Pages



7.9.2017

Luku 780 - Salainen aseeni flunssaa vastaan + arvontamuistutus

tyrni2

Eräänä päivänä minulla välähti. Hittolainen, miksi en ole tästä aiemmin blogissa kertonut?! Tai jos olen kertonut, niin miksi en muista..mutta joka tapauksessa, flunssakausi kolkuttelee jo ovella. Useimmissa paikoissa se on jo astunut ovesta sisälle, kutsumattomana ja todellakin ei-toivottuna vieraana! Minulla on flunssaa vastaan eräs salainen ase. No, tämän jälkeen se ei ole kovin salainen. Mutta, saanko esitellä, tyrnimehu!

  tyrni5

Minusta tuntuu, että kun antaa tyrnille pikkusormen, vie se koko käden. Voi puhua tyrnimarjahulluudesta. Tyrnimarjafanit saattavat ehkä olla niitä raivostuttavia ilosanoman julistajia, mutta minkäs teet, kun se vaan sattuu olemaan paras marja. Myönnetään, tyrni itsessään on aika hapokasta. Se ei välttämättä kilpaile maun perusteella paras marja -tittelistä mutta kun kyseessä tulee muut seikat, se ainakin minun mielestäni on ansaittu ykkönen. Tyrni sisältää runsaasti C-vitamiinia sekä beetakaroteeiinia. Olen lukenut vertauksen, että yksi pieni tyrnimarja sisältäisi saman verran C-vitamiinia, kuin appelsiini. Mutta se ei ihan pidä paikkaansa, vaan vajaa desi tyrnimarjoja vastaa appelsiinin C-vitamiinipitoisuutta. Tyrnissä on myös E-vitamiiniakin! Tyrniöljystähän muuten valmistetaan kapseleita, jotka on suunniteltu erityisesti kuivasilmäisyyttä sekä atooppista ihoa silmällä pitäen.

  tyrni6

Olen huomannut tyrnimehun myönteisen vaikutuksen vastustuskykyyn. Aina jos on tunne, että olisin tulossa kipeäksi otan tyrnimehukuurin ja ainakin tänä vuonna olen saanut orastavat flunssat nujerrettua. Nyt koputan puuta ja toivon, ettei kesälomalle jäämisestä johtuva työstressin purkautuminen saa kehoani niin sekaisin, ettei yksikään troppi ennaltaehkäise flunssan saapumista -varsinkin kun puolet työkavereista tuntuvat niiskuttavan ja köhivän.

Tänä vuonna olen yrittänyt myös juoda tyrnimehua ihan muutenkin, kuin kuurimuotoisesti. Haluan uskoa, että mehu voi vaikuttaa myös kehoon muutenkin, sisäisesti nautitut antioksidantit kun suojaavat vapailta radikaaleilta ja täten voivat myös toimia anti-age näkökulmastakin mielenkiintoisesti. Ja beetakaroteeni voi vaikuttaa ihon sävyyn, tuoden siihen tiettyä "lämpöä". Pullollinen tyrnimehua ( n. puoli litraa-litra ) maksaa noin 7-10 euroa, riippuen vähän valmistajasta. Pullo tuntuu kertaostoksena aina vähän tyyriiltä, mutta koska koen mehun toimivan itselläni, maksan hinnan mielelläni. Ja mehun kerta-annos kun ei ole iso, otan sitä ehkä puoli desiä päivässä.

Ja loppuun vielä arvontamuistutus! Jos maailman mahtavimpiin irtopuutereihin lukeutuva puuteri + vipat kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa arvontapostaus.

10 kommenttia :

  1. Tyrni on harvoja, minkä mausta en tykkää. En pysty syömään niitä marjojakaan, mutta otan kapseleita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrni on aika hapokasta ja luulen, että aika harva sen mausta tykkää :D Kapselit toimii, vaikka en tiedä sitä, onko niissä muuten samalla tavalla C-vitamiinia? Jos siis puhutaan niistä öljykapseleista? Ne on mahtavat kuivaa ihoa silmällä pitäen ^_^

      Poista
  2. Nyt tuli tämä vinkki kyllä niin oikeaan aikaan. Töissä on monta lasta jo sairastunut flunssaan ja koska hoidan näitä nuhaneniä, niin minuunkin nuo taudit välillä iskee. Kiitos siis tästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa touhutessa kyllä nappaa flunssat aika helposti, viime viikonloppuna tuli parienkin nuhanenien kanssa hengailtua joten olen tän viikon vetänyt tyrnimehua kaksi käsin ja koputtaen puuta :D Toivotaan, että jos tätä hankit, niin tää auttaisi myös sullakin! <3

      Poista
  3. Mä muistan jo lapsena, että tyrniä vähän niin kuin tyrkytettiin c-vitamiinin lähteenä, siis jotain tyrnistä tehtyjä soseita. Ei kyllä silloin uponnut, mutta nyt voisin olla vastaanottavaisempi. Hyvä muistutus, pitää tsekata:)
    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas vastaavat muistot liittyvät mustaherukkaan :D Tyrni on toiminut itselläni parhaiten, ja sitä ei kerralla tarvitse paljoa ottaa :) Tesata ihmeessä, jos uskallat! Ja voihan tuon mehun vaikka sekoittaa johonkin toiseen mehuun, joskus olen nimittäin sekoittanut appelsiini-porkkana gefilusmehuun tätä tyrnimehua. Ei ole niin hapokasta silloin :D

      Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  4. Tyrni ei makuna kyllä ole omia lemppareita, mutta terveysvaikutusten vuoksi syön niitä toisinaan jogurtin seassa :) Mun "salainen" ase flunssaa vastaan on D-vitamiini. Sitä kun olen syönyt talvisin, niin flunssat on pysynyt tehokkaasti poissa. Ainakin luulen, että se johtuu D-vitamiinista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, tyrni ei kyllä maullaan pääse pröystäilemään :D D-vitamiinia syön itsekin, mutta tuo tyrni tuntuu tepsivän erityisesti silloin, jos on yhtään sellainen fiilis kipeäksi tulemisesta :D Yleensä olen kerran talvessa kipeänä, tänä vuonna olen välttänyt kunnon flunssat, katupölyn aikaan tosin olinkin kipeänä :(

      Poista
  5. No wau vakuutuin ja siitä huolimatta, että tyrni on aavistuksen kitkerän makuinen. Onhan tuo pullokin jo ostettavan kaunis <3

    Ihanaa viikonloppua Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on muuten yksi näteimmistä tyrnipulloista, mihin olen törmännyt. Ja voin lämpimästi suositella, mulla tämä ainakin tuntuu toimivan :D

      Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista