, sillä kun kerrankin löytää sen omiin tarpeisiinsa täydellisen aurinkovoiteen ( sen kymmenen vuoden jälkeen, köh! ), siitä tulee kyllä pidettyä kiinni!

10 kommenttia :

  1. Ihanan kuulakkaan näköinen ihosi on tuon voiteen kanssa. Näissä aurinkovoiteissa on kyllä parasta luottaa taattuun laatuun.
    Ihanaa tiistai-iltaa Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi 😊 Tää on siitä kiva, että tasoittaa ihan aavistuksen, olematta meikkimäinen 😊 Aurinkotuotteissa kannattaa kyllä panostaa hyviin tuotteisiin! Aurinkoista torstaita ❤

      Poista
  2. Varmaan pakko hankkia tää jossain vaiheessa. <3 Mulla tosin on mun Guinot, jota rakastan, mutta tää silti kutkuttaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tykkäisit tosi paljon 😊 Tää ei ehkä oo niin peittävä, kuin se Guinot? Arvaa vaan himottaako mua saada se käsiini? 😃 Mutta siis tää Ellu on ohuempi kuin se Esteen CC-voide.

      Poista
  3. SPF50 UVA UVB niitä olla pitää ja ympäri vuoden, tosin sysitalvella riittää SPF30 tai 20. Olen löytänyt oman aurinkosuoja-BFF:ni Acolta, enkä ole huomannut sitä klähmäiseksi tms. Hyvin toimii:)
    Ihanaa viikkoa, Salka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan talvella niitä, mitä kaapista löytyy mutta silloin riittää kevyempikin suoja lähtökohtaisesti 😊 Täytyy mielenkiinnosta tsekata tuo Aco, heiltä en ole aurinkorasvoja kokeillut? Mutta tää on eka aurinkorasva, mihin olen 100% tyytyväinen 😄 Mutta mulla onkin varmaan ihan supertiukat kriteerit, ja aina jossain toisessa joku kriteereistä ei ole täyttynyt.

      Ihanaa torstaita sinulle ❤😊

      Poista
  4. Oi, vaikuttaapa loistavalta! Täytyy pitää tämä mielessä. Yllättävää myös, että suoja on fysikaalinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi hyvä! Yllätyin tosiaankin fysikaalisesta filtteristä, ei nimittäin yhtään tunnu siltä! Mutta syynäsin incin läpi ja niin se vain oli 😃

      Poista
  5. Tää kyllä vaikuttaa tosi kivalta tuotteelta! Oon käyttänyt Dermalogican vastaavaa, mutta tän koostumus ois luultavasti mun rasvoittuvalle iholle parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mahtis! Mikä tuote sulla on Dermalogicalta ollut? Mun suosikki on se suojakertoimellinen meikinpohjustaja heiltä, se on mahtis! 😊

      Poista